Lue keskustelun säännöt.
Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (978)
Kaikki fantasiasaagatarumytoloogiat 456 osaa taikureita prinsessoja yms kliseitä.
LeGuinin Maameren tarinat on ainoa fantasiasarja mikä kantsii lukee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suon villi laulu. Luin sen hiljattain ja varsin keskinkertainen opus oli.
Kohta ilmestyvä leffaversio on varmasti huonompi. Kirja oli hyvä.
Tulen ja jään laulu. Kirjakaupalla samaa teini-ikäisen poikain märkä päiväuni kamaa, raiskataan, leikellään nännejä, poltetaan hevosia, viillellään, hakataan päitä irti, hirtetään, raiskataan lisää ja on verta ja paskaa ja sitten voi taas vähän alistaa naisia ja raiskata lisää. Ja muistetaan mainita aina, että muijan puku jättää paljaaksi rinnat ja nännit. Tai vähintään toisen. Ja suomennos on aivan ala-arvoinen myös.
Vierailija kirjoitti:
k+o+r+a+a+n+i+n
Kohta ilmestyvä leffaversio on varmasti vielä huonompi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alastalon salissa, kirjoittanut Mikko Alastalo
Helsingin Puhelinyhdistyksen puhelinluettelo.
Liikaa henkilöitä, muttei minkäänlaista juonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla sekä Tuntematon sotilas. Molempiin suhtaudutaan kuin ne olisivat historiallisesti tosia. Eivät ole, ne ovat tarinoita. Erityisesti Pohjantähti-trilogiassa on falskeja väitteitä. Sen mukaan torpparit olivat innolla mukana kansalaissodassa. Eivät olleet. Suurin osa suomalaisista oli tuohon aikaan torppareita, eli vuokraviljelijöitä. Ei heillä ollut aikaa sotia, kun piti hoitaa maatyöt.
Amikki kirjoitti:
Sain juuri luettua kolmannen kirjan Elena Ferranten Napoli-sarjasta. Viimeinen osa odottaa lukemista. KAUHEA PETTYMYS. Luen,koska tulin ostaneeksi kyseisen sarjan. Akateemisen Kirjakaupan myyjä totesi,että varsinkin ensimmäinen osa vähän haastava, kun niitä ihmisiä siinä riittää - hyvin sanottu. Luen tässä välissä 'tavallisen' kevyen, ei keskittymistä vaativan Sophie Kinsellan kirjan Love Your Life, jonka ostin samalla kertaa, kuin hehkutettu Ferranten kirjat.
Ei yllätä että Ferrante saattaa olla vaikea jos yleensä lukee Kinsellaa.
Mä taas ihmettelen miten Nora Robertsia julkastaan vuodesta toiseen. Tylsää kertomuskirjallisuutta, pystyisin itse varmaan samaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leijat helsingin yllä, Kjell Westö. Ihan tajuttoman tylsä, mitään ei tapahdu ja teksti puuduttavaa. Tai sit mä en vaan ymmärrä?
Vierailija kirjoitti:
Ylpeys ja ennakkoluulo en ymmärrä miten kukaan voisi tykätä siitä.
Olen pitänyt tällaisia romanttisia kertomuksia vähän epäilyttävinä ja ajatellut, että eivät ole minun makuuni ollenkaan. Voitin kuitenkin ennakkoluuloni ja luin Ylpeyden ja ennakkoluulon. Henkilöhahmojen kuvaus ja sellainen tietty vitsikkyys koko asetelmaan oli mainio. Kirjassa oli hauskaa ironiaa, siitä jotenkin välittyi sellainen raikas kritiikki koko naimakauppa-aatelitouhuja kohtaan. Yllätyin positiivisesti, ja katsoin Colin Firthin tähdittämän minisarjan vielä päälle.
Samaan kategoriaan olen päässäni sijoittanut Kotiopettajattaren romaanin, jota nuorempana aloitin, mutta en päässyt loppuun asti. Ehkä se oli liikaa romanttisen tyylisuunnan edustaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tykkään kyllä laidasta laitaan klassikoista hupaisaan tusinatavaraan mutta kaksi kirjailijaa joiden kaikki tuotanto tökkii on Dostojevski ja Paulo Coelho. Ensin mainittu pelkkää paatosta ilman tarinoita kerrottavaksi ja jälkimmäisen viisaat opetukset tasoa "vesi on märkää". Coelho tosin osaa livenäkin kultin perustamisen niin itsestään suuren viisaan kirjailijan loihtiminen ei varmaan kummoinen homma hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Helsingin Puhelinyhdistyksen puhelinluettelo.
Liikaa henkilöitä, muttei minkäänlaista juonta.
Kuulut siis sukupolveen, joka vielä tietää, mikä on puhelinluettelo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla sekä Tuntematon sotilas. Molempiin suhtaudutaan kuin ne olisivat historiallisesti tosia. Eivät ole, ne ovat tarinoita. Erityisesti Pohjantähti-trilogiassa on falskeja väitteitä. Sen mukaan torpparit olivat innolla mukana kansalaissodassa. Eivät olleet. Suurin osa suomalaisista oli tuohon aikaan torppareita, eli vuokraviljelijöitä. Ei heillä ollut aikaa sotia, kun piti hoitaa maatyöt.
