Lue keskustelun säännöt.
Miehen perhe on kuin toiselta planeetalta
08.07.2014 |
En kestä miehen perhettä! Eivät he ole minulle ilkeitä, mutta en kuitenkaan tajua heitä pätkääkään, eivätkä he liioin minua. Heidän perheensä tavat ja keskustelukulttuuri ym. poikkeavat minun lapsuudenperheestäni kuin yö ja päivä. Minua ahdistaa mm. muka-humoristinen piikittelevä ja vähättelevä asenne ja se, ettei voida ylipäätään keskustella luontevasti toisten kanssa. Istutaan vain ruokapöydässäkin ryystämässä, muttei voida kahta sanaa enempää sanoa kerralla. Edes kiitosta ei sanota ruuanlaittajalle.
Kukaan ei koskaan mainitse olevansa väsynyt, iloinen, ärtynyt tms. vaan aina puhutaan vaan jostain pintapuolisesta, tyyliin kesän mustikkasadosta. Tärkeämpää on nousta aamuviideltä kitkemään rikkaruohoja, kuin puhua jostain yhdessä, nauraa tai ihmetellä jotain vaikka. Ihan kuin kaikki henkinen sisältö puuttuisi, ainakaan minä en saa sitä yhteyttä, ja miehen kotona kyläillessä meinaan tukehtua.
En tiedä liittyykö tämä aiheeseen, mutta miehen perheen kodin sisustus on aivan järkyttävää sekamelskaa, tai sisustusta ei oikeastaan ole. Huoneet ovat täynnä ihmeellistä turhaa krääsää, jotka itse olisin jo aikaa sitten heivannut huitsinnevadaan. Omassa kodissani on tavallinen mutta siisti sisustus, eikä joka nurkka ei ole vuorattu posliinijoutsenilla, ristipistotauluilla ja iänikuisilla räsymatoilla... Ahdistavaa.
Onko minussa jotain vialla, vai miksi en totu? Ihan kuin olisimme eri planeetalta, joskus se tunne on miehenkin kanssa, mutta vahvistuu aina miehen koko perheen seurassa ollessa. Tämä vaikuttaa tulevaisuuden haaveisiinkin. Ajattelenko liikaa? :(
Kommentit (93)
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 20:27"]
Ap, mä symppaan sua, ymmärrän mitä tarkoitat! :) T. 52 ja moni muu nro
[/quote]
Sori, siis nro 57 ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samaa mieltä, minusta miniä ei ole mikään vieras. Tai ainakaan minä en halunnut olla vieras, vaan yritin ottaa osaa mieheni perheen elämään. Mutta juttuni eivät juuri kiinnostaneet. Tuli ihmetteleviä hiljaisuuksia, sain pitää monologia. Sanavalintojani toisteltiin ja pidettiin erikoisina. Mieheni sisko ei jaksanut kuunnella sanottavaani, vaan tokaisi "perse puutuu" ja lähti pois! Kyseessä on kuitenkin ihan "tavallinen", keskiluokkainen, keskisivistynyt perhe. Mutta kaikki "hienostelu" oli siis kielletty: ruoka-aiheet, musiikki, taidenäyttelyt, kirjallisuus. Tv-ohjelmia seurattiin tiiviisti. Nyt anoppi on kuollut, ja kun käyn katsomassa appea, en enää välitä. Olkoon!
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 20:23"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 20:14"]
ehkä ap on ylimielinen ja näyttää appivanhemmilleen ettei arvosta heitä siksi he ilkeilevät sinulle. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.
[/quote]
En ole ollut ylimielinen, vaan alusta asti kohtelias. Huomattavasti kohteliaampi kuin mitä perheenjäsenet ovat toisiaan kohtaan. He vinoilevat toisilleen ruuasta, ulkonäöstä, vaatteista, mistä vain tekemisestä ja mua se ärsyttää, mutten sano ääneen. Jos mulle vinoillaan, menen lukkoon ja olen sitten ennemmin omissa oloissani. En yrityksistä huolimatta pääse heidän kanssaan samalle sivulle, enkä kieltämättä jaksaisi enää yrittääkään.
