Olen opettanut lapsille, että toisten ulkonäköä EI kommentoida lainkaan.
Ovat vielä alle kouluikäisiä, joten syitä en ole avannut sen enempää, kuin että ei kuulu hyviin tapoihin kommentoida toisen ulkonäköä. Saa sanoa, että on nätti, mutta ei mitään muuta. Koska eikö jo se lisää läskifobiaa tms ennakkoluuloja, jos kerron lapsille että isokokoista ihmistä ei saa kommentoida, koska siitä saattaa tuntua pahalta. Tai tummaihoisia, tai vammaista, mitään. Lapset uskoo ja hyväksyy, keskustellaan suvaitsevaisuuden ja hieno tunteja uuden syvemmästä merkityksestä kun ovat isompia.
Miten te muut toimitti?
Tuli vaan mieleen, kun rantakausi alkoi, ja siellä ihmiset on paljaimmillaan...
Kommentit (36)
Kokoomus-Suomessa pitää saada sanoa, että on rumia, tyhmiä ja epäkelpoja; että yh:n lapset ovat suurella todennäköisyydellä vinksahtaneita ja tulevat kaliiksi. Kristillisten Suomessa on faktaa, että homot ja lespot ovat rikki ja syntisinä matkalla Helvettiin, jonka paikan vetovoima on suomalaisessa elämässä suunnaton. Persujen Suomessa on täysin ok, että mamut ja islam helvettiin täältä. Vihreiden Suomessa kaikki paitsi vihreiden aivoitukset ovat taantumuksellisia, maapallon tuhoavia vaintoja. Valitse näistä omasi.
Yritän myös opettaa lapsilleni, että toisen ulkonäköä ei kommentoida. Ihmetellä saa, sitten kotona omille vanhemmille. Asutaan kerrostalossa, jossa on paljon erilaista porukkaa, ja täälltä riittäisi pällisteltävää. En mä nyt vaan voi antaa lapsen osoitella pakolaisia, sairaita, vammautuneita mitä meidän naapurissa on. Kotona voidaan sitten keskustella siitä, kuinka onnellista on, että on itse terve ja saa elää rauhallista elämää.
"Äiti! Katso miten mielet-tö-män lihava nainen!" sanoi 4-vuotiaani uimahallissa. Minäkään en ollut koskaan nähnyt niin lihavaa ihmistä, joten en voi kieltää ettenkö olisi häntä huomannut. Selkärankareaktioni: "Kaikki me ollaan erilaisia, muttei ole tapana sanoa toisen ulkonäöstä asioita".
Jälkeenpäin mietin, että kommentoinhan minäkin hyviä asioita. En halua opettaa, että lihavuus on paha asia, tai että se tekee huonommaksi.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 17:40"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 17:06"]
Olen opettanut että ulkonäöstä ei puhuta toisen läsnäollessa kun esim. 4v. On askarruttanut naapurin miehen iso maha, olen selittänyt sitten kun ollaan kahden. tai jos joku klenkkaa jalkaa tms.
ja positiivisia saa sanoa,
[/quote]
Juuri näin. Opetetaan lapsillemme, että seläntakana voi puhua kaikki ikävät asiat ja etupuolella vaan hymistellään. Hienoa.
[/quote]
hoh..hoh.. mitä tohonkin nyt sanoisi.
Ei en opeta puhumaan seläntakana vaan että toisista ihmisistä ei puhuta niinkuin ne eivät olisi läsnä.
Ja tottakai selitän tytölle häntä askarrutavat asiat, kuten onko naapurin mies raskaana tai että joku voi olla pyörätuolissa monista syystä. Enkä ikinä toista arvostellen tai halveksuvasti vaan asiallisesti henkilön ihmisyyttä kunnioittaen.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 18:16"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 17:06"]Olen opettanut että ulkonäöstä ei puhuta toisen läsnäollessa kun esim. 4v. On askarruttanut naapurin miehen iso maha, olen selittänyt sitten kun ollaan kahden. tai jos joku klenkkaa jalkaa tms.
ja positiivisia saa sanoa.
[/quote]
Kuulostaa periaatteessa hyvältä, mutta miten toimii käytännössä? Mistä lapsi etukäteen tietää, mikä on positiivista, mikä negatiivista? Ja miten sitten selität sedän ison mahan?
