Lue keskustelun säännöt.
Uusi parisuhde ei onnistu, lapset eivät hyväksy.
13.07.2021 |
Erosta on jo useita vuosia ja exällä on uusi. Lapset suhtautuvat häneen neutraalin pidättyväisesti kun näkevät isänsä luona.
Minä olen tavannut hyvän miehen vuosi sitten ja yrittänyt tutustuttaa lapsille. Mies suhtautuu heihin todella myötämielisesti, huomioi ja ehdottaa tekemisiä. Lapseni 9v ja 14v eivät ollenkaan hyväksy, kuulemma heidän elämään (asuvat luonani) ei haluta ulkopuolisia eikä kotiin saa ketään tulla. Ovat hyvin mustasukkaisia. Olen antanut aikaa ja ymmärrystä eikä esim mies tule yöksi meille, vaan kun lapset eivät tykkää että kyläänkään tai eivät halua lähteä yhdessä minnekään. Vaikka minun tehtävä on laittaa rajat niin tämä kuluttaa hirveästi ja tuntuu ettei suhteesta tule mitään. Lasten reagointi ja kaikki yrittäminen kuluttaa liikaa. Luovutanko? Vai miten toimia? Lapset isällä joka toinen vkl ja silloinkin saatan olla töissä, eli ilman lapsia aikaa seurustelulle on minimaalisesti. Sitten vasta kun ovat aikuisia? Viihdyn hyvin näinkin, vaan toisaalta sääli ettei suhde onnistu.
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi miettiä kaikkia näitä asioita ennen kuin laitetaan eropaperit vetämään. Erolla on aina hintansa, kun on yhteisiä lapsia.
Tiedätkö mikä fiilis tällaisista kommenteista tulee? Että kommentoija on pettynyt omaan parisuhteeseensa, mutta ei uskalla erota, vaan kituuttaa pahoinvoivana ja ilkeilee niille, jotka eivät ole jääneet huonoon liittoon ”lasten takia” -tekosyyllä. Tulee mieleen ihminen, joka ei saa aikaiseksi ottaa oman elämänsä ohjia käsiinsä. On niin paljon helpompaa lilliä menemään ja keksiä tekosyitä ja kuvitella olevansa parempi ihminen kuin muut vain siksi, ettei ole eronnut.
En toki väitä, että sinä olisit tällainen, mutta kommentoimalla noin annat tämän vaikutelman.
Ai niin, unohtui: jokainen eronnut vanhempi on taatusti pohtinut näitä asioita yökaudet jopa vuosien ajan ja kantaa tietynlaista syyllisyyttä erosta loppuelämänsä. Mutta joskus elämässä on pakko tehdä vaikeitakin päätöksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen yhden lapsen yh. Eron jälkeen seurustelin vakavasti mutta suhde loppui ajanpuutteeseen sekä siihen että mies halusi yhteenmuuttoa. Työ ja lapsi/lapset ovat aikaa vievä yhdistelmä, lapsivapaina halusin muutakin kuin olla miehen kanssa 100% (muu perhe, ystävät, omat harrastukset ja mielenkiinnon kohteet, palautuminen ja lepo). Uuvuin totaalisesti kuviossa jossa joustin omista tarpeistani koko ajan. Yritin puhua mutta mies ei kuunnellut vaan loukkaantui. Yhteenmuutossa pelkäsin sitä että lapsi ei tuntisi oloaan täysin turvalliseksi ja etääntyisi minusta. Se oli pelko jota mies ei ymmärtänyt. En kyennyt kävelemään omien tunteiden yli, siispä erosimme.
Olisi kiva seurustella kevyesti joskus mutta en jaksa enää kenenkään vaatimuksia ajan ja muun suhteen. Olen tyytyväinen näinkin, elämä on rikasta ja täyttä. Joskus tulevaisuudessa on ehkä voimia ja tilaa parisuhteellekin (jos hyvä mies tulee vastaan).
Sama täällä, kahden lapsen äitinä. Kahden perheen yhteen sovittaminen on homma, johon en itse aio lähteä. Minulla ja lapsilla on oma koti ja olemme perhe. Ei tähän kuvioon kyllä kenenkään olisi helppo solahtaa ja ymmärrän sen täysin. Siihen miessuhteet eron jälkeen ovat loppuneet, kun vastapuolella olisi kova hinku arjen jakamiseen. Minulla ei.
