Lue keskustelun säännöt.
Selittäkää ja kertokaa lapsettomalle, miksi pikkulapsiarki on niin raskasta kun on öitiys-tai isyyslomalla?
10.07.2021 |
Ensinnäkin tarkoitus EI ole provosoida eikä hyökätä eikä kyseenalaistaa.
Mutta siis kertokaa mikä siitä arjesta tekee vaikean ja raskaan kun tavallaan työnä on hoitaa lasta? Mikä tekee arjen pyörittämisestä haastavan silloin? Kun usein kuulee ettei ehdi siivoamaan, ei jaksa laittaa ruokaa, ei pääse urheilemaan ollenkaan yms yms. Ja siis niin että apuna on kuitenkin mies tai nainen. Ja kun moni sanoo ettei enää jaksa huolehtia itsestään yhtään, ei jaksa mennä suihkuun ja ei jaksa edes yrittää itseään ehostaa jne.
Selittäkää mahdollisimman konkreettisesti eikä vain että "no jos ei ole lapsia et voi ymmärtää" koska se taas minulle ei avaa yhtään mitään. Itse uskoisin että lapsiarki olisi raskaampaa silloin kun äitiyslomat jne on jo käyty ja pitäisi pyörittää sekä työ että perhe, mutta ilmeisesti nämä vanhempilomat on yleensä raskain. Miksi?
Kommentit (249)
Vierailija kirjoitti:
Tein väikkärin kahden lapsen vanhempainvapaan aikana, kertoo kaiken olennaisen kuinka vaikeaa se aika on.
Niin teki kaverinikin,mutta mummo hoiti lapsia noin 8h per päivä.Mitekäs sulla?Ehditkö olla yhtään lasten kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tein väikkärin kahden lapsen vanhempainvapaan aikana, kertoo kaiken olennaisen kuinka vaikeaa se aika on.
Kertoo siitä, että sulla oli joku päivällä lapsia hoitamassa. Ainakaan et ole pystynyt olemaan sekä lapsille läsnä, että kirjoittamaan väikkäriä.
Toinen vaihtoehto on, että olet harvinaisuus, joka selviää parin tunnin unilla, ja kirjoitit väikkäriä yöllä.
Minulla ei ole lapsia, mutta voin kuvitella tilanteen kyllä aika hyvin kun nähnyt kavereiden lapsiarkea. Ensinnäkin vauvalla voi olla koliikki, eli huutaa oikeasti koko ajan kun on hereillä. Se vie hermot, ja yöunet. Kun on univelkaa, ei vaan jaksa puuhailla mitään. Sitten vaikkei olisi koliikkia, vauvassa on jotenkin kiinni ihan koko ajan. Pitää ruokkia ja hoivata ja olla sen kanssa ihan koko ajan. Vaikea puuhailla muuta kun vauva kaipaa jotain koko ajan. Kun vauva nukkuu on aikaa huolehtia asioita jos jaksaa. Paitsi jos se nukkuu kun teet vaunulenkkiä, ei silloin muuta voi multitaskata. Vaikka hommat jakaisi 50/50 puolison kanssa niin onhan siinä hommaa. Koko ajan stressi päällä. Käy suihkussakin niin vauva huutaa sillä välin. Ei siinä ole helppo rentoutua vaikka ajattelee että vielä 2min niin ehdin katsoa vauvaa, ei se siitä hajoa. Niin silti stressaa.
Mutta siis väsyttävä vaihe, ei kuitenkaan mikään maailmanloppu. Kyllä olen noita lapsen saaneita kavereita silti ehtinyt nähdä ja eivät he ihan burn outissa ole.
Minulla on varsin hämärät muistikuvat ajasta, jolloin vauva heräsi tunnin välein kaikki yöt ja päivällä se huusi koko ajan, ellei heijattu sylissä. Kun vauva nukkui ne puolen tunnin päiväunet, yritin jaksaa käydä suihkussa tai syödä. Jos minulla olisi ollut vielä taapero siinä, olisin varmaan kuollut. Tuona aikana minulla oli lattialla pala kurkkua monta kuukautta, koska en vain jaksanut siivota sitä. Jos haluat tietää, miltä tuntuu, kun ei saa puoleen vuoteen nukuttua kuin max tunnin kerrallaan, niin ainahan voit laittaa herätyksen pyörimään öisin.