-ap
[/quote]
Sun ongelma on se, että sinä haluat olla osa miehen perhettä, mutta et sitä perhettä, mikä on olemassa vaan mielikuvitusperhettä. Sinulle ei kelpaa perhe sellaisenaan, vaan haluat, että he olisivat enemmän kuin sinä. Ymmärrätkö: sinä olet se, jonka pitää muuttua (hetkellisesti) enemmän muiden kaltaiseksi sen sijaan, että haluat kymmenien vuosien perhedynamiikan muuttuvan sellaiseksi kuin sinä tahdot.
Perhe irvailee rennosti keskenään, heittää kevyttä läppää ja mitä tekee miniä - istuu tuppisuuna ja murjottaa, kun ei puhuta kirjallisuudesta ja taiteista! Ihan näin meidän kesken: appeni ja anoppini ovat molemmat tohtoreita, toinen peräti professori, mutta koskaan heidän kanssaan ei keskustella filosofisista kysymyksistä tai taiteesta vaan siitä, mitä kukkia istutetaan mökillä huussin viereen tai kannattaako ostaa hybridiauto.
Huh, kauhistus. Minun puolen suku on juuri tuollaista tuppisuista jurottajaa pullollaan. Kenelläkään ei ole mitään mielipidettä mihinkään. Tollottavat vaan ja ryystävät kahvia. Mitään ei kuulu elämään, jos tiedustelen. Onneksi miehen puolen suku on hilpeää ja meneväistä sorttia. Joskus mietin, että olenkohan lehtolapsi, kun luonteeni on niin erilainen ...
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 20:45"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 20:23"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 20:14"]
ehkä ap on ylimielinen ja näyttää appivanhemmilleen ettei arvosta heitä siksi he ilkeilevät sinulle. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.
[/quote]
En ole ollut ylimielinen, vaan alusta asti kohtelias. Huomattavasti kohteliaampi kuin mitä perheenjäsenet ovat toisiaan kohtaan. He vinoilevat toisilleen ruuasta, ulkonäöstä, vaatteista, mistä vain tekemisestä ja mua se ärsyttää, mutten sano ääneen. Jos mulle vinoillaan, menen lukkoon ja olen sitten ennemmin omissa oloissani. En yrityksistä huolimatta pääse heidän kanssaan samalle sivulle, enkä kieltämättä jaksaisi enää yrittääkään.
-ap
[/quote]
Sun ongelma on se, että sinä haluat olla osa miehen perhettä, mutta et sitä perhettä, mikä on olemassa vaan mielikuvitusperhettä. Sinulle ei kelpaa perhe sellaisenaan, vaan haluat, että he olisivat enemmän kuin sinä. Ymmärrätkö: sinä olet se, jonka pitää muuttua (hetkellisesti) enemmän muiden kaltaiseksi sen sijaan, että haluat kymmenien vuosien perhedynamiikan muuttuvan sellaiseksi kuin sinä tahdot.
Perhe irvailee rennosti keskenään, heittää kevyttä läppää ja mitä tekee miniä - istuu tuppisuuna ja murjottaa, kun ei puhuta kirjallisuudesta ja taiteista! Ihan näin meidän kesken: appeni ja anoppini ovat molemmat tohtoreita, toinen peräti professori, mutta koskaan heidän kanssaan ei keskustella filosofisista kysymyksistä tai taiteesta vaan siitä, mitä kukkia istutetaan mökillä huussin viereen tai kannattaako ostaa hybridiauto.
[/quote]
Tässä on varmasti perää: haluaisin olla osa perhettä, jota ei oikeastaan ole olemassakaan. Heillä on oma perhedynamiikkansa, eikä sitä voi muuttaa. En ole yrittänyt keskustella mistään taiteista ja tieteistä, vaan kaipaan eläväisempää vuorovaikutusta, josta ei puutu eleitä ja ilmeitä. En halua alkaa jurottamaan tai muutenkaan sopeutua mihinkään vinoiluun, kun se ei minusta ole kohteliasta tai edes hauskaa. En ikimaailmassa haluaisi opettaa omille lapsilleni niitä tapoja, jotka ovat heille ihan arkikauraa.
Mutta tottahan tuo, ei heidänkään tarvitse muuttua minun tai kenenkään muun takia. Totean vaan siis edelleen, että toiselta planeetalta ovat...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 20:45"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 20:23"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 20:14"]
ehkä ap on ylimielinen ja näyttää appivanhemmilleen ettei arvosta heitä siksi he ilkeilevät sinulle. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.
