Lihava ystävä

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 13:50"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 19:54"]

Olen ylipainoinen. Vastaavista aloituksista tulee mieleen, että mitä pahaa olen tehnyt? 

Kummitätini saattoi sanoa minulle 8-vuotiaana, että "katsohan peilistä miten leveä emännän perse sinulla on". Painoin tuolloin kaksi (2) kiloa enemmän kuin kummitätini tytär, joka oli minua vuoden vanhempi.

Isä kommentoi ulkomuotoani. Lapsuuden valokuvia katsoessani olen ollut tavallinen lapsi. Luokkakuvissa en ollut sen painavamman näköinen kuin muutkaan. Siitä huolimatta isä vertasi minun ja viisi vuotta nuoremman siskoni ruumiinrakennetta. Esimerkiksi kerran istuttiin siskoni kanssa olohuoneessa ja isäni tarrasi molempia niskasta. Minulla kuulemma olen paksuniskainen. Lisäksi minulla oli kuulemma "hartiat kuin ladon ovet". Erään kerran olin syömässä illalla omenaa, jonka isä tarrasi kädestäni, koska minua ei pitäisi enää enempää lihottaa. 

Yritin laihduttaa. Monesti onnistuin olemaan lähes päivän syömättä, mutta sitten ahmin. Jonkun aikaa aina onnistuin. Kasiluokalla terveydenhoitaja kysyi, että laihdutanko, kun painoin silloin 49 kiloa ja seiskaluokalla olin painanut 52 kiloa. Silloin, kuten nytkin, olin 163-senttinen. Tuolloinkin jotkut luokkakaverit, isä ja kummitäti edelleenkin kommentoivat olemustani. Olin kommenttien vuoksi erittäin tietoinen painostani, leveästä naamastani, paksuista käsivarsistani ja paksuista reisistäni. Nyt aikuisena ymmärrän, että oikeasti olin ihan normaalipainoinen.

Enää en ole normaalipainoinen, vaan lihava. Sitä ei tarvitse kenenkään erikseen kertoa, sillä näen sen hyvin peilistä ja valokuvista. Osaan myös laskea painoindeksini. Olen yrittänyt laihduttaa erilaisin menetelmin, mutta kohta taas itsekuri pettää ja lihon takaisin. Välillä ajattelen, että miksen osannut hyväksyä itseäni silloin, kun olin oikeasti ihan normaalipainoinen.

[/quote]

Hei, millainen koulutustausta perheelläsi oli?

[/quote]

Sikäli kuin perheen koulutustaustalla on merkitystä, on isäni käynyt opistotasoisen koulutuksen ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen. Äidillä oli myös opistotason koulutus. Kummitätini koulutus taitaa olla ammatillinen koulutus.

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 15:33"]

--

Paino tuntuu olevan joidenkin mielestä kaikkien yhteinen asia johon voi ja pitää puuttua. Puututtuko samalla innolla myös muihin asioihin millä ystävänne tuhoavat terveyttään esim. liian vähäinen uni, epäterveellinen ruokavalio, tupakointi, alkoholi, liian vähäinen liikunta jne?

[/quote]
Hyvä pointti tässä. 

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 15:46"]

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 13:50"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 19:54"]

Olen ylipainoinen. Vastaavista aloituksista tulee mieleen, että mitä pahaa olen tehnyt? 

Kummitätini saattoi sanoa minulle 8-vuotiaana, että "katsohan peilistä miten leveä emännän perse sinulla on". Painoin tuolloin kaksi (2) kiloa enemmän kuin kummitätini tytär, joka oli minua vuoden vanhempi.

Isä kommentoi ulkomuotoani. Lapsuuden valokuvia katsoessani olen ollut tavallinen lapsi. Luokkakuvissa en ollut sen painavamman näköinen kuin muutkaan. Siitä huolimatta isä vertasi minun ja viisi vuotta nuoremman siskoni ruumiinrakennetta. Esimerkiksi kerran istuttiin siskoni kanssa olohuoneessa ja isäni tarrasi molempia niskasta. Minulla kuulemma olen paksuniskainen. Lisäksi minulla oli kuulemma "hartiat kuin ladon ovet". Erään kerran olin syömässä illalla omenaa, jonka isä tarrasi kädestäni, koska minua ei pitäisi enää enempää lihottaa. 

Yritin laihduttaa. Monesti onnistuin olemaan lähes päivän syömättä, mutta sitten ahmin. Jonkun aikaa aina onnistuin. Kasiluokalla terveydenhoitaja kysyi, että laihdutanko, kun painoin silloin 49 kiloa ja seiskaluokalla olin painanut 52 kiloa. Silloin, kuten nytkin, olin 163-senttinen. Tuolloinkin jotkut luokkakaverit, isä ja kummitäti edelleenkin kommentoivat olemustani. Olin kommenttien vuoksi erittäin tietoinen painostani, leveästä naamastani, paksuista käsivarsistani ja paksuista reisistäni. Nyt aikuisena ymmärrän, että oikeasti olin ihan normaalipainoinen.