[/quote]
Lapset
ei tiedä mikä on negatiivista, ellei niille sitä erikseen opeta, käyttämällä negatiivista asianyhteyttä, katsetta tai äänensävyä.
minä en käytä sellaista, positiivisen on oppinut jo hyvin pienenä muilta kun monet kehuvat tytön paitaa tai silmiä.
Selitin miehen mahan näin että jos syö liikaa tai liian epäterveellisesti tai on jollain lailla sairastunut voi kasvaa suuri maha.
Tai jos jollain on pyörätuoli, hän on voinut syntyä noin monesta syystä, vammautua kolarissa, sairastua tai olla jo niin vanha ettei jalat jaksa.
En siis todellakaan puhu negatiiviseen äänensävyyn enkä opeta että siinä olisi mitään pahaa niinkuin ei olekkaan, tulee varmaan luonnostaan kun en itse ajattele ihmisistä mitään pahaa.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 18:20"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 18:11"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 18:08"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 17:57"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 17:40"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 17:06"]
Olen opettanut että ulkonäöstä ei puhuta toisen läsnäollessa kun esim. 4v. On askarruttanut naapurin miehen iso maha, olen selittänyt sitten kun ollaan kahden. tai jos joku klenkkaa jalkaa tms.
ja positiivisia saa sanoa.
[/quote]
Juuri näin. Opetetaan lapsillemme, että seläntakana voi puhua kaikki ikävät asiat ja etupuolella vaan hymistellään. Hienoa.
[/quote]
Eiköhän se ole eri asia selittää nelivuotiaalle ihmisten erilaista anatomiaa tai vammaa kuin puhua pahaa selän takana.
Selän takana ihmettely aikuisten toimesta on kieltämättä raivostuttavaa.
[/quote]
Ja sen se lapsi juurikin oppii siinä, kun sille opetetaan, että on sopivaa kommentoida ja ihmetellä selän takana.
[/quote]
No ei, jos aikuiset eivät kommentoi ketään vaan vain selittävät maailmaa, että ihmiset ovat erilaisia.
[/quote]
Mutta miksi se pitää tehdä selän takana?
Oikeampi tapa toimia on se, että lapselle selitetään, että on erilaisia ihmisiä ja kaikki samanarvoisia koosta tai ulkonäöstä riippumatta ja ei ole tarpeellista koskaan kommentoida ihmisten ulkonäköä. Tämä selitetään ottamatta esimerkkiä oikeasta elämästä. Ei tehdä niin, että nähdään kaupassa läski ihminen ja sitten kotona selvennetään, että muistatkos sen lihavan ihmisen siellä kaupassa.
[/quote]
koska on sopimatonta puhua ihmisestä joka kuulee keskustelun kuin hän ei olisi paikalla.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 12:56"]Rumat on rumia, kauniit ovat kauniita. Vaikka rumat yrittävät sanoa, että kauneus on katsojan silmässä, se on silkkaa kateutta, sillä on tiettyjä piirteitä jotka saavat ihmiset näyttämään hyviltä suurimman osan mielestä, ja nämä ihmiset myös menestyvät elämässä paljon paremmin. Rumakin voi pärjätä vielä täasä yhteiskunnassa mutta vain jos on sujut itsensä kanssa ja muut huomaa sen, muuten pukkaa masennus ja muut ongelmat.
[/quote]
ei se ihan niin mene, että vain rumien mielestä "kauneus on katsojan silmässä". Ainakin kun mietin minun ja ystävieni näkemyksiä miesten ulkonäöstä; moni minun mielestäni ruma on ystäväni mielestä hyvännäköinen ja minun mielestäni hyvännäköinen ystäväni mielestä ruma.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 19:13"]
"Äiti! Katso miten mielet-tö-män lihava nainen!" sanoi 4-vuotiaani uimahallissa. Minäkään en ollut koskaan nähnyt niin lihavaa ihmistä, joten en voi kieltää ettenkö olisi häntä huomannut. Selkärankareaktioni: "Kaikki me ollaan erilaisia, muttei ole tapana sanoa toisen ulkonäöstä asioita".
Jälkeenpäin mietin, että kommentoinhan minäkin hyviä asioita. En halua opettaa, että lihavuus on paha asia, tai että se tekee huonommaksi.