[/quote]
En ole ollut ylimielinen, vaan alusta asti kohtelias. Huomattavasti kohteliaampi kuin mitä perheenjäsenet ovat toisiaan kohtaan. He vinoilevat toisilleen ruuasta, ulkonäöstä, vaatteista, mistä vain tekemisestä ja mua se ärsyttää, mutten sano ääneen. Jos mulle vinoillaan, menen lukkoon ja olen sitten ennemmin omissa oloissani. En yrityksistä huolimatta pääse heidän kanssaan samalle sivulle, enkä kieltämättä jaksaisi enää yrittääkään.
-ap
[/quote]
Sun ongelma on se, että sinä haluat olla osa miehen perhettä, mutta et sitä perhettä, mikä on olemassa vaan mielikuvitusperhettä. Sinulle ei kelpaa perhe sellaisenaan, vaan haluat, että he olisivat enemmän kuin sinä. Ymmärrätkö: sinä olet se, jonka pitää muuttua (hetkellisesti) enemmän muiden kaltaiseksi sen sijaan, että haluat kymmenien vuosien perhedynamiikan muuttuvan sellaiseksi kuin sinä tahdot.
Perhe irvailee rennosti keskenään, heittää kevyttä läppää ja mitä tekee miniä - istuu tuppisuuna ja murjottaa, kun ei puhuta kirjallisuudesta ja taiteista! Ihan näin meidän kesken: appeni ja anoppini ovat molemmat tohtoreita, toinen peräti professori, mutta koskaan heidän kanssaan ei keskustella filosofisista kysymyksistä tai taiteesta vaan siitä, mitä kukkia istutetaan mökillä huussin viereen tai kannattaako ostaa hybridiauto.
[/quote]
Vastaan ap:n puolesta, koska koen meidän tilanteiden olevan sen verran samoja - uskon, että päin vastoin kuin kirjoitit, hän haluaisi myös, kuten minä, miehen perheen huomioivan hänen lähtökohtansa ja kotikulttuurinsa. Sen ei pitäisi olla niin vaikeaa, etenkään kun on varmasti vuosien varrella muuttunut jo tutuksi ihmiseksi!
Lisäksi tuohon professorikohtaan kommentissasi... kysymys onkin toisinaan siitä, millä tavalla asiasta puhutaan.
ja yllä kommentti 64 siis sama kuin 44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 14:25"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 14:19"]
Tuota en voi ymmärtää miksi joidenkin erilainen sisustusmaku ärsyttää. Mitä väliä jos on kuitenkin suht puhdasta? Ennen oli tapana sisustaa juuri koriste-esinein, kaikki mahdolliset matkamuistot, posliinieläimet yms. pidettiin esillä. Monet iäkkäämmät haluavat pitää sisustuksena edelleen sellaisena. Miksi edes pitäisi välittää jostain sisustustrendeistä jos ei sellaiset pätkääkään kiinnosta?
Ärsyynnyin koska meillä mummolat on juuri tuollaisia ja mun mielestä ihan ihania sellaisenaan, vaikka en itse samalla tapaa kerää tavaroita.
[/quote]
Eihän sisustuksella pitäisikään olla mitään väliä, jokainen saa tehdä kodistaan sellaisen kuin haluaa. Minun kauneudentajuni eroaa aika paljon jostain ristipistoista ja koiravalokuvista.. enkä edes ole mikään trendipelle, vaan tykkään hillitystä kodista, jossa värit eivät hirveästi riitele, eikä pientä huonetta ole ahdettu täyteen tavaraa..
[/quote]
ei jaksa taas lukea tätä miniöiden märinää, kuin tähän asti. On se helvetti, että tulevaisuudessa, kun tai jos miniöitä tulee, pitää sisustustakin alkaa muuttaa samanlaiseksi, kuin miniän lapsuudenkodissa, että kelpaa.
Ei helvetti, kun pojat muuttaa kotoa, taidetaan miehen kanssa lähteä kauas, ettei meille tule kukaan vinkuiita kitisemään, ettei olla tarpeeksi hyviä hänelle.