Enää en ole normaalipainoinen, vaan lihava. Sitä ei tarvitse kenenkään erikseen kertoa, sillä näen sen hyvin peilistä ja valokuvista. Osaan myös laskea painoindeksini. Olen yrittänyt laihduttaa erilaisin menetelmin, mutta kohta taas itsekuri pettää ja lihon takaisin. Välillä ajattelen, että miksen osannut hyväksyä itseäni silloin, kun olin oikeasti ihan normaalipainoinen.

[/quote]

Hei, millainen koulutustausta perheelläsi oli?

[/quote]

Sikäli kuin perheen koulutustaustalla on merkitystä, on isäni käynyt opistotasoisen koulutuksen ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen. Äidillä oli myös opistotason koulutus. Kummitätini koulutus taitaa olla ammatillinen koulutus.

[/quote]

Sopii kuvaan

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 15:56"]

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 15:46"]

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 13:50"]

Hei, millainen koulutustausta perheelläsi oli?

[/quote]

Sikäli kuin perheen koulutustaustalla on merkitystä, on isäni käynyt opistotasoisen koulutuksen ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen. Äidillä oli myös opistotason koulutus. Kummitätini koulutus taitaa olla ammatillinen koulutus.

[/quote]

Sopii kuvaan

[/quote]

Täsmentäisitkö miten "sopii kuvaan"?

Mä olen 172 cm ja painan 131kg.

Verikokeet oppikirja lukemissa, verenpaineet yms kunnossa. Olen siis täysin terve vaikka painoa onkin paljon. Mitä sitten?

Itse minä kiloni kannan ja elän niiden kanssa, jos ystäväni alkaisivat liittoutua ja urputtaa minulle painostani niin saattaisin semmoiset ihmiset hylätä elämästäni hyvinkin nopeasti. Minun elämäni ratkaisut kun eivät muille kuulu.

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 15:56"]

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 15:33"]

--

Paino tuntuu olevan joidenkin mielestä kaikkien yhteinen asia johon voi ja pitää puuttua. Puututtuko samalla innolla myös muihin asioihin millä ystävänne tuhoavat terveyttään esim. liian vähäinen uni, epäterveellinen ruokavalio, tupakointi, alkoholi, liian vähäinen liikunta jne?

[/quote]
Hyvä pointti tässä. 

[/quote]

Totta! Miksiköhän tosiaan kerrottuihin esimerkkeihin tai vaikka väkivaltaiseen käytökseen, peliongelmaan, ylivelkaantumiseen tai läheisriippuvaisuuteen ei yleensä puututa? 

Esimerkiksi väkivaltainen käytös kun on vaarallista myös muille kuin asianomaiselle itselleen. Ylipaino taas saattaa myöhemmin aiheuttaa terveysongelmia, mutta ylipainoinen voi myös elää hyvinkin terveen elämän. 

Jos sanotaan kaksi kertaa enemmän, sehän tarkoittaa samaa kuin tuplasti. Eli esim. 59+59= 118

Onko ystäväsi pyytänyt sinulta tukea?

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 16:41"]

Jos sanotaan kaksi kertaa enemmän, sehän tarkoittaa samaa kuin tuplasti. Eli esim. 59+59= 118

[/quote]

OT: Tämä on klassikko, johon kielitoimistokin on ottanut kantaa jo 1950-luvulta alkaen. Ilmaisulla on siis monta tulkintaa hieman sanojasta riippuen, joten kannattaisi olla täsmällinen kun vertaa lukujen suuruuksia toisiinsa. Ainakin jos euromääräisiiä sopimuksia kirjoitellaan. AV:lla toki riittää ihan AV-raadin monitieteellinen osaaminen, mutta hyvä tietää, että tuosta sanonnasta voi saada sekaannusta aikaan. 

http://www.kotus.fi/index.phtml?s=885

Entiselle anorektikolle ja nykyäänkin syömishäiriöiselle ja masennusta sairastavalle ei todellakaan kannata painosta huomautella eikä kehottaa laihduttamaan. Eikö tosiaan järki jo sano???

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 14:00"]

Hyvä pointti ap:llä viestissä nro 39. Suomessa on usein ajatusmallina, ettei toisten asioihin saa puuttua. Tämä näkyy hyvin myös tässä ketjussa. Tuleepa tässä kuitenkin mieleeni eräätkin perheväkivalta- ja lastensuojelutapaukset, joissa asioihin puuttuminen olisi saattanut muuttaa karmean lopun.

