Lue keskustelun säännöt.
Tein perheestämme lastensuojeluilmoituksen
06.07.2014 |
Surullisena olen joutunut huomaamaan miten yksin sitä vaikeuksien tullessa onkaan. Missä ovat läheiset ja turvaverkot, kun niitä tarvitaan?
Olemme ihan tavallinen perhe, 10 kk ikäinen vauva, 4 vuotiaat kaksoset sekä 6 vuotias esikoinen. Itselläni on sairaus, joka on jo vuosia ollut tiedossa mutta pysynyt kurissa. Nyt keväällä tilanne kuitenkin vaikeutui, olen ollut aika heikkona ja kesäkuun alussa jouduin leikkaukseen, josta olen toipumassa. Kaikki periaatteessa hyvin, mutta arki on tavattoman raskasta. Itse en kykene lapsia hoitamaan, makaan lähinnä sängyssä. Toki isompien kanssa voi lukea, mutta pitkään en pysty istuma-asennossakaan olemaan. Pieni leikkaus tarvitaan vielä mutta todennäköisesti olen kunnossa loppukesästä tai syksyllä ja kykenen jo normaaleihin arkipuuhiin. Ja mies pääsee palaamaan töihin. (Hän on saanut neuvoteltua kaikki lomansa, perhevapaansa, tuleviakin lomia sekä palkatonta vapaata, jotta pystyy olemaan nyt kuukausitolkulla kotona)
Järkytyksenä on tullut ihmisten välinpitämättömyys. Lähinnä tarkoitan sukulaisia ja joitakin ystäviä, joiden olisin toivonut auttavan edes joissakin pienissä asioissa. Kaksi ihanaa ystävää on tullut kertaalleen käymään. Toinen laittamaan ruokaa, toinen hoiti lapsia 2 tuntia. Omat 55- vuotiaat vanhempani ovat kuljettaneet minua sairaalaan ja kertaalleen olivat lapsia katsomassa, kun mieheni oli pakko päästä käymään pankissa. Ja kerran käyneet meille kaupassa. Mutta siinä kaikki.
Terveitä, hyväkuntoisia sukulaisia asuu 10-20km säteellä useita, mieheni äiti on erittäin aktiivinen ja touhukas, terve 65vuotias, ei ole koskaan ollut kovin kiinnostunut perheestämme eikä ole sitä nytkään, ei ole kertaakaan soittanut ja kysynyt miten voin saatikka tarjoutunut millään lailla olemaan konkreettisesti tukena. Ja hyvin tietää tilanteemme. Omat ystävät, kesämenot ym. ovat tärkeämpiä. Useita ystäviä asuu lähistöllä, mutta avuntarjoajia ei ilmaannu. Ei juuri myöskään kyselyjä voinnistani tai mieheni jaksamisesta. Hän on ollut nyt useamman kuukauden ajan neljän alle kouluikäisen lapsen yksinhuoltaja sekä omaishoitaja. Myönnän, että omia vanhempiani lukuunottamatta en ole suoraan apua pyytänyt, mutta hyvin selkeästi ihmiset tilanteemme tietävät ja nämä pari avuntarjoajaa ovat heti apua tarjonneet, täysin luontevasti. Ehkä pitäisi suoraan pyytää, en vaan osaa...osa syy siis itsessänikin.
Kunnassamme ei saa kotiin mitään apuja, ellei ole lastensuojelun asiakas. Tein vihdoin muutama päivä sitten lastensuojeluilmoituksen perheestämme. Huomenna on tulossa joku kotikäynnille ja selviää varmaankin mitä apua kunnalta voisi saada.
Meillä on mielenterveys kunnossa, tämä on vain väliaikaista, tiedän oikein hyvin selviävämme eikä tässä olla (kuin välillä) voimien äärirajoilla. Mutta mitä jos asiat olisivat toisin. Pelottaa kun ajattelen miten moni romahtaa elämän näyttäessä kurjaa puoltaan, kun ketään läheisiä ei olekaan ojentamassa auttavaa kättä. Miksi ihmiset eivät tunnista toisten hätää ja avun tarvetta, missä on empatia ja auttamishalu? Näitä asioita olen ehtinyt ajatella sängyssä maatessani...
Kommentit (80)
En yritä olla ilkeä, mutta en aloituksen perusteella ihan ymmärrä, miten tuo teidän tilanne eroaa neljän lapsen yksinhuoltajan tilanteesta? Mihin siis konkreettisesti tarvitsette apua, eikö mies pärjää/jaksa lasten ja kodinhoidon kanssa?
