Saksalaistutkimus: Suomi on parhaiten koronakriisissä pärjännyt maa maailmassa
Saksalaistutkimus: Suomi on parhaiten koronakriisissä pärjännyt maa maailmassa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008113688.html
"Saksalaislehti Der Spiegel tarkastelee tuoreessa tutkimuksessaan sitä, miten maiden erilaiset hallitustoimet ovat tehonneet koronakriisissä.
Suomi menestyi parhaalla mahdollisella tavalla saksalaislehti Der Spiegelin koronatutkimuksessa.
Saksalaislehti Der Spiegel on tehnyt kattavan tutkimuksen, joka pureutui koko maailman koronatietoihin. Lehden keräämien tietojen mukaan parhaiten koronakriisistä on tähän mennessä selviytynyt Suomi.
Tutkimuksessa maita tarkasteltiin neljässä eri luokassa, joiden perusteella ne pisteytettiin ja pantiin paremmuusjärjestykseen. Tarkasteltavat osa-alueet olivat kuolleisuus, toteutetut rajoitustoimenpiteet, kansantalouden kehitys ja rokotuskattavuus.
Suomi oli ainoa maa, joka pääsi saksalaislehden tutkimuksessa alle kahteen pisteeseen.
Ensimmäisellä sijalla oleva Suomi sai 1,75 kokonaispistettä. Toiseksi tuli Luxemburg kahdella pisteellä ja kolmanneksi Norja 2,5 pisteellä. Listauksen häntäpäätä pitää Peru 5,47:llä pisteellä. Suomen länsinaapuri Ruotsi sijoittui pisteytyksessä sijalle 20.
Saksalaislehden listauksessa oli mukana 154 yli puolen miljoonan asukkaan valtiota."
Aikas hienoa!
Kommentit (271)
Suomi on menestynyt nyt hyvin sitä ei käy kiistäminen. Olisi kuitenkin hyvä perehtyä myös siihen mitä numeroiden takana tapahtuu. Talouden notkahduksen mataluus johtuu myös osittain siitä, että meillä talouskasvu ennen koronaa oli vaatimattomampaa kuin muualla. Eli kärjistetysti ei ollut kasvua mistä pudota. Meillä on hieman tapana jäädä ihastelemaan saavutettuja tuloksia kun muut menee samaan aikaan molemmin puolin ohitse.
Vierailija kirjoitti:

Huoli pois. Suomeen tulee talouden kokoon nähden eniten start-up-riskirahoitusta, EK:n mukaan investoinnit ovat korkeammalla tasolla kuin aikoihin ja työllisyyskin paranee jatkuvasti. Ja kiitos siitä kuulunee nykyhallitukselle. Oikeistohallitukset läpi 2010-luvun vain haaveilivat samanlaisesta kasvusta vaikka maailmantalous muutoin kasvoi kohisten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puistattaa pelkkä ajatuskin siitä, että persut olisikin voittanut eduskuntavaalit ja saanut kasaan jonkin sortin hallituksen ja heidän johdollaan Suomi olisi joutunut koronakurimukseen.
Luojan kiitos, ettei näin tapahtunut.
Amerikassa kristityt konservatiivit taas kiittävät Jumalaa siitä, että heitä on varoitettu näistä mNRA-rokotteista. Harvat heistä ovat rokotteen ottaneet. Jotain hälytyskelloja pitäisi myös soida, kun Biden uhkailee jo, että menevät kolkuttelemaan ihmisten ovelle ja tyrkyttämään rokotteita. Onko tarkoituksena lopulta pakkorokottaa?
Rokotus on aina vapaaehtoinen, kuuluu ihmisoikeuksiin saada itse päättää, ottaako vai ei.
Rokotus ei ole aina vapaaehtoinen. On myös tilanteita ja alueita yms joissa on pakollinen rokotus.
Suomessakin on lainsäädännössä mahdollisuus pakkorokotukseen, mutta sitä käytetään vähän, koska rokotedenialismi on harvinaista. Monissa muissa maissa pakolliset rokotukset ovat arkipäivää.
Ei ole Suomen lainsäädännössä kuten ei myöskään EUn tai Amerikan lainsäädännössä "mahdollisuutta" pakkorokotukseen. Olisi käytetty jo tätä pykälää. Mahdollisuus pakkorokotukseen🙂.
Mikä sitten sinusta tartuntatautilain 47 § on?
