Kuinka vanhoina ostitte ekan oman asunnon (pääkaupunkiseudulla)?
Ja jos vielä suht tuoreita kokemuksia olisi :)
Olen 26-vuotiaana lähdössä opiskelemaan yliopistoon ja olen 31-vuotias, kun valmistun. Siitä menee vielä pari kolme vuotta oman ostoon aivan varmasti, parhaimmassakin tapauksessa. Olenko auttamattoman vanha tuolloin? Asp-tiliäkään ei yli 30-v. saa..
Kommentit (55)
Sain lahjaksi alle kouluikäisenä.
HUH! Miksi vanhemmat ei anna ns. pesämunaa eli omaa asuntoa lapsella? Itse tiesin jo monta vuotta sitten sen miten vanhempani ostavat minulle asunnon.
Mä ostin asunnon 21-vuotiaana kun tulin Helsinkiin opiskelemaan. Ei yksinkertasesti ollut järkeä hankkia vuokrakämppää. Ei mulla ollut tarkoituskaan maksaa asuntoa kokonaan pois, vaan ainoastaan kerryttää omaisuutta ja hyvin se onnistui kun asunnon myyntivoitto oli ihan järkyttävä (ja täysin ansaitsematon, markkinat hoiti homman mun puolesta). Tokikin tuolloin elettiin 1990-luvun loppua kun asuntojen hinnat oli ihan pilvissä jo. Ostin asunnon pilkkahinnalla laman jalkoihin jääneeltä sijoittajalta vuonna 1995 ja kun myin sen valmistuttuani 2000, asunnon arvo oli noin 5,5 kertainen ostohetkeen nähden. Saatiin siitä miehen kanssa hyvä pesämuna omakotitaloon johon ei tarvinnut meidän kotikaupungissa sitten ottaa lainaa kuin ihan nimeksi.
30 vuotias olin, kun ostettiin rivarista neljähuonetta ja keittiö sauna jne.
Äityislomalla ekasta ja paraaaaasta aikaa ostolle. ;D
27-vuotiaana 230 neliön kivitalo puolison kanssa :)
24-vuotiaana, heti Helsinkiin opiskelemaan muutettuani. Ostin asunnon (yksiön), johon minulla oli varaa, parhaalta mahdolliselta budjettiin sopivalta alueelta. Ei ASP-tilejä vaan laina pienen omarahoitusosuuden lisäksi.
Seuraavaa, parempaa asuntoa varten olisikin ollut jo mukava pesämuna tuon ensiasunnon myynnistä saatavissa, mutta päädyimme siihen että mieheni otti uuden lainan kokonaan nimiinsä ja minun yksiöni pantiin vuokralle.
Kyllä lainan lyhentäminen on paras mahdollinen tapa säästää asuntoa varten, suosittelen kaikille, jotka vain jollain keinolla sen lainan saavat. Itsellä olisi ainakin samat rahat menneet taivaan tuuliin noiden vuosien aikana, jos ei olisi ollut pakko lyhentää lainaa joka kuukausi (tarkoitan, että en olisi missään nimessä saanut vastaavaa summaa säästöön).
ASP-lainalla ostettua asuntoa ei muuten saa laittaa vuokralle.
Aloitin asuntosäästämisen 14-vuotiaana ensimmäisestä kesätyöpalkastani. 20 -vuotiaana otin ensimmäisen asuntolainani ja ostin yksiön Vantaalta. 27-vuotiaana myin yksiöni, otin hieman lisää lainaa ja ostin kaksion niinikään Vantaalta . 29-vuotiaana menin parisuhteeseen nykyisen mieheni kanssa, hän möi silloisen asuntonsa ja minä omani, joten otimme hieman lisää asuntolainaa ja rakensimme omakotitalon eli nykyisen kotimme vuonna 2007 Sipooseen.
Mikä on asp-tili ja mitkä ovat sen hyödyt?
T. N27
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 00:17"]
ASP-lainalla ostettua asuntoa ei muuten saa laittaa vuokralle.
[/quote]
Saa laittaa kahdeksi vuodeksi, jos itse muuttaa muualle.
Minä 29, mies 26. Uudehko omakotitalo. Miehelleni asunto oli toinen omistusasunto
Vuonna 2009 22-vuotiaana uusi kolmio miehen kanssa 50-50-omistussuhteella.
“Debt is an ingenious substitute for the chain and whip of the slavedriver.” -Bierce
https://www.sijoitustieto.fi/blogit/aki/en-tieda-sijoittamisesta-mitaan-eika-kiinnosta
23vuotiiana ostin yksiön