Pyydettiin illallissynttäreille, tarjolla vihersalaatti
Meidät kutsuttiin miehen veljenlasten synttäreitä viettämään pienellä joukolla (8 aikuista, kaksi lasta kutsujaperhe mukaanlukien). Kutsussa sanottiin, että tarjoavat illallisen ja kakkukahvit klo 18 alkaen. Ruoaksi tuli kuitenkin salaatti (kurkku, tomaatti, salaatinlehtisekoitus, maissi, tortillasipsit, salsa), jolla ei tietenkään mikään nälkä lähtenyt. Mies kysyi nätisti veljeltään, että ihanko tässä oli kaikki, oisko vaikka leipää tms., mutta vastaus oli "se on se mitä tarjotaan". Juotavaksi sokerista päärynälimpparia tai hirvittävän makeaa, jotenkin maustettua(!) roséeta, ei edes vettä tuotu pöytään (hanasta olisi toki saanut, mutta en sitten viitsinyt erikseen lähteä etsimään toista juomalasia ja lorottamaan itse vettä). Vielä kahdeksaltakaan ei oltu kahvittelua aloitettu, ja ainoa tarjottava oli siis ollut tuo kepoinen vihersalaatti, joten vedottiin muihin menoihin ja lähdettiin kotiin syömään.
Nyt mies on sitä mieltä, että annas olla kun me järjestetään seuraavat kutsut niin tarjottavat on näille ihan yhtä laihoja. Tähän asti olemme järjestäneet sukulaissynttäreitä, joissa kyllä on aina paljon tarjottavaa, ja joissa otetaan huomioon yhden jos toisen pähkinättömät, gluteenittomat, laktoosittomat, kasvissyöjät, lapset ja muuten vaativat nirppanokat (tyyliä Janne Kataja: "syön vain jauhelihaa ja nakkeja"). Minä en viitsisi lähteä millekään samalla mitalla takaisin -linjalle, mutta kyllä vähän ärsytti, kun olin tarkoituksella ollut syömättä juuri ennen kutsuja, kun kerta luvattiin tarjota illallinen. Lahjalista kyllä tuli hyvissä ajoin vaatekokoineen jne., mutta sen vertaa ei oltu viitsitty nähdä vaivaa, että olisi joko oltu tekemättä lupauksia, joita ei voi pitää tai tarjottu jotain ihan kunnollista.
Kommentit (135)
Vierailija kirjoitti:
Niillä on parisuhteessa ongelmia, ja siksi lapsetkin kävi vaan paikalla pyörähtämässä ja näyttämässä naamaa kun ei niitä kiinnostanut jäädä vanhempiensa kanssa juhlimaan. He saattoivat olla häpeissään siitä, ettei ollut enempiä tarjottavia vaikka puhe oli ollutkin toisin, mutta todennäköisesti parisuhteen ongelmat ovat sitä luokkaa että vajaa salaatti tai puuttuva/seinään viskottu kakku paljoa kiinnosti suhteessa siihen että lasketaan sitä, laitetaanko lusikat kohta jakoon. Ja kaiken tämän rinnalla sinun valituksesi siitä että tarjolla oli vain salaattia, vaikuttaa aika mitättömältä. Odota vaan puoli vuotta niin tulet näkemään.
Voi olla niinkin, mistäs sitä tietää. Mut siinä tapauksessa kannattaa olla pitämättä mitään illalliskutsuja, ja todeta vaan, että jos haluatte lapsille ostaa lahjat, niin tän kokosia vaatteita voi katsella tai leluja aiheilla perhoset ja Pokemon. AP
Jos tämä olikin kostoateria jostain teidän aiemmasta kutsusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrassaan kamalaa, ei voi muuta sanoa. Menitte juhliin ja saitte pahanmakuista viiniä ja liian heppoista salaattia maisseineen ja tortillachipseineen. Ette saaneet suutanne auki, että kakkua voisi tarjoilla aiemmin, kun kotimatka odottaa. Muistakaa omissa juhlissa tarjota kokonaisena kypsennettyä possua, ja voitte tanssahdella possun ympäri laadukasta viiniä juoden. Kuinka paljon muuten sankari täytti? Oliko kukaan asiasta kiinnostunut?