Todista, että meillä on epidemia tai pandemia, johon tuota lakia voidaan soveltaa. Ei nimittäin ole, kuolleisuusluvut puhuvat rokottamista vastaan. 0.035 kuolleisuus ei täytä ehtoja rokottamiselle, jossa täytyy aina punnita hyödyt ja haitat.
Myöskin yämä kovasti vouhotettu Delta ei lisää kuolleisuutta, näin on sanonut myös duomen terveysviranomainen Mika Salminen. Jos se tarttuu herkemmin, niin.rihän se olr itsessään syy rokottaa. Tähän koronaan on olemassa jo hyvät lääkkeet, joten senkään takia ei ihmisiä voi pakkorokottaa. Hydroksiklorokiniin ja Ivermectin.
Ja lisäksi Verkkouutiset uutisoi tänään, että Pfizerin rokotus tehoaa 6 kk, tarvitaan siis näillä mäkymin kolmas rokote. Uhkaa kalliit rokotteet jäädä varastoihin.
Kyllä tätä voitaisiin soveltaa. Tämä on vaarallinen "väestölle tai sen osalle". Lisäksi long covid aiheuttaa viellä isommalle osalle "vakavaa vahinkoa terveydelle" kun aivoista tuhoutuu harmaita alueita jotka vie mm. aisteja ja aiheuttavat neurologia oireita sekä dementiaan verrattavia muistamisoireita.
47 §
Pakollinen rokotus
Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää järjestettäväksi pakollinen rokotus, jos kattava rokottaminen on välttämätöntä väestön tai sen osan hengelle ja terveydelle vakavaa vahinkoa aiheuttavan yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Pakollinen rokotus voidaan rajoittaa myös tiettyyn väestön osaan, ryhmään tai ikäluokkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin 90% suomalaisista uskoo vielä, että on olemassa yleisvaarallinen sairaus, jolta poliitikot ovat juuri pelastamassa ihmisiä ympäri maailmaa rokotuksin ja karanteenein. Ja kun he ovat pelastaneet meidät, palaamme juuri samanlaiseen ja samoilla vapauksilla olevaan maailmaan, kuin josta tulimmekin - kyse on vain siitä, että poliitikkoja huolestuttaa ihmisten terveys, eikä kerta kaikkiaan mistään muusta.
Oikea uskomus kuuluu, ja johon 90% olisi uskottava:
-rokotteilla on tarkoitus tappaa vuosien kuluessa pitkäaikaisvauikutusten tullessa, yli 90% maailman väestöstä, koska maailmassa on liikaa ihmisiä kuluttamassa. Tästä asiasta ei nosteta tietenkään hälyä mediassa, vaan todetaan "ei tiedetä, mistä kuolemat johtuu".
-korona on savuverho sille, että toimeen pannaan uusi maailmanjärjestys, jossa ihmisyys lakkaa olemasta sellaisena, kuin se on aina tähän asti tunnettu. Ihmisyyden korvaa transhumanismi ja teknokraattinen yhteiskuntajärjestys, jossa päätökset eivät perustu demokratiaan, eli kansanvaltaan, vaan ylikansallisten suuryritysten intressejä ajaviin ja tiedemiesten tekemiin päätöksiin.
-poliitkot eivät sinällään halua tälläisiä asioita, tai heistä useimmat eivät ole näin sairaita, vaan takana ovat voimat ja verkostot, jotka määräävät ja poliitikot vain toteuttavat heidän sairaan fantasian, koska muutakaan eivät voi tuon edessä.
Sinä ainakin tuet omalta osaltasi talouskasvua massiivisella folion kulutuksellasi.
no kerropa millä ihmiset saadaan lopettamaan liika kulutus, jos se ei ole onnistunut lainkaan koko sinä aikana, kun kulutuksesta on oltu huolissaan vuoskymmenet, ja kun vapaaehtoisesti kulutustaan suostuu niin harva leikkaamaan, siis yksilötasolla.
Joten jos sitä ei kerta kaikkiaan saada aisoihin vapaaehtoisesti, niin eikö siinä tapauksessa väestöä ole vähennettävä, koska sellainen pystyttäisiin tekee teknisesti helposti. Ja jos se kyetään tekemään, niin mikä sellaista tekoa estäisi? Demokratia vai? Ne on kuule pelkkiä sanoja - demokratia - ja vakuutteluja, ne ei takaa mitään, kun oikein isoista asioista aletaan puhumaan. Ja sellainen iso asia on juurikin se, selviääkö maapallo ja sen elämä. Ei selviä nykyisellä kulutuksella.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on menestynyt nyt hyvin sitä ei käy kiistäminen. Olisi kuitenkin hyvä perehtyä myös siihen mitä numeroiden takana tapahtuu. Talouden notkahduksen mataluus johtuu myös osittain siitä, että meillä talouskasvu ennen koronaa oli vaatimattomampaa kuin muualla. Eli kärjistetysti ei ollut kasvua mistä pudota. Meillä on hieman tapana jäädä ihastelemaan saavutettuja tuloksia kun muut menee samaan aikaan molemmin puolin ohitse.
