Muita maistereita, joiden ura ei ole lähtenyt lentoon

Vierailija kirjoitti:

Jos voisin nyt kelata taaksepäin, olisin kolmikymppisenä maisterina repinyt vaan jonkin duunin jostain, vaikka ei olisi vastannut koulutusta, pysynyt siinä ja saanut palkkaa. Voisi nyt olla ehkä omakin asunto ja talous kunnossa. Kuvittelin, että kannattaa tähdätä korkealle ja pyrkiä tutkijaksi. No se on kivistäkin kivisempi polku. Olisi varmaan auttanut, jos olisi professorin lapsi. Tai lellikki. (Takuu)eläkettä odotellessa. Sanoisin, että kannattaa olla pragmaattinen.

Eniten ärsyttää se, että nuorille valehdeltiin näissä asioissa niin paljon. Olisi pitänyt tähdentää, että jos ette kuulu piireihin valmiiksi, niin on vain muutama ala, jolla voitte varmasti parantaa asemaanne. Itse laskin sen varaan, että ok, ei ole akateemisia sukulaisia, tuttuja tai ystäviä, mutta jos olen keskimääräistä etevämpi, niin eikö sen pitäisi riittää? Jonkun olisi pitänyt viheltää peli poikki ja tiedottaa, että eipä se riitä.

Oma koulutukseni on HM, valmistuin työttömäksi ja sillä tiellä olin pari vuotta. Sitten sain palkkatukityön, palkka 2300 e/kk. Olen iloinen kun sain lopulta töitä, mutta ne eivät ole oman alan töitä, joten tuskin edistävät urakehitystäni. Kaverit ja tutut puolestaan aloittivat heti koulun jälkeen paikoissa, jossa aloituspalkka oli 2800-3500, joten väistämättä tulee vertailtua itseäni muihin ja mietittyä, mikä minussa on vikana.

Vierailija kirjoitti:

Oma koulutukseni on HM, valmistuin työttömäksi ja sillä tiellä olin pari vuotta. Sitten sain palkkatukityön, palkka 2300 e/kk. Olen iloinen kun sain lopulta töitä, mutta ne eivät ole oman alan töitä, joten tuskin edistävät urakehitystäni. Kaverit ja tutut puolestaan aloittivat heti koulun jälkeen paikoissa, jossa aloituspalkka oli 2800-3500, joten väistämättä tulee vertailtua itseäni muihin ja mietittyä, mikä minussa on vikana.

I feel you.. Mulkakin opiskelukaverit pääsi hyviin harkkapaikkoihin ja siitä työt jatkui heti suunnittelijoina ja nyt moni jo asiantuntija töissä hyvällä palkalla.. Itsekin sain oman alan kilpaillun harjoittelupaikan, mutta se projekti loppui ja ei ollut jatkoa kun parille kuulle.. Ei se minulle ovia avannut, joten paljon on vain tuurista ja ajoituksesta kiinni. Ap

Andyspirit kirjoitti:

mulaon 2 maisterin tutkintoa, pitkäaikaistyötön, en osaa hakea töitä mistään, parhaat duunit oli puupakkaajana Valmetilla ja pesuautonmies kun pesin öisin parkkihalleja painepesuriatutolla muuten 2 vuotta ala asteen opena. ikä 50 v en aiokaan hakee  töitä mutta jos pakotetan nin painepesuriautoon haluan, sai yklsion ajella autolla öisin ja tehdä duunit

Tämä sekava, kielioppivirheitä vilisevä tekstioksennusko muka on kaksinkertaisen maisterin aikaansaannosta?

Uran luominen on ihan itsestä ja tuurista kiinni. Nykyään on niin paljon korkeastikoulutettuja ihmisiä, jotka kilpaievat samasta paikasta.  Ei siis riitä, että opiskelee tutkinnon, "verkostoituu" bilettämällä ja luottaa siihen että saa valmistuttua töitä tutkinnon tai "kavereiden" kautta. 

Olen työskennellyt siivoojana, ravintolatyöntekijänä, postinjakajana ja ties missä duunissa lukiosta asti, ja työskentelin edelleen amk opintojen ohella. Sain vihdoin oman alan töitä kun menin 6kk ilmaiseksi töihin. Sen jälkeen sain työn toisessa firmassa jossa palkka 2800€/kk. Voi kutsua tuuriksi, mutta uskon että asenteella on iso merkitys.

