Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (978)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Bulgakovin Saatana Saapuu Moskovaan. Ihan hirveätä tuubaa, lisäksi todella kökkö suomennos. Olisi varmaan aika saada parempi.
Vierailija kirjoitti:
Taru sormusten herrasta. Ei vain uppoa minuun Hobitit sun muut. En kehdannut nuorena kertoa kenellekään, etten ole päässyt kirjassa alkua pitemmälle.
Koulussa yläasteella englanninopettaja luki meille ääneen Lord of the Rings-kirjaa. Oli minusta niin tylsä teos, etten vaivautunut lukemaan sitä.
Rosa Liksomin koko tuotanto. Olin nuori, kun esikoisteoksensa Yhden illan pysäkki ilmestyi. Enemmän kuin itse kirja keskustelua herätti arvailu siitä, kuka tämä kirjoittaja on. Jonkun seuraavan kirjan julkaisu tapahtui hänen taidenäyttelynsä avajaisten yhteydessä, jossa hän itse esiintyi tunnistamattomaksi naamioituneena. Ja arvailu henkilöllisyydestä senkuin kiihtyi.
Silloin mielenkiintoni lopahti.
Sen mitä nykyisin varttuneena olen yrittänyt lukea, tuo jotenkin mieleen Timo K. Mukan tyylin mukaisen ahdistuksen, johon lisätty naisnäkökulma.
Henkilöllisyys on sittemmin selvinnyt, en muista oikeata nimeä. Varmaan se lukee hänen passissaan.
Mutta itseään markkinoivana oli edelläkävijä tässä tunnistamattomuudessaan. Tiesi, miten herätetään ihmisten uteliaisuus ja mielenkiinto. Kun tähän liittää hänen tuotantonsa kuvataiteilijana, voitaneen kai puhua jonkinlaisesta kokonaistaideteoksesta.
Joku tykkää, joku ei. Tunnustan kuuluvani jälkimmäisiin.
Joskus ihmettelen, kun ihmiset kehuvat Pentti Saarikosken runoja. Sitten kun kysyn heiltä, mikä niistä runoista on paras, ja mahdollisesti pyydän siteeraamaan, niin eipä tule ihmisille enää mitään mieleen. Ei tule minullekaan.
Ei minullekaan muuta tule hänestä mieleen kuin tuo suomennos Sieppari ruispellossa ja Joycen Odysseian suomennos. Parhaiten valitettavasti tulee mieleen se viimeisten elinvuosien ruokkoamaton ulkonäkö ja armoton dokaaminen sekä avio- ja avoliitot monine lapsineen.
Mutta kansakunnan kaapin päälle on hänet nostettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus ihmettelen, kun ihmiset kehuvat Pentti Saarikosken runoja. Sitten kun kysyn heiltä, mikä niistä runoista on paras, ja mahdollisesti pyydän siteeraamaan, niin eipä tule ihmisille enää mitään mieleen. Ei tule minullekaan.
Ei minullekaan muuta tule hänestä mieleen kuin tuo suomennos Sieppari ruispellossa ja Joycen Odysseian suomennos. Parhaiten valitettavasti tulee mieleen se viimeisten elinvuosien ruokkoamaton ulkonäkö ja armoton dokaaminen sekä avio- ja avoliitot monine lapsineen.
Mutta kansakunnan kaapin päälle on hänet nostettu.
Mulla tulee kyllä montakin Saarikosken runoa mieleen. Vaikka:
"Istun sähkövalossa allapäin.
Ystävät, kaukana,
kuuntakainen avaruus."
Toinen:
"Istuin meren rannalla häpeissäni.
Mitään en, vaikka korva tarkkana kuuntelin,
ymmärtänyt."
Kolmas:
"Enää ei ole muuta kuin yöt ja päivät,
tasamaat ja korkeat paikat.
Väsymys, pelko
ja jumalatar joka muuttaa muotoaan."
Noin ihan muistinvaraisesti siteerattuna, voi olla pieniä epätarkkuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Joskus ihmettelen, kun ihmiset kehuvat Pentti Saarikosken runoja. Sitten kun kysyn heiltä, mikä niistä runoista on paras, ja mahdollisesti pyydän siteeraamaan, niin eipä tule ihmisille enää mitään mieleen. Ei tule minullekaan.
Ei minullekaan muuta tule hänestä mieleen kuin tuo suomennos Sieppari ruispellossa ja Joycen Odysseian suomennos. Parhaiten valitettavasti tulee mieleen se viimeisten elinvuosien ruokkoamaton ulkonäkö ja armoton dokaaminen sekä avio- ja avoliitot monine lapsineen.
Mutta kansakunnan kaapin päälle on hänet nostettu.