Eli jos kattavan tutkimuksen mukaan Suomi on onnistunut parhaiten selviämään koronasta 154 maasta, niin sitäkään ei voi juhlistaa ja kehua hallitusta, joka joutui toimimaan tiukassa ja ennennäkemättömässä tilanteessa. No jopas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puistattaa pelkkä ajatuskin siitä, että persut olisikin voittanut eduskuntavaalit ja saanut kasaan jonkin sortin hallituksen ja heidän johdollaan Suomi olisi joutunut koronakurimukseen.
Luojan kiitos, ettei näin tapahtunut.
Amerikassa kristityt konservatiivit taas kiittävät Jumalaa siitä, että heitä on varoitettu näistä mNRA-rokotteista. Harvat heistä ovat rokotteen ottaneet. Jotain hälytyskelloja pitäisi myös soida, kun Biden uhkailee jo, että menevät kolkuttelemaan ihmisten ovelle ja tyrkyttämään rokotteita. Onko tarkoituksena lopulta pakkorokottaa?
Rokotus on aina vapaaehtoinen, kuuluu ihmisoikeuksiin saada itse päättää, ottaako vai ei.
Rokotus ei ole aina vapaaehtoinen. On myös tilanteita ja alueita yms joissa on pakollinen rokotus.
Suomessakin on lainsäädännössä mahdollisuus pakkorokotukseen, mutta sitä käytetään vähän, koska rokotedenialismi on harvinaista. Monissa muissa maissa pakolliset rokotukset ovat arkipäivää.
Ei ole Suomen lainsäädännössä kuten ei myöskään EUn tai Amerikan lainsäädännössä "mahdollisuutta" pakkorokotukseen. Olisi käytetty jo tätä pykälää. Mahdollisuus pakkorokotukseen🙂.
Mikä sitten sinusta tartuntatautilain 47 § on?
Todista, että meillä on epidemia tai pandemia, johon tuota lakia voidaan soveltaa. Ei nimittäin ole, kuolleisuusluvut puhuvat rokottamista vastaan. 0.035 kuolleisuus ei täytä ehtoja rokottamiselle, jossa täytyy aina punnita hyödyt ja haitat.
Myöskin yämä kovasti vouhotettu Delta ei lisää kuolleisuutta, näin on sanonut myös duomen terveysviranomainen Mika Salminen. Jos se tarttuu herkemmin, niin.rihän se olr itsessään syy rokottaa. Tähän koronaan on olemassa jo hyvät lääkkeet, joten senkään takia ei ihmisiä voi pakkorokottaa. Hydroksiklorokiniin ja Ivermectin.
Ja lisäksi Verkkouutiset uutisoi tänään, että Pfizerin rokotus tehoaa 6 kk, tarvitaan siis näillä mäkymin kolmas rokote. Uhkaa kalliit rokotteet jäädä varastoihin.
Kyllä tätä voitaisiin soveltaa. Tämä on vaarallinen "väestölle tai sen osalle". Lisäksi long covid aiheuttaa viellä isommalle osalle "vakavaa vahinkoa terveydelle" kun aivoista tuhoutuu harmaita alueita jotka vie mm. aisteja ja aiheuttavat neurologia oireita sekä dementiaan verrattavia muistamisoireita.
47 §
Pakollinen rokotus
Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää järjestettäväksi pakollinen rokotus, jos kattava rokottaminen on välttämätöntä väestön tai sen osan hengelle ja terveydelle vakavaa vahinkoa aiheuttavan yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Pakollinen rokotus voidaan rajoittaa myös tiettyyn väestön osaan, ryhmään tai ikäluokkaan.
"Pakollinen rokotus
Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää järjestettäväksi pakollinen rokotus, jos kattava rokottaminen on välttämätöntä väestön tai sen osan hengelle ja terveydelle vakavaa vahinkoa aiheuttavan yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi."
