Lue keskustelun säännöt.
Minkälaisen naisen suurin haave on äitiys?
15.07.2014 |
Lapsen hankkiminen on epäilemättä osittain biologian ohjaamaa, mutta jotkut pitävät lapsia elämänsä tärkeinpänä saavutuksena. Ymmärsitkö jo nuorena, etteivät lahjasi riitä enempään, vai onko taustalla kenties jokin lapsuudenaikainen teauma? Voisi kuvitella, että jos ei saa kasvaesaaan tarpeeksi rakkautta, se "lapselta saatava ehdoton rakkaus" kuulostaa hyvin houkuttelevalta.
Koetan ymmärtää hurmosmamman motivaatiota.
Kommentit (67)
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:39"]
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:26"]
Jo lapsena ja nuorena siihen aivopestyn, joka on hieman naiivi. Näkee parisuhteen ja perhe-elämän idyllisenä, vaikka tuleva toinen osapuoli voi haluta loppujen lopuksi eri asioita. Kuvittelee itsensä monen lapsen pullantuoksuisena äitinä ja rikkaan kunnollisen miehen puolisona. Ei tiedä mitään väsymyksestä, rupsahtamisesta ja avio-ongelmista suhteen arkipäiväistymisen jälkeen. Omat lapset päättävät luoda uraa ja nauttia omasta elämästään ennen lastenhankintaa eivätkä silloinkaan elä lasten kautta. Tuloksena katkera aikuinen äiti-ihminen.
[/quote]
oikeastiko näet kaikkien äitien elämän tuollaisena? Aika surullista.
Pidän ihan normaalina että ihminen noin laumaeläimenä haluaa yleensä ympärilleen perheen, ne ihmiset keiden kanssa jakaa elämäänsä. Olkoot sitä elämää sitten opiskelut, vaativa ura tai muuten mielenkiintoinen työ, harrastukset, ystävät, koti missä viihtyy, matkustelu ja uudet kokemukset.
eikä ne lapsetkaan aina pysy vauvoina tai kotihoidossa olevina taaperoina. Niistä kasvaa koululaisia ja teinejä joilla on omat kaverit ja harrastukset. Suhde heihin kehittyy noiden ensimmäisten vuosien jälkeenkin, on mielenkiintoista seurata sen oman työn ja harrastusten ohessa lastensa kasvamista ja kehittymistä nuoriksi aikuisiksi. Aikuisen lapsen ja vanhempansa välisessä suhteessa on siinäkin sitä jotain. Monille ne lapsenlapset on tärkeitä, ihanaa saada viettää aikaa näiden kanssa siinä vaiheessa kun on ei enää ole niitä omia lapsia hoidettavina. Nähdä myös lastenlasten kasvavan ja perustavan omat perheet. Se kun jossain vaiheessa alkaa itse tarvia apua, sitäkin löytyy omasta jälkikasvusta.
Ei se mikään niin typerä haave ole. Vai mikä on sitten parempi haave; opiskella, hankkia se työpaikka ja ura ilman niitä lapsia?
[/quote]
Usein nämä ihanat teinit ovat huonosti käyttäytyviä, haistattelevia, itsekkäitä kaahareita. Onko sellaisen äitinä oleminen maailman ihmeellisin asia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:46"]
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:39"]
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:26"]
Jo lapsena ja nuorena siihen aivopestyn, joka on hieman naiivi. Näkee parisuhteen ja perhe-elämän idyllisenä, vaikka tuleva toinen osapuoli voi haluta loppujen lopuksi eri asioita. Kuvittelee itsensä monen lapsen pullantuoksuisena äitinä ja rikkaan kunnollisen miehen puolisona. Ei tiedä mitään väsymyksestä, rupsahtamisesta ja avio-ongelmista suhteen arkipäiväistymisen jälkeen. Omat lapset päättävät luoda uraa ja nauttia omasta elämästään ennen lastenhankintaa eivätkä silloinkaan elä lasten kautta. Tuloksena katkera aikuinen äiti-ihminen.
[/quote]
oikeastiko näet kaikkien äitien elämän tuollaisena? Aika surullista.