[/quote]
mun 4 vuotias ei tiedä sanaa lihava. Eikä sille kyllä riittäisi vastaukseski että kaikki ollaan erillaisia, sehän on selvä se. Lapseni tarkoittaa ihan oikeasti aidosti kymyksilliä ilman negatiivisuutta. Minultakin on kysynyt miksi minulla on näppyjä, tottakai selitin parhaani mukaan. Ja jos jotakuta ihmetyttää miksei lapsi tiedä sanaa lihaba tai läski niin johtuu siitä että on kotihoidossa ja meillä ei käytetä tälläisiä sanoja.
Ei mun laspet edes ihmettele toisten ulkonäköä. Ovat tottuneet erilaisiin ihmisiin ja ovat omaksuneet sen, että kaikennäköiset ovat ok. Suhtaudun kaikkiin ihmisiin samanarvoisesti, ehkä se on juurtunut lapsiinikin.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 20:08"]
Ei mun laspet edes ihmettele toisten ulkonäköä. Ovat tottuneet erilaisiin ihmisiin ja ovat omaksuneet sen, että kaikennäköiset ovat ok. Suhtaudun kaikkiin ihmisiin samanarvoisesti, ehkä se on juurtunut lapsiinikin.
[/quote]
Kiitos tästä.
Ihan mielelläni en kuuntele ulkonäkööni tai ruumiiseeni liittyviä kommentteja, koska minussa -- kuten kaikissa muissakin -- on niin paljon enemmän kuin tämä pelkkä kuori.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 18:20"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 18:11"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 18:08"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 17:57"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 17:40"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 17:06"]
Olen opettanut että ulkonäöstä ei puhuta toisen läsnäollessa kun esim. 4v. On askarruttanut naapurin miehen iso maha, olen selittänyt sitten kun ollaan kahden. tai jos joku klenkkaa jalkaa tms.
ja positiivisia saa sanoa.
[/quote]
Juuri näin. Opetetaan lapsillemme, että seläntakana voi puhua kaikki ikävät asiat ja etupuolella vaan hymistellään. Hienoa.
[/quote]
Eiköhän se ole eri asia selittää nelivuotiaalle ihmisten erilaista anatomiaa tai vammaa kuin puhua pahaa selän takana.
Selän takana ihmettely aikuisten toimesta on kieltämättä raivostuttavaa.
[/quote]
Ja sen se lapsi juurikin oppii siinä, kun sille opetetaan, että on sopivaa kommentoida ja ihmetellä selän takana.
[/quote]
No ei, jos aikuiset eivät kommentoi ketään vaan vain selittävät maailmaa, että ihmiset ovat erilaisia.
[/quote]
Mutta miksi se pitää tehdä selän takana?
Oikeampi tapa toimia on se, että lapselle selitetään, että on erilaisia ihmisiä ja kaikki samanarvoisia koosta tai ulkonäöstä riippumatta ja ei ole tarpeellista koskaan kommentoida ihmisten ulkonäköä. Tämä selitetään ottamatta esimerkkiä oikeasta elämästä. Ei tehdä niin, että nähdään kaupassa läski ihminen ja sitten kotona selvennetään, että muistatkos sen lihavan ihmisen siellä kaupassa.
[/quote]
Niinpä. Miksi ja miten sen lihavan sedän iso maha selitetään vasta kotona tai muuten selän takana? Miksei voi vaan todeta että ihmisiä nyt vaan on isompia ja pienempiä, ylipäätään erinäköisiä, jotkut saattaa kävellä tai liikkua muuten hassusti jostain syystä ja se siitä sitten...
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 13:03"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 12:56"]Rumat on rumia, kauniit ovat kauniita. Vaikka rumat yrittävät sanoa, että kauneus on katsojan silmässä, se on silkkaa kateutta, sillä on tiettyjä piirteitä jotka saavat ihmiset näyttämään hyviltä suurimman osan mielestä, ja nämä ihmiset myös menestyvät elämässä paljon paremmin. Rumakin voi pärjätä vielä täasä yhteiskunnassa mutta vain jos on sujut itsensä kanssa ja muut huomaa sen, muuten pukkaa masennus ja muut ongelmat.
[/quote]
Veit sanat näppäimistöltäni
[/quote]
miten selitätte ruman? Mikä tai kuka on ruma? Tai kuka on kaunis?
Ne on oikeasti asioita johon jokaisella on oma vastaus. Eikö?