T. 22v tradenomi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos voisin nyt kelata taaksepäin, olisin kolmikymppisenä maisterina repinyt vaan jonkin duunin jostain, vaikka ei olisi vastannut koulutusta, pysynyt siinä ja saanut palkkaa. Voisi nyt olla ehkä omakin asunto ja talous kunnossa. Kuvittelin, että kannattaa tähdätä korkealle ja pyrkiä tutkijaksi. No se on kivistäkin kivisempi polku. Olisi varmaan auttanut, jos olisi professorin lapsi. Tai lellikki. (Takuu)eläkettä odotellessa. Sanoisin, että kannattaa olla pragmaattinen.

Eniten ärsyttää se, että nuorille valehdeltiin näissä asioissa niin paljon. Olisi pitänyt tähdentää, että jos ette kuulu piireihin valmiiksi, niin on vain muutama ala, jolla voitte varmasti parantaa asemaanne. Itse laskin sen varaan, että ok, ei ole akateemisia sukulaisia, tuttuja tai ystäviä, mutta jos olen keskimääräistä etevämpi, niin eikö sen pitäisi riittää? Jonkun olisi pitänyt viheltää peli poikki ja tiedottaa, että eipä se riitä.

En ole kuulunut mihinkään piireihin ja mihinkään en ole päässyt suhteilla mutta silti en ole ollut työttömänä päivääkään. Selän takana kyllä puhutaan että olen hyödyntänyt suhteita mutta se on täyttä valetta, hyvissä asemissa olevat ystäväni eivät olisi edes pystyneet tekemään mitään edistääkseen uraani. Ihan omillani olen pärjännyt, maisteritutkinnolla siis, vaikka se on myönnettävä ettei korkeaa koulutusta tässä maassa arvosteta vaan millä tahansa huuhaa-opeillakin voi päästä vastaaviin tuloihin ja ilman vaivannäköä. Myös kateus on taattu vaikka et olisi saanut koskaan mitään ilmaiseksi tai suhteilla.

Monet akateemiset ammatit on ihan tavallisia ammatteja ilman mitään glamouria tai edes kovin kummoista palkkaa. Ja lisäksi aika "tylsiä" suorittavia hommia. Minulla on akateeminen tutkinto ja olen tehnyt sekä "hanttihommia" että oman alan hommia.

Näitten kokemusten perusteella sanoisin että työelämässä tärkeintä on, että työtehtävät ovat omaan osaamiseen tarpeeksi "sopivia", työolot ja -kollegat ovat asiallisia ja palkka sellainen, jolla tulee "tavallinen ihminen" toimeen. Tehtävien akateemisuudella tai ei-akateemisuudella ei sinänsä ole siis merkitystä.

Ja jos elämässä on sopivasti vielä jotain muutakin kuin työ, esim. hyviä ihmissuhteita, mukava asuinympäristö, mielekkäitä harrastuksia, riittävästi terveyttä ja muuta hyvää oloa, niin voi olla ihan onnellinen. Vai kuinka?  

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on koulutuksen jälkeen ihmisen kyvyistä ja taidoista kiinni, lähteekö se ura lentoon. Hyville ja osaaville löytyy aina töitä ja suosittelijoita. Itse asiassa saa parhaina aikoina jopa valita työnantajansa.

T: 54 v maisteri, jonka eläkekertymä tällä hetkellä 4.913 e/kk

Eikö tutkinnoista kannattaisi tehdä sellaisia, että kaikilla olisi tutkinnon suorittamisen jälkeen riittävät kyvyt ja taidot?

Vierailija kirjoitti:

Monet akateemiset ammatit on ihan tavallisia ammatteja ilman mitään glamouria tai edes kovin kummoista palkkaa. Ja lisäksi aika "tylsiä" suorittavia hommia. Minulla on akateeminen tutkinto ja olen tehnyt sekä "hanttihommia" että oman alan hommia.

Näitten kokemusten perusteella sanoisin että työelämässä tärkeintä on, että työtehtävät ovat omaan osaamiseen tarpeeksi "sopivia", työolot ja -kollegat ovat asiallisia ja palkka sellainen, jolla tulee "tavallinen ihminen" toimeen. Tehtävien akateemisuudella tai ei-akateemisuudella ei sinänsä ole siis merkitystä.