Ja sitten ihmetellään, miksi tyttärien lapset ovat tärkeämpiä ja miksi niitä hoidetaan enemmän, kuin miniän ja pojan lapset
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 21:04"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 14:25"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 14:19"]
Tuota en voi ymmärtää miksi joidenkin erilainen sisustusmaku ärsyttää. Mitä väliä jos on kuitenkin suht puhdasta? Ennen oli tapana sisustaa juuri koriste-esinein, kaikki mahdolliset matkamuistot, posliinieläimet yms. pidettiin esillä. Monet iäkkäämmät haluavat pitää sisustuksena edelleen sellaisena. Miksi edes pitäisi välittää jostain sisustustrendeistä jos ei sellaiset pätkääkään kiinnosta?
Ärsyynnyin koska meillä mummolat on juuri tuollaisia ja mun mielestä ihan ihania sellaisenaan, vaikka en itse samalla tapaa kerää tavaroita.
[/quote]
Eihän sisustuksella pitäisikään olla mitään väliä, jokainen saa tehdä kodistaan sellaisen kuin haluaa. Minun kauneudentajuni eroaa aika paljon jostain ristipistoista ja koiravalokuvista.. enkä edes ole mikään trendipelle, vaan tykkään hillitystä kodista, jossa värit eivät hirveästi riitele, eikä pientä huonetta ole ahdettu täyteen tavaraa..
[/quote]
ei jaksa taas lukea tätä miniöiden märinää, kuin tähän asti. On se helvetti, että tulevaisuudessa, kun tai jos miniöitä tulee, pitää sisustustakin alkaa muuttaa samanlaiseksi, kuin miniän lapsuudenkodissa, että kelpaa.
Ei helvetti, kun pojat muuttaa kotoa, taidetaan miehen kanssa lähteä kauas, ettei meille tule kukaan vinkuiita kitisemään, ettei olla tarpeeksi hyviä hänelle.
Ja sitten ihmetellään, miksi tyttärien lapset ovat tärkeämpiä ja miksi niitä hoidetaan enemmän, kuin miniän ja pojan lapset
[/quote]
Sisustuksen kommentointi on tarpeetonta, myönnän sen. En kuitenkaan kommentoi tai arvostele mitään ääneen, muutenkin yritän olla neutraali. En ole mikään miniä hvetistä, luultavasti olen ihan pidettykin, mutta eivät ehkä vain tiedä kuinka minua ahdistaa olla kuin palapelin pala jostain väärästä palapelistä..
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kyseessä ole todellakaan välttämättä mikään viinit vastaan keihäänheitto, vaan tapa puhua asioista. Jotkut eivät halua avautua, eikä heitä kiiinnosta mitkään tunnelmat. Ovat tekijäihmisiä. Toiset nauttivat fiiliksistä ja haluaisivat vaihtaa mielipiteitä, jutella. Ja näin on, vaikka olisivat kaikki professoreja tai kalastajia.
Ei kyseessä ole todellakaan välttämättä mikään viinit vastaan keihäänheitto, vaan tapa puhua asioista. Jotkut eivät halua avautua, eikä heitä kiiinnosta mitkään tunnelmat. Ovat tekijäihmisiä. Toiset nauttivat fiiliksistä ja haluaisivat vaihtaa mielipiteitä, jutella. Ja näin on, vaikka olisivat kaikki professoreja tai kalastajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
52 oivalsi oikein, mutta 61 kuvasi itseni vielä 10 vuotta sitten: istuin kyynelsilmin, kun kukaan ei halunnut puhua minun aiheistani. Nyt osallistun, kun haluan. Lopun aikaa yritän seurailla touhuja, tai poistun takavasemmalle ja annan mieheni hoitaa enemmän kanssakäymistä. Salaa toivon, että appivanhemmat näkisivät, että hekin voisivat kyllä edes vähän olla kiinnostuineita minun jutuistani. Ainoa lapsi kun olen, olisin oikeasti halunnut olla perheen jäsen.