Pidän ihan normaalina että ihminen noin laumaeläimenä haluaa yleensä ympärilleen perheen, ne ihmiset keiden kanssa jakaa elämäänsä. Olkoot sitä elämää sitten opiskelut, vaativa ura tai muuten mielenkiintoinen työ, harrastukset, ystävät, koti missä viihtyy, matkustelu ja uudet kokemukset.
eikä ne lapsetkaan aina pysy vauvoina tai kotihoidossa olevina taaperoina. Niistä kasvaa koululaisia ja teinejä joilla on omat kaverit ja harrastukset. Suhde heihin kehittyy noiden ensimmäisten vuosien jälkeenkin, on mielenkiintoista seurata sen oman työn ja harrastusten ohessa lastensa kasvamista ja kehittymistä nuoriksi aikuisiksi. Aikuisen lapsen ja vanhempansa välisessä suhteessa on siinäkin sitä jotain. Monille ne lapsenlapset on tärkeitä, ihanaa saada viettää aikaa näiden kanssa siinä vaiheessa kun on ei enää ole niitä omia lapsia hoidettavina. Nähdä myös lastenlasten kasvavan ja perustavan omat perheet. Se kun jossain vaiheessa alkaa itse tarvia apua, sitäkin löytyy omasta jälkikasvusta.
Ei se mikään niin typerä haave ole. Vai mikä on sitten parempi haave; opiskella, hankkia se työpaikka ja ura ilman niitä lapsia?
[/quote]
Usein nämä ihanat teinit ovat huonosti käyttäytyviä, haistattelevia, itsekkäitä kaahareita. Onko sellaisen äitinä oleminen maailman ihmeellisin asia?
[/quote]
Millaisia ihmisiä ovat aikuiset, joilla ei riitä yhtään ymmärrystä teini-ikäisille ja jotka viljelevät tällaisia kliseitä teineistä? Eivät varmaan kovinkaan fiksuja tai ymmärtäväisiä ihmisiä, ehkä hieman kehittymättömiäkin.
Kyllä miehetkin haaveilevat lapsista, minä ainakin. On minulla myös kuitenkin muitakin haaveita, moniakin, mutta en ala niitä tässä nyt luettelemaan.
T.Mies
Tällä palstalla joutuu joskus melkein nipistämään itseään, että muistaisi kommenttien takana olevan myös maitopartaansa naureskevia teinipoikia ja muuten vain mielensäpahoittajia, jotka ovat päättäneet laittaa pahan kiertämään. Provosoivat reikäpäät ovat kuitenkin vähemmistö, suurin osa ihmisistä ajattelee tereveesti ja kykenee tuntemaan empatiaa. Suuri osa ihmisistä myös rakastaa lapsiaan ja tekee heidän eteensä parhaansa.
Kasvatustyössään voi myös ihan aidosti onnistua ja siitä saa tuntea hyvää mieltä, että lapset lähtevät elämässä oikeaan suuntaan onnellisina ja tasapainoisina. Kiittäkää itseänne, teette hyvää työtä vaikka vihainen AV-mamma lyttääkin joka käänteessä keskustelukumppaneitaan.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:11"]
Perheellistyminenn on ollut juuri sellainen henkisen kasvun sekä toisen ihmisen perustavanlaisen erilaisuuden ja erityisyyden syvällisen ymmärtämisen kokemus mitä olin toivonutkin. Pidän äitiyttä tärkeänä elämänkokemuksena enemmän kuin saavutuksena.
Sen olen kyllä huomannut, että vanhemmat yli korostavat kasvatuksellisia ansioitaan, erityisesti luontaisesti älykkäiden, kilttien ja rauhallisten vanhempien lapset.
[/quote]
Olen eri mieltä tuosta loppukaneetista. Kyllä ihmiset myös OSAAVAT kasvattaa lapsiaan enkä kyllä ole kenenkään nähnyt röyhistelevän ansiottomasti rintaansa tässä asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:54"]
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:46"]
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:39"]
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:26"]
Jo lapsena ja nuorena siihen aivopestyn, joka on hieman naiivi. Näkee parisuhteen ja perhe-elämän idyllisenä, vaikka tuleva toinen osapuoli voi haluta loppujen lopuksi eri asioita. Kuvittelee itsensä monen lapsen pullantuoksuisena äitinä ja rikkaan kunnollisen miehen puolisona. Ei tiedä mitään väsymyksestä, rupsahtamisesta ja avio-ongelmista suhteen arkipäiväistymisen jälkeen. Omat lapset päättävät luoda uraa ja nauttia omasta elämästään ennen lastenhankintaa eivätkä silloinkaan elä lasten kautta. Tuloksena katkera aikuinen äiti-ihminen.
