Miten neuvolassa suhtaudutaan iltavirkkuun, aamu-uniseen perheeseen?
Minä ja mies olemme molemmat yökyöpeleitä, joten näillä geeneillä ei olisi yllätys jos tulevat lapsetkin olisivat iltavirkkuja. Kaikki aamu-uniset ovat kuitenkin karvaasti saaneet kokea, että normi on herätä aikaisin ja etenkin lapsiperheissä rytmiä painotetaan. Miten tällaiseen perheeseen suhtaudutaan neuvolassa? Tuleeko huolestuneita saarnoja? Tehdäänkö lastensuojeluilmoitus?
Kommentit (75)
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 00:28"]
Mutta ap:lle tiedoksi, että iltavirkkujen lapsella voi ollakin ihan erilainen luontainen rytmi ja silloin ei auta kuin sopeutua. Ystäväni lapsi herää aina viimeistään kuudelta ja sekä ystäväni että miehensä ovat erittäin aamu-unisia.
[/quote]
Meillä on aina ollut lapsille ja koirille sellainen sääntö, että ne eivät määrää esim. heräämis- ja ruoka-ajoista. Eli jos lapsi tai koira herää aikaisin, vanhemmat kuitenkin nukkuu sen aikaa kun nukkuu. Kyllä ne on jo pienenä siihen oppineet että ei äiti tai isä tule paikalle vaikka kuinka kitisisi ja vaatisi huomiota kovin aikaisin (imeväisikäisiä lukuun ottamatta, ihan pienet kun tarvii ihan imetystä useammin).
Ap, jos teidänkin perheessä käy yhtä onnekkaasti kuin meillä, että aamu-uniseen perheeseen syntyy aamu-uninen lapsi, kannattaa ottaa kaikki ilo irti kotihoito ajasta. Milloin muulloin voit elämässäsi useita kuukausia toteuttaa omaa rytmiäsi? Me nautitaan lapsen kanssa täysin siemauksin pitkistä yöunista ja rauhallisista aamiaisista eikä ole tullut mieleenkään miettiä, mitä jo neuvolan terveydenhoitaja on siitä mieltä :)
Ilta- ja yövirkut ihmiset on niitä, jotka paleoliittisella ajalla suojelivat perhettä pedoilta, suurin osa pedoista on nimittäin nokturnaalisia. :)
Me ollaan samanlaisia ja niin on lapsetkin. Tiedoksi vaan 2:lle että sekin on mahdollista, meillä muksut on aina nukkuneet vähintään 8 jos on annettu, usein pidempäänkin.
Neuvolassa ei olla puhuttu asiasta joten en tiedä miten suhtautuvat.
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 02:34"]
Ilta- ja yövirkut ihmiset on niitä, jotka paleoliittisella ajalla suojelivat perhettä pedoilta, suurin osa pedoista on nimittäin nokturnaalisia. :)
[/quote]
Olenkin aina ajatellut, että minussa on jotain samaa kuin paimenkoirissa ja laumanvartijoissa :D
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 02:34"]
Ilta- ja yövirkut ihmiset on niitä, jotka paleoliittisella ajalla suojelivat perhettä pedoilta, suurin osa pedoista on nimittäin nokturnaalisia. :)
[/quote]
Tuo on varmasti totta ja pätee hyvin nykyaikaankin, tosin vähän eri tavalla.
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 02:44"]
Me ollaan samanlaisia ja niin on lapsetkin. Tiedoksi vaan 2:lle että sekin on mahdollista, meillä muksut on aina nukkuneet vähintään 8 jos on annettu, usein pidempäänkin.
Neuvolassa ei olla puhuttu asiasta joten en tiedä miten suhtautuvat.
[/quote]
No mut klo 8 on tosi aikainen herätys aamu-unisille. Tuu sit kertomaan uudestaan, kun muksusi heräävät vasta klo 10 jälkeen. Meillä aina herätty, jos mahdollista, niin aikaisintaan klo 11 ja tuosta myöhempäänkin. Nytkään ei vielä väsytä ja kello puol neljä, joten aamun herätys menee päivälle.
Ihanaa, että on muitakin joiden arkea ei ole kellotettu vartin tarkkuudella. Tällaista menoa jotkut pitävät lapsillensa. Enkä ole koskaan ymmärtänyt niitä vanhempia jotka pistävät lapset seitsemältä nukkumaan ja sitten itkevät joka paikassa, että voi kun väsyttää lapsi herää aamuneljältä kuten aina. Ei muuten heräisi, jos se laitettaisiin myöhemmin nukkumaan.
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 03:30"][quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 02:44"]
Me ollaan samanlaisia ja niin on lapsetkin. Tiedoksi vaan 2:lle että sekin on mahdollista, meillä muksut on aina nukkuneet vähintään 8 jos on annettu, usein pidempäänkin.