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin 14v on jo niin iso, että pyytäisin perusteluja tuolle käytökselle. Miltä hänestä tuntuisi jos hän löytäisi lähivuosina seurustelukumppanin ja sinä äitinä suhtautuisit siihen nuivasti ja vihamielisesti, kieltäisit tapaamasta? Sinulla on oikeus seurustella ja olla siitä onnellinen, se olisi eri asia jos väkisin tuputtaisit uutta isäpuolta kotiinne asumaan.
Eihän se ole sama asia. Nyt ei puhuta tasavertaisista aikuisista vaan lapsista joilta on jo kertaalleen vedetty matto jalkojen alta. Äiti ja koti äidin luona on ainoa pysyvä asia, ei todellakaan ihme jos pelkäävät että sekin muuttuu. Isän luona on jo uusi kumppani joten siellä ei voi ikinä olla ”normaalisti”.
Siitä huolimatta ap:llä on toki oikeus seurustella, kunhan se hoituu niin että lapset eivät koe oloaan uhatuksi. Eli kodin ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi miettiä kaikkia näitä asioita ennen kuin laitetaan eropaperit vetämään. Erolla on aina hintansa, kun on yhteisiä lapsia.
Tiedätkö mikä fiilis tällaisista kommenteista tulee? Että kommentoija on pettynyt omaan parisuhteeseensa, mutta ei uskalla erota, vaan kituuttaa pahoinvoivana ja ilkeilee niille, jotka eivät ole jääneet huonoon liittoon ”lasten takia” -tekosyyllä. Tulee mieleen ihminen, joka ei saa aikaiseksi ottaa oman elämänsä ohjia käsiinsä. On niin paljon helpompaa lilliä menemään ja keksiä tekosyitä ja kuvitella olevansa parempi ihminen kuin muut vain siksi, ettei ole eronnut.
En toki väitä, että sinä olisit tällainen, mutta kommentoimalla noin annat tämän vaikutelman.
Ai niin, unohtui: jokainen eronnut vanhempi on taatusti pohtinut näitä asioita yökaudet jopa vuosien ajan ja kantaa tietynlaista syyllisyyttä erosta loppuelämänsä. Mutta joskus elämässä on pakko tehdä vaikeitakin päätöksiä.
Minusta tuo kirjoittaja totesi vain tosiasian. Eikä ihminen aina eropäätöksen tehdessään voi tietää, miten asiat sitten menevät, millaista tuskaa se eri osapuolille tuottaa ja kuinka kauan toipuminen kestää. Kun perhe hajoaa, on jokaisen kokemus erilainen.
Vierailija kirjoitti:
Jaa että enpä taidakaan erota, koska voi olla etteivät lapset hyväksy mahdollista uutta sudetta.... Jäänpä sitten tähän paskasuhteeseen riitelemään tän lasten isän kanssa. Nii just.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi miettiä kaikkia näitä asioita ennen kuin laitetaan eropaperit vetämään. Erolla on aina hintansa, kun on yhteisiä lapsia.
Olisit miettinyt ennen suhteen alkamista, tai ainakin ennen lapsien tekoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uusperheen hioutumiseen yhteen voi mennä jopa 20 vuotta. Luin tämän jostain. Antaisin tilanteelle aikaa. Tsemppiä!
Tutkimustennmukaan hioutuminen vie 4-7 v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperheen hioutumiseen yhteen voi mennä jopa 20 vuotta. Luin tämän jostain. Antaisin tilanteelle aikaa. Tsemppiä!
Tutkimustennmukaan hioutuminen vie 4-7 v.
Sekin on lapsen elämässä aivan todella pitkä aika. Ja näitä uusperheitä saattaa lapsuuteen mahtua useita, molempien vanhempien osalta. Ei käy kateeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ihan varma, että mies ei ole sinun tietämättäsi kohdellut lapsia jotenkin huonosti, vaikka ahdistellut? Ainakin jos lapset ovat tyttöjä, niin olisin tosi varovainen miesten kanssa, näitä tapauksia on niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi miettiä kaikkia näitä asioita ennen kuin laitetaan eropaperit vetämään. Erolla on aina hintansa, kun on yhteisiä lapsia.
