mitä jos vihaan tulevaa vauvaa ja arkea lapsen kanssa?

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 23:40"]

Nyt siis raskaana ollaan ja pitkään toivottu ja yritetty vauva toivon mukaan syntyy marraskuussa. Nyt alkoi kuitenkin ahdistamaan! kavereiden muksut on jotenkin tosi vaikeita ja elämä vaikuttaa raskaalta. Kakka haisee, ne hajottaa kaiken, vahingoittaa kaikkea elävää (kasvit, eläimet, muut pikkuihmiset) ja vaativat jatkuvaa viihdyttämistä. Mitä jos en kestä kaikkea heräämistä ja MÖLYÄ? Mä en halua laulaa ja tanssia jollekin ipanalle jatkuvasti. Mitä jos se lapsi on luonteeltaan oikeasti ihan kusipää? Yhtä jalkapallopeliä en varmaan voi enää katsoa kunnolla kun äidithän lapsia viihdyttää kun isät katsoo urheilua.

[/quote]

No pitikö ajaa vanteilla?

Kiitoksia vastauksista :) toivotaan että nauran tälle viestille vielä. Jotenkin uskon rakkauden lasta kohtaan olevan niin voimakasta etten osaa kuvitella.  Mutta se elämä on varmasti rankkaa... ehkä meidän elämä on omanlaisensa, ei kai kukaan voi pakottaa mua hoilottamaan lapselle julkisilla paikoilla jos en halua...

Ja kyllä, aika monta kertaa piti ajella vanteilla että nappasi!

Ap

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 23:55"]Tässä rehellinen vastaus. Ensimmäisen vuoden vihaat sitä arkea, pikkuvauva vie voimat, kakka haisee, yöunet ovat katkonaisia ja riitelet miehesi kanssa. Ensimmäisen vuoden jälkeen alat sopeutua ja arki tulee helpommaksi, kun lapsi alkaa nukkua enemmän, viihdyttää itseään, syö samoja ruokia, kuin sinä ym. Terkuin, reilun vuoden ikäisen helpon lapsen äiti.

[/quote]

Ei kaikki vihaa pikkuvauva-arkea. Mä nautin siitä pikkuvauva-arjesta.

Uhmaikäisen kanssa arki onkin jo toinen juttu

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 00:04"]Kiitoksia vastauksista :) toivotaan että nauran tälle viestille vielä. Jotenkin uskon rakkauden lasta kohtaan olevan niin voimakasta etten osaa kuvitella.  Mutta se elämä on varmasti rankkaa... ehkä meidän elämä on omanlaisensa, ei kai kukaan voi pakottaa mua hoilottamaan lapselle julkisilla paikoilla jos en halua...

Ja kyllä, aika monta kertaa piti ajella vanteilla että nappasi!

Ap

[/quote]

Mäkin vannoin etten ala hoilaamaan enkä tanssimaan vauvalle, toisin kävi ;) lapsen kummikin, joka on yleensä hyvin hillitty eikä voisi kuvitellakaan tekevänsä mitään tuollaista tanssi ja lauloi vauvalle, koska halusi niin kovasti viihdyttää kummilastaan

Minusta pikkulapsiarki on ihan perseestä. Ja mulla ei todellakaan ole IKINÄ töissä ikävä lapsia, päinvastoin, olen onnellinen jokaisesta sekunnista kun saan olla rauhassa. Meillä ei ole tukiverkkoa joten hoitajia lapsille ei ole koskaan, siksi työssä käynti on mulle kuin lomaa, pakoa arjesta.

Hyviä hetkiä on kuitenkin välillä ja mitä isommiksi lapset kasvaa, sen helpommaksi elämä on käynyt. Onneksi.

Hyviä hetkiä on kuitenkin

Otat kyllä aika kovan riskin, jos et kerta kestä sähläämistä ja metelöintiä. Ei ole takeita että se seikka muuttuisi. Mutta ainahan voit tehdä miehekkään ratkaisun ja sysätä vastuun toiselle vanhemmalle.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 23:40"]

Nyt siis raskaana ollaan ja pitkään toivottu ja yritetty vauva toivon mukaan syntyy marraskuussa. Nyt alkoi kuitenkin ahdistamaan! kavereiden muksut on jotenkin tosi vaikeita ja elämä vaikuttaa raskaalta. Kakka haisee, ne hajottaa kaiken, vahingoittaa kaikkea elävää (kasvit, eläimet, muut pikkuihmiset) ja vaativat jatkuvaa viihdyttämistä. Mitä jos en kestä kaikkea heräämistä ja MÖLYÄ? Mä en halua laulaa ja tanssia jollekin ipanalle jatkuvasti. Mitä jos se lapsi on luonteeltaan oikeasti ihan kusipää? Yhtä jalkapallopeliä en varmaan voi enää katsoa kunnolla kun äidithän lapsia viihdyttää kun isät katsoo urheilua.