Neuvolassa ei olla puhuttu asiasta joten en tiedä miten suhtautuvat.
[/quote]
No mut klo 8 on tosi aikainen herätys aamu-unisille. Tuu sit kertomaan uudestaan, kun muksusi heräävät vasta klo 10 jälkeen. Meillä aina herätty, jos mahdollista, niin aikaisintaan klo 11 ja tuosta myöhempäänkin. Nytkään ei vielä väsytä ja kello puol neljä, joten aamun herätys menee päivälle.
[/quote]Kai huomasit sanan "vähintään"? Yleensä meillä on nukuttu pidempään, noin kymmenen tienoille (eli voi olla pidempäänkin).
Kasin mainitsin vaan siksi että moni tuttu lapsiperhe herää viimeistään seiskalta ja pari jo ennen kuutta, heille jo 8 on myöhään ja meille se on poikkeuksellisen aikaisin.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 23:51"][quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 23:41"]
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 23:39"][quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 23:34"]
Minä ja mies olemme molemmat yökyöpeleitä, joten näillä geeneillä ei olisi yllätys jos tulevat lapsetkin olisivat iltavirkkuja. Kaikki aamu-uniset ovat kuitenkin karvaasti saaneet kokea, että normi on herätä aikaisin ja etenkin lapsiperheissä rytmiä painotetaan. Miten tällaiseen perheeseen suhtaudutaan neuvolassa? Tuleeko huolestuneita saarnoja? Tehdäänkö lastensuojeluilmoitus?
[/quote]
Riippuu tietenkin terveydenhoitajasta, mutta ei me ainakaan olla saatu mitään saarnoja. Tytär on koko elämänsä käynyt nukkumaan klo 23 ja herännyt klo 10. Aina tulee puheeksi kun varataan aikoja eikä mitään ihmeellisiä kommentteja ole kuultu. Nyt tosin rytmiä yritämme muuttaa, sillä syksyllä alkaa arki... Vaikeaa muuten on, mutta tänään nukahti jo klo 22! :)
[/quote]
Mitä vaikeaa siinä on? Herätätte klo 7 niin kyllä se uni illalla maistuu.
[/quote]
Te aamuvirkut aina pilaatte hyvät aikuisten illanvietot, kun nukkumaan pitää mennä aikaisin. Mitä vaikeaa siinä on? Juhlitte pilkkuun asti niin kyllä se uni maisttu puolillepäivin asti.
[/quote] Ei muuten maistu. Vaikka viiteen valvoo, ei nukkumisesta tule mitään..viimeistään yhdeksältä ylös. Herään normaalisti vähän ennen kuutta-ilman kelloa.
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 00:58"]
Mutta jos ei vain maistu? Jos ihmisen sisäinen kello virkistää illaksi niin jatkuvat aamuherätykset tekevät päivistä helvettiä ja uni ei silti tule aikaisemmin. Univelka ja uupumus vaan kasvaa. Tämä ominaisuus on minulla sekä lapsellani, jotka onneksi vielä ei ole joutunut säännölliseen aamuherätyshelvettiin. Oikein väsyneenä lapsi nukahtaa illalla aikaisemmin (yleensä häntä nukutetaan jopa tunteja, kun yritetään sitä pirun rytmiä saada aikaan), mutta on aivan yhtä väsynyt aamulla kuin muinakin päivinä ja hänet saa kantaa nukkuvana potalle. Puistoon lähtiessä saattaa maata velttona eteisessä eikä jaksaisi lähteä. Ja lapsessa ei oikeasti ole mitään vikaa. Itse olin ihan samanlainen lapsena, vaikka äitini oli ja on aamunvirkku ja illantorkku todella vahvasti.
[/quote]
Teillä on sentään käynyt tuossa tuuri. Itse olen sitä sorttia, että mitä väsyneempi olen, sitä vaikeampi on saada unta ja sitä myöhempään (!) valvon.
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 11:39"][quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 23:51"][quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 23:41"]
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 23:39"][quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 23:34"]
Minä ja mies olemme molemmat yökyöpeleitä, joten näillä geeneillä ei olisi yllätys jos tulevat lapsetkin olisivat iltavirkkuja. Kaikki aamu-uniset ovat kuitenkin karvaasti saaneet kokea, että normi on herätä aikaisin ja etenkin lapsiperheissä rytmiä painotetaan. Miten tällaiseen perheeseen suhtaudutaan neuvolassa? Tuleeko huolestuneita saarnoja? Tehdäänkö lastensuojeluilmoitus?
