Lue keskustelun säännöt.
mitä jos vihaan tulevaa vauvaa ja arkea lapsen kanssa?
05.07.2014 |
Nyt siis raskaana ollaan ja pitkään toivottu ja yritetty vauva toivon mukaan syntyy marraskuussa. Nyt alkoi kuitenkin ahdistamaan! kavereiden muksut on jotenkin tosi vaikeita ja elämä vaikuttaa raskaalta. Kakka haisee, ne hajottaa kaiken, vahingoittaa kaikkea elävää (kasvit, eläimet, muut pikkuihmiset) ja vaativat jatkuvaa viihdyttämistä. Mitä jos en kestä kaikkea heräämistä ja MÖLYÄ? Mä en halua laulaa ja tanssia jollekin ipanalle jatkuvasti. Mitä jos se lapsi on luonteeltaan oikeasti ihan kusipää? Yhtä jalkapallopeliä en varmaan voi enää katsoa kunnolla kun äidithän lapsia viihdyttää kun isät katsoo urheilua.
Kommentit (43)
Täysimetetyn vauvan kakka ei edes kovin pahalle haise.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihtoehdot: sopeudut, annat lapsen isälle, annat lapsen adoptioon, tapat lapsen.
Mua niin ahdistaa toi sama! En tosin ole raskaana, joten en täysin voi samaistua. Mulla alkaa olemaan ne viimeiset hetket perheen perustamiseen käsillä (siis iän vuoksi) ja mies kovasti haluaa ja odottaa lasta (kuten minäkin tavallaan), mutta ahdistaa se valtava muutos ja just se että jos se onkin ihan hirveää! Elämä nyt on tosi kivaa siis...
Jään seuraamaan ketjua ja odotan että jos joskut jo lapsen saaneet voisivat kommentoida että onko se niin hirveää kuin miltä vaikuttaa läheisiä katsellessa...
Et vihaa. Et vihaa omaa vaikka muiden vihaisit
samat mietteet oli, mutta nyt lapsi 1v, ja tämä vuosi ollut elämäni paras! Rakastan lapsen kanssa oloa. Älä pelkää, näet vasta syntymän jälkeen kuinka käy :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi itsensäkin tappaa!
Oliko tämän tarkoitus provosoida ihmisiä puolustamaan lapsiperhe-elämää?
Jos ei, niin kaikista odottajista tuntuu tuolta, et tule vihaamaan elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4 jatkaa: mietin tuota samaa raskaana. Nyt vauva 3 kk ja parasta. Muiden lapsista en edelleenkään pidä
No onhan se. Raskasta ja uuvuttavaa.
Mutta seassa myös paljon onnen hetkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei oman lapsen toilailut ärsytä samalailla kuin muiden muksujen :)
Olet oikeassa siinä, että harvassa perheessä se vastuu jakautuu tasan. Mutta se rakkaus lapseen muuttaa tärkeysjärjestystä. Rakastan lapsiani yli kaiken, mutta vihaan em. asioita. Siispä menen aina töihin kun lapsi on noin 1v. Ja siellä on raastava ikävä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 23:48"]
Et vihaa. Et vihaa omaa vaikka muiden vihaisit
[/quote]
Mistäs sen tiedät? Kyllähän joku aina vihaa.
Kaikkia pelottaa alussa, mutta turha tuollaista on stressata. Jos stressaat vauvan kanssa, vauva on stressissä ja itkee paljon ja vaatii paljon ohjelmaa. Jos otat rennosti, ilman turhaa täydellisyyden tavoittelua ja panikointia niin lapsesikin on todennäköisemmin rauhallinen. Onnea odotukseen ja synnytykseen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 23:40"]
Nyt siis raskaana ollaan ja pitkään toivottu ja yritetty vauva toivon mukaan syntyy marraskuussa. Nyt alkoi kuitenkin ahdistamaan! kavereiden muksut on jotenkin tosi vaikeita ja elämä vaikuttaa raskaalta. Kakka haisee, ne hajottaa kaiken, vahingoittaa kaikkea elävää (kasvit, eläimet, muut pikkuihmiset) ja vaativat jatkuvaa viihdyttämistä. Mitä jos en kestä kaikkea heräämistä ja MÖLYÄ? Mä en halua laulaa ja tanssia jollekin ipanalle jatkuvasti. Mitä jos se lapsi on luonteeltaan oikeasti ihan kusipää? Yhtä jalkapallopeliä en varmaan voi enää katsoa kunnolla kun äidithän lapsia viihdyttää kun isät katsoo urheilua.
[/quote]Itsellä on vauva ajasta erittäin positiiviset muistot ja kaipaan sitä aikaa mutta tykkäsin myös pikkulapsi ajastakin ja ei tuo murrosikäkään niin paha ollut ja poika kohta 18 vee. On vaan yksi lapsi. Sain kypsässä iässä. Olin juoksuni juossut ja nyt voinkin alkaa elää itselleen. Suunnittelen ulkomaanmatkaa.
Todennäköisesti tulet tänne räkyttämään ja haukkumaan muita äitejä, jos on kovin hankalaa se oma lapsiperhearki :)
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 23:49"]
4 jatkaa: mietin tuota samaa raskaana. Nyt vauva 3 kk ja parasta. Muiden lapsista en edelleenkään pidä
[/quote]pidän muidenkin lapsista, työ on jo sellaista. Oma numero yksi.
Ei susta tunnu tuolta sitten kun se oma lapsi on siinä, sen kanssa on mukava puuhailla kaikkea futiksen katsomisen lomassa. Ja toki kakka haisee ja ne tuppaa hajottamaan kaiken ja sähläävät ja söhläävät, joskus noi kaikki ottaa pannuun, mutta noin pääsääntöisesti sille omalle muksulle heruu ymmärrystä ja rakkautta niin paljon, että ei kannata nyt ahdistua tuollaisista ajatuksista ollenkaan. Tulet huomaamaan mitä tarkoitan.
Tässä rehellinen vastaus. Ensimmäisen vuoden vihaat sitä arkea, pikkuvauva vie voimat, kakka haisee, yöunet ovat katkonaisia ja riitelet miehesi kanssa. Ensimmäisen vuoden jälkeen alat sopeutua ja arki tulee helpommaksi, kun lapsi alkaa nukkua enemmän, viihdyttää itseään, syö samoja ruokia, kuin sinä ym. Terkuin, reilun vuoden ikäisen helpon lapsen äiti.
En kaivannut perhe-elämän puolustelua vaan varmaan kerjään tsemppiä:D ja kokemuksia että onko se sitten sellaista miltä näyttää. Mä en oikeasti jaksa viettää viikonloppuakaan ahdistumatta lapsiperheiden kanssa. Vihaan sitä huutoa, rallattamista, häsläämistä ja rauhattomuutta. Ap
Jos vihaat arkea, jätät vauvan isälleen ja ostat lentolipun Timbuktuun.
Tärkeintä meillä on ollut että en kokenut alussa sellaista vauvahuumaa ja ominut vauvaa. Iloitsin enemmän siitä että vauva on isänsä kanssa. Nyt kumpikin hoidamme vauvaa hyvillä mielin ja vuorotellen. Toinen hoitaa kotiaskareita sillä välin jos on normipäivä.