Tiedätkö mikä fiilis tällaisista kommenteista tulee? Että kommentoija on pettynyt omaan parisuhteeseensa, mutta ei uskalla erota, vaan kituuttaa pahoinvoivana ja ilkeilee niille, jotka eivät ole jääneet huonoon liittoon ”lasten takia” -tekosyyllä. Tulee mieleen ihminen, joka ei saa aikaiseksi ottaa oman elämänsä ohjia käsiinsä. On niin paljon helpompaa lilliä menemään ja keksiä tekosyitä ja kuvitella olevansa parempi ihminen kuin muut vain siksi, ettei ole eronnut.
En toki väitä, että sinä olisit tällainen, mutta kommentoimalla noin annat tämän vaikutelman.
Ai niin, unohtui: jokainen eronnut vanhempi on taatusti pohtinut näitä asioita yökaudet jopa vuosien ajan ja kantaa tietynlaista syyllisyyttä erosta loppuelämänsä. Mutta joskus elämässä on pakko tehdä vaikeitakin päätöksiä.
Moni meistä on myös eroperheiden ja uusperheiden lapsia ja puhumme sillä kokemuksen rintaäänellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä luovutatko sinä, mutta jos olisin se mies, luovuttaisin ehdottomasti. En alkaisi katselemaan tuollaisia kersoja hetkeäkään. En tosin muutenkaan ryhtyisi elättämään toisten tekemiä pentuja.
Mulla 7v suhde lapsettoman miehen kanssa, emmekä asu yhdessä, hyvin on mennyt ja mies jaksanut olla mun kanssa. Nuorinkin just täytti 18v emmekä silti suunnittele yhteenmuuttoa. Näin on hyvä, molemmilla omat kodit ja ollaan millon kummankin luona. Eipähän kyllästy!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän pointit mutta suostuuko mies tähän, aika moni ei. Etenkään jos miehen lasten suuntaan ongelmaa ei ole. Puhumattakaan jos uusi mies on lapseton.
Moniko mies odottaa ehkä 10 vuotta että naisen lapset muuttaa kotoota. Ja hyväksyvätkö lopultakaan. Vaikeita juttuja mutta ei lasten tulisi saada määrätä kenen kanssa äiti on tai muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ilmeisesti halua edes tätä kyseistä parisuhdetta, jos se tuollaiseen asiaan kaatuu.
Olettaen että mies on asiallinen lapsiasi kohtaan. Vähempään ei saa tyytyä, mutta ei kyllä enempääkään vaatia. Sama pätee lapsiisi.
Voi toki olla että henkilökemiat vaan ei kohtaa, mutta se on enemmänkin voi voi. Lapsi ei valitse vanhempiaan, eikä myöskään isä/äitipuoliaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi miettiä kaikkia näitä asioita ennen kuin laitetaan eropaperit vetämään. Erolla on aina hintansa, kun on yhteisiä lapsia.
Tiedätkö mikä fiilis tällaisista kommenteista tulee? Että kommentoija on pettynyt omaan parisuhteeseensa, mutta ei uskalla erota, vaan kituuttaa pahoinvoivana ja ilkeilee niille, jotka eivät ole jääneet huonoon liittoon ”lasten takia” -tekosyyllä. Tulee mieleen ihminen, joka ei saa aikaiseksi ottaa oman elämänsä ohjia käsiinsä. On niin paljon helpompaa lilliä menemään ja keksiä tekosyitä ja kuvitella olevansa parempi ihminen kuin muut vain siksi, ettei ole eronnut.
En toki väitä, että sinä olisit tällainen, mutta kommentoimalla noin annat tämän vaikutelman.
Ai niin, unohtui: jokainen eronnut vanhempi on taatusti pohtinut näitä asioita yökaudet jopa vuosien ajan ja kantaa tietynlaista syyllisyyttä erosta loppuelämänsä. Mutta joskus elämässä on pakko tehdä vaikeitakin päätöksiä.
