Tiedättekö jonkun joka on jäänyt nk. yksin maailmaan, eli vanhemmat edesmenneet, ei puolisoa, ei sisaruksia, ei lapsia, ei muita läheisiä?

Kuulostat aapee, empaattisesti ihmiseltä. Pohtimasi asia osoittaa syvällisyyttä ja empaattisuutta.

Ihmiset ihmisiä kaipaavat. Onko sukusuhde se merkitsevä tunteakseen kuuluvansa johonkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä. Olen 56-vuotias, ei enää läheisiä elossa. Ei miestä, ei lapsia. Ahdistaa vietävästi, miten käy kun vanhenen tästä. Nytkin elämä tuntuu raskaalta. Kun tulen vanhaksi ja raihnaiseksi, keksin keinon päättää päiväni.

Minulla sama, olen 44.

Me too , 53 v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma lapsemme. Siis silloin, kun me hänen vanhempansa kuolemme.

Suku on pieni, eikä niitä vähäisiäkään kiinnosta yhtään.

Miksi vain yksi lapsi?

Tätä ihmettelen myös. Paras on just tämä, että sitten ihmetellään, kun ei ole sukua ympärillä. Tähän se johtaa. Lopulta kellään ei ole sukua kuten serkkuja.

Miksi te ette käytä aivojanne siihen ihmettelyyn?

Lapsiahan onkin tapana tilata nettikaupoista aina haluamansa määrä. Eiku, miten se nyt menikään.... Tsiisus.

Erään sukulaisen mies, joka jäi leskeksi vuosia sitten, ja asuu kaukana meiltä. On hänellä varmasti ystäviä ja vanhempani ovat soitelleet hänelle välillä, mutta nyt eivät ole saaneet häntä pitkään aikaan puhelimella kiinni. Ollaan mietitty, että onkohan hän enää elossa tai sairaalassa. Paikkakunnalla ei ole enää ketään, jolta kysyä.

Elämä on paskaa ja syynä paskaan joutumiseen on naisen hormoonit. Naiset haluaa väkisin pukata uusia yksilöitä tänne kärsimään.

Vierailija kirjoitti:

Tsunamissa yksi tyttö jäi ainoana henkiin perheestään.Oli  13vuotias. Kuitenkin oli mummi ja vaari silloin elossa ja  olivat mukavia  ihmisiä. Isä ,äiti  ja sisko ja veli  kuolivat  Tsunamissa.

On minun tietojen mukaan pärjänyt hyvin .  On hänellä myös äidin  veli perheineen.

Tiedän yhden toisen tytön, jolla oli sama kohtalo. Hän on vähän vanhempi, niin ei ole sama tyttö. Hänelläkin on onneksi muita sukulaisia ja on pärjännyt hyvin elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden, jonka isä kuoli pojan ollessa 15v ja äiti, pojan ollessa 19v. Ei sisaruksia ja sukulaiset etäisiä. En oikein tiedä, mitä hänelle kuuluu, vaikka olen siis yksi noista etäisistä sukulaisista.

Ot yhteyttä häneen.

En onnistunut saamaan kuin yhden lapsen. Toivottavasti pääsee naimisiin, sillä myös minä ja hänen isänsä olemme ainoita. Eli hänellä ei ole serkkujakaan eikä setiä ja tätejä.

Nautin yksin olosta, mutta täysin yksin jääminen kuulostaa kamalalta. Minulla on onneksi yksi lapsi, jonka isästä olen eronnut. Jos olisin nuorempi, tekisin nykyisen miehen kanssa liudan lapsia lisää. Nyt en taida enää uskaltaa edes yrittää.

Perhe on kyllä tärkein. Se vaatii paljon mutta myös antaa paljon. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämmältä perhe tuntuu (oma lapsi, vanhemmat, sisarukset, serkutkin).

Vapaaehtoistyö on muuten erinomainen asia yksinäisyyden poistamiseen. Jos sitoutuu johonkin toimintaan ja käy siellä säännöllisesti, siitä muodostuu oma pieni yhteisönsä. Suosittelen!

Aikanaan tässä lähellä asui paappa, jolle oli käynyt noin. En tiedä oliko hänellä sisaruksia, mutta ainakaan lapsia tai vaimoa ei ollut. Oli onneksi hyvissä väleissä naapureiden kanssa ja tuli usein katsomaan ja toimittelemaan meille, kun taloa rakennettiin.