Sankarit täyttivät 7 ja 9. Heitä itseäänkään ei sen kummemmin kiinnostanut, katsoivat lahjat pikaisesti, mutisivat kiitokset, heittivät huiviinsa pari lasia limpparia ja katosivat muualle taloon katsomaan telkkaria.
Olishan sitä voinut tehdä vaikka mitä, vaikka mennä paikan päälle viiden ruokalajin illallisen kanssa tai tilata Woltilla pizzat poikineen, mutta onko tosiaan vieraan tehtävä kysellä kakun perään jos emäntä ei sitä itse tajua kahden tunninkaan jälkeen tehdä? AP
Minusta on tosi ikävää se, miten syyttelet asiasta jatkuvasti emäntää. Hän ei ollut teitä sinne kutsunut, vaan miehensä. Mies on täysivaltainen aikuinen, joka on yksin vastuussa siitä, mitä haluaa vierailleen tarjota. Joka tapauksessa minusta tällainen naisten keskinäinen syyllistäminen kaikesta saisi loppua. Isäntä ei halunnut tarjota teille muuta. Keskity siihen. Emännän voit jo unohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko olla niin, että emäntä on loukkaantunut mahdollisesti vieläpä kahteen suuntaan, sekä isännälle että teille, koska lapsenne eivät tulleet mukaan. Jos teidän muksut on yökyläiässä ja siis isäntäväen lapsia vähän vanhempia, niin kai nämä ihailevat serkkujaan ja ovat pettyneet etteivät nämä tulleet?
Jos on ihan se ja sama tulevatko serkut niin vaikuttaa siltä, että miehesi suvussa on ongelmia. Tämä saattaisi tietysti selittää kostonhaluakin. Onko vanhaa kähinää taustalla?
Meidän lapset on 8 ja 10. Emmä usko että lasten poisjäänti vaikutti, laittoivat kutsun sen verran myöhään (alle viikkoa ennen), että ei kai tuota nyt voi olettaa, että kellään ei ole mitään menoja. Voihan se olla, että meidän lasten poisjäänti harmitti, mutta turha sitä muihin aikuisiin on purkaa? Ei me oltu ainoat aikuiset siellä, vaan mukana oli myös miehen toinen veli perheineen ja veljesten äiti miehensä kanssa. Vanhaa kähinää ei ole, ainakaan mun tietääkseni. AP
No kohta on uutta kähinää, kun joku näkee tämän kirjoituksen. Helposti tunnistettava.
Ihan surkea provo. Ei KUKAAN ole niin tyhmä että tulee tänne raportoimaan jotain näin mitätöntä. Jos on oikeasti näin tyhmiä ihmisiä olemassa että kerrotaan sukulaisten ammatteja myöden kaikki että varmasti tunnistetaan, niin ihan oikein jos joku asian osainen tämän lukee. Tietääpähän ketä ei enää kutsuta kylään.
Oletko ajatellut, että olen saattanut muuttaa "muutaman" yksityiskohdan teille kertomatta? (Ehkä rouva ei olekaan töissä seurakunnalla 45 prosenttisena vaan kirjastossa 60 prosenttisena? Mies ei olekaan yksityisyrittäjä vaan talousjohtaja isossa yrityksessä? Ehkä juhlat eivät olleet nyt lauantaina vaan kaksi viikkoa sitten? Tai jopa sunnuntaina, vuosi sitten? Lapset 8 ja 10? Rouvalla kihti eikä diabetes? Tortillasipsien ja maissin sijaan herneitä ja voileipäkeksejä, ei salaatti vaan kirkas soppa kolmella porkkanan palalla?) Tai että kaikki ihmiset kuuluvat esimerkiksi sellaiseen kielivähemmistöön, joka ei täällä pyöri? Ei olekaan mun miehen veli vaan vaimon adoptoitu sisko? Tai kaikkea tätä. AP
Totta, miksi ei keskitytä siihen mikä oli tämän miehen osuus? Kai hänkin olisi voinut tarjota parempaa? Aina vain emäntiä ja naisia moititaan. Olis ukko hakenut ne lihat lähikaupasta. Sentään hänen sukulaisiaan kestittiin.