[/quote]
oikeastiko näet kaikkien äitien elämän tuollaisena? Aika surullista.
Pidän ihan normaalina että ihminen noin laumaeläimenä haluaa yleensä ympärilleen perheen, ne ihmiset keiden kanssa jakaa elämäänsä. Olkoot sitä elämää sitten opiskelut, vaativa ura tai muuten mielenkiintoinen työ, harrastukset, ystävät, koti missä viihtyy, matkustelu ja uudet kokemukset.
eikä ne lapsetkaan aina pysy vauvoina tai kotihoidossa olevina taaperoina. Niistä kasvaa koululaisia ja teinejä joilla on omat kaverit ja harrastukset. Suhde heihin kehittyy noiden ensimmäisten vuosien jälkeenkin, on mielenkiintoista seurata sen oman työn ja harrastusten ohessa lastensa kasvamista ja kehittymistä nuoriksi aikuisiksi. Aikuisen lapsen ja vanhempansa välisessä suhteessa on siinäkin sitä jotain. Monille ne lapsenlapset on tärkeitä, ihanaa saada viettää aikaa näiden kanssa siinä vaiheessa kun on ei enää ole niitä omia lapsia hoidettavina. Nähdä myös lastenlasten kasvavan ja perustavan omat perheet. Se kun jossain vaiheessa alkaa itse tarvia apua, sitäkin löytyy omasta jälkikasvusta.
Ei se mikään niin typerä haave ole. Vai mikä on sitten parempi haave; opiskella, hankkia se työpaikka ja ura ilman niitä lapsia?
[/quote]
Usein nämä ihanat teinit ovat huonosti käyttäytyviä, haistattelevia, itsekkäitä kaahareita. Onko sellaisen äitinä oleminen maailman ihmeellisin asia?
[/quote]
Millaisia ihmisiä ovat aikuiset, joilla ei riitä yhtään ymmärrystä teini-ikäisille ja jotka viljelevät tällaisia kliseitä teineistä? Eivät varmaan kovinkaan fiksuja tai ymmärtäväisiä ihmisiä, ehkä hieman kehittymättömiäkin.
[/quote]
Kyllä nämä mielipiteet perustuvat ihan omaan kokemukseeni:-) Erehdyimme mm. menemään paikalliseen hampurilaispaikkaan jonka nämä kullanmuput olivat vallanneet. Mieheni, joka on aika rauhallinen ja pitää lapsista totesi, että hän ei olisi ikinä jaksanut katsella moisia kotonaan. Sotkeminen, kiroilu ja uhoaminen oli uskomatonta. Sääliksi käy niitä jotka joutuvat ansaitsemaan elantonsa näitä palvelemalla. Itse en ole kehittymätön (on testattu useampaan kertaan työpaikaa hakiessani). En tosin ole huippuälykäs mutta älykkyysosamääräni on ihan normaalin rajoissa. Tervetuloa vain tänne Espooseen katsomaan ennenkuin syytät muita kliseiden viljelystä.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 14:24"]
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:54"]
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:46"]
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:39"]
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:26"]
Jo lapsena ja nuorena siihen aivopestyn, joka on hieman naiivi. Näkee parisuhteen ja perhe-elämän idyllisenä, vaikka tuleva toinen osapuoli voi haluta loppujen lopuksi eri asioita. Kuvittelee itsensä monen lapsen pullantuoksuisena äitinä ja rikkaan kunnollisen miehen puolisona. Ei tiedä mitään väsymyksestä, rupsahtamisesta ja avio-ongelmista suhteen arkipäiväistymisen jälkeen. Omat lapset päättävät luoda uraa ja nauttia omasta elämästään ennen lastenhankintaa eivätkä silloinkaan elä lasten kautta. Tuloksena katkera aikuinen äiti-ihminen.
