Lue keskustelun säännöt.
Tiedättekö jonkun joka on jäänyt nk. yksin maailmaan, eli vanhemmat edesmenneet, ei puolisoa, ei sisaruksia, ei lapsia, ei muita läheisiä?
10.07.2021 |
Mitenkähän sellaisessa tilanteessa pystyy tavallinen ihminen elämään?
Kommentit (113)
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ihmisen hyvä olla yksin! Ei ihme että niin moni voi Suomessa huonosti. Täällä pitäisi myös ottaa käyttöön laajennetut perhesuhteet (eli vietetään aikaa vaikka pikkuserkkujen kanssa), tutustua naapureihin ja työkavereihin jne.
Pikkuserkuilla, naapureill ja työkavereilla usein on ne läheisemmät läheiset. Eli jos itse elää ikivanhaksi, ei niistä ole turvaa. Silloin niillä on täysi työ itsessään ja lähisukulaisissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden, jonka isä kuoli pojan ollessa 15v ja äiti, pojan ollessa 19v. Ei sisaruksia ja sukulaiset etäisiä. En oikein tiedä, mitä hänelle kuuluu, vaikka olen siis yksi noista etäisistä sukulaisista.
Ei ole tullut koskaan mieleen kysyä, että miten voi tai mitä kuuluu!
Melko sikamaista toimintaa teiltä sukuna.
Toinen ollut lähes lapsi, kun menettänyt tärkeimmät (omat vanhempansa) ja olette jätettäneet hänet oman onnensa nojaan.
Tuollainen menetys ja toissa iässä (15v, 19v) ei voi tehdä mielelle eikä sielulle hyvää. Miltä tuntuisi jäädä täysin yksin tähän maailmaan tuossa iässä. Mietin omaa 18v, joka on vielä aivan lapsi.
Tiedättekö te onko hän kunnossa tai edes hengissä!
Eikö teidän sukua hävetä!
Veri kiehuu tällaisesta välinpitämättömyydestä, josta vielä kerrotaan kun aivan kuin mitään ei olisikaan! Onko sun sydän kiveä?
Tällaisia välinpitämättömiä pas koja sitä löytyy. Valitettavasti. Tällaisista ihmisistä, jos jää paitsi niin ei häviä mitään. Ei heillä ole mitään tarjota itselleenkään, kun sydän on kova niin ei ole tarjota muillekaan.
Tuo nuori vain harmittaa. Sääliksi käy, kun on ympäröity melkoisella suvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden, jonka isä kuoli pojan ollessa 15v ja äiti, pojan ollessa 19v. Ei sisaruksia ja sukulaiset etäisiä. En oikein tiedä, mitä hänelle kuuluu, vaikka olen siis yksi noista etäisistä sukulaisista.
Ei ole tullut koskaan mieleen kysyä, että miten voi tai mitä kuuluu!
Melko sikamaista toimintaa teiltä sukuna.
Toinen ollut lähes lapsi, kun menettänyt tärkeimmät (omat vanhempansa) ja olette jätettäneet hänet oman onnensa nojaan.
Tuollainen menetys ja toissa iässä (15v, 19v) ei voi tehdä mielelle eikä sielulle hyvää. Miltä tuntuisi jäädä täysin yksin tähän maailmaan tuossa iässä. Mietin omaa 18v, joka on vielä aivan lapsi.
Tiedättekö te onko hän kunnossa tai edes hengissä!
Eikö teidän sukua hävetä!
Veri kiehuu tällaisesta välinpitämättömyydestä, josta vielä kerrotaan kun aivan kuin mitään ei olisikaan! Onko sun sydän kiveä?
Tämä.
Tuosta sivusta tulee mieleen joku psykopaattien suku.
* sivusta = SUVUSTA (puhelin...)
Olen ainoa lapsi. Mulle ei elämässäni ole tullut mitään mikä olisi tuntunut koskaan likimainkaan samalta kuin vanhempien rakkaus. Olen ollut onnekas koska he ovat rakastaneet minua ehdottomasti ja uhrautuvasti, ja minä heitä.
