Voiko olla Asperger, jos on paljon ystäviä/kavereita?

[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 20:56"]

Kuulepas kahdksan, sinä olet nyt erehtynyt. Asperger EI aina ole toivottoman taitamaton sosiaalisesti. Aspergerin oioreyhtymä on synnynnäinen neurologinen poikkeavuus, joka ei sinänsä parane millään terapialla eikä harjoittelukla, mutta minkä tahansa sen yksittäisn oireen voi kyllä harjoitella terapialla pois - sosiaalset vaikeudet mukaanlukien. Todennäköisesti silloin tulee tilalle toisia oireita, mutta jos ne ovat vähemmän haitallisia ihmiselle, prosessi on kannattanut. Nekin voi opetella pois ja taas tulee uusia. Kehitystään ja uusia oireita voi myös ohjata. Kyse on vain siitä, mitä kukin on valmis kehityksensä ja oppimisensa eteen tekemään, koska sehän on raskasta ja moni assi voi esimerkiksi kokea, etteivät sosiaaliset suhteet anna sellaista tyydytystä, että vaiva kannattaisi.

Lisäksi mnusta on aivan käsittämättömän törkeää sinulta tulla väittämään toisten diagnooseja vääriksi sillä perusteella, että he ovat saaneet kuntoutuksesta huomattavaa hyötyä sosiaalisten taitojensa suhteen. Kuka sinä olet sanomaan, onko jooku assi vai ei? Yleensä se diagnoosi tehdään moniammatillisessa ryhmässä huolellisten ja aikaavievien tutkimusten päätteeksi ja sinäkö muka voit noin vain väittää, että väärä on?

mieti nyt vähän, jooko?

[/quote]

lue nyt kunnolla ensin kommenttini, ja ala sitten keuhkota vasta, JOOKO?

Minä en sanonut, että assit ovat toivottomia, vaan että as-diagnoosia ei SAA, jos ei ole ongelmia sosiaalisissa taidoissa. Ja koska ne ongelmat ovat synnynnäisiä, eivätkä esim. kasvatuksella aikaansaatuja tai psyykkisiä traumoja, niitä ei voi täysin - siis TÄYSIN, mitä se "taitavuus" edellyttäisi - poistaa millään terapialla tai harjoittelulla tai motivaatiolla. Kuten kyllä ihan selvällä suomella sanoin komentissani nro 11, terapiasta tietysti on apua, mutta koska autismikirjolaisten ongelmat liittyvät neurologisiin erityispiirteisiin mm. astihavaintojen prosessoinnissa, terapiakaan ei asperger-henkilöstä tee tervettä.

Totta, monell assilla ei ole kauheasti motivaatiota tai sosialinen kanssakäyminen onnistuu, mutta uuvuttaa ihan hirveästi. Jälkimmäinenkin kertoo juuri siitä, että sosialinen kanssakäyminen ei ole ko. henkilölle helppoa.

8

Entä voiko olla assi, jos on voimakkaat, lähes pakkomielteiset kiinnostuksenkohteet, mutta silti taitava sosiaalisesti? Kun eikös nuo mielenkiinnonkohteetkin kuulu AS:ään aika vahvasti?

23, ei voi. Asperger-diagnoosin erottaa muista neuropsykiatrisista diagnooseista nimenomaan sosiaalisten taitojen ongelmat. Erityiskiinnostuksen kohteet eivät ole välttämätön diagnoosikriteeri, vaikka niitä onkin monilla asseilla. Esim. omalla assillani ei niitä ole.

8

Kasi, olet törkeä ja onneksi väärässä.

Ja ennen kuin alat keuhkota muiden tuohtumuksesta, lue ne omat tekstisi uudelleen, jooko. Todellakin, kuka sinä olet väittämään toisten diagnooseja vääriksi?

En ole ikinä ymmärtänyt tätä "assit ovat aina kaverittomia" -juttua. Okei, ehkä osa heistä on omissa oloissaan viihtyviä, mutta ovatko muka neurotyypilliset ihmiset sitten automaattisesti kovin sosiaalisia? Kyllä minä ainakin tiedän monia "nenttejä", joilla ei ole varsinaisia ystäviä eivätkä tunnu niitä suuremmin kaipaavankaan. Asseilla on poikkeavuutta sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, mutta se ei automaattisesti tee heistä epäsosiaalisia. Ihmiset tuntuvat vain monesti sekottavan nämä kaksi eri asiaa toisistaan.

