Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lihava ystävä
05.07.2014 |
Minulla on lihava ystävä. Uskoisin hänen olevan n. 175 cm ja 100 - 110 kg. Ystävä on 25-vuotias ja hän on kärsinyt lukiossa anorexiasta ja bulimiasta ja nykyisin hänellä on käsittääkseni ahmimishäiriö. Lisäksi hän on kärsinyt masennuksesta ja syö mielialalääkkeitä ja kai hänellä joitain kilpirauhasvaivojakin on.
Olen ystäväni painosta todella huolissani. Hän on nuori ihminen, mutta ei jaksa kunnolla kävellä edes paria kilometriä. Jo parin juoksuaskeleen jälkeen hän on aivan hiestä märkä. Pyydän häntä mukaani kävelylenkeille, mutta hän ei koskaan lähde mukaan. Hän ajaa kaikkialle autolla ja yhteisissä illanvietoissa hän syö todella paljon karkkia ja sipsejä.
Miten saisin puhuttua ystävälleni hänen painostaan? Tätä menoa hän ei varmaan elä 40-vuotiaaksi... Vai täytyykö minun olla vain hiljaa ja seurata sivusta tätä hidasta itsemurhaa?
Kommentit (95)
No et sinä oikeastaan voi asialle mitään. Sinänsä mukavaa, että olet huolissasi ystäväsi terveydestä. Jos ystäväsi on kiinnostunut jostain liikunnallisesta jutusta, niin voisitte alkaa harrastamaan sitä yhdessä ja voisitte kokkailla kevyempiä herkkuja. Tärkeintä on, että tuet ystävääsi ja toivottovasti hän saa selätettyä masennuksen, sitten laihduttaminenkin on helpompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja noilla mitoilla ei nyt kuolemassa ole, jotain rajaa taas...ei, en ole itse lihava.
Voit lähinnä vain pahentaa tilannetta. Hänen pitää itse haluta laihtumistaan.
Minusta et välitä vaan olet sosiaalipornolla mässäilijä. Pahimmassa tapauksessa aiheutat hänelle uudelleen anoreksian kyttäämiselläsi. Ja tosiaan 175/100 ei ole hengenvaarassa. Terv. 167/62
Olen 45v. Painan 140 ja olen saanut 170. Terveydessäni ei mitään vikaa. Joten ystävälläsi ei hädän päivääkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä olet saanut päähäsi, että ylipainoiset kuolisivat nelikymppisinä? Ainakaan katukuvasta sellaista ei huomaa.
Ihan mielenkiintoisia näkemyksiä täällä lihavuudesta. Taitaa nykyään olla mitat ihmisten mielessä pielessä. Olen 170 cm ja painan 59 kg. Olen mielestäni hoikka, mutta aivan normaalimitoissa kuitenkin, en siis mikään tikkulaiha. Ap:n ystävä on nuori ja painaa melkein KAKSI KERTAA ENEMMÄN kuin minä, normaalipainoinen nainen. Kyllä tässä voi mielestäni puhua ihan aidosti todella lihavasta nuoresta aikuisesta. Ja varsinkin, jos ei tuossa iässä jaksa edes kävellä pientä matkaa, on fyysinen kunto päässyt tytöllä rapistumaan niin pahasti, että ap:n huoli on aivan ymmärrettävää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahmimishäiriötä vastaan puhuu se, että hän pystyy (eli kehtaa) syödä herkkuja, ja jopa suuria määriä, toisten seurassa. Ahmimiskierrettä ainakin syventää se, jos hänen julkisesta herkkujensyönnistään aletaan huomautella, sillä se luonnollisesti aiheuttaa häpeää ja johtaa salassa syömiseen ja jopa pahempaan ahmimiseen. Itse ahmimishäiriöisenä koen näin. Jos illanvietot tapahtuvat vain keskenänne, olisi varmaan parasta, jos sinä otat kokonaan vastuun tarjoiluista ja teet niistä terveellisemmät.
Huonokuntoisesta kävely voi tosiaan tuntua ikävältä, varsinkin jos mennään parempikuntoisen tahtia tai matkoja, mutta jos tosiaan haluat auttaa edes vähän, niin pelkkä ulkoilukin on edes askel eteenpäin. Samoin pyöräretket, uinti, vesijuoksu. Voisit sanoa, että haluaisit kokeilla jotain uutta lajia, vaikka vesijuoksua, ja toivoisit seuraa.
