Kirjailijat kertovat aika paljon itsestään kirjojensa hahmojen kautta

Olen lukenut John Grishamin koko tuotannon läpi, ja ilmiselvästi kirjailija halveksii/inhoaa lihavia tai edes hieman ylipainoisia naisia. Useammassakin kirjassa päähenkilö ihmettelee, miksi joku nainen ei laihduta tai miksi toimistossa on tukevia naisia sihteereinä. Ihan kuin asianajotoimiston sihteerin pitäisi olla vain silmänilona, eikä töissä. Lisäksi Grisham tuntuu olevan tavallista innostuneempi seksistä. Melkein kaikissa kirjoissa korostetaan miten päähenkilö ja hänen vaimonsa tai tyttöystävä piehtaroivat sängyssä joka yö ”aivan teini-ikäisen innolla”. Ihan niinku kukaan 10-30 vuotta naimisissa ollut pariskunta oikeasti touhuais joka yö, etenkään jos mies vääntää parikymmentätuntisia työpäiviä niin kuin yleensä Grishamin kirjoissa olevat lakimiehet.

Lisäksi Grisham itse tuntuu pitävän erittäin pienikokoisista naisista, joilla on kuitenkin valtavat rinnat. Kirjojen päähenkilöt käyvät aina kuumana juuri sellaisiin naisiin.

Marian Keyes puolestaan ei tunnu pitävän suuseksistä. Saavana osapuolena siis. Muutamassakin kirjassa päähenkilö ihmettelee miten kukaan voi nauttia siitä ja miten itse ei saa siitä mitään irti. Että hyi yäk mitä touhua.

Patricia Cornwell puolestaan on tehnyt Kay Scarpettasta aivan oman itsensä alter egon. Ei voi olla huomaamatta kirjoja lukiessaan, kuinka hän haluaisi itse olla oma luomuksensa. Scarpetta ei ole pelkkä fiktiivinen hahmo, vaan hahmon ruoka-, viini-, mies-, sisustusmaku ym korreloi aivan selvästi Cornwellin omien kanssa.