Siitä tekee vaikean nykyihmisen minä-minä -asenne. Kun kaksi minäminää päättää lisääntyä, lapsi kärsii siinä kahden omasta ajasta tappelevan aikuisen välissä. Näitä on nähty lähipiirissä monta, ja yleensä minäminät päätyvät viikko/viikko -vanhemmuuteen, että voivat edes joka toinen viikko vetää voimaantumisviininsä ilman sen kauan yritetyn ja odotetun lapsen kiukkuamista.❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin olen ihmetellyt, että mikä siinä normaalissa elämässä on niin vaikeaa. Itsellä vaikeita toimintakyvynrajoitteita, krooninen unettomuus, en pääse pesulle / voi syödä silloin kun haluan yms. Näen ihan konkreettisesti nälkää. Mieluumin vaihtaisin rajoitteeni pikkulapsiarkeen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein väikkärin kahden lapsen vanhempainvapaan aikana, kertoo kaiken olennaisen kuinka vaikeaa se aika on.
Kertoo siitä, että sulla oli joku päivällä lapsia hoitamassa. Ainakaan et ole pystynyt olemaan sekä lapsille läsnä, että kirjoittamaan väikkäriä.
Toinen vaihtoehto on, että olet harvinaisuus, joka selviää parin tunnin unilla, ja kirjoitit väikkäriä yöllä.
Tehokasta ajankäyttöä vain. Kun tajuaa kuinka monta tuntia yhden kuukauden aikaa on ja osaa suunnitella mihin tunnit käyttää, niin jo lyhyessä ajassa tekee ihmeitä.
Toiset vain ovat muita tehokkaampia, ei sen ihmeellisempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä tiedä vastausta alkuperäisen kysymykseen, vaikka olen kolmen lapsen äiti. Nautin kotonaoloajasta suuresti ja sain kyllä kaiken tehtyä vaikka keskimmäinen valvotti kaiket yöt ensimmäisen 5 kk ajan ja päivällä vanhempi vaati huomioni. Ja kaikki lapseni ovat kotihoidosta huolimatta sairastaneet aika paljon korviaan, keuhkoputken tulehdusta jne. Ja itselläni oli lukuisia rintatulehduksia.
Pidin tärkeänä sitä, että kävin aamulla suihkussa ja laitoin hiukan ripsiväriä näyttääkseni peilissä vähän pirteämmältä. Kyllä se onnistui vauva sitterissä ja isompi kylppärin lattialla omiaan touhuamassa. Yksikään lapsi ei ole kuollut siihen, jos vaikka pari minuuttia itkeekin. Aamupäivällä koko konkkaronkka ulos ja puistoon, sitä ennen pakastimesta lisuketta sulamaan, ellei eilisestä jotain jäänyt ja perunakattila levylle pienelle lämmölle, niin kypsyivät sopivasti kotiintuloksi. Ruokailu, keittiön siivoaminen (onnistuu vauva kantopussissa), leikkiä ja satujen lukemista. Iltapäivällä sama juttu ja vauvan nukkuessa tavaroiden paikalleen laittamista samalla kun antaa huomiota esikoiselle. Kolmannen tullessa kuvioihin oli kahdesta vanhemmasta jo toisilleen seuraakin.
Ehdin jopa ommella ja kutoa vaatteita vaikka mieskin oli paljon poissa ja työmatkoilla. Jumpassa kävin, kun maksoin naapurin tytölle pientä lastenvahtipalkkaa.
Se mitä en ehtinyt tehdä, oli somettaminen ja tv-sarjojen seuraaminen.