Eli kauneus on katsojan silmässä.
ap teet oikein kun kasvatat lapsesi noin. Mutta joudut jossain vaiheessa kumminkin tilanteeseen että joudut kommentoimaan muiden ulkonäköä. Lapset ovat kiinnostuneita ja on ihan tervettä uteliaisuutta kysyä ja ihmetellä asioita. Esim miksi joku istuu pyörätuolissa tai miksi joku on erivärinen kuin itse.
Joo paljon on poikani naisten saunavuoralla pienenä isoon ääneen kommentoinut: Miks tolla on noin isot tissit (ja jälkeenpäin, onneksi muiden kuulematomissa, että `Sillä täytyy olla jättiläispimppi`). Myöhemmin nuorelle somalinaiselle joka pyykkitupaan mennessään oli peittänyt hiuksensa Ikean kassiin: Miks sulla on muovipussi päässä? Hän ei vastannut, joten `Se ei varmaan kuullut, kysyn kovempaa: ´MIKS SULLA ON MUOVIPUSSI PÄÄSSÄ?´ Ihmisten arvosteluaiheesta on on keskusteltu useasti, mutta ei vaan ole vielä mennyt kunnolla jakeluun.
Eli mitä sanot sille lapselle siinä tilanteessa kun se kysyy naapurin sedän vatsasta?
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 20:43"][quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 18:20"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 18:11"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 18:08"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 17:57"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 17:40"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 17:06"]
Olen opettanut että ulkonäöstä ei puhuta toisen läsnäollessa kun esim. 4v. On askarruttanut naapurin miehen iso maha, olen selittänyt sitten kun ollaan kahden. tai jos joku klenkkaa jalkaa tms.
ja positiivisia saa sanoa.
[/quote]
Juuri näin. Opetetaan lapsillemme, että seläntakana voi puhua kaikki ikävät asiat ja etupuolella vaan hymistellään. Hienoa.
[/quote]
Eiköhän se ole eri asia selittää nelivuotiaalle ihmisten erilaista anatomiaa tai vammaa kuin puhua pahaa selän takana.
Selän takana ihmettely aikuisten toimesta on kieltämättä raivostuttavaa.
[/quote]
Ja sen se lapsi juurikin oppii siinä, kun sille opetetaan, että on sopivaa kommentoida ja ihmetellä selän takana.
[/quote]
No ei, jos aikuiset eivät kommentoi ketään vaan vain selittävät maailmaa, että ihmiset ovat erilaisia.
[/quote]
Mutta miksi se pitää tehdä selän takana?
Oikeampi tapa toimia on se, että lapselle selitetään, että on erilaisia ihmisiä ja kaikki samanarvoisia koosta tai ulkonäöstä riippumatta ja ei ole tarpeellista koskaan kommentoida ihmisten ulkonäköä. Tämä selitetään ottamatta esimerkkiä oikeasta elämästä. Ei tehdä niin, että nähdään kaupassa läski ihminen ja sitten kotona selvennetään, että muistatkos sen lihavan ihmisen siellä kaupassa.
[/quote]
Niinpä. Miksi ja miten sen lihavan sedän iso maha selitetään vasta kotona tai muuten selän takana? Miksei voi vaan todeta että ihmisiä nyt vaan on isompia ja pienempiä, ylipäätään erinäköisiä, jotkut saattaa kävellä tai liikkua muuten hassusti jostain syystä ja se siitä sitten...
[/quote][quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 20:43"][quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 18:20"]

Miksi lapsen kysymys pitäisi ohittaa puolihuolimattomalla vastauksella että ollan nyt vaan erillaisia thats it.
Itse haluan kertoa ja vastata lapsen kysymyksiin niin asiat ovat ilman että täytyy salailla, mitä vikaa on kertoa että sedän maha on iso liiasta ruuasta, huonosta ruuasta tai ehkä sairaudesta.
Selitän asian siksi vasta kotona kun monetkaan ihmiset ei oikein osaa arvostaa kasvatustuokiota heidän ulkonäöstään tai ominaisuudestaan heidän läsnäollessaan.
Jos vastaisin tytölle ollaan erillaisia, isoja ja pieniä, tyttö varmaan kysyisi uudestaan miksi sedän maha on iso. Ja tämän ikäsillä kysymystä seuraa usein jatko kysymys ja jatkokysym...