Meillä on pojille sanottu, että tyttöystävät ja vaimot eivät ole tervetulleita. En halua ketään naama norsunvitulla katselemaan huonekalujani ja arvostelemaan sitä, että en keskustele henkeviä vaan kuuntelen kajareista Raptoria. Toisaalta toivon, että poikani ovat sen verran fiksuja, että eivät ota ristikseen mitään ap:n kaltaista hienohelmaa, joka haluaa avautua ja kertoa tunteistaan siinä vaiheessa, kun pitäisi tehdä töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta hehän ovat harmittomia. Et voi luokitella, mikä on oikea tapa elää. Mun veljen vaimo saa jotain angstia mun ja veljen vanhempien sisutuksesta ja pukeutumisesta. Ainainen päivittely selän takana ja lisäksi veli on alkanut puhua siihen malliin noista asioista, että kommenttia riittää selän takana. En ymmärrä, mikä on ongelma. Vanhempiemme koti on hiukan sekamelska, mutta ihan perussiisti ja useimmat huonekalut on uusittu sitten 70-luvun. Vaatteita eivät hirveästi osta eläkkeellä, töissä aikanaan olivat hyvissä vaatteissa johtuen ammatin luonteesta. Ne riittää tuohon arkeen. Eivät syö koskaan ulkona, matkoilla ottavat halvimman hotellin ja kokkailevat itse ruuat huoneistohotellissa tai järsivät patonkia huoneessa. Joskus ostavat hampparit. Se on heidän tyylinsä elää. En ymmärrä, miksi kälyä ja sittemmin myös veljeä ahdistaa se. Joskus teininä olisin ymmärtänyt, mutta luulisi nelikymppiseksi ymmärtäneen, että jokainen saa valita elämäntyylinsä ja he haluavat elää noin. Jos vaikka joku menisi sisustamaan heidän kämppänsä uusiksi kälyn suosimalla asuntomessu-tyylillä, niin ainakin isä nostaisi metelin, koska rakastaa nykyisiä huonekaluja. Sen lisäksi osa tavaroista on osa perhehistoriaa ja niiden taustalla on tarina. Esimerkiksi yksi aika kummallinen ryijy on vain tavallinen, vanhanaikainen ryijy, kunnes kuulee sen mummun tekemäksi ja isä on pienenä poikana leikellyt ja selvitellyt lankoja mummun apuna. Sillä on tunnearvoa, vaikkei ehkä kliinisen trendikäs olekaan. Tai takkahuoneen lipasto. Sen on isoisoäiti saanut aviottomana lapsena isältään perinnöksi. AInoa perintö, jonka "äpäränä" sai.
Tarkoitan, että jokainen perhe tyylillään ja miksi yrittää muuttaa toisia. Aikuisuutta on avata silmät, hyväksyä erilaisuus ja nähdä sen hyvät puolet.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 14:53"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 14:41"]
Tosi mielenkiintoinen aihe! Olen kärsinyt ikuisuuden samasta ongelmasta. Perheet tuntuvat olevan aivan erilaisia, jopa niin paljon, että osasin ostaa anopille lahjan, kun otin sellaisen, josta en itse yhtään tykännyt.
Mieheni perhe arvostaa käytännöllisyyttä ja mikään kaunis ei ole mitään tavoittelemisen arvoista. Taide on höpöhöpöä. Kaikki harrastukset ovat höpöhöpöä, varsinkin musiikki! Asioista puhutaan, mutta vain ulkokohtaisesti. Urheilutuloksia, säätä, toisten sanomisia ja tekemisiä, vanhoja sata kertaa toistettuja sattumuksia. Omista tuntemuksista kukaan ei puhu koskaan mitään, ja mitään kiusallisia aiheita ei saa tuoda esille. Kaikkien pitää olla aina iloisia. Jos lapsi itkee, keksitään aina jotain, jolla saadaan huijattua itku loppuun. Ruokaa tehdään milloin sattuu, kattauksella tai pöytätavoilla ei ole mitään merkitystä. Haetaan grillistä ja valutaan kuka minnekin. Ruoasta ei saa puhua, sehän on vaan ruokaa, ja aina "ihan hyvää". Jälkkäri menee samalta lautaselta, "samaan mahaan", nääs.
Omassa perheessäni ollaan taas aina pöydän ääressä. Ruoka on aina puhumisen kohteena, mitä on ja miten laitettu, miten onnistunut. Odotetaan, että osataan pöytätavat. Mutta ruokailijat ovat kuka milläkin tuulella, ja se kyllä näkyy. Olen tullut siihen tulokseen, että perheenjäseneni ovat kuka milläkin tavalla aspergereja. Ärrymme helposti, ja silmiin tuijotteleminen ei ole luontevaa. Kukaan ei halua pitää mitään "pintaa", tyhjää puhumista.