[/quote]
oikeastiko näet kaikkien äitien elämän tuollaisena? Aika surullista.
Pidän ihan normaalina että ihminen noin laumaeläimenä haluaa yleensä ympärilleen perheen, ne ihmiset keiden kanssa jakaa elämäänsä. Olkoot sitä elämää sitten opiskelut, vaativa ura tai muuten mielenkiintoinen työ, harrastukset, ystävät, koti missä viihtyy, matkustelu ja uudet kokemukset.
eikä ne lapsetkaan aina pysy vauvoina tai kotihoidossa olevina taaperoina. Niistä kasvaa koululaisia ja teinejä joilla on omat kaverit ja harrastukset. Suhde heihin kehittyy noiden ensimmäisten vuosien jälkeenkin, on mielenkiintoista seurata sen oman työn ja harrastusten ohessa lastensa kasvamista ja kehittymistä nuoriksi aikuisiksi. Aikuisen lapsen ja vanhempansa välisessä suhteessa on siinäkin sitä jotain. Monille ne lapsenlapset on tärkeitä, ihanaa saada viettää aikaa näiden kanssa siinä vaiheessa kun on ei enää ole niitä omia lapsia hoidettavina. Nähdä myös lastenlasten kasvavan ja perustavan omat perheet. Se kun jossain vaiheessa alkaa itse tarvia apua, sitäkin löytyy omasta jälkikasvusta.
Ei se mikään niin typerä haave ole. Vai mikä on sitten parempi haave; opiskella, hankkia se työpaikka ja ura ilman niitä lapsia?
[/quote]
Usein nämä ihanat teinit ovat huonosti käyttäytyviä, haistattelevia, itsekkäitä kaahareita. Onko sellaisen äitinä oleminen maailman ihmeellisin asia?
[/quote]
Millaisia ihmisiä ovat aikuiset, joilla ei riitä yhtään ymmärrystä teini-ikäisille ja jotka viljelevät tällaisia kliseitä teineistä? Eivät varmaan kovinkaan fiksuja tai ymmärtäväisiä ihmisiä, ehkä hieman kehittymättömiäkin.
[/quote]
Kyllä nämä mielipiteet perustuvat ihan omaan kokemukseeni:-) Erehdyimme mm. menemään paikalliseen hampurilaispaikkaan jonka nämä kullanmuput olivat vallanneet. Mieheni, joka on aika rauhallinen ja pitää lapsista totesi, että hän ei olisi ikinä jaksanut katsella moisia kotonaan. Sotkeminen, kiroilu ja uhoaminen oli uskomatonta. Sääliksi käy niitä jotka joutuvat ansaitsemaan elantonsa näitä palvelemalla. Itse en ole kehittymätön (on testattu useampaan kertaan työpaikaa hakiessani). En tosin ole huippuälykäs mutta älykkyysosamääräni on ihan normaalin rajoissa. Tervetuloa vain tänne Espooseen katsomaan ennenkuin syytät muita kliseiden viljelystä.
[/quote]
Ehkä Espoo on sitten täynnä ongelmanuoria, mutta täällä kotipaikkakunnallani ABC:llä käyttäytyvät teinit ovat kyllä aina siististi. Joo, saattavathan ne vaikka kiroilla tmv., mutta ihan tavallisia teini-ikäisiä ovat. Itsekin olen joskus ollut teini ja muistan kyllä vielä, millaista se oli. Kaikkea tyhmää tuli tehtyä, mikä taitaa olla teineille aika normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:08"]
Hei 15, vastaukseni oli tarkoitettu numerolle 5. Olen tavannut näitä täydellisiä ihmisiä enkä ole aivan vakuuttunut siitä, että he ovat ihan niin hyviä kuin antavat ymmärtää. Ja täydellisyyksien kanssa seurustelu voi olla aika kamalaa.
[/quote]
Kyllä olet ilkeä.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 15:34"][quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:15"][quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:11"]
Perheellistyminenn on ollut juuri sellainen henkisen kasvun sekä toisen ihmisen perustavanlaisen erilaisuuden ja erityisyyden syvällisen ymmärtämisen kokemus mitä olin toivonutkin. Pidän äitiyttä tärkeänä elämänkokemuksena enemmän kuin saavutuksena.