Ja jos elämässä on sopivasti vielä jotain muutakin kuin työ, esim. hyviä ihmissuhteita, mukava asuinympäristö, mielekkäitä harrastuksia, riittävästi terveyttä ja muuta hyvää oloa, niin voi olla ihan onnellinen. Vai kuinka?  

Opiskelin ensimmäisen maisteritutkinnon yhteiskuntatieteellisessä josta ei kuitenkaan saanut mitään oikeaa ammattia. Aloitin heti valmistuttuani opiskelemaan toista maisteritutkintoa sosiaalityöstä josta sain sitten sosiaalityöntekijän pätevyyden. Sosiaalityöntekijänä olen nyt ollut reilun 10v eikä ura tästä enää etene, palkkakaan (n. 3700e brutto) ei nouse kuin ne vuosittaiset kvtes korotukset, bonuksia ei julkisella sektorilla tunneta. Kokeilin jonkin aikaa sosiaalityön esimieshommia todetakseni ettei kiinnosta eikä palkkaakaan montaa kymppiä nettona enempää tullut kun verotus 'söi' sen palkanlisän. Esimieshommissa sai selvitellä työntekijöiden sekoiluja, oli näitä ns. ammattisaikuttajia joita on oikeasti tosi vaikea saada kuriin jne. Sitten taas sosiaalityöntekijän työssä saa selvitellä asiakkaiden sekoiluja, rahaa pitäis antaa koko ajan lisää ja lisää, saa kuunnella haukkumista, uhkailua, huorittelua jne. Työ muuten kyllä siistiä sisätyötä mutta siinäpä ne plussat sitten ovatkin. Alan vaihto on mielessä päivittäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet akateemiset ammatit on ihan tavallisia ammatteja ilman mitään glamouria tai edes kovin kummoista palkkaa. Ja lisäksi aika "tylsiä" suorittavia hommia. Minulla on akateeminen tutkinto ja olen tehnyt sekä "hanttihommia" että oman alan hommia.

Näitten kokemusten perusteella sanoisin että työelämässä tärkeintä on, että työtehtävät ovat omaan osaamiseen tarpeeksi "sopivia", työolot ja -kollegat ovat asiallisia ja palkka sellainen, jolla tulee "tavallinen ihminen" toimeen. Tehtävien akateemisuudella tai ei-akateemisuudella ei sinänsä ole siis merkitystä.

Ja jos elämässä on sopivasti vielä jotain muutakin kuin työ, esim. hyviä ihmissuhteita, mukava asuinympäristö, mielekkäitä harrastuksia, riittävästi terveyttä ja muuta hyvää oloa, niin voi olla ihan onnellinen. Vai kuinka?  

Nuo kuvailemasihan olisivat lottovoitto. Kyse ei ole edes akateemisen työn oletetusta hienoudesta vaan siitä, että itsellä ei ole mahdollisuutta esim ostaa asuntoa , hankkia lapsia, asua kivasti omassa omakotitalossa, koska ikuiset määräaikaiset työsuhteet palkalla, jolla ei elä edes kunnolla. Tämä näköalattomuus jne on se pahin tässä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos voisin nyt kelata taaksepäin, olisin kolmikymppisenä maisterina repinyt vaan jonkin duunin jostain, vaikka ei olisi vastannut koulutusta, pysynyt siinä ja saanut palkkaa. Voisi nyt olla ehkä omakin asunto ja talous kunnossa. Kuvittelin, että kannattaa tähdätä korkealle ja pyrkiä tutkijaksi. No se on kivistäkin kivisempi polku. Olisi varmaan auttanut, jos olisi professorin lapsi. Tai lellikki. (Takuu)eläkettä odotellessa. Sanoisin, että kannattaa olla pragmaattinen.

Eniten ärsyttää se, että nuorille valehdeltiin näissä asioissa niin paljon. Olisi pitänyt tähdentää, että jos ette kuulu piireihin valmiiksi, niin on vain muutama ala, jolla voitte varmasti parantaa asemaanne. Itse laskin sen varaan, että ok, ei ole akateemisia sukulaisia, tuttuja tai ystäviä, mutta jos olen keskimääräistä etevämpi, niin eikö sen pitäisi riittää? Jonkun olisi pitänyt viheltää peli poikki ja tiedottaa, että eipä se riitä.