Joku kirjoitti, että assit eivät voi olla sosiaalisesti taitavia. Olen itse naimisissa AS-miehen kanssa, ja hänestä on vähitellen kehittynyt sosiaalisesti suorastaan taitava. Vielä kun tapasimme, hän ei ollut kovinkaan taitava, mutta vuodet työelämässä vastuullisessa tehtävässä ovat kouluttaneet hänet hämmästyttävän taitavaksi. Hänestä on todella vaikea huomata nykyään mitään ns. poikkeavaa sosiaalisessa kanssakäymisessä, korkeintaan silmiin katsomisessa voi joskus olla ongelmaa ja siitä, että hän saattaa joskus (tosin nykyään harvoin) alkaa puhua mielenkiinnon kohteistaan, eikä huomaa jos kuuntelijaa ei kiinnosta asia. 

Hänellä oli paljon ystäviä ja tuttuja jo kun tapasimme. Ja voi todella sanoa, että joukossa oli myös todellisia ystäviä, jotka hänellä on yhä vieläkin tallella. 

Ja kun tuo sama kirjoittaja taisi myös käyttää sanaa "sairaus", haluaisin korjata, että Aspergerin syndroomaei ole mikään sairaus, vaan neurologinen kehityshäiriö. 

On pelkkä yleinen harhaluulo ja stereotypia, että assit ovat aina ystävättömiä. Kyllähän sitä niinkin usein sanotaan, etteivät assit pidä joukkueurheilusta, mutta kyllä minä ainakin tiedän muutaman tapauksen, jotka pelaavat tai ovat pelanneet salibandya.

Öh no minulla on todettu Aspergerin syndrooma, mutta olen sosiaalisesti erittäin lahjakas, ymmärrän ilmeitä, eleitä ja äänenpainotuksia ja osaan katsoa vaikka koko juttelun aikana silmiin..

..kaikki ongelmani ovat vain noita muita, kuten nukahtamisvaikeudet, aikataulun erittäin tarkka suunnittelu, puheen ohi meneminen (suurin syy diagnoosille)..

Eli kyllä, on olemassa myös aspergerihmisiä, jotka ovat todella TAITAVIA ja LAHJAKKAITA sosiaalisessa kanssakäymisessä, aivan kuin normaalitkin ihmiset. En oikeastaan edes laske itseäni "autistiksi" koska aspergeroireeni ovat niin lieviä.

Tyhmää on väittää että muka kaikilla saman diagnoosin omaavilla olisi samat ongelmat, mutta kun ei ole. Me ollaan yksilöitä saman diagnoosin sisälläkin.

Ja ei voi olla väärä diagnoosi, koska tutkittiin niin perin pohjin.

Minulla on assipiirteitä, ja ne näkyvät juuri sosiaalisena kyvyttömyytenä. Hölötän, en tunne soveliaisuuden rajoja, en osaa samaistua muiden tunteisiin. Koen pinnalliset ihmissuhteet rasittaviksi. Kavereita minulla ei ole, tuttavia kyllä. Ja he ymmärtävät että olen vähän erilainen.
Minulla on myös ollut muutama ystävä. Paras ystäväni kuoli. Hänen seuraansa en kokenut rasittavaksi, hän oli heti ensitapaamisesta lähtien sielunsisareni. Hän oli ihan normaali, mutta tapamme ilmaista tunteitamme ja ajatuksiamme olivat niin samanlaiset. Hän sai minut tuntemaan oloni hyväksi. Sama olo minulla on useimmiten sisareni ja äitini kanssa. He eivät ärsytä minua. Sama homma poikaystäväni kanssa. Mutta aina silloin tällöin uuvun täysin, ja minun on saatava olla yksin.
Samoin myös tiiviissä työympäristössä työskenteleminen on minulle hauskaa, joskin hyvin uuvuttavaa. Siksi työskentelen mielummin yksin, jotta minulla jää aikaa perheelleni.
Olen tyytyväinen elämääni.