Sen olen kyllä huomannut, että vanhemmat yli korostavat kasvatuksellisia ansioitaan, erityisesti luontaisesti älykkäiden, kilttien ja rauhallisten vanhempien lapset.
[/quote]
Voi herranen aika, mistä kirjasta olet löytänyt noin hienon kommentin. Ja ihan tiedoksi myös perheettöminen parissa esiintyy henkistä kasvua ja toisten huomioon ottamista ja erilaisuuden ymmärtämistä vrt. esimerkiksi homot. On äärettömän loukkavaa sanoa, että vain perheellisten elämä on arvotettavaa ja oikeutettua.
[/quote]
Kommentti on ihan omani, kiitos vain:) Sain esikoisen 35-vuotiaana, joten ehdin kyllä kasvaa henkisesti, kokea monia asioita ja tuttavapiiristäni löytyy erilaisiin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Ja äiti se on homollakin;)
Tarkoitin erilaisuudella kuitenkin sitä miten samoista perintötekijöistä ja perheoloista syntyy heti alunpitäen niin erilaisia ihmisiä. Toki sen näki omista sisaruksista, mutta uusi perspektiivi syventää tätä ymmärrystä.
Kaikista ihmissuhteistani ja kokemuksistani tämä vanhemmuus on kyllä ehdottomasti intensiivisin. Se ei tee muusta elämästäni tai kenenkään muun elämästä arvotonta.
[/quote]
Kirjoitit hyvin. Olet varmasti hyvä äiti.
Itse olen jo 30 ja alkanut vakavissani miettiä, pitäisikö lapsia "hankkia". Lapsista en ole koskaan välittänyt. Hyvä mies on ollut jo yli kymmenen vuotta. Pelottaa eniten se, olisinko hyvä äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 17:51"]Olen miettinyt samaa. Kaikilla kavereillani, jotka ovat tehtailleet muksuja ennen esim. työuraa tai oikean kumppanin löytymistä (ovat eronneet), on jonkinlainen trauma omasta perheestään. Näkevät äitiyden heidän ainoana tehtävänään maailmassa. Kas kummaa, lapsista näyttää tulevan ihan samanlaisia. En todellakaan haaveile äitiydestä, vaikka tiedänkin että joskus vielä haluan lapsia. Sitten kun olen saavuttanut kaiken muun, sisältäen opiskelua, luottamustehtävissä toimimista, työpaikan vaihtoa useampaan kertaan vuodessa, matkustelua, ja ihan vaan kahdestaan miehen kanssa olemista. Eli lapset teen sitten kun muutkin akateemisesti kouluttautuvat kaverini, kun elämässä on kaikki nähty ja asetuttu.
[/quote]
Miksi haluat vaihtaa työpaikkaa useamman kerran vuodessa?
Mulla kans on aina ollut haave tulla äidiksi. Muistelen että aloin haaveilemaan omista lapsista joskus yläasteiässä, ja jo ennen sitä tiesin haluavani joskus lapsia. En siis tuolloin yläasteikäisenä missään nimessä kokenut lapsia vielä ajankohtaisiksi, mutta siis haaveilin ajasta, jolloin minulla olisi lapsia.
Kaksi ihanaa lasta olemme mieheni kanssa saaneet, esikoisemme syntyi ollessani 25v ja kuopuksemme silloin kun olin 30v. Työskentelen lasten ja perheiden parissa, minulle myös työ ja opiskeleminen on ollut tärkeää, mutta toki oma perhe menee kaikessa edelle (eli esim työajoissa ym otan lapset huomioon jne). Mun vanhemmilla ei ollut oikein aikaa minulle ja sisaruksilleni, itse haluan antaa lapsilleni läsnäoloa. Nautin lasten kanssa tekemisestä ja olemisesta, luonteeltani olen vähän lapsenmielinen siten, että innostun kaikesta hauskasta lapsille suunnatusta tekemisestä ja tykkään askarrella ym. Ajattelen että mun lapset on suurimmat aarteet mitä elämältä olen saanut. :) Mitähän vielä kertoisin.. Ihan normi-kolmekymppinen nainen olen, taistelen vatsamakkaroita vastaan ja niin edespäin. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 16:04"]Suurin haave lapsi voi olla, mutta aika surullista jos se on suurin saavutus. Kertoo ettei ole oikeastaan mitään saanut elämässä aikaan, jos suurin saavutus on se että avasi haaransa miehelle. Lähes kaikki pystyvät tuohon.