Toisaalta luulen, että tällä palstalla punainen vaate on se, että ystävän ongelma on ylipaino. Jos nyt kuitenkin ajatellaan järjellä, on noin 100 - 110 kg:n paino 25-vuotiaalle naiselle paljon, ja mikäli painoa kertyy vaikka 10 kg vuosittain lisää, saattaa ystävä painaa 30-vuotiaana jo 150 kiloa. Kuinka moni on enää terve 150 kiloisena? Mitä enemmän paino nousee, on siitä vaikeampaa myös päästä eroon.

Ymmärrän siis ap:n huolen. Suosittelisin ap:ta olemaan ystävän tukena ja kuten joku ehdotti, ottaa hänet mukaan vaikka näihin kevyisiin liikuntaharrastuksiin tms. Painoa ei sinänsä ehkä kannata ottaa puheeksi, mutta muuten voitte yleisesti keskustella terveyteen liittyvistä asioista. Mikäli ystävällä on taipumusta masennukseen, voisi ystävää yrittää saada myös kiinnostumaan erilaisista asioista ihan noin vain yleisesti ja ohjaamaan häntä pois kotoa, missä yksin norkoillessa saattaa himo myös ahmimiseen olla kontrolloimaton. Kannattaa kuitenkin olla "pehmeä" ja antaa ystävälle myös omaa aikaa ja tilaa. Hyökkäysstrategia ja avun tuputtaminen voi luullakseni myös laukaista ystävässä avun torjuntareaktion.

[/quote]

Oikeastiko olet tuota mieltä? Et vastauksestasi päätellen ole ainakaan terveydenhoitoalalla, sillä silloinhan sekä ylipaino että masennus olisivat jo kauan sitten ratkaistuja ongelmia.  

Mielestäni ap:n aloituksesta ja sinun vastauskestasi puuttuvat aito välittäminen ystävää kohtaan. Tuossahan asetutaan ap:n ystävän yläpuolelle ja yritetään muuttaa häntä oman mielen mukaiseksi. Skenaariossasi ap:n ystävä lihoo 10 kiloa vuodessa. Kuinka senkin nyt osasit päätellä? 

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 18:56"]

Entiselle anorektikolle ja nykyäänkin syömishäiriöiselle ja masennusta sairastavalle ei todellakaan kannata painosta huomautella eikä kehottaa laihduttamaan. Eikö tosiaan järki jo sano???

[/quote]

Tarkalleen näin. Itse asiassa joillaikin syömishäiriö on voinut alkaa jonkun "hyväntahtoisen" ihmisen harkitsemattomasta kommenteista.  

kill it with fire!!

Olen ylipainoinen. Vastaavista aloituksista tulee mieleen, että mitä pahaa olen tehnyt? 

Kummitätini saattoi sanoa minulle 8-vuotiaana, että "katsohan peilistä miten leveä emännän perse sinulla on". Painoin tuolloin kaksi (2) kiloa enemmän kuin kummitätini tytär, joka oli minua vuoden vanhempi.

Isä kommentoi ulkomuotoani. Lapsuuden valokuvia katsoessani olen ollut tavallinen lapsi. Luokkakuvissa en ollut sen painavamman näköinen kuin muutkaan. Siitä huolimatta isä vertasi minun ja viisi vuotta nuoremman siskoni ruumiinrakennetta. Esimerkiksi kerran istuttiin siskoni kanssa olohuoneessa ja isäni tarrasi molempia niskasta. Minulla kuulemma olen paksuniskainen. Lisäksi minulla oli kuulemma "hartiat kuin ladon ovet". Erään kerran olin syömässä illalla omenaa, jonka isä tarrasi kädestäni, koska minua ei pitäisi enää enempää lihottaa. 

Yritin laihduttaa. Monesti onnistuin olemaan lähes päivän syömättä, mutta sitten ahmin. Jonkun aikaa aina onnistuin. Kasiluokalla terveydenhoitaja kysyi, että laihdutanko, kun painoin silloin 49 kiloa ja seiskaluokalla olin painanut 52 kiloa. Silloin, kuten nytkin, olin 163-senttinen. Tuolloinkin jotkut luokkakaverit, isä ja kummitäti edelleenkin kommentoivat olemustani. Olin kommenttien vuoksi erittäin tietoinen painostani, leveästä naamastani, paksuista käsivarsistani ja paksuista reisistäni. Nyt aikuisena ymmärrän, että oikeasti olin ihan normaalipainoinen.

Enää en ole normaalipainoinen, vaan lihava. Sitä ei tarvitse kenenkään erikseen kertoa, sillä näen sen hyvin peilistä ja valokuvista. Osaan myös laskea painoindeksini. Olen yrittänyt laihduttaa erilaisin menetelmin, mutta kohta taas itsekuri pettää ja lihon takaisin. Välillä ajattelen, että miksen osannut hyväksyä itseäni silloin, kun olin oikeasti ihan normaalipainoinen.