Auttamisesta sitten, itse auttaisin ystäviä ja sukulaisia enemmän kuin mielelläni, mutta se vaatisi kyllä pyynnön heiltä, en osaisi tai kehtaisi vaan paukahtaa paikalle, tuntuisi tuppautumiselta. Jos toinen sanoisi suoraan ja kertoisi hankalasta tilanteesta kysyisin miten voin auttaa, mutta monesti ihmiset vähän peittelevät tilanteitaan ja antavat todellisuutta parempaa kuvaa ulospäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 21:34"]
Ei apua saa pyytämättä ja ilman vastapalvelusta. ota puhelin käteen ja soittelet ihmisille, että mitä palvelusta vastaan ne olis valmiita hoitamaan teidän lapsia.
Miksi lapsille ei ole haettu pk-paikkoja? Ruuat eineksinä kotiinkuljetuksella ja siivooja kerran viikossa maksullisena paikalle. Näillä eväillä jaksaa kyllä. Ja kun olet sairaslomalla hoitovapaan sijaan, niin rahallisestikin pärjäätte.
[/quote]niitä eineksiä ei syö pirukaan
isommat lapset päiväkotiin, isä siivoo ja tekee ruoan, mikä ongelma?
Hei vaan ap. Olimme perheen kanssa melko samanlaisessa tilanteessa viime syksystä alkaen tähän kevääseen. Kolmas lapseni oli sairaalassa viisi kuukautta ja minä (äiti) siellä, käytännössä koko ajan. Mies hoiti kolme muuta lasta, kodin, teki ruuat ym. Kaiken kotona. Kukaan ystävä tai sukulainen ei tarjonnut kertaakaan apua. Meillä tilannetta helpotti se, että kaksi vanhempaa lasta on jo isoja. Teidän perhe vahvistuu tästä kokemuksesta entisestään, ja selviätte varmasti. Rankkaahan se on. Hyvää kesää teille, ja tsemppiä kovasti!
30 jatkaa. Nämä mikä ongelma ym. Kommentit ovat ikävää luettavaa. Kun perheessä sairastetaan pitkään, elämä pyörii kovasti sen ympärillä. Ne pienetkin teot ja sanat ystäviltä ja sukulaisilta merkitsevät paljon. Se että edes kysytään miten teillä pärjätään, ja tarjotaan vaikka vaan seuraa. Kyllä sen verran pitäisi lähimmäisistään välittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"-avauksen pointti oli lähinnä oman kokemukseni kautta tuoda esille sitä, miten tuntuu nyky-yhteiskunnassa asiat olevan. Jokainen elää omaa elämäänsä ja vaikeuksien sattuessa omalle kohdalle, on auttaja julkinen taho, ei äiti, sisko, anoppi, paras kaveri tai kummi.
-me pärjäämme, tiedän sen. Mutta silti tämä ei vain tunnu olevan oikein."
En tiedä, onko tuo nyky-yhteiskunta huonompi aikaisempaan verrattuna? On kuitenkin olemassa tuo julkinenkin palvelu.
En myöskään tiedä mihin aikaan vertaat, että oli paremmin? Harvassa on varmaan enää ne perheet, missä isovanhemmat asuu saman katon alla, tuolloin varmaan se isovanhempien apu oli lähellä. Mutta sehän oli myöskin vastavuoroista, ne nuoremmat perheet hoitivat isovanhemmat sitten hautaan asti.
Samoin niillä siskoilla tahtoo olla myös se oma elämä, omat lapset jne. ja naimattomilla siskoilla omat kiireet. Takana on ne ajat, että "vanhapiikasiskot" riensivät perheiden avuksi.
Kuten sanoit, kaikilla on se oma elämä ne omat murheet, joista ei edes aina puhuta. Kun lapsia hankkii, olisi aina hyvä miettiä ne omat voimavarat, miten minä ja kumppanini jaksetaan. Ei niin, että joku jatkuvasti jaksaisi tulla teitä auttamaan.
Itse isovanhempana pyrin auttamaan lapsiani ja lastenlapsia, mutta ensisijaisesti ajattelen, että jokainen sukupolvi hoitaa omat lapsensa ja hankkii lapsia sen määrän, minkä kokevat itse pystyvänsä hoitamaan. Toki, jos on sairautta, lähipiiri auttaa , sen mitä pystytään.