Väsymys, unenpuute ja se, että oli kuin vankina eristettynä kotona, eikä ollut normaaleja aikuiskontakteja, eikä ollenkaan omaa aikaa, kun joku vaati minulta koko ajan jotain. Ei ollut omaa hetkeä edes käydä vessassa yksin, vauva halusi mukaan, en pystynyt syömäänkään kuin vauva sylissä. Kaikki ajatukset ja huomio piti koko ajan kohdistaa lapseen, eikä voinut hetkeäkään uppoutua omiin ajatuksiin. Eri vauvat ovat erilaisia, jollain on varmaan hyvin nukkuva, vähään tyytyvä ja hiljainen vauva. Minulla oli koliikki- ja allergiavauva,jolla oli lisäksi voimakas temperamentti ja kiihtyi nopeasti nollasta sataan. Piti ihan juosta, jotta ehti saada ruuan sille valmiiksi, kun se päätti, että nyt on nälkä.
T. Akateeminen ja vaativissa töissä.oleva, jolle oli helpotus palata työelämään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen ihmetellyt, että mikä siinä normaalissa elämässä on niin vaikeaa. Itsellä vaikeita toimintakyvynrajoitteita, krooninen unettomuus, en pääse pesulle / voisyödä silloin kun haluan yms. Näen ihan konkreettisesti nälkää. Mieluumin vaihtaisin rajoitteeni pikkulapsiarkeen!
No kuka koskaan missään on sanonut, että olisi mieluummin vaikeasti sairas kuin vanhempi? Mitä tämä avautuminen liittyy aiheeseen? Joo, sinä voitat.
Vierailija kirjoitti:
Väsymys, unenpuute ja se, että oli kuin vankina eristettynä kotona, eikä ollut normaaleja aikuiskontakteja, eikä ollenkaan omaa aikaa, kun joku vaati minulta koko ajan jotain. Ei ollut omaa hetkeä edes käydä vessassa yksin, vauva halusi mukaan, en pystynyt syömäänkään kuin vauva sylissä. Kaikki ajatukset ja huomio piti koko ajan kohdistaa lapseen, eikä voinut hetkeäkään uppoutua omiin ajatuksiin. Eri vauvat ovat erilaisia, jollain on varmaan hyvin nukkuva, vähään tyytyvä ja hiljainen vauva. Minulla oli koliikki- ja allergiavauva,jolla oli lisäksi voimakas temperamentti ja kiihtyi nopeasti nollasta sataan. Piti ihan juosta, jotta ehti saada ruuan sille valmiiksi, kun se päätti, että nyt on nälkä.
T. Akateeminen ja vaativissa töissä.oleva, jolle oli helpotus palata työelämään
Ja lisäksi en tiedä mitään ikävämpää kuin leikkiminen ja satujen lukeminen. En voi käsittää, että kukaan haluaisi vapaaehtoisesti tehdä sellaista. Nyt kun lapsi on isompi, vastaavanlainen inhokki on lautapelit. Ihan käsittämätöntä, että jotkut aikuiset vapaaehtoisesti illanvietoissakin pelaavat pelejä, tai tekevät kotonaan palapelejä. He ovat varmaan niitä, jotka nauttivat lastenhoidosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on raskasta, jos lapsesta vastuussa oleva kokee joko:
a) epärealistisia ajatuksia elämäntilanteesta; riittämättömyyttä
b) kyvyttömyyttä eläytyä toisten tarpeisiin, vaikka kovasti haluaisi, että toinen olisi tyytyväinen ja kaikki olisi helpompaa
c) itseriittoisuutta, jossa toinen on väline omien tarpeiden tyydytyksessä - ja välillä häiriötekijä.
Esikoisen kanssa perhevapaalla kävi aika pitkäksi vaikka tein koko ajan kotitoimistossakin töitä. Yksinäistä oli.
Kuopuksen tultua kamalinta oli se unenpuute. Hänellä oli refluksi, allergioita ja kaksivuotiaana diagnosoitiin astma.