Niin kauan kuin vanhempani elävät, minulla on koko ajan tietoisuus siitä että minua rakastetaan ja ikävöidään. Tiedän että joka päivä olen joidenkin mielessä ja he kantavat huolta olenhan turvassa ja onhan minulla kaikki hyvin. Ihmisiä joiden elämän poismenoni suistaisi täysin raiteiltaan ja veisi ilon ja tarkoituksen kaikesta.
Omia lapsia en valitettavasti ole saanut. Minulla ei ole omaa lasta jota rakastaa näin, lasta joka olisi koko olemassaoloni ankkuripaikka, lasta jonka puolesta antaisi milloin vain oman henkeni.
Elämässäni on ollut aina seurustelukumppaneita, tuttuja, kavereita, ystäviäkin, mutta tuollaiset ihmissuhteet ovat minulle jotenkin aivan eri asia. Ei niissä ole koskaan ollut kyse sellaisesta koko elämälle tukipilarin antavasta rakkaudesta. Olenkin aina jotenkin kadehtinut ihmisiä, joilla on sellaisia tyhjiötä täyttäviä ystäviä, joiden avulla selviää esimerkiksi perheenjäsenen kuolemasta tai avioerosta tms. kriisistä. Ehkä ihmiset, joita olen elämässäni ajatellut ystävinä, ovat olleet enemmän hyvänpäivänkavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ap saa miinusta??? Olen itsekin miettinyt tätä. Tässähän ei oo kyse siitä, pärjääkö ja viihtyykö yksin. Enemmän siitä että elääkö elämäänsä aaveena muiden silmänurkassa.
On se hurja ajatella että jos kupsahtaisi kotonaan, ainoa joka kaipailisi olisi työpaikka tai koulu poissaolomuistutusten muodossa ja erilaiset laskuttavat tahot. Sitten jossain vaiheessa kuukausien kuluttua poliisi ja ulosottoviranomainen tulisivat isännöitsijän kanssa yleisavaimilla sisään, astuen muumioituneena makaavan ruumiin kuvottavaan lemuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ihmisen hyvä olla yksin! Ei ihme että niin moni voi Suomessa huonosti. Täällä pitäisi myös ottaa käyttöön laajennetut perhesuhteet (eli vietetään aikaa vaikka pikkuserkkujen kanssa), tutustua naapureihin ja työkavereihin jne.
Pikkuserkuilla, naapureill ja työkavereilla usein on ne läheisemmät läheiset. Eli jos itse elää ikivanhaksi, ei niistä ole turvaa. Silloin niillä on täysi työ itsessään ja lähisukulaisissaan.
No jos elää ikivanhaksi niin kaikille tulee sama haaste. Ehkä ystävät, jos niitä vielä jaksaa tavata, voivat auttaa.
Sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Tiedän henkilön, jonka toinen vanhempi oli totaali - yh. Tämä vanhempi +henkilön ainoa sisarus kuolivat liikenneonnettomuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Olen ainoa lapsi. Mulle ei elämässäni ole tullut mitään mikä olisi tuntunut koskaan likimainkaan samalta kuin vanhempien rakkaus. Olen ollut onnekas koska he ovat rakastaneet minua ehdottomasti ja uhrautuvasti, ja minä heitä.
Niin kauan kuin vanhempani elävät, minulla on koko ajan tietoisuus siitä että minua rakastetaan ja ikävöidään. Tiedän että joka päivä olen joidenkin mielessä ja he kantavat huolta olenhan turvassa ja onhan minulla kaikki hyvin. Ihmisiä joiden elämän poismenoni suistaisi täysin raiteiltaan ja veisi ilon ja tarkoituksen kaikesta.