Meidän tilanne, meidän perhe,ei tämä ole oikein että joudumme itse vastaamaan perheestämme... O_o
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 22:20"]
Ja vielä. Minkälaisissa tilanteessa apuja sitten tulisi tarjota, jos ei tällaisessa? Kyse ei ole siitä etteikö mies pystyisi hoitamaan, tekemään ym. Sitähän hän on keväästä saakka tehnyt. Ja hyvin on tehnytkin. Kyse on meidän arkemme keventämisestä, meidän perheemme huomioimisesta vaikeana aikana omien läheistemme taholta. Tätä avuntarjoamisen kulttuurin puuttumista ihmettelen. Ja sitä, että niin harvaa tuntuu kiinnostavan, miten pärjäämme. Ja mietin miten käy jollekin muulle, jossain toisessa perheessä, kun apua ei saada kun sitä eniten tarvitaan, ei osata pyytää, ei ehkä kehdataan pyytää.
-ap
[/quote]
Sinulle AP
Ymmärrän kirjoituksesi ajatuksen hyvin.
Minäkin olen myös nykyisin huolissani siitä, miten lähellä olevat ihmiset, sukulaiset ja tutut valikoivat julmasti yhteyden pitämisen niin, että jos kyse on avun tarpeesta jätetään läheinen tarkoituksella oman onnensa varaan, vaikka samalla hyvin tiedetään avun olevan merkittävän tärkeää.
T. Lähimmäistä auttava mies 43
Hei ap, unohda nuo ikävät kommentit, te olette juuri sellaisessa tilanteessa, jossa olette oikeutettuja pyytämään apua ja viisaita sen tehdessänne. Ikävältä kuulostaa, jos lähipiiristä ei apua tule, mutta se ei ole edes kovin epätavallista. Sosiaalityön on tarkoitus olla nimenomaan ennaltaehkäisevää, se on yhteiskunnankin kannalta kustannustehokasta että autetaan ennen kuin ihmiset ovat kaulaa myöten katuojassa. Tämän takia te ja me kaikki maksamme veroja. Älä kuuntele tuomitsijoita, tiedät itse mitä teidän perheenne tarvitsee. Täällä av:lla nyt haukutaan aina kaikki kaikesta, älä välitä. T. 8, joka työssään näkee sen, että on viisautta pyytää apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
30 vielä, kaikista kurjinta oli huomata se ettei sukulaiset tulleet edes sairaalaan tapaamaan sairasta lasta. Lapsi on kuitenkin jo 12 v.
ja tajusi sen ettei häntä tule edes isovanhemmat katsomaan. Onneksi kaverit kävivät melkein päivittäin. Viisi kuukautta on pitkä aika maata sairaalassa. Tämä on sellainen asia, jonka muistan varmasti kun vanhenevat ja tarvitsevat apua.
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 22:29"]
isommat lapset päiväkotiin, isä siivoo ja tekee ruoan, mikä ongelma?
[/quote]isä vie lapset päiväkotiin, käy kaupassa sen jälkeen ja hoitaa vauvaa, imuroi jos pitää, laittaa järjestykseen paikat, astiat tiskikoneeseen (kai teillä on) tekee ruokaa ja käy lapset hakemassa. Moni yh äiti tekee kaiken tuon työn lomassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 22:20"]
Ja vielä. Minkälaisissa tilanteessa apuja sitten tulisi tarjota, jos ei tällaisessa? Kyse ei ole siitä etteikö mies pystyisi hoitamaan, tekemään ym. Sitähän hän on keväästä saakka tehnyt. Ja hyvin on tehnytkin. Kyse on meidän arkemme keventämisestä, meidän perheemme huomioimisesta vaikeana aikana omien läheistemme taholta. Tätä avuntarjoamisen kulttuurin puuttumista ihmettelen. Ja sitä, että niin harvaa tuntuu kiinnostavan, miten pärjäämme. Ja mietin miten käy jollekin muulle, jossain toisessa perheessä, kun apua ei saada kun sitä eniten tarvitaan, ei osata pyytää, ei ehkä kehdataan pyytää.
-ap
[/quote]
Kysyisin vielä, miten avoin olet ollut pyytäessäsi apua sukulaisilta?
Onko niin, että esim äitisi ei rohkene kysyä vävyltä, miten pärjää ? Asia pitäisi keskustella avoimesti sekä sinun että appivanhempiesi kanssa, eikä vain syyttää välinpitämättömyydestä.
Kertokaa julki tarpeenne, myös sisaren suuntaan.
Haluaako miehesi, että sukulaiset auttavat?
Olisikohan miehelläsi oikeus olla lääkärin todistuksella poissa töistä kun nuorin lapsi on 10kk ikäinen, eli vastaavalla kuin sairasloma. Ei tarvitsisi jäädä palkattomalle vapaalle. Kysykää jos sairaalassa on sosiaalityöntekijää joka voi neuvoa noissa raha asioissa jota ette ole kohta myös talouellisissa vaikeuksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä ihme nykyihmisiä vaivaa? Nostetaan nyt ihan kunnolla kädet pystyyn ja huudetaan yhteiskuntaa apuun, kun itseä ei huvita.
