Miehen flirttailu häiritsee
Miten oppia sietämään miehen flirttailevaa luonnetta? On siis luonteeltaan sellainen vilkkusilmä ja hyvin avoin myös naisten flirtille. Voi olla että haluaa olla vain mukava ja sen takia olen katsonut asiaa läpi sormien, mutta nyt on alkanut enemmän ahdistaa viime aikaisten tapahtumien jälkeen. Eräs nainen on selkeästi hänestä kiinnostunut ja juhannusjuhlissa drinkkien jälkeen mies ei yhtään esitellyt naisen lähentelyä, nainen istui sohvalla jalat hänen sylissään ja kiherteli, mies ei tehnyt elettäkään ottaakseen etäisyyttä. Itse olin samassa huoneessa toisella puolen tilaa, tunsin itseni todella typeräksi. Viettivät koko illan tuon naisen kanssa supisten jotain, kuulemma ei ollut mitään tärkeää. Todennäköisesti mies oli niin humalassa ettei ymmärtänyt mistään mitään siinä tilanteessa eikä jälkeenpäinkään hänen mielestään mitään ollut tapahtunut kun otin esille etten pidä tuollaisesta käytöksestä. Sellaista flirttailevaa tyyliä on ihan arkisissa tilanteissakin, mutta sitä on vaikea kuvailla. Eniten kuitenkin häiritsee tuo, että ei osaa vetää rajaa siihen jos häntä kohtaan osoitetaan kiinnostusta. Onko mulla vaan niin huono itsetunto että koen oloni tosi epäkunnioitetuksi ja typeräksi?
Kommentit (138)
Vierailija kirjoitti:
Mä olisin tuossa tilanteessa jo puuttunut asiaan enkä missään nimessä katsellut sivusta.
Niin varmaan minäkin, mutta hyvällä tuurilla siinä saa jonkun mustasukkaisen psykomuijan leiman joka ei hyväksy miehellä naiskavereita. Niinhän nämä aina kääntyy.
Vierailija kirjoitti:
Mä olisin tuossa tilanteessa jo puuttunut asiaan enkä missään nimessä katsellut sivusta.
Ihan sama puuttuuko asiaan vai katsooko sivusta, siinä saa joka tapauksessa mustasukkaisen pirttihirmun maineen. Kunnon catch-22, jonka miehet naisille asettaa ansaksi.
Vierailija kirjoitti:
Mies tekee noin, koska sinä sallit sen. Ainoa toimiva keino on alkaa itse samanlaiseksi, jos et halua erota.
Tuollakaan tavalla tätä peliä ei voi voittaa. Tätä peliä ei nainen voi voittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen gulliotus? Jos yli 20-vuotias niin tuskinpa tapojaan muuttaa.
32-vuotias eli ihan aikuinen mies.
Ap
Teoriassa.
Hyi kamala mitä miehiä täällä kuvaillaan. Yllättää kyllä, että tollaiset pääsee parisuhteeseen asti. Itse en ikinä kattelis moista. Noihan on kuvottavia ja kaiken arvostuksen ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen gulliotus? Jos yli 20-vuotias niin tuskinpa tapojaan muuttaa.
32-vuotias eli ihan aikuinen mies.
Ap
Teoriassa.
Ihan lapsiahan ne on ja useat aivan täysin hukassa itsensä kanssa.
Meillä on käynyt niin, että muutama nainen on flirttaillut miehelleni juhlissa / illanistujaisissa eikä mieheni ole tajunnut yhtään mitään, kun olen maininnut asiasta hänelle jälkeenpäin. Todella ärsyttävää!
Eniten ihmetyttää molempien osapuolten käytös. Jutellaan ja hihitellään. Ihan kuin minua ei olisi olemassakaan, Olen seisonut viressä eikä minua ole huomioitu millään tavalla. Toki lopulta olen häipynyt muualle enkä ole jäänyt siihen katsotaan naisten showta!

Totta helvetissä miehesi tietää mikä pelin henki on. Näitä vilkkusilmäisiä "rakastan, rakastan" miehiä on Suomi täynnä.
Jos mies huomioi toista naista sinun kustannuksellasi hän toimii epäkunnioittavasti. On oma valintasi siedätkö sellaista kohtelua.
Jos mies käyttäytyy epäkunnioittavasti omaa vaimoaan / naisystäväänsä kohtaan flirttaillen toisen naisen kanssa oman vaimon seisoessa vieressä tai ollen samassa huoneessa, se kertoo niin suuresta kunnioituksen ja arvostuksen puutteesta, että kannattaa vakavasti miettiä, onko suhteella mitään tulevaisuutta. Se ei ole "vain" flirttiä, vaan puolison nöyryyttämistä sen flirttailun kohteen edessä. Minusta erittäin vakava teko, eikä mikään pikkujuttu. Itse en haluaisi ikimaailmassa olla suhteessa tuollaiseen mieheen.

