Lue keskustelun säännöt.
Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (978)
patricia cornwellin dekkarit ei nappaa. ällöttävyyksillä mässäilyä ja ihmissuhteilla mussutusta ja siinä se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun margot.
Typerä juoni, dialogi on kuin Ilkka Remeksen toimintajännäreistä, kukaan ei toimi loogisesti, kukaan ei ole pätkän vertaa hauska, lesbot laittavat ruokaa ja keskustelevat Berliinistä.
Mikä versio Anne Frankin päiväkirjasta - niitä on tietääkseni kolme
Suurin osa venäläisistä klassikoista. Tylsempää roskaa saa hakea.
Salman Rusdien Saatanalliset säkeet. Miten ihmeessä sitä kirjaa kukaan on jaksanut lukea niin pitkälle, että on siitä herneet nenäänsä vetänyt.
Vierailija kirjoitti:
Sinun margot.
Typerä juoni, dialogi on kuin Ilkka Remeksen toimintajännäreistä, kukaan ei toimi loogisesti, kukaan ei ole pätkän vertaa hauska, lesbot laittavat ruokaa ja keskustelevat Berliinistä.
Ai onko siihenkin ympätty tuo nykyään pakollinen lesboteema!?
Taidanpa perua kirjastosta sen varauksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa nykyproosaa ja lähes kaikki viihdekirjallisuus. Joko elitismiä tai samaa pakkopullaa, mitä tuotetaan kuin makkaraa. Joka vuosi puskee ulos uusi pökäle, jonka oikea tekijä on kustannustoimittaja enemmän kuin kirjailija itse. Kirjailija voi hyvin olla myös kuollut jo. Ei haittaa, koska perikunta on palkannut jonkun jatkamaan mahdollisimman samanlaisen tuuban suoltamista maailman tappiin asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Konmari. Ostetaan kirja, jossa neuvotaan heittämään tavarat roskiin ja ostamaan uutta krääsää tilalle. Onko enää idioottimaisempaa touhua?
Joo, konmari ja feng shui. Ei voi hei huhhuh. Tää Mari Kondo tosiaan ensin käski heittämään kaiken roskiin ja rupesi sitten myymään sisustustavaraa niihin tyhjentyneisiin koteihin. :-D
Feng shuissa määräillään mille seinälle pitää laittaa peili ja millainen kolmijalkainen sammakkk pitää jemmata minnekin komeroon. :-D
Olen lukenut sekä Mari Kondoa, että Feng Shui -oppaita. En vaan ymmärrä. Vaan saapahan nauraa.
Pihalla feng shui-oppien mukaan pintavesien pitää virrata taloon päin. Ilmeisesti ne tavoitellut "hyvät energiat" kasvavat samalla kuin homeet talon seinissä?!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
köhkah kirjoitti:
Mikä versio Anne Frankin päiväkirjasta - niitä on tietääkseni kolme
Eikä yksikään ole sen väitetyn Annen kirjoittama.
Donna Tarttin Tikli. Tiiliskiveksi ylivenytetty jonninjoutavuus, joka kuvittelee liittyvänsä suureen orpolapsiteeman jatkumoon. Yksi kirjan henkilöistä "hankasi nenäänsä" varmaan kymmenen kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntematon sotilas. Juoneton, tylsä, kirjoitettua murretta oli rasittavaa lukea. Kirjassa tosiaan ei tapahtunut oikein mitään. Ehkä sen tapa kuvata sotaa oli aikanaan jotain erikoista, mutta kirjana se kyllä oli ihan kamala. Eikä sotakuvauksessa nykyajan ihmiselle ollut mitään hätkähdyttävää, vaikea samaistua siihen mitä vuosikymmeniä sitten erilaisessa maailmassa eläneet kirjaa lukiessa mahdollisesti kokivat. Ehkä ne kirjan pari lentävää sutkautustakin tuntuivat silloin ennen tosi nokkelilta ja tuoreilta.