Oli miten oli, ahmimishäiriö tai masennuksesta johtuva kyvyttömyys huolehtia omasta ulkomuodosta tai painosta ovat tosiaan psyykkisiä häiriöitä. Halu painonpudotukseen pitää tulla ystävästäsi itsestään. Itse ahmin itseni vielä isompaan kuntoon kuin ystäväsi ennen kuin viimein aloin tuntea, että nyt saa riittää. Olen paisumisen aikana kuullut todella paljon huomautteluja lihomisesta ja lihavuudesta - todella julmiakin juttuja - mutta ne aiheuttivat vain eristäytymistä. Ystäväsi kokonaisterveyden kannalta parasta on ainakin se, että pysyt hänen ystävänään. On hienoa, että osoitat tällä tavalla huolta. Jos lihavuus on niin paljon arvojesi vastaista, että koet velvollisuudeksi puuttua suoraan, kannustan ainakin hienotunteisuuteen.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 21:10"]Olen ylipainoinen (162/94), ja pian jo sen ikäinen, jolloin uskot ystäväsi kuolevan. En usko, että kuolen ainakaan lihavuuden aiheuttamiin vaivoihin parissa vuodessa. Ehkä vitutukseen, jos joku laiha "ystäväni" tulisi jakelemaan laihdutusvinkkejä. Usko pois, olen kokeillut kaiken kolmenkymmenen vuoden laihdutusuran jälkeen. Eka laihis oli vähän alle 10-vuotiaana, jolloin olin normaalipainoinen, mutta kotona ja koulussa lihavaksi leimattu. Olen siis ollut lihava "aina", jo ennen kuin olin oikeasti lihava.
Yksi normaalipainoinen ystäväni puhuu usein laihdutusasioista läsnäollessani, ja mietinkin, onko hänellä joku yhden naisen mini-interventio meneillään. Yritän vielä säilyttää neutraalit välit, mutta se on vaikeaa, koska asia ärsyttää niin paljon. En halua kommentteja tai neuvoja laihtumisesta, en todennäköisesti koskaan tule olemaan normaalipainoinen. Tavoitteeni on päästä pikkuhiljaa vaikeasta ylipainosta edes merkittävään ylipainoon. Lievästä ylipainosta en osaa oikein edes haaveilla.
[/quote]
Vanhemmilta tai muilta aikuisilta on todella harkitsematonta kommentoida nuoren ulkomuotoa ilkeään sävyyn.
Varmasti kukaan lihava ei ole tietämätön hyvästä ruokavaliosta tai liikunnan merkityksestä. Turha sellaisesta on tulla kertomaan. Turha myöskään käydä esittelemään jotain uutta ihmedieettiä. Paras on tainnut olla se, kun eräs tuttu kävi kauppaamaan minulle jotain verkostomarkkinoinnin laihdutusvalmistetta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laittakaa letku hyttiin ja ajakaa sivukadulle... Möhjön peli on pelattu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos, nro 10. Viestissäsi on paljon ajateltavaa. Lihavuus ei sinänsä ole millään tavalla arvojeni vastaista. Mielestäni kaikki saavat näyttää siltä kuin haluavat. Ystäväni lihavuudella en viittaakaan varsinaisesti hänen ulkonäköönsä vaan ennemminkin terveyteen. Uskoisin, että hänellä olisi parempi olla, jos hän jotenkin saisi karistettua ylimääräisiä kiloja pois. Tuntuu pahalta vain seurata sivusta, miten hän esim. valittaa kuumuutta, vaikka ulkona on hädin tuskin 20 astetta tai nähdä hänen hengästymisensä yhden kerroksen portaiden nousemisesta. Ja jos ei suuntaa saada muutettua, painaako hän pari vuoden päästä jo 150 kg...
En tietenkään aio ottaa asiaa puheeksi kenenkään muun ollessa paikalla ja voi olla, että pysyn sitten kokonaan hiljaa, jos riski ajautua vielä huonompaan tilanteesseen on olemassa. Täytyy varmaan yrittää näitä uuden (kevyen) urheilulajin kokeiluja ja porkkanan dippailuja yhdessä.
ap
Kappas, keskustelu on herännyt taas eloon ja synnyttää näköjään suurta kuohuntaa. Ehkä olen esittänyt asiani täällä huonosti, tarkoitukseni ei todellakaan ole kommentoida ystävälleni hänen painoaan suoraan tyyliin "oot kyllä sairas läski, tee asialle jotain". Haluaisin auttaa häntä ongelmansa kanssa, jotta hänen olisi parempi olla ja jottei tilanne pahenisi entisestään. Onko ystävän auttaminen nykyään jotenkin kiellettyä vai herättääkö täällä nyt suuria tunteita se, että ystäväni ongelma on juuri ylipaino ja siitä johtuvat terveysongelmat? Jos ongelma olisikin joku muu, olisiko silloin ok puuttua? Kuka sanoo, millaisissa ongelmissa ystävää saa auttaa ja millaisissa ei?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän hyvin ap:n huolen ystävästään. Vaikka ylipainoa on "vain" 20-30kg niin sen merkitys keholle ja terveydelle voi olla erittäin suuri. Toiset kantavat ylipainoa huomattavia määriä pysyen kuitenkin muuten terveinä ja hyväkuntoisina, mutta toisille jo pienikin määrä ylimääräistä tekee olon huonoksi, ja kuten ap kuvaili esim kävelyn vaikeaksi.