Kuulostaa hurjalta, jos pitää pyytää lastensuojelusta apua. Luulisi, että kunnalta saisi esim. lapsille päivähoitopaikat ja/tai kodinhoitaja kotiin (käyhän huonokuntoisten vanhustenkin luona kotipalvelu). Ei ihme, että lastensuojelu on ylikuormitettu ja siellä sekoillaan niin, että hädänalaiset lapset kuolevat kaltoinkohteluun.
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 22:46"]
30 vielä, kaikista kurjinta oli huomata se ettei sukulaiset tulleet edes sairaalaan tapaamaan sairasta lasta. Lapsi on kuitenkin jo 12 v.
ja tajusi sen ettei häntä tule edes isovanhemmat katsomaan. Onneksi kaverit kävivät melkein päivittäin. Viisi kuukautta on pitkä aika maata sairaalassa. Tämä on sellainen asia, jonka muistan varmasti kun vanhenevat ja tarvitsevat apua.
[/quote]
Sympatiani sinulle ja kiitokset ymmärryksestä :)
-ap
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 22:44"]
Hei ap, unohda nuo ikävät kommentit, te olette juuri sellaisessa tilanteessa, jossa olette oikeutettuja pyytämään apua ja viisaita sen tehdessänne. Ikävältä kuulostaa, jos lähipiiristä ei apua tule, mutta se ei ole edes kovin epätavallista. Sosiaalityön on tarkoitus olla nimenomaan ennaltaehkäisevää, se on yhteiskunnankin kannalta kustannustehokasta että autetaan ennen kuin ihmiset ovat kaulaa myöten katuojassa. Tämän takia te ja me kaikki maksamme veroja. Älä kuuntele tuomitsijoita, tiedät itse mitä teidän perheenne tarvitsee. Täällä av:lla nyt haukutaan aina kaikki kaikesta, älä välitä. T. 8, joka työssään näkee sen, että on viisautta pyytää apua.
[/quote]
Kiitos! -ap
Sairaus ja sen mahdollinen huononeminen ollut tiedossa jo pitkään ja silti niitä lapsia pitää vaan pykätä lisää...? Toki siihen on oikeus, mutta voisiko joskus vähän ennakoida, neljä lastakin on jo aika paljon.
Toivottavasti kuitenkin saatte apua ja vähän helpotusta arkeen, ihan lasten takia.
Ikävä tilanne; sairastuminen ja liikaa lapsia omiin voimavaroihin.
Tuliko tilanne kuitenkin yllättäen? Oletteko itse olleet aikaisemmin yhteydessä sukulaisiin, vanhempiin ja auttaneet heitä?
Itselläni on paljon serkkuja, mutta en heidän elämästään sen kummemmin tiedä, enkä apuakaan osaa tarjota, vaikka kuulisin jostain sairaudesta, jos siis edes kuulisin. Omien sisaruksien ja vanhempien kanssa auttaminen toimii puolin ja toisin, koska pidämme tiiviisti yhteyttä.
Nykyään ihmisillä on oma elämänpiiri menoineen. Juttuja ei levitelllä muualla ja avun tarjoaminenkin voidaan kokea loukkauksena. Joten, jos avulle on tarvetta, kannattaa siitä avoimesti kertoa.
Yksi tuttavani on esim. FB:ssa kysynyt apua vaikeassa tilanteessa, jossa perheen lapset sairastuivat. Apua saivat lasten hoidossa ja lisäksi osa lemmikeistä siirtyi toistaiseksi tuttaville asumaan. Tätäkään tuskin olisi tapahtunut ilman, että perheen vanhemmat pyysivät apua! Apua saatuaan he ovat myös olleet siitä kiitollisia.
Ja vielä. Minkälaisissa tilanteessa apuja sitten tulisi tarjota, jos ei tällaisessa? Kyse ei ole siitä etteikö mies pystyisi hoitamaan, tekemään ym. Sitähän hän on keväästä saakka tehnyt. Ja hyvin on tehnytkin. Kyse on meidän arkemme keventämisestä, meidän perheemme huomioimisesta vaikeana aikana omien läheistemme taholta. Tätä avuntarjoamisen kulttuurin puuttumista ihmettelen. Ja sitä, että niin harvaa tuntuu kiinnostavan, miten pärjäämme. Ja mietin miten käy jollekin muulle, jossain toisessa perheessä, kun apua ei saada kun sitä eniten tarvitaan, ei osata pyytää, ei ehkä kehdataan pyytää.
-ap