No niin, oot saanut jo 6 sivua sympatiaa. Vieläkö sua noin paljon korpeaa että tämän kerran jäi tarjoilut salaattiin? Nuo vastauskommenttisi alkaa olemaan jo aika kohtuuttomia, kun mitkään selitykset, komppaamiset tai arvailut eivät kelpaa sinulle vaan aina löytyy joku kuitti takaisin että niin varmaan mutta silti... Anna jo olla ja mene asian yli. Jätä vaikka ensi kerralla menemättä noihin juhliin niin et pahoita mieltäsi. Vai onko sinulla jotain muuta, isompaa hampaan kolossa miehesi veljeä, vaimoa tai lapsia kohtaan kun tämäkin aihe on ylittänyt tällaisen uutiskynnyksen?
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä olikin kostoateria jostain teidän aiemmasta kutsusta?
Sitä mäkin rupesin miettimään, mut tosiaan mukana oli muitakin aikuisia, ja me ollaan aina laitettu reilut tarjottavat, ja otettu kaikkien erikoisruokavaliot huomioon. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko olla niin, että emäntä on loukkaantunut mahdollisesti vieläpä kahteen suuntaan, sekä isännälle että teille, koska lapsenne eivät tulleet mukaan. Jos teidän muksut on yökyläiässä ja siis isäntäväen lapsia vähän vanhempia, niin kai nämä ihailevat serkkujaan ja ovat pettyneet etteivät nämä tulleet?
Jos on ihan se ja sama tulevatko serkut niin vaikuttaa siltä, että miehesi suvussa on ongelmia. Tämä saattaisi tietysti selittää kostonhaluakin. Onko vanhaa kähinää taustalla?
Meidän lapset on 8 ja 10. Emmä usko että lasten poisjäänti vaikutti, laittoivat kutsun sen verran myöhään (alle viikkoa ennen), että ei kai tuota nyt voi olettaa, että kellään ei ole mitään menoja. Voihan se olla, että meidän lasten poisjäänti harmitti, mutta turha sitä muihin aikuisiin on purkaa? Ei me oltu ainoat aikuiset siellä, vaan mukana oli myös miehen toinen veli perheineen ja veljesten äiti miehensä kanssa. Vanhaa kähinää ei ole, ainakaan mun tietääkseni. AP
No kohta on uutta kähinää, kun joku näkee tämän kirjoituksen. Helposti tunnistettava.
Ihan surkea provo. Ei KUKAAN ole niin tyhmä että tulee tänne raportoimaan jotain näin mitätöntä. Jos on oikeasti näin tyhmiä ihmisiä olemassa että kerrotaan sukulaisten ammatteja myöden kaikki että varmasti tunnistetaan, niin ihan oikein jos joku asian osainen tämän lukee. Tietääpähän ketä ei enää kutsuta kylään.
Oletko ajatellut, että olen saattanut muuttaa "muutaman" yksityiskohdan teille kertomatta? (Ehkä rouva ei olekaan töissä seurakunnalla 45 prosenttisena vaan kirjastossa 60 prosenttisena? Mies ei olekaan yksityisyrittäjä vaan talousjohtaja isossa yrityksessä? Ehkä juhlat eivät olleet nyt lauantaina vaan kaksi viikkoa sitten? Tai jopa sunnuntaina, vuosi sitten? Lapset 8 ja 10? Rouvalla kihti eikä diabetes? Tortillasipsien ja maissin sijaan herneitä ja voileipäkeksejä, ei salaatti vaan kirkas soppa kolmella porkkanan palalla?) Tai että kaikki ihmiset kuuluvat esimerkiksi sellaiseen kielivähemmistöön, joka ei täällä pyöri? Ei olekaan mun miehen veli vaan vaimon adoptoitu sisko? Tai kaikkea tätä. AP
No jos olet esimerkiksi kertonut virheellistä tietoa tarjottavista, niin koko aloitus on tällöin turha. Keittokin olisi aivan eri asia kuin vihersalaatti. -eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrassaan kamalaa, ei voi muuta sanoa. Menitte juhliin ja saitte pahanmakuista viiniä ja liian heppoista salaattia maisseineen ja tortillachipseineen. Ette saaneet suutanne auki, että kakkua voisi tarjoilla aiemmin, kun kotimatka odottaa. Muistakaa omissa juhlissa tarjota kokonaisena kypsennettyä possua, ja voitte tanssahdella possun ympäri laadukasta viiniä juoden. Kuinka paljon muuten sankari täytti? Oliko kukaan asiasta kiinnostunut?