Moni meistä on myös eroperheiden ja uusperheiden lapsia ja puhumme sillä kokemuksen rintaäänellä.
Juuri sillä taustalla minäkin tuon alkuperäisen kommentin laitoin. Siitä voisikin romaanin kirjoittaa. Yhden onni voi olla monen muun epäonni ja itse asiassa lopulta kaikkien epäonni. Hankalia asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemuksesta voin kertoa, että jos eivät lapset halua hyväksyä uutta puolisoa, se on erittäin kuormittavaa. Älä tee sitä virhettä, että muutat yhteen. Tapailkaa lapsivapaiden aikana ja viettäkää joskus aikaa lapsien kanssa, hitaasti ja lyhyitä aikoja.
Lapset kasvavat ja heidän kiinnostuksensa muuttuu. Jos suhde kestää odottaa, kunnes lapset ovat lentäneet pesästä, voinette suunnitella jatkoa. Pieni varoituksen sana tähän: siihen mennessä olet jo niin tottunut elämään ilman puolisoa, ettet halua jatkossakaan ketään saman katon alle. Se on toisaalta lastesi perintöasioita ajatellen ihan hyväkin.
Lapsille sanotaan suoraan, että nyt asia on nyt näin että äiti saa tapailla ketä haluaa. Dean with it. Ihme luusereita jotkut ovat, jos ei edes lapsille uskalla sanoa miten asiat on.
Vierailija kirjoitti:
Lapsille sanotaan suoraan, että nyt asia on nyt näin että äiti saa tapailla ketä haluaa. Dean with it. Ihme luusereita jotkut ovat, jos ei edes lapsille uskalla sanoa miten asiat on.
Saahan sitä tapailla, mutta pakkoko sinne kotiin on vieraita miehiä raahata? Kuinka moni teini haluaa kotiinsa vieraan miehen äitiänsä lempimään. Ei yksikään. Kyllä minä ainakin haluaisin, että lapsillani olisi turvallinen ja hyvä olo omassa kodissaan. Missä heillä on hyvä olla, ellei omassa kodissaan?
Vierailija kirjoitti:
Olen yhden lapsen yh. Eron jälkeen seurustelin vakavasti mutta suhde loppui ajanpuutteeseen sekä siihen että mies halusi yhteenmuuttoa. Työ ja lapsi/lapset ovat aikaa vievä yhdistelmä, lapsivapaina halusin muutakin kuin olla miehen kanssa 100% (muu perhe, ystävät, omat harrastukset ja mielenkiinnon kohteet, palautuminen ja lepo). Uuvuin totaalisesti kuviossa jossa joustin omista tarpeistani koko ajan. Yritin puhua mutta mies ei kuunnellut vaan loukkaantui. Yhteenmuutossa pelkäsin sitä että lapsi ei tuntisi oloaan täysin turvalliseksi ja etääntyisi minusta. Se oli pelko jota mies ei ymmärtänyt. En kyennyt kävelemään omien tunteiden yli, siispä erosimme.
Olisi kiva seurustella kevyesti joskus mutta en jaksa enää kenenkään vaatimuksia ajan ja muun suhteen. Olen tyytyväinen näinkin, elämä on rikasta ja täyttä. Joskus tulevaisuudessa on ehkä voimia ja tilaa parisuhteellekin (jos hyvä mies tulee vastaan).
Itsekin ajattelen näin! Lapsi saa olla rauhassa kotona eikä hänen tarvitse jännittää tai huomioida vierasta ihmistä. Jos kotona olisi joku mies, tuntuisi se minusta uuvuttavalta ja vähän kuin olisi lisälapsi pyörimässä jaloissa.
En itsekään voisi olla kotona 100% oma itseni. Sinkkuus on vapauttanut kaikista paineista ja odotuksista, mitä toinen ihminen voi asettaa!
Lapsen isällä on monimutkaiset uusperhe kuvionsa, mutta minä haluan että se, mitä on jäljellä vanhasta perheestä, pysyy. Tiedän että lapsikin arvostaa tätä. En ole edes harkinnut uutta suhdetta.
En käsitä miksi naiset niin hanakasti ottavat sen miehen omaan kotiin, ei se ole epäonnistumista jos on vain äiti ja lapset! Nyt on 2021, tuulettakaa ne vanhat käsitykset!