En ole kuulunut mihinkään piireihin ja mihinkään en ole päässyt suhteilla mutta silti en ole ollut työttömänä päivääkään. Selän takana kyllä puhutaan että olen hyödyntänyt suhteita mutta se on täyttä valetta, hyvissä asemissa olevat ystäväni eivät olisi edes pystyneet tekemään mitään edistääkseen uraani. Ihan omillani olen pärjännyt, maisteritutkinnolla siis, vaikka se on myönnettävä ettei korkeaa koulutusta tässä maassa arvosteta vaan millä tahansa huuhaa-opeillakin voi päästä vastaaviin tuloihin ja ilman vaivannäköä. Myös kateus on taattu vaikka et olisi saanut koskaan mitään ilmaiseksi tai suhteilla.

Oletettavasti olet sitten valinnut sellaisen alan, jossa oikeanlaiset verkostot suosittelijoineen eivät ole niin tärkeässä roolissa. Juuri tuollaisille aloille tulisi vaatimattomista sosiaalisista lähtökohdista olevia nuoria kehottaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No tee jokainen homma täysillä

Äläkä mieti niitä hanttihommina.

Mä työllistyin ja sain uran sitä kautta kun pääsin tuuraamaan parempiin hommiin

Kyllä teenkin jokaisen homman täysillä tottakai. Ja siksi meninkin noihin hommiin, että työttömyys ei ainakaan venyisi.. Työelämässä moni asia vaan on tuuristakin kiinni ja siitä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Alkaa vaan usko välillä loppua, kun olen jo kolmekymppinen ja tuntuu, että kunnon ura ei ole edes alkanut.. Ap

Olen 32v ja valmistuin muutama kuukausi sitten. Pääsin juuri parin kuukauden työttömyyden jälkeen elämäni ensimmäiseen vakituiseen työpaikkaan, aloituspalkka 3700€ ja pitäisi nousta noin tonnilla kokemuksen kartuttua tuossa samassa tehtävässä, mutta myös haastavampia ja paremmin palkattuja tehtäviä on pohdittu. Tätä ennen tein määräaikaisia generalistihommia noin 2500€ palkalla vuosikausia. Sitä ennen tein 1800€ palkalla vuosikausia (ja kouluttauduin samalla). 

Tuo työllistymiseni vaati _aivan älyttömän_ työnhaku-urakan, tein sitä täysipäiväisesti ja ihan tajuttomalla effortilla useita kuukausia, aloitin jo opintojen loppuaikana, puolisen vuotta sitten. Räätälöin hakemuksen aina jokaiseen paikkaan, otatin itsestäni kuvat ammattilaisella, tein ammattilaisten avustuksella viimeisen päälle hiotun ja visuaalisen cv:n, suoritin ties mitä kursseja ja sertifikaatteja, tein video-cv:t, harjoittelin hissipuheita (ja lähetinkin niitä), laihdutin, harjoittelin puhe- ja esiintymistaitoja, esiinnyin LinkedInissä oman alani asiantuntijana ja kirjoitin alani tärkeistä aiheista, kohensin kielitaitoa ja herra ties mitä. Että jos nyt jotain, niin tarpeeksi kova työkin näemmä palkitaan, jos ei onnistu työllistymään tuurilla, suhteilla tai valitsemalla supertyöllistävän alan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No tee jokainen homma täysillä

Äläkä mieti niitä hanttihommina.

Mä työllistyin ja sain uran sitä kautta kun pääsin tuuraamaan parempiin hommiin

Kyllä teenkin jokaisen homman täysillä tottakai. Ja siksi meninkin noihin hommiin, että työttömyys ei ainakaan venyisi.. Työelämässä moni asia vaan on tuuristakin kiinni ja siitä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Alkaa vaan usko välillä loppua, kun olen jo kolmekymppinen ja tuntuu, että kunnon ura ei ole edes alkanut.. Ap

Olen 32v ja valmistuin muutama kuukausi sitten. Pääsin juuri parin kuukauden työttömyyden jälkeen elämäni ensimmäiseen vakituiseen työpaikkaan, aloituspalkka 3700€ ja pitäisi nousta noin tonnilla kokemuksen kartuttua tuossa samassa tehtävässä, mutta myös haastavampia ja paremmin palkattuja tehtäviä on pohdittu. Tätä ennen tein määräaikaisia generalistihommia noin 2500€ palkalla vuosikausia. Sitä ennen tein 1800€ palkalla vuosikausia (ja kouluttauduin samalla). 