[/quote]

Miksi sitä lasta pitäisi jotenkin viihdyttää. Minulla on kaksi enkä ole koskaan niitä ihmeemmin viihdytellyt. Hyvin ovat pärjänneet.

Lohdutusta: Oma lapsi ei ikinä ole kusipää. Ne on ne toisten lapset ;)

Kyllä mun ystävät viihdyttävät lapsiaan 0-4 iässä erittäin aktiivisesti. Ei näiden kanssa voi esim jutella mitään. Toisaalta täytyyhän niitä vahtia etteivät tapa toisiaan vahingossa. Mutta ehkä se on ohjelmoitu äiteihin enkä vaan ymmärrä vielä. Jotenkin vaan isillä näyttää olevan kivempaa ja rauhallisempaa..

Ja joo on varmasti "riski", mutta ei tullut silloin mieleenkään kun vauvaa niin kovasti toivottiin. Toivotaan edelleen, mutta ehkä vauvakuumehormoonit on hellittäneet vähän. No niitä äitiyshormooneja odotellessa... ap

Tiedän, että alapeukkuja sataa mutta kirjoitampa kuitenkin..

pikkuinen tyttöni 2vrk ja rakastan tuota koko sydämestäni. Maailman suloisin ja täydellisin. Joten sanoisin että älä huoli. Sitten kun se oppii meluamaan niin voihan se ärsyttää mutta luulen että sen tunteen alle tuo jää.

Mulle tuo on aivan vierasta, ja mulla on kolme lasta, yksi tuli yksinään ja kaksi sitten yhtäaikaa, eli kaksoset. Enkä laula ja tanssi lapsille, en viihdytä kuin erikoistapauksissa. Kyllä minä itse lapsena, ja mun lapset on aina viihtyneet yksinkin, kaksoset toki keskenään, mutta leikkivät myös erikseen.

Myöskään mitään rikkomista ei ole koskaan ollut, pojat toki rikkoo lelujaan, ja tytär aikonaan sotki mustalla tussilla kaikkien nukkejensa naamat, kämmenet ja jalkapohjat, en tiedä miksi, taisi olla joku 3-4-vuotias. Minä olen aina lukenut paljon, ja tytär ei koskaan ottanut mun kirjaa ja sotkenut paikkaa, eikä todellakaan repinyt tai piirrellyt mun kirjoihin. Ystävättären kakarat oli heti piirrelleet ja repineet kirjan jonka lainasin hänelle, kuulemma oli kerran unohtanut laittaa kirjan ylennöksille turvaan. 

Minä tietysti kyllä taaperoaikana nostelin lasiesineet ym. ylennöksille jo valmiiksi, enkä odottanut että lapsi niitä alkaa rikkomaan.

Kyllä jos vanhemmat ovat itse häsliä, myös lapset ovat, niin se vaan on. Minä ja mies ollaan rauhallisia, pojat kyllä riehuu kuten pojat aina, mutta ei meillä mitään hirveää härdelliä ole 24/7, eikä pojat tee elämästä raskaampaa. 

Just kyllä junassa tänään ajattelin kun oltiin leikkipaikalla ja siellä oli aika paljon lapsia, että kyllä toisten lapset osaa olla ärsyttäviä. Esimerkiksi ne huutaa aivan järjettömän ärsyttävällä äänellä, itkee "rumasti" ym. en muista että mun lapsestani olisi koskaan sellaisia ääniä kuulunut, varsinkaan julkisella paikalla. Ja kyllä mun lapsia on kiltiksi aina kehuttukin.

Voi ap, vaikutat niin ihanalta :D Voin todellakin kuvitella itselleni samat tuntemukset, ja vaikka lastenhankinta ei vielä aiheellista olekaan niin mietin monesti samaa! Jos lähes kaikki lapset on niiiiiin ärsyttäviä, miten voin olla varma ettei ne mun sitten oo? Hauska ketju, kiitos tästä ja tsemppiä!