Kauan podin tätä ristiriitaa ja pidin aina oman perheen puolta. Olin siihen tottunut. Nyt huomaan, että lapsillekin tekee ihan hyvää huomata, että meitä on moneksi. Sitä vartenhan me varmaan matkaillaankin! Eli anoppilassa ei tarvitse osata pöytätapoja, mutta puheen on oltava pinnallista ja iloista. Toisessa mummolassa istutaan pöytään, kun se on katettu ja ollaan sitten, mitä ollaan. Kummassakin puolensa, tulet vielä sen huomaamaan, kun et anna periksi!
[/quote]
Ihan kuin puhuttaisiin samasta perheestä! Varsinkin tuo, että puhutaan samoja vanhoja sattumuksia uudestaan ja uudestaan, mutta kukaan ei vahingossakaan puhu mitään, mitä vaikka itselle kuuluu tänään tms.
Yllättäen kukaan ei myöskään toivota hyvää yötä tai huomenta, ei kehu ruokaa vaan moittii sitä (koska vitsin varjollahan niin voi tehdä, huoh...), kiroillaan..
Olen pinnistellyt ja pohtinut, että ehkä eroilla on tarkoituksensa ja että erilaisuuden huomaaminen ja hyväksyminen tekee hyvää. Sisustuksesta mainitsin, koska mielestäni se heijastaa perhettä muutenkin; sekavaa, epäsymmetristä, outoa. En edelleenkään ole mikään trendipelle, enkä haluaisi arvostella toisten kotia, mutta tämä sisustus on ehkä sekavin ja räikein jonka olen koskaan nähnyt.. se vain pahentaa oloani ja tunteitani.
-ap
[/quote] mun eksäni perhe oli just tuollainen! näinköhän olet mun eksän kanssa kimpassa:). mua häiritsi eniten juuri se "muka vitsin varjolla- naljailu". ja oikeasti he tykkäsivät minusta, ei vain aina huumorintaju kohdannut (tiedän että tykkäsivät, koska yrittivät pitää yhteyttä vielä pitkään eron jälkeen). tolkuton kiroilu ja normaalin sivistyksen puute ( ei hajuakaan missä on ranska) jne jne. onneksi menneisyyttä:).
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 19:35"]
kylläpäs on paljon juntteja miniöitä liikkeellä vai yksikö täällä ahkerasti kirjoittelee?
Sivistymätöntä haukkua vanhempia ihmisiä olivat he sitten minkälaisia tahansa.
[/quote] ei pelkästään vanhempia vaan miehen sisaruksia perheineen:). ja oikeastaan lähinnä heitä. eikä kukaan hauku, ihmettelee ja haluaa keskustella aiheesta. en ole ap, mutta seuraan sivusta tätä ja komppaan.
Ap kuvaili aika hyvin omaa lapsuudenperhettäni, ja minuakin, koska kesti aika pitkään ennen kuin tajusin että perheeni myös minä itse on melkoisen outo juuri tässä henkisessä puolessa. Sisustuskin on samanlaista sekamelskaa, mielenkiintoinen havainto. Omilla vanhemmillani ja itsellänikin syy on varmastikin siinä, että heillä ei vain ole kauheasti kosketusta omiin tunteisiinsa, eikä tämän myötä sitten kauheasti muidenkaan ihmisten tunteisiin. Isäni oli myös montakymmentä vuotta alkoholisti, ja tätä loppuperheen piti sanattomasta sopimuksesta salailla itseltä ja myös muilta ihmisiltä (siitä alkoholismistakaan ei koskaan nimittäin puhuttu mitään, vaikka se oli sitä lajia että minut olisi pitänyt ottaa huostaan), joten kaikkien energia meni siihen, että yritetään pitää kulisseja yllä muille ihmisille ja itsekin teeskennellä, että mitään ongelmaa ei ole. Eihän tämä tietenkään kaikissa alkkisperheissä näin mene, joten vanhempani ovat lie jotenkin muutenkin häiriytyneitä, koska he ovat vähän sellaisia, että joko ollaan hyvin hilpeitä tai sitten ollaan tuikkaamassa taloa tuleen. Vieraitten seurassa taas vedetään roolia ja toisaalta taas voidaan ihan hyvin olla reagoimatta juuri mitenkään muihin ihmisiin. Harrastan itsekin tätä olotilaa, jossa en rekisteröi esim. keskustelun aikana vastapuolta oikein mitenkään, se taas johtuu siitä että vajoan vain välillä sellaiseen autistiseen tilaan jossa tuntuu kuin katsoisin toista osapuolta ikään kuin valkokankaalta. Vaikutankin varmaan useista ihmisistä siltä, etten ajattele oikein mitään tai ainakaan kiinnitä mitään huomiota muihin ihmisiin (josta syystä minua pidetään myös naiivina) mutta päässäni kyllä teen kaikista tapaamisistani ihmisistä syväluotaavia analyysejä (jotka menevät varmaan täysin metsään) .