Tuo työllistymiseni vaati _aivan älyttömän_ työnhaku-urakan, tein sitä täysipäiväisesti ja ihan tajuttomalla effortilla useita kuukausia, aloitin jo opintojen loppuaikana, puolisen vuotta sitten. Räätälöin hakemuksen aina jokaiseen paikkaan, otatin itsestäni kuvat ammattilaisella, tein ammattilaisten avustuksella viimeisen päälle hiotun ja visuaalisen cv:n, suoritin ties mitä kursseja ja sertifikaatteja, tein video-cv:t, harjoittelin hissipuheita (ja lähetinkin niitä), laihdutin, harjoittelin puhe- ja esiintymistaitoja, esiinnyin LinkedInissä oman alani asiantuntijana ja kirjoitin alani tärkeistä aiheista, kohensin kielitaitoa ja herra ties mitä. Että jos nyt jotain, niin tarpeeksi kova työkin näemmä palkitaan, jos ei onnistu työllistymään tuurilla, suhteilla tai valitsemalla supertyöllistävän alan.

Mä oon 32 vuotiaana yhä siinä pisteessä, että istun koulunpenkillä syksyllä ja kituutan opiskelijana... Itse olen myös tehnyt vaikka mitä töitä ja paras palkkani ollut joku 2300 brutto... Työnhakurumbakin on tuttua. Pääsen haastatteluihin ihan ok noin joka kolmannella hakemuksella, mutta aina joku menee ohi sitten kalkkiviivoilla. Ei tuota jaksa loputtomiin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Andyspirit kirjoitti:

mulaon 2 maisterin tutkintoa, pitkäaikaistyötön, en osaa hakea töitä mistään, parhaat duunit oli puupakkaajana Valmetilla ja pesuautonmies kun pesin öisin parkkihalleja painepesuriatutolla muuten 2 vuotta ala asteen opena. ikä 50 v en aiokaan hakee  töitä mutta jos pakotetan nin painepesuriautoon haluan, sai yklsion ajella autolla öisin ja tehdä duunit

Tämä sekava, kielioppivirheitä vilisevä tekstioksennusko muka on kaksinkertaisen maisterin aikaansaannosta?

Miksei olisi. Ehkä lukiongelmia, pieni puhelimen näppäimistö, joten vääriä painalluksia yms. syy virheisiin.

Vierailija kirjoitti:

Työskentelin kuusi vuotta tutkijana yliopistolla. En hahmottanut tuolloin, että olisi pitänyt kannattaa samoja poliittisia projekteja kuin muut ja varsinkin osoittaa näkyvästi tekevänsä niiden edistämiseksi asioita. Olin suorittanut perustutkinnon maakuntayliopistossa, joten en tuntenut kollegoitani ja hahmottanut muutenkaan, miten politisoitunutta kaikki tuolla on. En sitten saanut tuolta mitään yhteistyökumppaneita tai suosittelijoita. Lisäksi minut jätettiin ulkopuolelle niin, ettei kutsuttu juhliin tai pahimmillaan jopa työhön liittyviin kokouksiin. En saanut samoja työmahdollisuuksia kuin muut, esimerkiksi päässyt juuri tekemään opetusta. Asetelma oli niin hankala, ettei tutkijanuraa sitten pystynyt pitämään hengissä. Jos olisin tiennyt ennalta sen, minkä nyt, niin olisin varmaankin performoinut innokasta "taistelevan tutkimuksen" tekijää. Nyt tiedän taas noista liikaa, niin että ei todellakaan ole intressissä edistää entisten kollegoideni päämääriä.

Yliopistot ovat hirveitä työpaikkoja. Kiusaamista suhteita selän takana taklaamisia.

Sairastumisen takia tuhoitui itseltä ura, ansaitsin parhaillaan lähes 7000 / kk. Nyt sitten viedään viimeisiä ansiosidonnaisia kuukausia ja työhön ei oteta koska työttömyys on kestänyt sen aikaa ja ns. duunarihommiin katsotaan ylikoulutetuksi.

Hain asiakaspalvelutehtävään ja yhteen "rekrytoivaan koulutukseen" jossa olisi pitänyt kolme kuukautta opiskella työttömyyspäivärahalla. Kumpaakaan en päässyt edes haastatteluun ja näitä samoja on niin paljon etten enää jaksa edes laskea. Miksi työnantaja ottaisi sairashistoriaa omaavan yli nelikymppisen kun kaksikymppisiä on tarjolla.

