Henkinen kolmas pyörä

Olemme eläneet kumppanini kanssa avoliitossa 8 vuotta ja puhuneet tulevaisuuden suunnitelmista jo alusta lähtien. Sanoisin, että olemme parisuhteemme lisäksi kaikin puolin toistemme parhaita ystäviä ja tunnemme toisemme läpikotaisin. Meillä on samankaltainen käsitys arvojen, raha-asioiden, perhetoiveiden ja asuinpaikan suhteen. Olemme siis monella tapaa samankaltaisia ja olemme keskustelleet asioista avoimesti tähän asti, tai niin ainakin olen luullut.

Jokin aika sitten puolisoni löysi uuden vastakkaista sukupuolta edustavan ystävän harrastuspiirien kautta, jonka kanssa hänellä on muodostunut syvä ystävyys. Hän viettää uuden ystävän kanssa aikaa melko usein harrastuksen parissa ja heillä riittää paljon keskusteltavaa muistakin aiheista, ovat nähneet myös harrastuksen ulkopuolella joitakin kertoja. Minulla on myös vastakkaisen sukupuolen ystäviä, mutta he ovat enemmän tuttavuuksia tai kavereiden kavereita kuin varsinaisia sydänystäviä, joille kertoisin syvimmät tunteeni ja ajatukseni. Siinä ei siis ole mitään vikaa että on ystäviä, miehiä tai naisia tai jotain muuta sukupuolta.

Kuitenkin tämä puolisoni uusi tuttavuus on vähän alkanut mietityttämään, koska minusta heillä tuntuu olevan jotain kaveruutta suurempaa, viestittelevät ahkerasti joka päivä, käyvät yhdessä erilaisissa paikoissa missä ei halua minun kanssa käydä (tai ainakaan ei ole ehdottanut), keskustelevat laajasti ja syvällisesti sellaisistakin asioista, joista minun kanssa ei ole puhunut jne, mutta puolisoni mukaan tapaamisiin ei liity mitään erityisempää. Asiasta kysyessä nosti esiin mustasukkaisuuskortin, enkä sitten alkanut kyseenalaistamaan enempää. Hän kuitenkin puhuu melko avoimesti ystävästään eikä tunnu salailevan mitään sen suhteen. Tosin mistä minä tietäisin jos niin tekisi. Nyt hiljattain selvisi, että ovat keskenään puhuneet meidän parisuhteesta ja sen ongelmista. Siis sellaisista ongelmista, joista minulla ei ollut tietoakaan, eikä ole aiemmin nostanut näitä asioita minun kanssani esille. On vähän huijattu olo, että minut jätetään parisuhteemme tilan keskustelusta ulkopuolelle ja tämä uusi tuttavuus on jotenkin niin tärkeä, että minut voidaan heivata sivuun aina kun ystävä haluaa tavata tai keskustella.

Onko tässä kehkeytymässä jotain mikä lyö meitä erilleen vai huolehdinko turhasta? Onko muilla kokemuksia ulkopuolelle jäämisestä omasta parisuhteesta?