Vierailija kirjoitti:
Olen yhden lapsen yh. Eron jälkeen seurustelin vakavasti mutta suhde loppui ajanpuutteeseen sekä siihen että mies halusi yhteenmuuttoa. Työ ja lapsi/lapset ovat aikaa vievä yhdistelmä, lapsivapaina halusin muutakin kuin olla miehen kanssa 100% (muu perhe, ystävät, omat harrastukset ja mielenkiinnon kohteet, palautuminen ja lepo). Uuvuin totaalisesti kuviossa jossa joustin omista tarpeistani koko ajan. Yritin puhua mutta mies ei kuunnellut vaan loukkaantui. Yhteenmuutossa pelkäsin sitä että lapsi ei tuntisi oloaan täysin turvalliseksi ja etääntyisi minusta. Se oli pelko jota mies ei ymmärtänyt. En kyennyt kävelemään omien tunteiden yli, siispä erosimme.
Olisi kiva seurustella kevyesti joskus mutta en jaksa enää kenenkään vaatimuksia ajan ja muun suhteen. Olen tyytyväinen näinkin, elämä on rikasta ja täyttä. Joskus tulevaisuudessa on ehkä voimia ja tilaa parisuhteellekin (jos hyvä mies tulee vastaan).
Kannattaa etsiä tinderistä kevytsuhdetta haluava mies. Niitä nimittäin on. Varmista vaan jotenkin että on eronnut.
Nämä kannattaa tehdä selväksi kun etsii keski iässä uutta miestä, että etsiikö tapailumiestä vai onko haussa aviomiesmatsku. Nimittäin moni keski ikäinen tahtoo ja pystyy muuttamaan yhteen uuden kumppanin kanssa, jopa avioonkin. Vaikka on niitä lapsiakin jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin 14v on jo niin iso, että pyytäisin perusteluja tuolle käytökselle. Miltä hänestä tuntuisi jos hän löytäisi lähivuosina seurustelukumppanin ja sinä äitinä suhtautuisit siihen nuivasti ja vihamielisesti, kieltäisit tapaamasta? Sinulla on oikeus seurustella ja olla siitä onnellinen, se olisi eri asia jos väkisin tuputtaisit uutta isäpuolta kotiinne asumaan.
Eihän se ole sama asia. Nyt ei puhuta tasavertaisista aikuisista vaan lapsista joilta on jo kertaalleen vedetty matto jalkojen alta. Äiti ja koti äidin luona on ainoa pysyvä asia, ei todellakaan ihme jos pelkäävät että sekin muuttuu. Isän luona on jo uusi kumppani joten siellä ei voi ikinä olla ”normaalisti”.
Siitä huolimatta ap:llä on toki oikeus seurustella, kunhan se hoituu niin että lapset eivät koe oloaan uhatuksi. Eli kodin ulkopuolella.
Hih, ulkoruokintamies... :)
Olen yhden lapsen yh. Eron jälkeen seurustelin vakavasti mutta suhde loppui ajanpuutteeseen sekä siihen että mies halusi yhteenmuuttoa. Työ ja lapsi/lapset ovat aikaa vievä yhdistelmä, lapsivapaina halusin muutakin kuin olla miehen kanssa 100% (muu perhe, ystävät, omat harrastukset ja mielenkiinnon kohteet, palautuminen ja lepo). Uuvuin totaalisesti kuviossa jossa joustin omista tarpeistani koko ajan. Yritin puhua mutta mies ei kuunnellut vaan loukkaantui. Yhteenmuutossa pelkäsin sitä että lapsi ei tuntisi oloaan täysin turvalliseksi ja etääntyisi minusta. Se oli pelko jota mies ei ymmärtänyt. En kyennyt kävelemään omien tunteiden yli, siispä erosimme.
Olisi kiva seurustella kevyesti joskus mutta en jaksa enää kenenkään vaatimuksia ajan ja muun suhteen. Olen tyytyväinen näinkin, elämä on rikasta ja täyttä. Joskus tulevaisuudessa on ehkä voimia ja tilaa parisuhteellekin (jos hyvä mies tulee vastaan).