Kaikkein ilkeintä oli se sukulaisten ihan jatkuva arvostelu ja nalkutus. Ihmettelen miten äitinikään ei yhtään muistanut millaista meilläkin lapsuudessa oli. Oikeasti oli. Ei todellakaan ollut aina puhdasta, aina jaksava ja hymyilevä äiti ja aina hyvää ruokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä varmasti on kyse sekä äidin että vauvan temperamenteista. Joku nainen on tasainen, rauhallinen ja vähän ”hitaalla käyvä”, aistiärsykkeisiin vähemmän reagoiva, jolloin se kotona puuhastelu on varmasti kivaa ja riittävää.
Itse olen luonteeltani temperamenttinen ja kärsimätönkin, tunnen esim. äänet ja hälinän sekä jatkuvat keskeytykset paljon raskaampina. Olen introvertti, joka kaipaa välillä omaa tilaa ja aikaa. Siksi minulle töihin paluu oli helpotus. Nautin lapsista ja äitinä olosta, kun saan päivässä edes hetken aikaa omille ajatuksille. Se ei ole itsekkyyttä tai rakkauden puutetta, vaan osa temperamenttiani. Aivan kuin ekstrovertti kaipaa ihmisiä ja introvertti uupuu liiallisista sosiaalisista kontakteista.
Minulla oli synnytyksen jälkeistä masennusta. Se on yleistä, mutta silti sitä vähätellään. Toipumista ei helpota se, jos tuntee olevansa ihan yksin lapsen kanssa. Alle puolen vuoden ikäinen lapsi on suloinen kuin pullapötkö ja ihan yhtä paljon lapsesta on vanhemmalle seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lomaa se vanhempainvapaa oli kaikilla kolmella kerralla.
Stressitasot oikein sulivat pois, kun ei ollut työkiireitä, vaan päivän puuhat olivat ameebatason touhuilua tyyliin: "käy kerholla", "vaihda vaippoja", "tee ruokaa".
Välillä saattoi fyysisesti tulla hiki karavaania kaupassa työnnellessä, muttahenkinen stressi oli täysin poissa.
Vähän kuin armeijassa aikoinaan. Tehdään ja rallatellaan vaan, aivoja ei juurikaan tarvitse rasittaa.
Minua taas se aivottomuus ja älyllisten haasteiden puute stressasi. Yritin tehdä avoimen yliopiston kursseja, mutta se kaatui siihen, että mies ei suostunut pitämään lasta sen vertaa, että olisin saanut luettua ja kirjoitettua tehtiviä. Päiväunethan meillä nukuttiin sen verran lyhyissä pätkissä, että just ehdin vessassa kääntyä tai suihkussa käydä, joten en saanut silloinkaan opiskeltua.
Tämä on surullista. Että ihminen ei koe riittävänsä... edes vuoden tai muutaman elämästään, lapselleen ja perheelleen omistautuen.
Yössä unta itselle 3-5 tuntia, ei mahdollisuutta päiväuniin. Yksi itkee, toisella on nälkä, ensimmäisellä tulee kakka, toisella puklu ja vaatteet vaihtoon. Pyykkikone jollain ilveellä pyörimään. Nukutusta. Yksi nukahtaa, toinen ei. Ensimmäinen herää, on nälkä. Syötettävä samalla kun nukuttaa toista. Toinen vihdoin alkaa osoittaa nukahtamisen merkkejä. Syötön jälkeen 20 min röyhtäytystä että pysyisi sisällä. Silti tulee iso puklu ja vaatteet vaihdettava. Toinen herää, vaippa vaihdettava ja lakanatkin märkänä. Sitten taas syötettävä. Pullot desinfioitava. Vauvat lattialle harjoittelemaan kääntymistä. Toinen itkee. Lohdutusta.
Pyykit äkkiä narulle ja uusi satsi pyörimään. Uusi ruokailu ja nukutus ja vaipanvaihto lähestyy. Ai niin, oma lounas tekemättä ja vessassa käymättä. Rumba jatkuu tunnista toiseen. Mies tulee 18.00, vihdoin voi istahtaa rauhassa hetkeksi ja syödä itse. Suihkuun ei jaksa raahautua, kohta on taas syötettävä ja kylvettävä ja nukutettava.
t. Keskoskaksosten äiti
Vierailija kirjoitti:
Tässä varmasti on kyse sekä äidin että vauvan temperamenteista. Joku nainen on tasainen, rauhallinen ja vähän ”hitaalla käyvä”, aistiärsykkeisiin vähemmän reagoiva, jolloin se kotona puuhastelu on varmasti kivaa ja riittävää.