Juu. Ja jos joku housuihinsa ripuloiva alkkis on sinne nostettu, ei häntä sieltä enää oteta pois, vaikka aika ajaisi tuotannon ohi ja vaikka käännökset olisivat ilmiömäisen huonoja, kuten Sieppari ruispellossa oli. Ja akkansa eikö ratsasta edelleen ukkovainaallaan, käsittääkseni hänen ainoa meriittinsä on olla kuolleen runoilijan akka ja sillä meriitillä pääsee näin pienessä maassa pitkälle, muistaakseni kirjailijaliiton pj:ksi asti. Pieni maa, pienet meriitit tarvitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus ihmettelen, kun ihmiset kehuvat Pentti Saarikosken runoja. Sitten kun kysyn heiltä, mikä niistä runoista on paras, ja mahdollisesti pyydän siteeraamaan, niin eipä tule ihmisille enää mitään mieleen. Ei tule minullekaan.
Ei minullekaan muuta tule hänestä mieleen kuin tuo suomennos Sieppari ruispellossa ja Joycen Odysseian suomennos. Parhaiten valitettavasti tulee mieleen se viimeisten elinvuosien ruokkoamaton ulkonäkö ja armoton dokaaminen sekä avio- ja avoliitot monine lapsineen.
Mutta kansakunnan kaapin päälle on hänet nostettu.
Mulla tulee kyllä montakin Saarikosken runoa mieleen. Vaikka:
"Istun sähkövalossa allapäin.
Ystävät, kaukana,
kuuntakainen avaruus."
Toinen:
"Istuin meren rannalla häpeissäni.
Mitään en, vaikka korva tarkkana kuuntelin,
ymmärtänyt."
Kolmas:
"Enää ei ole muuta kuin yöt ja päivät,
tasamaat ja korkeat paikat.
Väsymys, pelko
ja jumalatar joka muuttaa muotoaan."
Noin ihan muistinvaraisesti siteerattuna, voi olla pieniä epätarkkuuksia.
Kiitos! Olet harvinaisuus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raamattu, Koraani.. Jne.
Parempia satukirjoja maailma pullollaan, joissa myös onnellinen loppu.Kaikki aikuiset ihmiset jotka uskovat johonkin ylempään voimaan ovat pelkureita.
Onhan Raamatussakin onnellinen loppu.
Onko todella?
Johanneksen Ilmestys on aika hardcorea.
rjesrje
On myös huonompia.Luomiskertomus, vedenpaisumustarina, exodus... Jerikon hävitys... nämähän ovat varsin lennokkasta tekstiä.
Kyllä keskeisimmät tarinat kuuluu lukea ihan yleissivistyksen vuoksi.[/quo
Tietästy on lennokasta tekstiä, mutta puhutaan kronologisessa järjestyksessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taru sormusten herrasta. Ei vain uppoa minuun Hobitit sun muut. En kehdannut nuorena kertoa kenellekään, etten ole päässyt kirjassa alkua pitemmälle.
Koulussa yläasteella englanninopettaja luki meille ääneen Lord of the Rings-kirjaa. Oli minusta niin tylsä teos, etten vaivautunut lukemaan sitä.
Miksi olisit, jos kerran opettaja luki sitä teille kaikille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistaakseni vain kaksi kirjaa on jäänyt mulla ikinä kesken.
Taru sormusten herrasta. Luovutin ehkä joskus noin 150 sivun jälkeen.
Toinen kesken jääneistä oli Norman Mailerin sotaromaani Alastomat ja kuolleet.
Molemmat ovat toki melkoisia tiiliskiviä, mutta ei kirjan paksuus ole ikinä ollut mikään ongelma, jos se on hyvin kirjoitettu. Melkeinpä päinvastoin.
Myös ne muutamat Stephen Kingin kirjat, jotka luin 90-luvulla olivat omasta mielestäni tylsiä. Tousin sanoen tapahtumat etenivät hitaasti kaiken turhan jaarittelun vuoksi.
Sofi Oksasen Stalinin Lehmät, Baby Jane ja Puhdistus. Enempää en sitten ole lukenutkaan. En ymmärrä suosiota lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus ihmettelen, kun ihmiset kehuvat Pentti Saarikosken runoja. Sitten kun kysyn heiltä, mikä niistä runoista on paras, ja mahdollisesti pyydän siteeraamaan, niin eipä tule ihmisille enää mitään mieleen. Ei tule minullekaan.
Ei minullekaan muuta tule hänestä mieleen kuin tuo suomennos Sieppari ruispellossa ja Joycen Odysseian suomennos. Parhaiten valitettavasti tulee mieleen se viimeisten elinvuosien ruokkoamaton ulkonäkö ja armoton dokaaminen sekä avio- ja avoliitot monine lapsineen.