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 17:26"]

kill it with fire!!

[/quote]

Ha-ha. Selvästi meidät lihavat pitäisi hävittää jonnekin kauas pois muiden silmistä. Mehän tosiaan tehdään sitä hiljaista itsemurhaa, kun hautaudutaan läskeihimme! Menenpä nyt vielä ottamaan jälkiruoaksi purkin Ben & Jerry's jäätelöä.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 14:30"]

Minulla on lihava ystävä. Uskoisin hänen olevan n. 175 cm ja 100 - 110 kg. Ystävä on 25-vuotias ja hän on kärsinyt lukiossa anorexiasta ja bulimiasta ja nykyisin hänellä on käsittääkseni ahmimishäiriö. Lisäksi hän on kärsinyt masennuksesta ja syö mielialalääkkeitä ja kai hänellä joitain kilpirauhasvaivojakin on.

Olen ystäväni painosta todella huolissani. Hän on nuori ihminen, mutta ei jaksa kunnolla kävellä edes paria kilometriä. Jo parin juoksuaskeleen jälkeen hän on aivan hiestä märkä. Pyydän häntä mukaani kävelylenkeille, mutta hän ei koskaan lähde mukaan. Hän ajaa kaikkialle autolla ja yhteisissä illanvietoissa hän syö todella paljon karkkia ja sipsejä.

Miten saisin puhuttua ystävälleni hänen painostaan? Tätä menoa hän ei varmaan elä 40-vuotiaaksi... Vai täytyykö minun olla vain hiljaa ja seurata sivusta tätä hidasta itsemurhaa?

[/quote]

Mitäpä jos keskittyisit vain omaan suoritukseesi?

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 14:30"]

Minulla on lihava ystävä. Uskoisin hänen olevan n. 175 cm ja 100 - 110 kg. Ystävä on 25-vuotias ja hän on kärsinyt lukiossa anorexiasta ja bulimiasta ja nykyisin hänellä on käsittääkseni ahmimishäiriö. Lisäksi hän on kärsinyt masennuksesta ja syö mielialalääkkeitä ja kai hänellä joitain kilpirauhasvaivojakin on.

Olen ystäväni painosta todella huolissani. Hän on nuori ihminen, mutta ei jaksa kunnolla kävellä edes paria kilometriä. Jo parin juoksuaskeleen jälkeen hän on aivan hiestä märkä. Pyydän häntä mukaani kävelylenkeille, mutta hän ei koskaan lähde mukaan. Hän ajaa kaikkialle autolla ja yhteisissä illanvietoissa hän syö todella paljon karkkia ja sipsejä.

Miten saisin puhuttua ystävälleni hänen painostaan? Tätä menoa hän ei varmaan elä 40-vuotiaaksi... Vai täytyykö minun olla vain hiljaa ja seurata sivusta tätä hidasta itsemurhaa?

[/quote]

Mitäpä jos keskittyisit vain omaan suoritukseesi?

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 15:48"]

Oletko miettinyt miksi sinulle on noin tärkeää huolehtia jonkun täysi-ikäisen ihmisen elämästä?

[/quote]

Ettekö te ole huolissanne läheisestenne terveydestä? Minusta ap:n aloitus oli ihan asiallinen. Varmaan olisi tärkeää lähteä ensin sitä masennusta purkamaan... Ole ap tukena, kuten olet ilmeisesti ollutkin. Tämä asia herättää täällä AINA tosi kiihkeää keskustelua.

Ap ei näemmä enää tule aloittamaansa ketjuun vastaamaan.

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 18:50"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 15:48"]

Oletko miettinyt miksi sinulle on noin tärkeää huolehtia jonkun täysi-ikäisen ihmisen elämästä?

[/quote]

Ettekö te ole huolissanne läheisestenne terveydestä? Minusta ap:n aloitus oli ihan asiallinen. Varmaan olisi tärkeää lähteä ensin sitä masennusta purkamaan... Ole ap tukena, kuten olet ilmeisesti ollutkin. Tämä asia herättää täällä AINA tosi kiihkeää keskustelua.

[/quote]

Ymmärrän vanhempien huolehtivan alaikäisistä lapsistaan. Sen sijaan perheen ulkopuolisen "huolehtiminen" täysi-ikäisestä ihmisestä ei enää menee normaaliin käyttäytymiseen. Varsinkaan kun aloituksessa kuvattu henkilö ei millään tavoin ole vaaraksi muille.

Hyvin ymmärrän, että terveydenhuoltoalalla ihmisillä on vaitiolovelvollisuus. Tämän kaltaiset aloitukset vain vaikuttavat siltä, että halutaan mässäillä jonkun tutun ihmisen asioilla.