Yhden lapsen kanssa elämään mahtuu muutakin kuin pelkkä lapsiperhearki. Ainokaiseen jaksaa vielä keskittyä ja hänet on helppoa ottaa mukaan suurimpaan osaan vanhempien menoista. Lisäksi yhden lapsen kanssa talous pysyy paremmin balanssissa ja kun asennoituu siihen, että tämä vauva on ensimmäinen ja viimeinen, vauva-arjestakin osaa nauttia eri tavalla. Tsemppiä!

Up

Ihania viestejä!

Me ollaan suht rauhallisia, ehkä me ei muututakaan yhtäkkiä ITSE häsliksi.. ihanaa kuulla että joillekin on siunaantunut myös vanhempien aktiivisuustasoon sopivia lapsia! nyt kun miettii niin ne joilla on eniten säheltämistä niin kyllähän siinä äitien perusluonteet on isossa roolissa. Minäkin olen ihmetellyt miksi kaappeihin ei laiteta lapsilukkoja ja tekniset vempaimet säilytetään pikku lasten korkeudella, sillähän takaa itselleen perässäjuoksupakon.

Minä hullu haaveilen vielä 2-3 lapsesta.. katsotaan tietenkin miltä se elämä sen yhdenkin kanssa tuntuu ja sujuu, mutta... miten voin edes ajatella tällaisia ajatuksia samaan aikaan :D

En kyllä yhtään tykkää myöskään muiden koirista, mutta omathan on maailman ihanimpia, jopa täydellisiä. Vaikka eivät siis eivät koulutusyrityksistä huolimatta tottele, haukkuvat liikaa jne. Toivottavasti sama rakkauden aiheuttama sokeus ja pinna iskee tuhat kertaisena :) (täytyy muuten myöntää että salaa tanssin ja laulan koirienkin kanssa, ehkä se lapselle hoilottaminen keskellä kauppakeskusta ei ole niin kaukana)

Ap

No onko sulla vaihtoehtoja? Itse halusit lapsen, joten nyt sun on hyväksyttävä kaikki mitä se tuo tulessaan.

oman vauvan kakka ei haise pahalta, vauva-aika on yksi parhaimpia elämänvaiheita. Voi jos ne saisin elää uudelleen. On vaan yks lapsi ja hän kohta 18 vee. Niin se vaan aika kului. Nyt saa alkaa olemaan sitten itsekäs.

Lapset on kuin pieruja -omiansa sietää :D

Se on vaan pakko niellä. Kyllähän lapset kasvaa, ei se kurjuus lopullista ole. Jos ihan kakalta tuntuu, koita saada itsellesi säännöllisesti pieniä omia lenkkihetkiä jne. Miehen kanssa sovit että saat ainakin yhden yön viikossa nukkua rauhassa vaikka toisessa huoneessa tulpat korvissa. Yliväsyneenä kaikki ylimääräinen tuntuu ylipääsemättömältä. Eikä kaikki vauvat ole sairastelevia ja itkuherkkiä. Itsekin olin esikoisen vauva-aikana aikast kiree...ei todelkakaan ollu vauvahuumaa...vei melkein vuoden ennenkuin tunsin suurta äidinrakkautta...no nyt siitä on vuosia aikaa ja antaisin toisen käteni lasten vuoksi. Sinnittele, yritä olla positiivinen ja anna ihmisten auttaa.

Ja se pitää ottaa huomioon, että vastasyntynyt vaistoaa äitinsä epävarmuuden, se on ohjelmoitu ihmiseen, vauva on ihan avuton ilman äitiä ja vauvan kuuluu lukea äitiä siinä kuin äidin vauvaa. Se selittää sen että usein se esikoinen itkee paljon, ja seuraava lapsi ei. Esikoisen kanssa äidin otteet voivat olla epävarmat, äänensävy on kireä kun jännittää että osaanko minä tätä hoitaa, ja se saa lapsen tietysti itkemään kun hän pelkää myös että osaako se äiti minua hoitaa oikein, ja huutaa varmistaakseen että äiti ei unohda hoitaa eikä jätä petojen ruuaksi. Rauhallinen äiti tekee rauhallisen lapsen, jos lapsella ei ole jotain sairautta.