Mutta kansakunnan kaapin päälle on hänet nostettu.
Mulla tulee kyllä montakin Saarikosken runoa mieleen. Vaikka:
"Istun sähkövalossa allapäin.
Ystävät, kaukana,
kuuntakainen avaruus."
Toinen:
"Istuin meren rannalla häpeissäni.
Mitään en, vaikka korva tarkkana kuuntelin,
ymmärtänyt."
Kolmas:
"Enää ei ole muuta kuin yöt ja päivät,
tasamaat ja korkeat paikat.
Väsymys, pelko
ja jumalatar joka muuttaa muotoaan."
Noin ihan muistinvaraisesti siteerattuna, voi olla pieniä epätarkkuuksia.
Minä en ole koskaan ennen lukenut Saarikosken runoja (Aaro Hellaakoskea, Aila Meriluotoa ja Edith Södergrania kyllä tuolta vanhalta ajalta), enkä näköjään menettänyt mitään.
Kalevala. En tajunnut siitä yhtään mitään enkä jaksanut lukea.
Seitsemän veljestä. Tylsä ja epäkiinnostava. En jaksanut lukea.
Taru Sormusten Herrasta. En tajunnut mitään enkä jaksanut lukea.
Rikos ja Rangaistus: Luulin että siinä on transihminen, mutta sitten tajusin käsittäneeni väärin ja että en tajua yhtään mistä siinä on kyse.
Sodoman 120 päivää: Oli tylsä ja käsittämätön, joten alkua pidemmälle en päässyt.
Raamattu: Tylsä ja outo. En ole jaksanut lukea.
Vierailija kirjoitti:
Sadan vuoden yksinäisyys
En ymmärrä, miksi on peräti nobelpalkittu. Sekava kuvaus suvusta, jonka jäsenet ovat samannimisiä. Outoja yliluonnollisia aineksia realismiin sekoittuneena.
Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, mutta kyllä mua vähän huvittaa nää arvostelut, joissa valitetaan, että kirja oli genrensä mukainen.
Kuten tässä: maagisessa realismissa oli yliluonnollisia aineksia realismiin sekoittuneena. No kai nyt, siksi se on maagista realismia.
Vähän kuin valittaisi, että "tässä dekkarissa koko juoni pyörii jonkun rikoksen ympärillä".
Dan Brownin kirjoitustyyli on äärimmäisen rasittava. Tarinat ovat kiehtovia, mutta se adjektiivien tulva ja pakonomainen tarve kuvailla kaikkia asioita pikkutarkasti, aivan niin kuin sillä auton merkillä tai säätilalla oli jaskan vertaa väliä tarinan kannalta. Brown ei olisi minusta todellakaan ansainnut tuollaista suosiota.
En ollut vuosikymmeniin lukenut yhtään dekkaria, kun tartuin Camilla Läckbergin teokseen. Hämmästyin, miten hän voi olla niin suosittu. Juoni ja tapahtumat olivat aivan kökköjä, mm. poliisi antoi vaimonsa sekaantua tuosta vaan rikostapauksen selvittelyyn ja samaan tarinaan oli ympätty minusta aivan liikaa kliseisiä koukkuja. En tiedä muistanko väärin, että nuorempana lukemani dekkarit olisivat olleet parempia.
Vierailija kirjoitti:
Sisko Savonlahti.
Se uudempi tekele on rasittava. Huono.
Oikein.
Ovat aika samanlaista lapsekasta ja keskinkertaista mussutusta, kuin esim Veitolan ”kirjat”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sadan vuoden yksinäisyys
En ymmärrä, miksi on peräti nobelpalkittu. Sekava kuvaus suvusta, jonka jäsenet ovat samannimisiä. Outoja yliluonnollisia aineksia realismiin sekoittuneena.
Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, mutta kyllä mua vähän huvittaa nää arvostelut, joissa valitetaan, että kirja oli genrensä mukainen.
Kuten tässä: maagisessa realismissa oli yliluonnollisia aineksia realismiin sekoittuneena. No kai nyt, siksi se on maagista realismia.
Vähän kuin valittaisi, että "tässä dekkarissa koko juoni pyörii jonkun rikoksen ympärillä".
OT, mutta jos täällä joku tietää alkukieleltään espanjalaisesta tai sen lähisukukielisestä maagisesta realismista, niin onko jotain teoksia, jotka herättäisivät lukijassa toivoa ja iloa?
Alue: Aihe vapaa
Minä olen juuri sellainen ämmä eikä Härkönen kiinnosta minua ollenkaan. Eipä taaskaan yleistetä, kiitos!