Omia lapsia en valitettavasti ole saanut. Minulla ei ole omaa lasta jota rakastaa näin, lasta joka olisi koko olemassaoloni ankkuripaikka, lasta jonka puolesta antaisi milloin vain oman henkeni.
Elämässäni on ollut aina seurustelukumppaneita, tuttuja, kavereita, ystäviäkin, mutta tuollaiset ihmissuhteet ovat minulle jotenkin aivan eri asia. Ei niissä ole koskaan ollut kyse sellaisesta koko elämälle tukipilarin antavasta rakkaudesta. Olenkin aina jotenkin kadehtinut ihmisiä, joilla on sellaisia tyhjiötä täyttäviä ystäviä, joiden avulla selviää esimerkiksi perheenjäsenen kuolemasta tai avioerosta tms. kriisistä. Ehkä ihmiset, joita olen elämässäni ajatellut ystävinä, ovat olleet enemmän hyvänpäivänkavereita.
Tiedostat kai että vanhempasi voivat kuolla vaikka tänään. Onko sinulla suunnitelmaa b?
Kun jäin kolmenkympin jälkipuoliskolla "orvoksi" eikä ollut omaa perhettä, suru ja kriisi oli valtava ja,se vei vuosia, että siitä pääsi jaloilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ihmisen hyvä olla yksin! Ei ihme että niin moni voi Suomessa huonosti. Täällä pitäisi myös ottaa käyttöön laajennetut perhesuhteet (eli vietetään aikaa vaikka pikkuserkkujen kanssa), tutustua naapureihin ja työkavereihin jne.
Pikkuserkuilla, naapureill ja työkavereilla usein on ne läheisemmät läheiset. Eli jos itse elää ikivanhaksi, ei niistä ole turvaa. Silloin niillä on täysi työ itsessään ja lähisukulaisissaan.
No jos elää ikivanhaksi niin kaikille tulee sama haaste. Ehkä ystävät, jos niitä vielä jaksaa tavata, voivat auttaa.
Sama
Joillain hyvin vanhaksi eläneillä on lapsia ja lapsenlapsia, jotka käyvät yhtenään.
Tiedän vanhuksen, joka toivoi, että joka päivä joku lapsistaan olisi hänen kanssaan illalla. Lapsia oli sopivasti 7. Yksi tosin asui kaukana. Hän maksoi yhdelle lapsenlapselle palkkaa, että se oli vanhuksen kanssa hänen vuorollaan. (kunnan kotiapu kävi myös)
Vierailija kirjoitti:
Tiedostat kai että vanhempasi voivat kuolla vaikka tänään. Onko sinulla suunnitelmaa b?
Kun jäin kolmenkympin jälkipuoliskolla "orvoksi" eikä ollut omaa perhettä, suru ja kriisi oli valtava ja,se vei vuosia, että siitä pääsi jaloilleen.
Tiedostan liiankin hyvin... suunnitelmaa ei ole, en tiedä oikein miten tuohon varautua. Miten sinä selvisit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meitä on jäljellä minä ja 3 lasta. Låheiset sukulaiset menehtyneet ja muut ei ole meille olemassa.Sitten kun minusta aika jättää lapset ovat keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsemme. Siis silloin, kun me hänen vanhempansa kuolemme.
Suku on pieni, eikä niitä vähäisiäkään kiinnosta yhtään.Miksi vain yksi lapsi?
Tätä ihmettelen myös. Paras on just tämä, että sitten ihmetellään, kun ei ole sukua ympärillä. Tähän se johtaa. Lopulta kellään ei ole sukua kuten serkkuja.
Miksi te ette käytä aivojanne siihen ihmettelyyn?
Lapsiahan onkin tapana tilata nettikaupoista aina haluamansa määrä. Eiku, miten se nyt menikään.... Tsiisus.
Niin kai se on sitten oma vika, kun jättää lasten hankinnan liian myöhäiseksi ettei tärppää kuin kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsemme. Siis silloin, kun me hänen vanhempansa kuolemme.