Mielestäni sinun kannattaisi kertoa ystävällesi, että olet huolissasi hänen terveydestään ja jaksamisestaan. Lihavuutta sinun ei tarvitse mainita eikä jakaa laihdutusvinkkejä, mutta aito huoli ja siitä kertominen saavat ehkä ystäväsi heräämään enne kuin painoa kertyy vieläkin lisää, jolloin siitä puhuminen ja eroon pääseminen ovat vieläkin vaikeampia.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 19:54"]
Olen ylipainoinen. Vastaavista aloituksista tulee mieleen, että mitä pahaa olen tehnyt?
Kummitätini saattoi sanoa minulle 8-vuotiaana, että "katsohan peilistä miten leveä emännän perse sinulla on". Painoin tuolloin kaksi (2) kiloa enemmän kuin kummitätini tytär, joka oli minua vuoden vanhempi.
Isä kommentoi ulkomuotoani. Lapsuuden valokuvia katsoessani olen ollut tavallinen lapsi. Luokkakuvissa en ollut sen painavamman näköinen kuin muutkaan. Siitä huolimatta isä vertasi minun ja viisi vuotta nuoremman siskoni ruumiinrakennetta. Esimerkiksi kerran istuttiin siskoni kanssa olohuoneessa ja isäni tarrasi molempia niskasta. Minulla kuulemma olen paksuniskainen. Lisäksi minulla oli kuulemma "hartiat kuin ladon ovet". Erään kerran olin syömässä illalla omenaa, jonka isä tarrasi kädestäni, koska minua ei pitäisi enää enempää lihottaa.
Yritin laihduttaa. Monesti onnistuin olemaan lähes päivän syömättä, mutta sitten ahmin. Jonkun aikaa aina onnistuin. Kasiluokalla terveydenhoitaja kysyi, että laihdutanko, kun painoin silloin 49 kiloa ja seiskaluokalla olin painanut 52 kiloa. Silloin, kuten nytkin, olin 163-senttinen. Tuolloinkin jotkut luokkakaverit, isä ja kummitäti edelleenkin kommentoivat olemustani. Olin kommenttien vuoksi erittäin tietoinen painostani, leveästä naamastani, paksuista käsivarsistani ja paksuista reisistäni. Nyt aikuisena ymmärrän, että oikeasti olin ihan normaalipainoinen.
Enää en ole normaalipainoinen, vaan lihava. Sitä ei tarvitse kenenkään erikseen kertoa, sillä näen sen hyvin peilistä ja valokuvista. Osaan myös laskea painoindeksini. Olen yrittänyt laihduttaa erilaisin menetelmin, mutta kohta taas itsekuri pettää ja lihon takaisin. Välillä ajattelen, että miksen osannut hyväksyä itseäni silloin, kun olin oikeasti ihan normaalipainoinen.
[/quote]
Hei, millainen koulutustausta perheelläsi oli?
Oletko miettinyt miksi sinulle on noin tärkeää huolehtia jonkun täysi-ikäisen ihmisen elämästä?
Huoli on aiheellista, mutta minusta takerrut väärään ongelmaan. Mainitset hänellä olleen syömishäiriö nuorempana, ja nyt hänellä on masennusta, ja lisäksi puntaroit ahmimishäiriön mahdollisuutta. Minusta nuo ovat se isompi ongelma, mitkä pitäisi ratkaista ensin. Tietenkin voit ystävänä tehdä osuutesi esim. yhteisen ja ystävällesi sopivan liikuntaharrastuksen tai vaikka tekemällä terveellistä tarjottavaa tavatessanne, mutta neuvoisin ettet puutu näkyvään ylipainoon muutoin. Se voi pahentaa ongelmaa.
Sitä paitsi ylipaino on myös psyykkinen ongelma, eli tuskin "ratkaiset" tätä ohjastamalla vain ystävääsi terveellisempiin elämäntapoihin. Ensin on saatava sairaudet yms. kuntoon, että voi keskittyä varsinaiseen laihdutusprojektiin. Eli olisiko kuitenkin aiheellista, että huolehtisit hänen psyykkisestä terveydestään ensin? Tietenkin omien resurssiesi mukaan.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 15:48"]
Oletko miettinyt miksi sinulle on noin tärkeää huolehtia jonkun täysi-ikäisen ihmisen elämästä?
[/quote]
Eipä sitä tarvitse mielestäni pahemmin miettiä. Ystäväni on minulle tärkeä ja toivoisin, että hänen olisi hyvä olla. Joskus tällaista kuulemma kutsutaan empatiaksi.
ap
Alue: Aihe vapaa
Jätä se sika!