Kuinka empaattinen asperger voi olla? Yleensä näkee kirjoitettavan, että asperger ei ole yhtä empaattinen kuin muut. Voiko asperger ottaa huomata jonkun pienet eleet tai valmiiksi suhtautua empaattisesti toiseen ihmiseen jossakin asiassa? Kuten ettei halua loukata tai ahdistaa toista ihmistä. Tai on todella empaattinen eläimiä kohtaan.

[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 21:38"]

Entä voiko olla assi, jos on voimakkaat, lähes pakkomielteiset kiinnostuksenkohteet, mutta silti taitava sosiaalisesti? Kun eikös nuo mielenkiinnonkohteetkin kuulu AS:ään aika vahvasti?

[/quote]

No eikö se juuri kerro, ettei ole sosiaalisesti kovin taitava, jos kiinnostuksenkohteet kerran ovat pakkomielteisiä ja lähes koko vapaa-ajan täyttäviä niin, ettei paljon muusta puhukaan?

[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 21:13"]

Kavereita voi asseilla olla paljonkin, ystäviä harvemmin. Kun se kuitenkin vaatii sellaista syvällistä toisen tuntemista, huomioonottamista, toisen tunteisiin samaistumista ym., joissa asseilla useimmiten juuri on vaikeuksia.

[/quote]

Useimmiten, ei aina.

Mieheni tuntee minut todella hyvin ja pohjamutia myöten. Hän samaistuu tunteisiini, mutta ei ilmaise samaistumisetaan "normaalilla" tavalla vaan omalla tavallaan. Hän ottaa minut huomioon, mutta ei sillä tavalla kuin normaali mies tekisi, vaan omalla tavallaan. On neurologisesti normaalin rajoittuneisuutta, jos hän eivät osaa tulkita assia. Ilmeisesti aika harvat osaavat. Tämän takia esim. miehelleni tuli exänsä kanssa ero. Exä tulkitsi miestä täysin pieleen.

Minusta isoin ongelma on siinä, että normaalit eivät tajua, että toisellakin tavalla voi tuntea, havaita ja ilmaista. Ongelma ei läheskään aina ole asseissa. Ongelma on yhtä usein tai useammin joustamattomissa, puusilmäisissä normaaleissa.

[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 21:45"]

Kasi, olet törkeä ja onneksi väärässä.

Ja ennen kuin alat keuhkota muiden tuohtumuksesta, lue ne omat tekstisi uudelleen, jooko. Todellakin, kuka sinä olet väittämään toisten diagnooseja vääriksi?

[/quote]

minä olen asiantuntija tässä asiassa. Kasvattanut kymmenkunta vuotta aspergeria, aktiivi vanhemåainyhdistyksessä, kouluttautunut omin päin aiheen suhteen paljon. Tiedän, että as-diagnoosin edellytys on sosiaaliset vaikeudet. Jos et tätä, jopa ihan jokaisella saitilla nähtävissä olevaa perusseikkaa tiedä, niin kanssasi on selvästi turha keskustella.

Toistan, että en ole väittänyt terapioita turhiksi, väitin ettei niilläKÄÄN ihmeparanneta asperger-henkilöitä. Toisin sanoen muuteta sosiaalisesti kömpelöä ei vain normaalista käyväksi, vaan peräti taitavaksi sosiaalisissa asioissa!

Kenenkään lääkäreiltä saamaa diagnoosia en sano vääräksi, mutta av-palstan mutu-netti"diagnoosit" ovat toinen juttu. Kannattaa myös huomioida semmoinen asia, että "taitavuus" on tulkinnallinen asia, josta voidaan olla montaa mieltä. Pelkkä iso kaverimäärä ei tee kenestäkään sosiaalisesti taitavaa.

Minkä lisäksi sosiaalinen taitavuus on vain yksi ihmisen puolista, kömpelöllä voi olla vaikka kuina paljon siurenmoisia piirteitä ja rakastettavia puolia.