Siinähän juuri annettiin ymmärtää että torpparikysymys kiinnosti torppareita, ei niinkään sosialismin aate. Itse asiassa, kohdassa jossa joku kyläläisistä ,vai oliko Koskelan pojista kyyditteli työväenaktiivi Eetu Salinia tämä haastettelee kyyditsijäänsä ja kyselee että taisteleeko tämä työväen aatteen puolesta vai haluaako vain torppansa itselleen, ja vastaus tulee varmalla äänellä: vain torppa kiinnostaa.
Myös tuntemattomassa Linna kuvailee miten sotilaat kyllä jurottivat herroille ja vaativat työväelle oikeuksia, mutta vierastivat yhtä lailla ohjelmallista työväenaatetta.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa venäläisistä klassikoista. Tylsempää roskaa saa hakea.
Salman Rusdien Saatanalliset säkeet. Miten ihmeessä sitä kirjaa kukaan on jaksanut lukea niin pitkälle, että on siitä herneet nenäänsä vetänyt.
Ne, jotka ovat vetäneet siitä herneet nenäänsä, eivät ole lukeneet ensimmäistäkään säettä. Eihän kukaan ole lukenut Putlerin Mein Kampfiakaan, mutta siitä huolimatta tuomitsevat kirjan.
Vierailija kirjoitti:
Leijat helsingin yllä, Kjell Westö. Ihan tajuttoman tylsä, mitään ei tapahdu ja teksti puuduttavaa. Tai sit mä en vaan ymmärrä?
Se on yksi suosikeitani. Olen asunut samoilla kulmilla josta kirja kertoo, Munkassa (ja myöhemmin Kalliossa, kuitenkin Helsingin kantakaupungissa), ja olen lähes viikolleen Westön ikäinen. Vaikka en ollutkaan ruotsinkielisestä ja varakkaasta perheestä, tuntuu kertomus tuntuu silti liikuttavan ja kipeän nostalgiselta. Westö muistelee noita vuosia samalla nostalgialla kuin minä.
Vierailija kirjoitti:
Tuli vielä mieleen, että en tykkää Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällästä. Luin sen nuorena ja pidin sitä sekavana ja typeränä. Luin äsken siitä arvosteluja ja sen sellaista ja aloin miettimään, että pitäisiköhän se lukea uudestaan nyt vanhempana...
Sitten en pidä yhtään Agatha Christien dekkareista. Hänen omaelämäkertansa on sen sijaan hurmaava. Mutta ne karmean huonot dekkarit... yhdessä loppusivuilla kävi ilmi, että koska tennismailan (vai oliko golfmaila) tasapaino oli väärä, olisi pitänyt tajuta, että sen kahvaan on piilotettu timantteja, mitkä olivat se vihje ratkaisuun, koska joku oli tullut sen mailan kanssa Etelä-Afrikasta, mistä tietenkin on salakuljetettu timantteja. Vaikka koko kirjassa ei aiemmin ollut sanaakaan mistään timanteista. Kyllä tuli huijattu olo. Jne.
Silti rakastan niitä Christien dekkareista tehtyjä teeveesarjoja ja voisin katsella niitä loputtomiin uusintoina.
Kissa kyyhkyslakassa. Yksi Christien parhaimpia. Et ilmeisesti ymmärrä lukemaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa venäläisistä klassikoista. Tylsempää roskaa saa hakea.
Salman Rusdien Saatanalliset säkeet. Miten ihmeessä sitä kirjaa kukaan on jaksanut lukea niin pitkälle, että on siitä herneet nenäänsä vetänyt.
Ne, jotka ovat vetäneet siitä herneet nenäänsä, eivät ole lukeneet ensimmäistäkään säettä. Eihän kukaan ole lukenut Putlerin Mein Kampfiakaan, mutta siitä huolimatta tuomitsevat kirjan.
Tuo Saatanalliset säkeet jää minusta hieman Häpeän ja Keskiyön lasten varjoon. Kaksi viimeksi mainittua olivat erinomaisia, saatanalliset säkeet on sekin ihan kiinnostava mutta ei kaiken hälyn arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Amikki kirjoitti:
Sain juuri luettua kolmannen kirjan Elena Ferranten Napoli-sarjasta. Viimeinen osa odottaa lukemista. KAUHEA PETTYMYS. Luen,koska tulin ostaneeksi kyseisen sarjan. Akateemisen Kirjakaupan myyjä totesi,että varsinkin ensimmäinen osa vähän haastava, kun niitä ihmisiä siinä riittää - hyvin sanottu. Luen tässä välissä 'tavallisen' kevyen, ei keskittymistä vaativan Sophie Kinsellan kirjan Love Your Life, jonka ostin samalla kertaa, kuin hehkutettu Ferranten kirjat.
Ei yllätä että Ferrante saattaa olla vaikea jos yleensä lukee Kinsellaa.
Mä taas ihmettelen miten Nora Robertsia julkastaan vuodesta toiseen. Tylsää kertomuskirjallisuutta, pystyisin itse varmaan samaan.
Ferranten kirjat oli kyllä hyviä. Luettiin yksitellen, ostettiin toisillemme lahjaksi koko sarja.
Pöhelö.