Itselläni on korkea koulutus ja hyvä ura, pidän näitä paljon suurempana saavutuksena kuin lapsen saamista.
[/quote]
Ei mulle ainakaan korkea koulutus tai ura ole mitään suuria saavutuksia. Sen kun pistin perseen penkkiin ja pänttäsin, valmistuttua kävi tuuri ja sain töitä, koska satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan (moni lahjakkaampi ja ahkerampikin on menestynyt huonommin, ei se ole vain itsestä kiinni) ja sen jälkeen oon vaan raahautunut sinne töihin joka päivä niinkuin miljoonat muutkin suomalaiset. Ok, työni on yhteiskunnallisesti tärkeää, haastavaakin, vaatii korkeaa koulutusta, mutta se on kuitenkin vain työtä, ja jotain työtä meistä jokaisen on tehtävä.
Esikoinen ei tosin ole vielä syntynyt, joten en tiedä, tulenko kokemaan myöskään äitiyttä elämäni suurimpana saavutuksena.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 22:23"][quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 16:04"]Suurin haave lapsi voi olla, mutta aika surullista jos se on suurin saavutus. Kertoo ettei ole oikeastaan mitään saanut elämässä aikaan, jos suurin saavutus on se että avasi haaransa miehelle. Lähes kaikki pystyvät tuohon.
Itselläni on korkea koulutus ja hyvä ura, pidän näitä paljon suurempana saavutuksena kuin lapsen saamista.
[/quote]
Ei mulle ainakaan korkea koulutus tai ura ole mitään suuria saavutuksia. Sen kun pistin perseen penkkiin ja pänttäsin, valmistuttua kävi tuuri ja sain töitä, koska satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan (moni lahjakkaampi ja ahkerampikin on menestynyt huonommin, ei se ole vain itsestä kiinni) ja sen jälkeen oon vaan raahautunut sinne töihin joka päivä niinkuin miljoonat muutkin suomalaiset. Ok, työni on yhteiskunnallisesti tärkeää, haastavaakin, vaatii korkeaa koulutusta, mutta se on kuitenkin vain työtä, ja jotain työtä meistä jokaisen on tehtävä.
Esikoinen ei tosin ole vielä syntynyt, joten en tiedä, tulenko kokemaan myöskään äitiyttä elämäni suurimpana saavutuksena.
[/quote]
Samaa mieltä. Arvostan toki kahta korkeakoulututkintoani ja työkokemustani, mutta vielä ylpeämpi olen fiksuista ja toiset ihmiset huomioivista lapsistani. Lapseni ovat siis jo nuoria aikuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt samaa. Kaikilla kavereillani, jotka ovat tehtailleet muksuja ennen esim. työuraa tai oikean kumppanin löytymistä (ovat eronneet), on jonkinlainen trauma omasta perheestään. Näkevät äitiyden heidän ainoana tehtävänään maailmassa. Kas kummaa, lapsista näyttää tulevan ihan samanlaisia. En todellakaan haaveile äitiydestä, vaikka tiedänkin että joskus vielä haluan lapsia. Sitten kun olen saavuttanut kaiken muun, sisältäen opiskelua, luottamustehtävissä toimimista, työpaikan vaihtoa useampaan kertaan vuodessa, matkustelua, ja ihan vaan kahdestaan miehen kanssa olemista. Eli lapset teen sitten kun muutkin akateemisesti kouluttautuvat kaverini, kun elämässä on kaikki nähty ja asetuttu.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:15"][quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:11"]
Perheellistyminenn on ollut juuri sellainen henkisen kasvun sekä toisen ihmisen perustavanlaisen erilaisuuden ja erityisyyden syvällisen ymmärtämisen kokemus mitä olin toivonutkin. Pidän äitiyttä tärkeänä elämänkokemuksena enemmän kuin saavutuksena.