Kipeää tekee katsoa kun muut samanikäiset elävät hyvää elämää, on lomia ja ylennyksiä kun itseltä meni kaikki. En olisi aikanaan uskonut että olisin tässä tilanteessa.

Pelkään tuota samaa. Alla amk pohja ja töitä riittää. Toiveissa yliopiston myötä muuta mutta työttömyyttä juu tuntuu riittävän

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos voisin nyt kelata taaksepäin, olisin kolmikymppisenä maisterina repinyt vaan jonkin duunin jostain, vaikka ei olisi vastannut koulutusta, pysynyt siinä ja saanut palkkaa. Voisi nyt olla ehkä omakin asunto ja talous kunnossa. Kuvittelin, että kannattaa tähdätä korkealle ja pyrkiä tutkijaksi. No se on kivistäkin kivisempi polku. Olisi varmaan auttanut, jos olisi professorin lapsi. Tai lellikki. (Takuu)eläkettä odotellessa. Sanoisin, että kannattaa olla pragmaattinen.

Eniten ärsyttää se, että nuorille valehdeltiin näissä asioissa niin paljon. Olisi pitänyt tähdentää, että jos ette kuulu piireihin valmiiksi, niin on vain muutama ala, jolla voitte varmasti parantaa asemaanne. Itse laskin sen varaan, että ok, ei ole akateemisia sukulaisia, tuttuja tai ystäviä, mutta jos olen keskimääräistä etevämpi, niin eikö sen pitäisi riittää? Jonkun olisi pitänyt viheltää peli poikki ja tiedottaa, että eipä se riitä.

En ole kuulunut mihinkään piireihin ja mihinkään en ole päässyt suhteilla mutta silti en ole ollut työttömänä päivääkään. Selän takana kyllä puhutaan että olen hyödyntänyt suhteita mutta se on täyttä valetta, hyvissä asemissa olevat ystäväni eivät olisi edes pystyneet tekemään mitään edistääkseen uraani. Ihan omillani olen pärjännyt, maisteritutkinnolla siis, vaikka se on myönnettävä ettei korkeaa koulutusta tässä maassa arvosteta vaan millä tahansa huuhaa-opeillakin voi päästä vastaaviin tuloihin ja ilman vaivannäköä. Myös kateus on taattu vaikka et olisi saanut koskaan mitään ilmaiseksi tai suhteilla.

Oletettavasti olet sitten valinnut sellaisen alan, jossa oikeanlaiset verkostot suosittelijoineen eivät ole niin tärkeässä roolissa. Juuri tuollaisille aloille tulisi vaatimattomista sosiaalisista lähtökohdista olevia nuoria kehottaakin.

Olen samaa mieltä tuosta, että ns. vaatimattomista lähtökohdista tulevan kannattaa pelata varman päälle eli valita yliopistossa opiskeluala, jossa työllistyminen on vähintäänkin melko varmaa. Tällaisia aloja ovat lääketiede, oikeustiede, tekniikka, tietotekniikka, taloustiede. Näiden lisäksi mm. logopedia, ehkä farmasia jne. Eli juuri ne alat, jonne myös akateemisten perheiden lapset - hyvin informoituina - suuntaavat. Opinto-ohjausta pitäisi lukioissa parantaa, jotta ihan jokainen nuori lukiolainen saisi tietää olennaiset asiat työmarkkinoista ja koulutuksista, mikä kannattaa, mikä on riskivalinta jne. Vaatimattomammista taustoista tulevat ovat yhä edelleen hieman tuuliajolla valinnoissaan, koska koulussa ei välitetä eikä kotona ole resursseja ohjata nuorta.

Oma ohjeeni: Mieti tosi tarkkaan koulutusvalinnat ja ota valinnoissa huomioon vahvuutesi. Ja uskalla keskeyttää opinnot, jos huomaat tehneesi väärän valinnan. Aina voi tehdä uuden valinnan - ainakin nuorena.

jos olisin ollut viisas (mutta äitin ja isän akateemisuus tavallaan henkisesti pakotti ja painosti olemaan muka älykäs ja fiksu) niin en olisi pyrkinyt yliopistoon vaam jäänyt lukiuon jälkeen laivalle duuniin missä olinkin jonkun aikaa, 2 viikkoa töitä 2 viikkoa vapaata. Sitten meni haahuilölessa 7 vuotta yliopistolla ja tutkinnolla ei tee mitään, vain idiootti menee yliopistoon. ja myös lukioon, idiooteille.