Korona ei ole yleisvaarallinen tauti. Aion pitää loppuun asti huolen, että minua ei kyetä rokottamaan tälläisellä kokeellisella geeniterapialla. Ennen poistun sitten oman käden kautta tästä maailmasta, kuin alistun noílle hulluille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Coronan piti tappaa paljon ihmisiä mutta ei onnistunut. Turhaa hysteriaa lietsottu kohta kaksi vuotta.
Eikö sinusta 4 miljoonaa ole paljon? Ja tilanne vielä elää.
alle promille maailman ihmisistä, se on vähän osuutena, mieti nyt! Kaikenlisäksi, kuolleet on hyvin vanhoja, lähes kaikki. Ois vähän eri asia, jos he oisvat lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on menestynyt nyt hyvin sitä ei käy kiistäminen. Olisi kuitenkin hyvä perehtyä myös siihen mitä numeroiden takana tapahtuu. Talouden notkahduksen mataluus johtuu myös osittain siitä, että meillä talouskasvu ennen koronaa oli vaatimattomampaa kuin muualla. Eli kärjistetysti ei ollut kasvua mistä pudota. Meillä on hieman tapana jäädä ihastelemaan saavutettuja tuloksia kun muut menee samaan aikaan molemmin puolin ohitse.
Eli jos kattavan tutkimuksen mukaan Suomi on onnistunut parhaiten selviämään koronasta 154 maasta, niin sitäkään ei voi juhlistaa ja kehua hallitusta, joka joutui toimimaan tiukassa ja ennennäkemättömässä tilanteessa. No jopas.
Aivan - tärkeintä on siis löytää aina syyllinen niin hyvässä kuin pahassa. Ruotsin menestyksen avaimena on pidetty sitä että, siellä on ollut tapana katsoa eteenpäin koko kansan etua hallituspohjasta riippumatta. Tulokset on nähtävissä - ainakin talouden osalta. Toivoisin samanlaista ilmapiiriä myös Suomeen. Ei pitäisi olla niin tärkeää kuka tai mikä puolue on ajatuksen taustalla? Jos se vain vaikuttaa toimivalta, niin viedään sitä eteenpäin. Kuten Hjallis sanoi - ”Ruotsissa on paremmat demarit”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tää persuille kamala paikka :)
Otapa selvää realiteeteista, ennenkuin huutelet tyhmiä:). Suomen talouskasvu 2.7%, muilla eu-mailla huitelee siellä 4-5 %:n korvilla, Suomen jälkeen huonoimmalla maalla se oli 3.3 %. Kiinalla 8 %. Vai ymmärrätkö edes, mikä merkitys tuolla talouskasvuprosentilla on?
Mutta hyvin menee.
Kaikki noista suuren talouskasvun maista kärsivät suurimmat korona-ajan talouslaskut. Pohjalta on helpompi ponnistaa.
Meillä on molemmilla vesilasi. Sinun vesilasista otetaan 8% vedestä pois, minun vesilasista 2%. Nyt pistetään sinun vesilasiin 8% vettä ja minun omaan "vain" 2%. Kummalla on enemmän vettä lasissa?
Alkutilanne on se, että pullossasi on 3dl vettä kuin taas kaverillasi on 8dl. Pullostasi otetaan pois 0.5dl ja kaverilta 2dl. Kummalla menee paremmin ja kummalla on enemmän vettä käytössään. Saat lopulta sen 0.5dl takaisin mutta kaverisi saa 2dl. Kummalla on enemmän vettä lopussa eli kummalla menee paremmin?
Prosenttilaskut eivät toimi noin, joten analogiasi ontuu:
Kyseisessä esimerkissäsi 8 dl kaverin vesimäärä tippuu aluksi 25 % ja sitten kasvaa 33 %.
Kolmen desin tapauksessa vesimäärä tippuu aluksi 17 % ja kasvaa sitten 20 %.
Molemmat ovat tämän jälkeen alkutilanteessa, eli selvinneet vedenoton aiheuttamasta häiriöstä.
Itse asiaan. Kun tarkastellaan maailman maita, Suomen bruttokansantuote asukasta kohden kuluu siihen kaikista korkeimpaan desiliin - Suomi ei ole köyhä maa mitenkään pyöriteltynä. Kun viime vuonna Suomen BKT tippui 2.8 % ja kun tänä vuonna sen ennustetaan kasvavan 2.7 %, on bruttokansantuoteemme tämän vuoden jälkeen 99.8 % koronaa edeltäneeseen aikaan verrattuna. Sen sijaan moni muu maa on tämän vuoden jälkeen todella pahasti miinuksella, huonon koronaresponssin vuoksi, siinä missä Suomi on käytännössä kuitannut talouskuopan. Tämä kertoo omaa kieltään siitä, kuinka hienosti Marinin hallitus kriisin hoidossa on onnistunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Coronan piti tappaa paljon ihmisiä mutta ei onnistunut. Turhaa hysteriaa lietsottu kohta kaksi vuotta.