Sankarit täyttivät 7 ja 9. Heitä itseäänkään ei sen kummemmin kiinnostanut, katsoivat lahjat pikaisesti, mutisivat kiitokset, heittivät huiviinsa pari lasia limpparia ja katosivat muualle taloon katsomaan telkkaria.
Olishan sitä voinut tehdä vaikka mitä, vaikka mennä paikan päälle viiden ruokalajin illallisen kanssa tai tilata Woltilla pizzat poikineen, mutta onko tosiaan vieraan tehtävä kysellä kakun perään jos emäntä ei sitä itse tajua kahden tunninkaan jälkeen tehdä? APMinusta on tosi ikävää se, miten syyttelet asiasta jatkuvasti emäntää. Hän ei ollut teitä sinne kutsunut, vaan miehensä. Mies on täysivaltainen aikuinen, joka on yksin vastuussa siitä, mitä haluaa vierailleen tarjota. Joka tapauksessa minusta tällainen naisten keskinäinen syyllistäminen kaikesta saisi loppua. Isäntä ei halunnut tarjota teille muuta. Keskity siihen. Emännän voit jo unohtaa.
Hän oli se, joka laittoi kutsun, ja sitten otti yhteyttä mieheeni tarkistaakseen, että syödäänkö. AP

Ihan sama. Miksi olet vanhanaikainen sovinisti, ja haukut naista tarjoiluista, vaikka teidät kutsui mies?
Vierailija kirjoitti:
No niin, oot saanut jo 6 sivua sympatiaa. Vieläkö sua noin paljon korpeaa että tämän kerran jäi tarjoilut salaattiin? Nuo vastauskommenttisi alkaa olemaan jo aika kohtuuttomia, kun mitkään selitykset, komppaamiset tai arvailut eivät kelpaa sinulle vaan aina löytyy joku kuitti takaisin että niin varmaan mutta silti... Anna jo olla ja mene asian yli. Jätä vaikka ensi kerralla menemättä noihin juhliin niin et pahoita mieltäsi. Vai onko sinulla jotain muuta, isompaa hampaan kolossa miehesi veljeä, vaimoa tai lapsia kohtaan kun tämäkin aihe on ylittänyt tällaisen uutiskynnyksen?
Ei teidän tarvi kommentoida, jos ette halua. Mä vastailen teidän kysymyksiin, kun niitä teillä tuntuu olevan. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko olla niin, että emäntä on loukkaantunut mahdollisesti vieläpä kahteen suuntaan, sekä isännälle että teille, koska lapsenne eivät tulleet mukaan. Jos teidän muksut on yökyläiässä ja siis isäntäväen lapsia vähän vanhempia, niin kai nämä ihailevat serkkujaan ja ovat pettyneet etteivät nämä tulleet?
Jos on ihan se ja sama tulevatko serkut niin vaikuttaa siltä, että miehesi suvussa on ongelmia. Tämä saattaisi tietysti selittää kostonhaluakin. Onko vanhaa kähinää taustalla?