En jaksa lukea koko ketjua ja taatusti tämä on jo täällä, mutta en tykkää yhtään Taru sormusten herrastasta.
Enkä tykännyt Ruohometsän kansasta.
Enkä tykkää Harry Pottereistakaan.
Miki Liukkosta en ole lukenut, mutta olen kauhulla lukenut, että kirjansa ovat jotain 800 sivuisia järkäleitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylpeys ja ennakkoluulo en ymmärrä miten kukaan voisi tykätä siitä.
Tuli vielä mieleen, että en tykkää Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällästä. Luin sen nuorena ja pidin sitä sekavana ja typeränä. Luin äsken siitä arvosteluja ja sen sellaista ja aloin miettimään, että pitäisiköhän se lukea uudestaan nyt vanhempana...
Sitten en pidä yhtään Agatha Christien dekkareista. Hänen omaelämäkertansa on sen sijaan hurmaava. Mutta ne karmean huonot dekkarit... yhdessä loppusivuilla kävi ilmi, että koska tennismailan (vai oliko golfmaila) tasapaino oli väärä, olisi pitänyt tajuta, että sen kahvaan on piilotettu timantteja, mitkä olivat se vihje ratkaisuun, koska joku oli tullut sen mailan kanssa Etelä-Afrikasta, mistä tietenkin on salakuljetettu timantteja. Vaikka koko kirjassa ei aiemmin ollut sanaakaan mistään timanteista. Kyllä tuli huijattu olo. Jne.
Silti rakastan niitä Christien dekkareista tehtyjä teeveesarjoja ja voisin katsella niitä loputtomiin uusintoina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-Sota ja rauha
-Kalevala
-Seitsemän veljestä
-Rikos ja rangaistus
-Sinun Margot
-Täällä Pohjantähden alla
-Rosa Liksomin kirjat
-Jari Tervon kirjat
Vierailija kirjoitti:
Muistaakseni vain kaksi kirjaa on jäänyt mulla ikinä kesken.
Taru sormusten herrasta. Luovutin ehkä joskus noin 150 sivun jälkeen.
Toinen kesken jääneistä oli Norman Mailerin sotaromaani Alastomat ja kuolleet.
Molemmat ovat toki melkoisia tiiliskiviä, mutta ei kirjan paksuus ole ikinä ollut mikään ongelma, jos se on hyvin kirjoitettu. Melkeinpä päinvastoin.
Myös ne muutamat Stephen Kingin kirjat, jotka luin 90-luvulla olivat omasta mielestäni tylsiä. Tousin sanoen tapahtumat etenivät hitaasti kaiken turhan jaarittelun vuoksi.
Nonni, äsken just haukuin Taru sormusten herrasta. Mutta sinäpä muistutit toisesta inhokista, eli Stephen Kingistä. Hänen tyylinsä on sellaista jankkaavaa, alleviivaavaa ja lapsellista. Tällaista: (Siis keksin nyt omasta päästäni tekstin, mutta tämän tyylistä se on minusta:) "Norman istui tuolilla ja mietti. Häntä pelotti. Häntä pelotti! Häntä pelotti!! Häntä pelotti!!! Häntä Pelotti. Häntä PELOTTI. Häntä siis todellakin pelotti. Oikein kovasti pelotti. Pelotti oikein kovasti. Häntä PELOTTI AIVAN VALTAVASTI!!!"
Yritin lukea Iida Rauman kirjan Hyvitys,koska sitä oli kehuttu ja lainausjono sen mukainen.Oli vaan kovin raskaslukuinen ja jäi kesken.En vaan jaksanut eläytyä siihen.Mieluummin selkeää kerrontaa klassiseen tyyliin näin iltamyöhään.
Suon villi laulu --kirjan hehkutusta en ymmärrä. Mikä siinä siis on hyvää ja ajatuksia herättävää? En ymmärrä.