Eikö sinusta 4 miljoonaa ole paljon? Ja tilanne vielä elää.
alle promille maailman ihmisistä, se on vähän osuutena, mieti nyt! Kaikenlisäksi, kuolleet on hyvin vanhoja, lähes kaikki. Ois vähän eri asia, jos he oisvat lapsia.
Eivät ole kaikki vanhoja vaan joukossa on lapsia, nuoria, aikuisia, keski-ikäisiä. Pelkästään Brasiliassa pieniä vauvoja on kuollut toista tuhatta.
Miksi kiellät tosiasiat?
Suomessa ei kukaan long covidia sairastanut saa apua. Tottakai vanhuksia pitää suojella mutta täysin hunningolle jätettiin ihmiset yli vuosi sitten jolloin testejä ei saanut.
Nyt luen että joku 20v saa kotiin hepariinipiikkejä kun testi oli positiivinen. Ketään ei autettu vuosi sitten!!!!! Ja maksaako valtio vauriot???
Kertoo suomalaisten paskasta kansallisesta itsetunnosta, kun näitä aina uutisoidaan suurena totuutena eikä vain yhtenä tutkimustuloksena. Pääasia vissiin, että yksinkertaisiin demareihin uppoaa.
Suomen strategia oli suojella vanhuksia ja se on ihan hyvä juttu. Siltikin kaikki keväällä 2020 sairastuneet jotka eivät ole vanhuksia jätettiin täysin yksin oireineen. Moni kärsii edelleen koska ei saanut mitään apua silloin kun piti. He eivät joutuneet sairaalaan vaan kärsivät elämänsä pahimman sairauden.
Vierailija kirjoitti:
Niin.
Selvisimme myös Mustasta Surmasta vähemmällä kuin muut.
Koska:
- Suomessa on vähän väkeä
- Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu vahva oma tila. Emme mene rappukäytävään samaan aikaan muiden kanssa edes taudittomina aikoina. Halauksia tapahtuu elämässä kaksi: äidin kanssa pojan lähtiessa sotaan ja isäukon hautajaisissa
- Suomessa ei käy paljoa ulkomaalaisia
- Osaamme huolehtia perushygieniasta
Musta surma alkoi viimeistään 1346 Etelä-Venäjällä. Epidemian on myös arveltu saaneen alkunsa joko Kiinasta tai Keski-Aasiasta, mistä se levisi Venäjän kautta Mustanmeren yli Konstantinopoliin ja Aleksandriaan, sitten koko Lähi-itään ja vuonna 1347 Euroopan satamakaupunkeihin Italiassa ja Ranskassa. Sieltä epidemia levisi seuraavien vuosien aikana koko Eurooppaan, viimeisenä Venäjän kristittyihin osiin 1350-luvulla. Vain muutama maa, kuten Islanti ja Suomi säästyivät epidemialta.
Tuohon aikaan Suomessa on ollut 50000-80000 asukasta ja rutto vei joitakin kokonaisia kyliä.
Vierailija kirjoitti:
Suomen strategia oli suojella vanhuksia ja se on ihan hyvä juttu. Siltikin kaikki keväällä 2020 sairastuneet jotka eivät ole vanhuksia jätettiin täysin yksin oireineen. Moni kärsii edelleen koska ei saanut mitään apua silloin kun piti. He eivät joutuneet sairaalaan vaan kärsivät elämänsä pahimman sairauden.
Miten sitä olisi sairaalassa hoidettu? Lisähapella? Ilmeisesti ne monet on selvinnyt ilman lisähappea. Ei se happikaa paranna , vaan pitää hengissä.
Ei näytä hyvin valituilta nuo kriteerit. Tartuntojen määrä on ykkösasia ja se ei ollut tässä ollenkaan kriteerinä. Rokotukset ja rajoitustoimet ovat vain keinoja, joilla tähän tavoitteeseen pyritään. Luxemburg on yksi niistä maista joissa on ollut erityisen paljon tartuntoja, ja se on nyt tuossa kakkosena.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei kukaan long covidia sairastanut saa apua. Tottakai vanhuksia pitää suojella mutta täysin hunningolle jätettiin ihmiset yli vuosi sitten jolloin testejä ei saanut.