8

Olet asiantuntija sitten, kun olet kasvattanut sitä lasta 30 vuotta ja näet, miten assi voi muuttua aikuistuessaan, jos on hyvin motivoitunut.

[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 21:53"]

[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 21:13"]

Kavereita voi asseilla olla paljonkin, ystäviä harvemmin. Kun se kuitenkin vaatii sellaista syvällistä toisen tuntemista, huomioonottamista, toisen tunteisiin samaistumista ym., joissa asseilla useimmiten juuri on vaikeuksia.

[/quote]

Useimmiten, ei aina.

Mieheni tuntee minut todella hyvin ja pohjamutia myöten. Hän samaistuu tunteisiini, mutta ei ilmaise samaistumisetaan "normaalilla" tavalla vaan omalla tavallaan. Hän ottaa minut huomioon, mutta ei sillä tavalla kuin normaali mies tekisi, vaan omalla tavallaan. On neurologisesti normaalin rajoittuneisuutta, jos hän eivät osaa tulkita assia. Ilmeisesti aika harvat osaavat. Tämän takia esim. miehelleni tuli exänsä kanssa ero. Exä tulkitsi miestä täysin pieleen.

Minusta isoin ongelma on siinä, että normaalit eivät tajua, että toisellakin tavalla voi tuntea, havaita ja ilmaista. Ongelma ei läheskään aina ole asseissa. Ongelma on yhtä usein tai useammin joustamattomissa, puusilmäisissä normaaleissa.

[/quote]

Olen monessa sama mieltä. Assit huomaavat monia asioita, joita me ns. Nt-ihmiset emme huomaa (tosin ne voivat myös haitata kanssakäymistä). Ja esim empatiakyvyttömyyttä koskevat harhaluulot perustuvat pitkälti siihen, että nentit eivät ymmärrä assien erilaista empatianosoittamistapaa.

Tuosta on olemassa hyvä nörttivertaus... Me olemme windows-tietokoneita, assit mäkkejä. Molemmat hyviä tietokoneita, mutta toimivat eri käyttöjärjestelmällä, joten kommunikointi keskenään on haasteellista.

Mutta. Jos assille tuottaa hankaluuksia tulla ymmärretyksi, hänen pitäisi osata muuttaa kommunikointitapaansa. Hän on kumminkin pientä vähemmistöä, ja sosialinen kanssakäyminen nyt vaan toimiienemmistön ehdoilla. Totta kai, rakkaan ihmisen erilaisuuteen pyrkii sopetumaan (kuten sinä olet tehnyt miehesi suhteen ja minä lapseni), mutta vaikka kuinka tahtoisin, en voi vaatia enemmistöä sopeutumaan lapseeni. Tämä on arkirealismia, enemmistön diktatuuri.

8

Kasi hyvä. Minäkin olen aspergerin oireyhtymän asiantuntija - kouluttautunut neuropsykologiassa ja erityisopetuksessa, itsekin as-lapsen (no nkykyään on aikuisen) äiti, ja as-miehen vaimo, ja toiminut erilaisissa organisaatioissa ja voisin väittää olevani sinua parempi ja pitemmältä ajalta. Minä tiedän ja myönnän, ja jos luit tekstini, et sinäkään väitä, että olisin muuta väittänyt, että diagnoosikriteeri on, että ihmisellä diagnosoinnin aikaa ja sitä ennen on huomattavia sosiaalisia vaikeuksia. Tämä EI kuitenknaan tarkoita, etteikö myös asperger-ihminen voisi kehittyä sosiaalisesti hyvin  täitavaksi, jopa normaalia paremmaksi kunnon kuntoutuksella, Sinä sen sijaan väitit, että kaikki, jotka tähän pystyvät, on diagnosoitu väärin. Minä voisin osoittaa sinulle montakin aspergeria, jotka ovat siihen pystyneet, ja jotka on moniammatillinen ryhmä diagnosoinut useilla kriteereillä (satun tuntemaan asseja aika paljon, koska oman poikani tuotua diagnosoiduksi olen toiminut erilaisissa tukiryhmissä yli kymmenen vuotta).