Meidän lapset on 8 ja 10. Emmä usko että lasten poisjäänti vaikutti, laittoivat kutsun sen verran myöhään (alle viikkoa ennen), että ei kai tuota nyt voi olettaa, että kellään ei ole mitään menoja. Voihan se olla, että meidän lasten poisjäänti harmitti, mutta turha sitä muihin aikuisiin on purkaa? Ei me oltu ainoat aikuiset siellä, vaan mukana oli myös miehen toinen veli perheineen ja veljesten äiti miehensä kanssa. Vanhaa kähinää ei ole, ainakaan mun tietääkseni. AP
No kohta on uutta kähinää, kun joku näkee tämän kirjoituksen. Helposti tunnistettava.
Ihan surkea provo. Ei KUKAAN ole niin tyhmä että tulee tänne raportoimaan jotain näin mitätöntä. Jos on oikeasti näin tyhmiä ihmisiä olemassa että kerrotaan sukulaisten ammatteja myöden kaikki että varmasti tunnistetaan, niin ihan oikein jos joku asian osainen tämän lukee. Tietääpähän ketä ei enää kutsuta kylään.
Oletko ajatellut, että olen saattanut muuttaa "muutaman" yksityiskohdan teille kertomatta? (Ehkä rouva ei olekaan töissä seurakunnalla 45 prosenttisena vaan kirjastossa 60 prosenttisena? Mies ei olekaan yksityisyrittäjä vaan talousjohtaja isossa yrityksessä? Ehkä juhlat eivät olleet nyt lauantaina vaan kaksi viikkoa sitten? Tai jopa sunnuntaina, vuosi sitten? Lapset 8 ja 10? Rouvalla kihti eikä diabetes? Tortillasipsien ja maissin sijaan herneitä ja voileipäkeksejä, ei salaatti vaan kirkas soppa kolmella porkkanan palalla?) Tai että kaikki ihmiset kuuluvat esimerkiksi sellaiseen kielivähemmistöön, joka ei täällä pyöri? Ei olekaan mun miehen veli vaan vaimon adoptoitu sisko? Tai kaikkea tätä. AP
Ihan sama. Miksi olet vanhanaikainen sovinisti, ja haukut naista tarjoiluista, vaikka teidät kutsui mies?
Perheen äiti laittoi kutsun. Miehen veli vaikutti siltä, että ei olisi halunnut olla paikalla lainkaan. AP
Sä oot siis kateellinen kun niillä menee taloudellisesti paremmin kuin teillä, mutta kehtaavat kutsua teidät illallisille ja tarjoavat vain köyhää ruokaa? Ja se vaimo on käytännössä päivät vapaalla tai viettää päivät niinkuin haluaa, mutta sinä et pysty tekemään niin, ja kaiken lisäksi se vaimo on niin leuhka. Mutta tarjosi vain salaattia vai mitä kirkasta keittoa se kolmella porkkanan palalla olikaan.. eli se vaimo ei edes järjestänyt sulle kunnon illallisia niinkuin sinä aina vastavuoroisesti joudut tekemään (koska sun omat standardit itä-suomesta...) Olisit vaan kirjoittanut heti alkuunsa miten paljon sua ottaa aivoon tollaiset leuhkat edustusvaimot.
Ei se miehen veli halunnut olla paikalla lainkaan, koska se oli just hetki ennen teidän tuloa haukuttu pystyyn kun ei ollut hoitanut hommiaan tai oli tehnyt ne väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrassaan kamalaa, ei voi muuta sanoa. Menitte juhliin ja saitte pahanmakuista viiniä ja liian heppoista salaattia maisseineen ja tortillachipseineen. Ette saaneet suutanne auki, että kakkua voisi tarjoilla aiemmin, kun kotimatka odottaa. Muistakaa omissa juhlissa tarjota kokonaisena kypsennettyä possua, ja voitte tanssahdella possun ympäri laadukasta viiniä juoden. Kuinka paljon muuten sankari täytti? Oliko kukaan asiasta kiinnostunut?
Sankarit täyttivät 7 ja 9. Heitä itseäänkään ei sen kummemmin kiinnostanut, katsoivat lahjat pikaisesti, mutisivat kiitokset, heittivät huiviinsa pari lasia limpparia ja katosivat muualle taloon katsomaan telkkaria.