No kuitenkin, se outous, joka ei ole edes sellaista hupaisaa outoutta, tulee ainakin omassa tapauksessani siitä, että ihminen ei tunne itseään kovin hyvin ja on kenties haudannut jotkut osansa jonnekin alitajunnan syövereihin ja näin ollen jäljelle jää vain pintapuolinen reagointi maailmaan eikä niinkään aitojen tunteiden kokeminen, ja kanssakäyminen "aitojen" ihmisten kanssa on hämmentävää, koska heillä on kaikenlaisia omituisia tuntemuksia ties mistä arkipäivän asioista, ja itse taas seilaa päivän läpi automaattiohjauksella. Ja ei sillä sisustuksellakaan tällöin ole niin väliä, kun kaikki värit ja kaappimallit herättävät suurinpiirtein yhtä vähän mielenliikettä. Olisi pitänyt ehkä kouluttautua kirurgiksi tms niin tästä tunteettomuudesta olisi jotain hyötyäkin..
Se olisi hyvä viimeistään nyt huomata että ihmiset ovat erilaisia.
Ap:n teksti voisi olla mun kynästä, mulla on appivanhempien kanssa ihan samanlaista!
Ja voi kuinka olen yrittänyt. Olen lämmin, kohtelias ja sydämellinen ihminen ja tietysti haluan ihan hyvää hyvyyttäni olla sitä myös appivanhemmille. Mulle on tärkeää, että säilyy sopu ja rauha eikä synny konflikteja. Haluan myös että lapsillamme on hyvät välit isovanhempien kanssa, enkä myöskään halua aiheuttaa turhaa ristiriitaa miehen väleihin omiin vanhempiinsa. En tykkää ajatuksesta että minusta ei tykättäisi tai että minusta puhuttaisiin pahaa. Joten siksi olen yrittänyt.
Vaikeaa on silti ollut. Esimerkiksi sellaiset omasta mielestäni tuikitavalliset keskustelunavaukset kuin "mitä teidän kesään kuuluu", "oletteko olleet terveenä" tai "onpa hyvää tämä ruoka" ovat anoppilassa täysin mahdottomia. Seurauksena on mykkyyttä ja hiljaista oudoksuntaa. He eivät yksinkertaisesti puhu omista ajatuksistaan, tulevaisuudensuunnitelmista tai omasta itsestään. Puhetta sinänsä kyllä piisaa, mutta se liittyy aina johonkin juuri käsillä olevaan asiaan. Vähän sellaista höpöttämistä ja tyhjännauramista - mun mielestä. Kun kiitän ruuasta tai toivotan hyvää yötä, saan vastaukseksi lähinnä silmien pyörittelyä. Koen, että jos itse käyttäytyisin yhtä tuppisuisesti kuin he, se olisi niin moukkamaista, etten voisi antaa sitä itselleni anteeksi.
Ihania ihmisiä he silti ovat, tiedän etteivät tarkoita pahaa. Aaltopituudet ovat vain totaalisen erit, eritoten anopin kanssa. Apen ja miehen veljen kanssa tulen paremmin toimeen, en tiedä hiertääkö sekin jotenkin anoppia. Miehen perhe pitää minua kai jonkinlaisena hienohelmana, vähän liian sivistyneenä ja "liian" hyvätapaisena. Eniten loukkaa se, että koen että omaa sosiaalisen kanssakäymisen tapaani halveksitaan. Usein he toteavat kesken häröimpien juttujensa, että "sun kotona ei varmaan ole tällaista!" No ei onneksi ole. Mutta en minä ole koskaan esittänyt heille suoraan heidän tapojensa halveksuntaa tai edes ihmetystä, vaikka aihetta olisi kyllä ollut. Huoh, kirjoitinpa pitkästi, kyllä helpotti!
Tsempit ap:lle ja kaikille muillekin miniöille!
Ap, mä symppaan sua, ymmärrän mitä tarkoitat! :) T. 52 ja moni muu nro