Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

16-vuotiaalle rauhoittavat

Vierailija
13.07.2014 |

Mietin, miten "herkästi" lääkärit uskaltavat kirjoittaa ikäiselleni tytölle rauhoittavia.

Tilanne on se, että olen jo pitkään ollut masentunut. Muttei se ole kuitenkaan koko ajan elämääni häirinnyt. Viime aikoina olen alkanut saada yhtäkkisiä itkukohtauksia mitä ihmeellisimmissä tilanteissa, kädet tärisee ja en saa henkeä. Sosiaaliset tilanteet tuntuvat hankalilta, normaalisti olen todella sosiaalinen ja tykkään keskustella ihmisten kanssa. Ahdistus on loputon, olen kesätöissä rakennusalalla jossa keskittyminen ei saisi harppaantua kesken kaiken. :( Menen työautoon itkeskelemään ja yritän aina kerta toisensa jälkeen tsempata itseni kestämään.

Olen muutaman kerran saanut sukulaiseltani kovassa ahdistuksessa rauhottavia, ainakin sillä hetkellä ne helpottivat. :/ Tiedän ettei niitä varmasti ilomielin ikäiselleni kirjoiteta, mutta olo on kamala.. Ei voimat riitä kohta enää, itsemurhaa en uskalla edes ajatella.

Ja olen käynyt erilaisissa terapioissa puimassa asioitani, vakava masennus tuli diagnoosiksi mutta ikinä ei lääkkeitä aloitettu. Ajattelin huomenna soittaa lääkäriin ja kysellä, olisiko mahdollista saada edes kokeiluun. :( En käytä päihteitä. Olisiko pienintäkään toivoa, että tilanteeni ja ahdistukseni otetaan todesta?

Kommentit (32)

Vierailija
21/32 |
14.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sun diagnoosi ei voi olla "vakava masennus". Siinä tilassa et pystyisi edes sängystä nousemaan, saati töissä käymään.

Vierailija
22/32 |
14.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itellä about sama tilanne ollut. Määräs masennuslääkettä ja anto rauhottavaa pienet määrät ensiavuksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/32 |
14.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lisäys: olin tuolloin 18v

Vierailija
24/32 |
14.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lisäys: olin tuolloin 18v

Vierailija
25/32 |
14.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 05:08"]Sun diagnoosi ei voi olla "vakava masennus". Siinä tilassa et pystyisi edes sängystä nousemaan, saati töissä käymään.

[/quote]

Psykiatrian poliklinikalla näin sanoivat, lisäksi keskivaikea ahdistus. En ole alan ammattilainen enkä rupea itseäni sen enempää diagnosoimaan. Se on heidän tehtävänsä.

AP

Vierailija
26/32 |
14.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 00:20"]En usko, että rauhotavia sulle ainakaa terkkarissa määrää..ohjaa varmaan psy.polille ja siellä kusitestit(että et väärinkäytä lääkkeitä) ja siellä tapaamisia psygolokin kansssa ainaki nm 1krt/viikko j masennuslääkkeet+ todella hyvällä tsäkällä (käytännössä ei ikinä) tosi laimeet rauhottavat tarvittessa.muista olla rehellinen oireista!! Töille voit sanoo hyvästit, laittavat pitkälle saikulöe.

[/quote]

Olen käynyt jo vuosi sitten... Eivät määränneet, vaikka puheet olivat kovat koska testien mukaan en pärjäisi ilman niitä, masennus ja ahdistusoireet olivat niin pahat. Voi tietenkin olla että on mennyt jotain kokonaan ohi.

AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/32 |
14.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä vähän vihjasin rauhoittavista 15-vuotiaana, niin heti kirjoittivat reseptin. En pystynyt ahdistukselta käymään koulun ruokalassa lainkaan ja paniikkikohtaus iski heti, jos tuli eteen vähänkään häiritsevä tilanne. Sain ajan omalääkärille, samalle joka oli määränny miulle myös unilääkkeet, puhuttiin hetki lääkkeistä ja tää kirjoitti reseptin.

n16

Vierailija
28/32 |
14.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 00:27"]Sun ei kannata ottaa rauhoittavia ainakaan pitäaikaiseen käyttöön, vaikka ne määräisivätkin. Tiedän, että kuulostaa hörhöltä, mutta vika on erittäin todellisesti ihan muualla elimistössäsi, kuin korvien välissä. En edes lukenut kuin aloitusviestin, mutta kun niin moni asia voi johtaa tuohon, joiden korjaaminen on parempi tie, kuin mielen lääkkeet. 

 

Voi kun pääsisit lääkärille, joka katsoo ihmistä kokonaisuutena, esim. funktionaalisen lääketieteen lääkärille. He ovat normaalilääkäreitä, jotka ovat lukeneet vähän pidemmälle ja hoitavat ihmistä kokonaisuutena. Esim. vaivojesi takana voi olla huonokuntoinen suolisto. Tai hormonaaliset häiriöt. Esim. kilpirauhas- tai kortisonintuotantohäiriöt. Googlaa vaikkapa lisämunuaisten uupumus. 

 

En ole lääkevastainen sinänsä, olen lääkealalla töissä, mutta tiedän, etteivät lääkeet useinkaan paranna, vaan tekevät vain jotain oireelle. Koska olet nuori, avun pitäisi tulla siihen, mikä on pielessä, eikä siitä seuraaviin oireisiin. Don't knock it 'til you try it, tuo suolistoasia kannattaa ainakin tutkituttaa kunnolla!

[/quote]

En alunperinkään ajatellut pitkäaikaiseen käyttöön. Vain tämän pahimman ajankohdan ajaksi. Käyn tasaisin väliajoin sairaalassa perus-sairauteni takia. Siellä on katsottu ja tutkittu laajemmin eri arvoja ja kaikki ollut hyvät. Myös laajempi munuaistutkimus on tehty, eikä mitään merkittävää löytynyt. Ei lääkäritkään ole mitään maininnut noista asioista. Ajatelleet kaiken tämän johtuvan menneisyydestäni.

AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/32 |
14.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 05:24"]Itellä about sama tilanne ollut. Määräs masennuslääkettä ja anto rauhottavaa pienet määrät ensiavuksi.

[/quote]

Sukulaisellekin antoivat, vaikka syynä oli pelkkä uupumus. Eli uskoisin tilanteeni olevan hieman "vakavampi".

AP

Vierailija
30/32 |
14.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Bentzot eivät ole tilanteessasi ensisijainen lääkitys. Hyvä kun haet apua, voimia

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/32 |
14.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voimia sulle. Kertomasi perusteella olet pärjännyt hienosti. Mutta nyt olisi varmaan avun paikka. Ehkä saat niitä mielialalääkkeitä. Toivotravasti sulla on muuta tukiverkostoa.

Vierailija
32/32 |
14.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 10:29"]Bentzot eivät ole tilanteessasi ensisijainen lääkitys. Hyvä kun haet apua, voimia

[/quote]

Vaan mielialalääkkeet? Mutta en halua mitään pitkäaikaista. Ja eikös ne alkuun vain pahenna oloa?

Tuttavapiirissä eräs käytti mielialalääkkeitä, kun ne hänelle määrättiin. Laihtui 1-2kk yli 20kg ja muuttui aivan zombiksi. Kasvot olivat huonossa kunnossa, samoin olotila.. Lopetti lääkkeet ja elämänhalu parani takaisin. Tämän takia "pelkään" aloittaa mitään pitkäaikaista mielialalääkitystä. :(

AP