Omasta mielestään miehet eivät ikinä koe tekevänsä mitään väärää, mutta tätähän se juuri on. Naisen nöyryyttämistä.
On hyvä keskustelu tässä meillä. Aika silmiä lisää avaavaa jutustelua paskaan tilanteeseeni. Harmi, että hauska, kiva ja hyvännäköinen mieheni on pilattu tällaisella ikävällä piirteellä.
Tähän samaan sarjaan luen miehet, jotka kehuskelevat ulkomaalaisilla vaimoillaan, usein maista, joissa naisen asema on mikä on. Että nyt on nuorta ja kaunista ja vähintään rivien välistä annetaan ymmärtää, että täysi palvelu pelaa. Yritetäänkö näillä puheilla saada suomalainen nainen kihisemään kiukusta ja "kateudesta"? Kun ainoa, mitä tunnemme on vastenmielisyys naista esineellistävää miestä ja myötätunto ja kauhistus sen naisparan tilannetta kohtaan.
Itselläni oli kerran tuollainen miesystävä hetken aikaa.
Kerroin parhaalle ystävättärelleni kuinka kärsin siitä. Eräs ilta juhlissa ystävättäreni lähti miesystäväni flirttiin mukaan silmieni edessä.
Tuli molemmista exiä.
Kerran eräissä bileissä erään parin mies flirttaili muiden naisten kanssa. Nainen oli selvästi pahoillaan. Herrasmiehenä menin juttusille, ettei ilta menisi häneltä piloille. Juttu luisti mukavasti noin vartin, kunnes mies äkkäsi, että naisella on kivaa. Emme keskeyttäneet hyvin alkanutta keskustelua, mutta miehellä oli suunnattomasti vaikeuksia peitellä mustasukkaisuuttaan.
Se on päässyt panemaan monia niistä joille on flirttaillut. Siksi jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Miehen mukaan minun pitäisi ottaa rennommin ja olen liian mustasukkainen. Olen jo itsekin alkanut uskoa siihen ja tosissani mietin ylireagoinko.
Ap
Seuraavissa juhlissa Meet jonkun oudon miehen syliin koko illaksi ja annat sen kutitella. Kun semmonen on normaalia.
Kyllähän tuossa sellaista sanomaa lähetetään kumppania kohtaan, että itselläni menisi lusikat jakoon. Sanoisin, että vapautan sinut tästä varattuna olemisen kahleesta flirttailemaan ja toteuttamaan unelmiasi ihan vapaana miehenä, ja hyvää loppuelämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies käyttäytyy epäkunnioittavasti omaa vaimoaan / naisystäväänsä kohtaan flirttaillen toisen naisen kanssa oman vaimon seisoessa vieressä tai ollen samassa huoneessa, se kertoo niin suuresta kunnioituksen ja arvostuksen puutteesta, että kannattaa vakavasti miettiä, onko suhteella mitään tulevaisuutta. Se ei ole "vain" flirttiä, vaan puolison nöyryyttämistä sen flirttailun kohteen edessä. Minusta erittäin vakava teko, eikä mikään pikkujuttu. Itse en haluaisi ikimaailmassa olla suhteessa tuollaiseen mieheen.
Omasta mielestään miehet eivät ikinä koe tekevänsä mitään väärää, mutta tätähän se juuri on. Naisen nöyryyttämistä.
Teeppä itse sama miehelle niin vaimo on Hu o Ra. Se oma lääke onkin aika katkera nieltävä.
Vierailija kirjoitti:
Kerran eräissä bileissä erään parin mies flirttaili muiden naisten kanssa. Nainen oli selvästi pahoillaan. Herrasmiehenä menin juttusille, ettei ilta menisi häneltä piloille. Juttu luisti mukavasti noin vartin, kunnes mies äkkäsi, että naisella on kivaa. Emme keskeyttäneet hyvin alkanutta keskustelua, mutta miehellä oli suunnattomasti vaikeuksia peitellä mustasukkaisuuttaan.
Olen nuorempana ollut tollaisen "herrasmiehen" tyttöystävä. En suosittele, ei ollut kivaa seurata sitä pelastamista sivusta.
Mies tekee noin, koska sinä sallit sen. Ainoa toimiva keino on alkaa itse samanlaiseksi, jos et halua erota.