Olishan sitä voinut tehdä vaikka mitä, vaikka mennä paikan päälle viiden ruokalajin illallisen kanssa tai tilata Woltilla pizzat poikineen, mutta onko tosiaan vieraan tehtävä kysellä kakun perään jos emäntä ei sitä itse tajua kahden tunninkaan jälkeen tehdä? APMinusta on tosi ikävää se, miten syyttelet asiasta jatkuvasti emäntää. Hän ei ollut teitä sinne kutsunut, vaan miehensä. Mies on täysivaltainen aikuinen, joka on yksin vastuussa siitä, mitä haluaa vierailleen tarjota. Joka tapauksessa minusta tällainen naisten keskinäinen syyllistäminen kaikesta saisi loppua. Isäntä ei halunnut tarjota teille muuta. Keskity siihen. Emännän voit jo unohtaa.
Hän oli se, joka laittoi kutsun, ja sitten otti yhteyttä mieheeni tarkistaakseen, että syödäänkö. AP
Niin laittoi kutsun, koska lapatossu miehensä ei saa mitään aikaan. -eri

Onko monessakin perheessä tällaista menoa oikeasti? AP

Mitä luultavimmin. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko olla niin, että emäntä on loukkaantunut mahdollisesti vieläpä kahteen suuntaan, sekä isännälle että teille, koska lapsenne eivät tulleet mukaan. Jos teidän muksut on yökyläiässä ja siis isäntäväen lapsia vähän vanhempia, niin kai nämä ihailevat serkkujaan ja ovat pettyneet etteivät nämä tulleet?
Jos on ihan se ja sama tulevatko serkut niin vaikuttaa siltä, että miehesi suvussa on ongelmia. Tämä saattaisi tietysti selittää kostonhaluakin. Onko vanhaa kähinää taustalla?
Meidän lapset on 8 ja 10. Emmä usko että lasten poisjäänti vaikutti, laittoivat kutsun sen verran myöhään (alle viikkoa ennen), että ei kai tuota nyt voi olettaa, että kellään ei ole mitään menoja. Voihan se olla, että meidän lasten poisjäänti harmitti, mutta turha sitä muihin aikuisiin on purkaa? Ei me oltu ainoat aikuiset siellä, vaan mukana oli myös miehen toinen veli perheineen ja veljesten äiti miehensä kanssa. Vanhaa kähinää ei ole, ainakaan mun tietääkseni. AP
Ehkä emännällä oli taas sellainen näkemys sukuyhteydestä, että 8 ja 10 vee eivät vielä vietä niin hektistä elämää, etteikö serkkujen synttärit mene mahdollisten muiden suunnitelmien yli. Saattoi jopa olettaa, että muistatte ne syntymäpäivät ettekä sovi siihen muuta. Meillä on ainakin tuon ikäisiä jouduttu opettamaan sekä kotona että kaverin vanhemmat tahoillaan, etteivät pojat voi sopia asioita kysymättä ensin molempien vanhemmilta ja sitten loukkaantua jos se ei sovikaan - ja silti voi tulla jotain suunnitelmanmuutosta ja pitää mennä yökylään toinen kerta.
Jos et kälyn kanssa viitsi keskustella mistään koska hän on mielestäsi riivinrauta ja miehensä aina oikeassa, niin kyllä teillä tuossa nyt jokin ongelma on. Silloin ei ole mikään ihme, jos loukkaantumista on tapahtunut kun ei olla edes sellaisissa väleissä, että tämä pääsisi keskusteluissa nousemaan esiin.
Eikä toisen loukkaantuminen ole sellainen asia, jonka oikeutuksesta sinun sopii yksinäsi päättää. Yleensä siinä on jo jotain taustalla, ja jos mielestäsi toinen on riivinrauta eli et pidä häntä missään arvossa, ehkä loukkaantumiseen on hyvinkin aihetta päässyt kertymään jo pidemmältä ajalta.