Sen olen kyllä huomannut, että vanhemmat yli korostavat kasvatuksellisia ansioitaan, erityisesti luontaisesti älykkäiden, kilttien ja rauhallisten vanhempien lapset.
[/quote]
Voi herranen aika, mistä kirjasta olet löytänyt noin hienon kommentin. Ja ihan tiedoksi myös perheettöminen parissa esiintyy henkistä kasvua ja toisten huomioon ottamista ja erilaisuuden ymmärtämistä vrt. esimerkiksi homot. On äärettömän loukkavaa sanoa, että vain perheellisten elämä on arvotettavaa ja oikeutettua.
[/quote]
Kommentti on ihan omani, kiitos vain:) Sain esikoisen 35-vuotiaana, joten ehdin kyllä kasvaa henkisesti, kokea monia asioita ja tuttavapiiristäni löytyy erilaisiin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Ja äiti se on homollakin;)
Tarkoitin erilaisuudella kuitenkin sitä miten samoista perintötekijöistä ja perheoloista syntyy heti alunpitäen niin erilaisia ihmisiä. Toki sen näki omista sisaruksista, mutta uusi perspektiivi syventää tätä ymmärrystä.
Kaikista ihmissuhteistani ja kokemuksistani tämä vanhemmuus on kyllä ehdottomasti intensiivisin. Se ei tee muusta elämästäni tai kenenkään muun elämästä arvotonta.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 14:17"][quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:11"]
Perheellistyminenn on ollut juuri sellainen henkisen kasvun sekä toisen ihmisen perustavanlaisen erilaisuuden ja erityisyyden syvällisen ymmärtämisen kokemus mitä olin toivonutkin. Pidän äitiyttä tärkeänä elämänkokemuksena enemmän kuin saavutuksena.
Sen olen kyllä huomannut, että vanhemmat yli korostavat kasvatuksellisia ansioitaan, erityisesti luontaisesti älykkäiden, kilttien ja rauhallisten vanhempien lapset.
[/quote]
Olen eri mieltä tuosta loppukaneetista. Kyllä ihmiset myös OSAAVAT kasvattaa lapsiaan enkä kyllä ole kenenkään nähnyt röyhistelevän ansiottomasti rintaansa tässä asiassa.
[/quote]
Ei kasvatus koskaan turhaa ole, mutta inhimilliselle ajattelulle on tyypillistä omien ansioiden ja vaikuttamisen mahdollisuuksien liioittelu, paitsi masentuneena.
Todella ilkeä ja vittuileva aloitus. Äiti ei ole yhtä kuin heikkolahjainen ja lapset vain täydentävät elämää. Etkö itse voi saada lapsia vai mikä oli aloituksen tarkoitus?
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 15:54"]
Todella ilkeä ja vittuileva aloitus. Äiti ei ole yhtä kuin heikkolahjainen ja lapset vain täydentävät elämää. Etkö itse voi saada lapsia vai mikä oli aloituksen tarkoitus?
[/quote]
En ole tuon viestin kirjoittaja mutta joidenkin palstalaisen on vaikea ymmärtää, että kaikkien elämän johtotähti ei ole lasten hankkiminen. Eivätkä he siitä syystä ole yhtään sen arvottomampia ihmisiä. Tuo heikkolahjaisuus saattaa tosin tulla mieleen niiden ihmisten kohdalla jotka pitävät omaa elämäntapaansa ainoana oikeana ja eivät omassa pienessä päässään pysty ajatelemaan, että hyvää elämää voi elää monella eri tavalla.
Suurin haave lapsi voi olla, mutta aika surullista jos se on suurin saavutus. Kertoo ettei ole oikeastaan mitään saanut elämässä aikaan, jos suurin saavutus on se että avasi haaransa miehelle. Lähes kaikki pystyvät tuohon.
Itselläni on korkea koulutus ja hyvä ura, pidän näitä paljon suurempana saavutuksena kuin lapsen saamista.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 13:36"]
Eikö?
[/quote] Eivät.