Nyt luen että joku 20v saa kotiin hepariinipiikkejä kun testi oli positiivinen. Ketään ei autettu vuosi sitten!!!!! Ja maksaako valtio vauriot???
No saiko ne, jotka ei saanut noita piikkejä, veritulppia?
Itse käsitän, että libgcovid on aika lailla hernosairaus, eikä kukaan osaa sitä vielä hoitaa, muuta kuin oireita vanhan kaavan mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on menestynyt nyt hyvin sitä ei käy kiistäminen. Olisi kuitenkin hyvä perehtyä myös siihen mitä numeroiden takana tapahtuu. Talouden notkahduksen mataluus johtuu myös osittain siitä, että meillä talouskasvu ennen koronaa oli vaatimattomampaa kuin muualla. Eli kärjistetysti ei ollut kasvua mistä pudota. Meillä on hieman tapana jäädä ihastelemaan saavutettuja tuloksia kun muut menee samaan aikaan molemmin puolin ohitse.
Marin tuli pääministeriksi joulukuussa 2019 ja sitä ennen kesäkuuhun asti oli oikeustopuolueet vallassa. Mites se kasvu niin hidasta oli? En keksi muuta syytä kuin, että olisko hallitus ollut jotenkin riitaisa? Koska yksi puolue esim.halkesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Coronan piti tappaa paljon ihmisiä mutta ei onnistunut. Turhaa hysteriaa lietsottu kohta kaksi vuotta.
Eikö sinusta 4 miljoonaa ole paljon? Ja tilanne vielä elää.
alle promille maailman ihmisistä, se on vähän osuutena, mieti nyt! Kaikenlisäksi, kuolleet on hyvin vanhoja, lähes kaikki. Ois vähän eri asia, jos he oisvat lapsia.
Mieti sinä tätä:
Yhdysvalloissa tapahtuu yleisen käsityksen mukaan paljon henkirikoksia ja niinhän siellä tapahtuukin; viimeisimpien tilastojen mukaan (vuosi 2018) USA:ssa kuoli ihminen henkirikoksen seurauksena keskimäärin joka 34 minuutti. Kysyisinkin sinulta, uskaltaisitko mennä myöhään illalla vaikkapa Walmartin parkkipaikalle johonkin lähiöön aukomaan päätä tuntemattomille ihmisille, vai näkisitkö asiassa kenties jonkinasteisen terveysriskin?
Yhdysvalloissa kuoli viime vuonna koronaan 40 kertaa suurempi määrä ihmisiä kuin mitä 2018 henkirikoksiin. Siis siitäkin huolimatta että siellä oli suurimman osan ajasta rajoitukset päällä. Auttaisikohan tämä esimerkki asian vakavuuden hahmottamisessa, kun tuntuu olevan niin vaikeaa?
Se on suhteellista, vähemmälläkin pärjää, eikä kuluttajia vaadita niin paljoa, olennaisempaa on, että markkinaosuus on suuri. Kyse ei myöskään ole rahasta - he ovat jo upporikkaita - vaan luonnosta ja kulutuksen vähentämisestä. Tuollainen suuryrityskeskeisyys mahdollistaisi myös paljon tarkemman materiaalivirtojen seurannan, organisoinnin, sekä tekoälyn hyödyntämisen, kun toiminta ei olisi ns. "villiä" toimintaa, jossa on jos jonkinlaista pienyrittäjää markkinoilla. Suurilla myös paljon paremmat resurssit toteuttaa tekoälyn luomia mahdollisuuksia, mm. materiaalivirtojen seuranta, joka on hyvin tärkeäessä osassa, kun kulutusta leikataan radikaalisti.
Olettehan nähneet - kulutuksen leikkaamisen ja luonnon puolesta on puhuttu jo vuosia, mitää ei kuitenkaa tapahdu ihmisten vapaaehtoisin toimin, kuten on nähty, vaan resurssit vähenee maailmasta ja se saastuu eliölajien kadotessa koko ajan enemmän. Lisäksi toiminta on tämän hetken edun tavoittelua myös yritysten puolelta useinkin, eli he myyvät minkä kerkeävät. Jotainhan tälle tilanteelle on siis tehtävä, joten toimien on oltava hyvin radikaaleja, joskaan ei kenenkään hyväksymiä.