Suku on pieni, eikä niitä vähäisiäkään kiinnosta yhtään.Miksi vain yksi lapsi?
Tätä ihmettelen myös. Paras on just tämä, että sitten ihmetellään, kun ei ole sukua ympärillä. Tähän se johtaa. Lopulta kellään ei ole sukua kuten serkkuja.
Miksi te ette käytä aivojanne siihen ihmettelyyn?
Lapsiahan onkin tapana tilata nettikaupoista aina haluamansa määrä. Eiku, miten se nyt menikään.... Tsiisus.Niin kai se on sitten oma vika, kun jättää lasten hankinnan liian myöhäiseksi ettei tärppää kuin kerran.
Ajattelematon ja typerä kommentti. Syitä voi olla monia.
Vierailija kirjoitti:
Meitä on jäljellä minä ja 3 lasta. Låheiset sukulaiset menehtyneet ja muut ei ole meille olemassa.Sitten kun minusta aika jättää lapset ovat keskenään.
Mutta eivät yksin. Jos sun jokainen lapsi tekisi 3 lasta olisi siinä sit lopulta 9 serkusta eli ihan kivan kokoinen suku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsemme. Siis silloin, kun me hänen vanhempansa kuolemme.
Suku on pieni, eikä niitä vähäisiäkään kiinnosta yhtään.Miksi vain yksi lapsi?
Tätä ihmettelen myös. Paras on just tämä, että sitten ihmetellään, kun ei ole sukua ympärillä. Tähän se johtaa. Lopulta kellään ei ole sukua kuten serkkuja.
Miksi te ette käytä aivojanne siihen ihmettelyyn?
Lapsiahan onkin tapana tilata nettikaupoista aina haluamansa määrä. Eiku, miten se nyt menikään.... Tsiisus.Niin kai se on sitten oma vika, kun jättää lasten hankinnan liian myöhäiseksi ettei tärppää kuin kerran.
Ajattelematon ja typerä kommentti. Syitä voi olla monia.
Voi olla, tai sitten ei. Yleensä se on se, ettei ole haluttu kuin yksi.
On hyvin etuoikeutettua jos pääsee edes käväisemään elämässään sellaiseen tilanteeseen missä voi puhua lasten "hankkimisesta". Eli on kaksi ihmistä joille se on biologisesti mahdollista, molemmat ainakin jossain määrin halukkaita ja valmiita vanhemmiksi ja elämä muutenkin sillä tavalla järjestyksessä että lapsia voi alkaa yrittää. Minulla elämä ei ole koskaan ehtinyt tilanteeseen, jossa olisi voinut pohtia hankkiiko lapsia ja kuinka monta. Ne ovat aina olleet etäinen, saavuttamaton asia, unelmista suurin.
Ystäväni, ikää 47 vuotta. Vanhemmat kuolleet, ainoa lapsi joten ei sisaruksia. Oma ainoa lapsi kuollut. Serkkuja on mutta asuvat kaukana satojen kilometrien päässä ja eivät ole läheisiä.
Hänelle läheisiä ovat me ystävät. Itse melkein kuin sisarus hänelle, ollaan tunnettu noin yksivuotiaista alkaen.
Minä. Perhe löytyy..mutta emme ole läheisiä eikä ole ystäviäkään. Mietin itsemurhaa päivittäin.
Ei ole itsekästä tehdä lapsia yksinäisyyden poistamiseksi, vaan kaikki motivaatiot lasten tekemiseen (halu hoivata/lisääntyä/toimia normien mukaan, biologinen kello) ovat tosi itsekkäitä. Lasten tekeminen yleensä on itsekästä mut sitten toisaalta siinä antaa uuden elämän jollekulle. Ties mikä syövän lopullisesti parantava tiedemies juuri sinun lapsestasi tulee!
Jokainen lapsi on valtava mahdollisuus ja täynnä potentiaalia. Välillä suren sitä että minulla on vain yksi lapsi, mutta olen hänestä ikionnellinen 💕