Itse olen luonteeltani temperamenttinen ja kärsimätönkin, tunnen esim. äänet ja hälinän sekä jatkuvat keskeytykset paljon raskaampina. Olen introvertti, joka kaipaa välillä omaa tilaa ja aikaa. Siksi minulle töihin paluu oli helpotus. Nautin lapsista ja äitinä olosta, kun saan päivässä edes hetken aikaa omille ajatuksille. Se ei ole itsekkyyttä tai rakkauden puutetta, vaan osa temperamenttiani. Aivan kuin ekstrovertti kaipaa ihmisiä ja introvertti uupuu liiallisista sosiaalisista kontakteista.
Lapsi nukkuu päivänokoset 3-vuotiaaksi asti. Se on vanhemman omaa aikaa ja on tärkeää, ettei sitä söhellä mihin tahansa.
Periaatteessa se oli helppoa, toisaalta taas ei.
Minut uuvutti imetys, kausina kun vauva tuntui olevan koko ajan rinnalla. En tiedä olisiko pullorumba ollut helpompaa. Ja etenkin se, että vauva nukkui unensa lyhyissä pätkissä, jolloin oma, muiden asioiden tekeminen oli myös pätkissä. Kaikki jäi aina kesken, mitään ei saanut koskaan tehdä kerralla loppuun. Voitele aivoille se on kuormittavaa.
En myöskään kertaakaan ehtinyt nukahtaa itse päiväunille esikoisen vauva-aikana, kun se jo heräsi. Oman unen pätkittyminen öisin johti siihen, että en saanut tarpeeksi unta ja se ei ollut palauttavaa, koska oli niin katkonaista. Olin siis jatkuvasti väsynyt, joka syö jaksamista muutenkin. Kuopus nukkui paremmin, mutta silloin oli 3-vuotias viihdytettävänä päiväsaikaan. Lasten unirytmit on myös olleet luonnostaan aina erilaiset; esikoista on vaikeaa saada nukahtamaan, ja kuopus herää aikaisin. Tämä on automaattisesti lyhentänyt mun unia.
Tähän sitten päälle vauvapalstan vakijuttu, eli lapsia halunnut mies osoittautui onnettomaksi puolisoksi lasten tultua. Eli hän ei ole vieläkään (lapset 6 ja 9v) tajunnut, suorasta puheesta huolimatta, että minun terveys - myös mielenterveys - vaatisi pientä breikkiä silloin tällöin. Olen pyytänyt että hän lähtisi esim kerran vuodessa yön yli reissulle lasten kanssa, mökille, kylpylään, hotelliin, mihin vaan, jotta minä voisin nukkua omassa kodissa ja olla koko ajan täyttämättä lasten tarpeita. Vauva-aika, etenkin kuopuksen, koska piti huolehtia esikoisen vauvan ohessa, uuvuttivat minut liki loppuun. Kärsin yhä unihäiriöistä, jotka on peräisin niiltä ajoilta. Nykyään otan oman aikani työmatkoilla ja "työmatkoilla". Yksinyrittäjänä olen suoraan valehdellut perheelle työreissusta ja mennyt toiseen kaupunkiin hotelliin, nukkumaan, lukemaan kirjoja, katsomaan netflixiä jne. Jos sanoisin ottavani omaa aikaa, saisin kuulla siitä kuukausitolkulla.
Minä taas ihmettelen sitä kun vastasyntyneen äiti saa kauheasti apua läheisiltä niin siivousavun, valmiiden kotiruoka-annoksien yms. muodossa ja kun äiti palaa töihin, samanlaista apua ei tulekaan enää. Toki hyvä että synnyttänyttä autetaan, mutta luulisi avun tarpeen olevan suuri ellei suurempi siinä vaiheessa kun pienten lasten vanhemmista molemmat joutuvat töissä kulkemaan.