[/quote]
Riippuu tietenkin terveydenhoitajasta, mutta ei me ainakaan olla saatu mitään saarnoja. Tytär on koko elämänsä käynyt nukkumaan klo 23 ja herännyt klo 10. Aina tulee puheeksi kun varataan aikoja eikä mitään ihmeellisiä kommentteja ole kuultu. Nyt tosin rytmiä yritämme muuttaa, sillä syksyllä alkaa arki... Vaikeaa muuten on, mutta tänään nukahti jo klo 22! :)
[/quote]
Mitä vaikeaa siinä on? Herätätte klo 7 niin kyllä se uni illalla maistuu.
[/quote]
Te aamuvirkut aina pilaatte hyvät aikuisten illanvietot, kun nukkumaan pitää mennä aikaisin. Mitä vaikeaa siinä on? Juhlitte pilkkuun asti niin kyllä se uni maisttu puolillepäivin asti.
[/quote] Ei muuten maistu. Vaikka viiteen valvoo, ei nukkumisesta tule mitään..viimeistään yhdeksältä ylös. Herään normaalisti vähän ennen kuutta-ilman kelloa.
[/quote]
Näinpä. Siksi tämä kommentti kirjoitettiin tuon ohjeen jälkeen, jossa vaan käskettiin herättää lapsi seitsemältä niin jo rytmi muuttuu...
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 00:00"][quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 23:37"]
No eipä kannata siellä kaikkea kertoa.
Tiedoksi että kun ne lapset tulee niin sitten te heräätte aikaisin. Pakkohan teidän on saada rytmi kohilleen kun on tarhat, koulut, muut yms.
Tuoöla nyt tuskin hirveesti on geenien kanssa mitään tekemistä, enemmänkin elämäntavan ja tottumusten kanssa
[/quote]
Vastasyntynyttä nyt ei varmaan ihan vielä tarvitse totuttaa tarhan ja koulun vaatimaan rytmiin?
[/quote]
Ja kun tekee oikeat valinnat, "oikeaan rytmiin" tarvii totuttautua vasta koulun alkaessa. Meillä mies on tehnyt aina iltatyötä ja lapsi meni tarhaan vasta lounaalle. Saivat viettää rauhallisia aamuja ja sitten vasta kouluun mennessä lapsi joutui sopeutumaan tähän pakkotahtiin.
Vähän ohi, mutta mua hämmästyttää toi iltavirkkujen lukumäärä.
Kun esikoiseni meni ekalle luokalle, niin luokka oli iso mutta siihen ei saanut avustajaa. Opettaja oli kuitenkin saanut lisätunteja ja ajatteli pitävänsä opetuksen kahdessa ryhmässä 8-12 ja 10-14. Eli olisi pitänyt puolet päivästä koko luokan paikalla ja puolet opetuksesta pienemmissä ryhmissä 12-14 hengen ryhmissä. Ongelmaksi muodostui se että valtaosa perheistä halusi ehdottomasti että lapsi pääsee 8-12 ryhmään. 27 ekaluokkalaisen perheestä vain kaksi valitsi ensijaiseksi myöhemmän ryhmän ja muutamalle sopi kumpi tahansa ryhmä. Lopputulos oli että ekaluokan alkusyksyn lapseni sai olla puoli päivää ihanassa 6-7 oppilaan ryhmässä, kun loput parikymmentä luokkakaveria tuli kahdeksaan kouluun. Koska ryhmiä ei saatu sovussa tasattua niin ennen joulua ryhmät yhdistettiin ja enemmistön toiveesta koulupäivät oli 8-12 ajalla.
En oikein ymmärrä tuota ylikorostunutta "rytmit ja rutiinit" vouhotusta. Lapsen on yksilöitä ja joillekin nämä toki on tärkeitä, mutta ei kaikille. Meidän arjessa yksi tosi paljon asioita helpottava seikka on nimenomaan se, että taaperolla ei ole mitään kiveen kirjoitettua rytmiä. Olisi rasittavaa, jos pitäisi joka ikinen päivä olla samaan aikaan kotona päiväunilla. Päivät on erilaisia ja lapsi aika joustava. Hän ilmoittaa aina itse, milloin on väsynyt ja vetäytyy päikkäreille esim. rattaisiinsa jos ollaan liikkeessä. Hän ei myöskään häiriinny siitä, jos toisena aamuna herätään aiemmin kerhoon ja toisena nukutaan pidempään.
Myös tuo "vauva/taapero rakastaa rutiineja" hokema on mielestäni turhaa yleistystä. Ainakin meidän lapsi rakastaa myös yllätyksiä. Jos mummi tai kummi tulee yllättäen kylään, jos yllättäen päätämme lähteä kesäretkelle uuteen paikkaan yms. ovat lapselle aina riemun hetkiä. Miksi lapsen päivien pitäisi toistua samankaltaisina?