Tiedän ikäiseni (40+) henkilön, jonka vanhemmat saivat hänet melko iäkkäinä, yli 40-v. Nyt toinen vanhemmista on kuollut, toinen on muistisairas ja tällä henkilöllä itsellään on syöpä, johon saa hoitoa. Sitä ennen hoiti muistisairasta äitiään, nyt ei enää pysty eikä saa hoitojen vuoksi tavata perheen ulkopuolisia, eli hänen kohdallaan ei ketään. . Luulen että hän on aika yksinäinen.

Tiedän yhden, jolla ei ole miestä eikä lapsia. Huolehtii äidistään, isänsä menehtynyt.

Äitinsä synnytti kyllä yhteensä 4 lasta. Yksi kehitysvamminen ja 2 kuolleet.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden, jolla ei ole miestä eikä lapsia. Huolehtii äidistään, isänsä menehtynyt.

Äitinsä synnytti kyllä yhteensä 4 lasta. Yksi kehitysvamminen ja 2 kuolleet.

Lisään, että tää yksi on viiskymppinen.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden, jolla ei ole miestä eikä lapsia. Huolehtii äidistään, isänsä menehtynyt.

Äitinsä synnytti kyllä yhteensä 4 lasta. Yksi kehitysvamminen ja 2 kuolleet.

Ja Lisään vieläkin, että sisaruksille ei ehtinyt myöskään tulla lapsia.

Ei ole ihmisen hyvä olla yksin! Ei ihme että niin moni voi Suomessa huonosti. Täällä pitäisi myös ottaa käyttöön laajennetut perhesuhteet (eli vietetään aikaa vaikka pikkuserkkujen kanssa), tutustua naapureihin ja työkavereihin jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi olen tehnyt kolme lasta etten olisi ihan yksin.

Maailman itsekkäin ihminen. 

Sanoessasi tämän tajuat ehkä myös kommentoivasi samalla aika huomattavaa osaa maailman ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ihmisen hyvä olla yksin! Ei ihme että niin moni voi Suomessa huonosti. Täällä pitäisi myös ottaa käyttöön laajennetut perhesuhteet (eli vietetään aikaa vaikka pikkuserkkujen kanssa), tutustua naapureihin ja työkavereihin jne.

Ei ne naapurit ja työkaverit ole mitään oikeita läheisiä. Eikä pikkuserkut.

Vierailija kirjoitti:

Elämä on paskaa ja syynä paskaan joutumiseen on naisen hormoonit. Naiset haluaa väkisin pukata uusia yksilöitä tänne kärsimään.

Miten tämä tähän ketjuun kuuluu? Ja mun mies halusi enemmän lapsia kuin minä, mutta minä en suostunut pukkaamaan enää useampaa. Eipä häntä kauheasti ole lasten hoitaminen kiinnostanut, eikä lasten asiat muutenkaan. Saattaa tulla yksinäinen vanhuus.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden, jonka isä kuoli pojan ollessa 15v ja äiti, pojan ollessa 19v. Ei sisaruksia ja sukulaiset etäisiä. En oikein tiedä, mitä hänelle kuuluu, vaikka olen siis yksi noista etäisistä sukulaisista.

Ei ole tullut koskaan mieleen kysyä, että miten voi tai mitä kuuluu!

Melko sikamaista toimintaa teiltä sukuna.

Toinen ollut lähes lapsi, kun menettänyt tärkeimmät (omat vanhempansa) ja olette jätettäneet hänet oman onnensa nojaan.

Tuollainen menetys ja toissa iässä (15v, 19v) ei voi tehdä mielelle eikä sielulle hyvää. Miltä tuntuisi jäädä täysin yksin tähän maailmaan tuossa iässä. Mietin omaa 18v, joka on vielä aivan lapsi.

Tiedättekö te onko hän kunnossa tai edes hengissä!

Eikö teidän sukua hävetä!

Veri kiehuu tällaisesta välinpitämättömyydestä, josta vielä kerrotaan kun aivan kuin mitään ei olisikaan! Onko sun sydän kiveä?

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden, jonka isä kuoli pojan ollessa 15v ja äiti, pojan ollessa 19v. Ei sisaruksia ja sukulaiset etäisiä. En oikein tiedä, mitä hänelle kuuluu, vaikka olen siis yksi noista etäisistä sukulaisista.

Sairasta - teiltä!