On totta, että sosiaalinen taitavuus on tulkinnallinen asia, ja ehkä juuri siksi sinunkin kannattaisi pidättyä antamasta noin tuomitsevia lausuntoja. Minä tarkoitan sosiaalisella taitavuudella sitä, että osaa ymmärtää tahdikkuutta ja ja toisen tunnetiloja niin, että pystyy tukemaan muita ja kantamaan vastuuta muista, luomaan merkitkssellisiä tunnesuhteita ja toimimaan omassa normaalissa ympäristössään sosiaalisesti järkevällä ja rakentavalla tavalla. Sinä ileisessti tarkoitat jotain ihan muuta.

Olen vilpittömän pahoillani, jos teidän kuntoutus ei ole toiminut, mutta joillain se toimii. En sano - ja jos luit tekstini, et voi väittää että olisin sanonut - että kuntoutus muuttaisi neurologista poikkeavuutta, vaan että sen avulla voi erittäin tehokkaasti oppia kiertämään ongelmansa. 

Täytyy sanoa, että ymmärrän molempien näkökantoja. Asperger ON Autismikirjon oireyhtymä, johon kuuluu olennaisena osana sosiaalisen kanssakäymisen vaikeudet. Siitä ei voi myöskään periaatteessa parantua. MUTTA, oikeanlaisella kuntoutuksella/terapialla ja tuella voi oppia elämään ihan normaalia elämää niin ettei se hirveästi haittaa arkielämää, etenkin jos AS on lieväasteinen ja huomattu tarpeeksi ajoissa.

[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 21:59"]

Olet asiantuntija sitten, kun olet kasvattanut sitä lasta 30 vuotta ja näet, miten assi voi muuttua aikuistuessaan, jos on hyvin motivoitunut.

[/quote]

niin siis tunnen toki läheisesti paljon aikusiakin asseja, siis ihan oikeita asseja enkä mitään nettitestiasseja....

Osa pärjää ihan ok, joillain on perhe. Osa on yksineläjiä ja sairaseläkkeellä, tarvitsevat tuetun asunnon, koska eivät selviä arjesta itsenäisesti. Siinä välissä on iso haitari erilIsia asseja.

Mutta sosiaalisesti taitavia he eivät ole, vaikka monia muita lahjakkuuksia heillä onkin.

8

[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 22:09"]

[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 21:59"]

Olet asiantuntija sitten, kun olet kasvattanut sitä lasta 30 vuotta ja näet, miten assi voi muuttua aikuistuessaan, jos on hyvin motivoitunut.

[/quote]

niin siis tunnen toki läheisesti paljon aikusiakin asseja, siis ihan oikeita asseja enkä mitään nettitestiasseja....

Osa pärjää ihan ok, joillain on perhe. Osa on yksineläjiä ja sairaseläkkeellä, tarvitsevat tuetun asunnon, koska eivät selviä arjesta itsenäisesti. Siinä välissä on iso haitari erilIsia asseja.

Mutta sosiaalisesti taitavia he eivät ole, vaikka monia muita lahjakkuuksia heillä onkin.

8

[/quote]

no minulla on annettu diagnoosiksi asperger, mutta sosiaalisissa taidoissa ei suuria vaikeuksia, pääsääntöinen ongelma kouluaikoina oli hahmotuksen ja oppimisen häiriöt joitten vuoksi olin erityisluokalla. olen eläkkeellä mutta kuitenkin pärjään itsenäisesti ja osaan itse hoitaa asiani ja siivota ja ruokani tehdä. Liittyykö aspergeriin aina se, että jos elää yksin ja on eläkkeellä, tarvitsee aina apua ja tukea arjessa pärjäämiseksi? onko väärin diagnosoitu jos eläkkeestä ja yksinelämisestä huolimatta hoitaa asiansa hyvin ja pärjää, omaa paljon kavereita ja osaa itse etsiä vapaaehtoistyötä ja opiskelua ja harrastuksia elämänsä sisällöksi ilman ulkopuolelta tulevaa struktuuria tai ohjausta?

[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 22:09"]

Täytyy sanoa, että ymmärrän molempien näkökantoja. Asperger ON Autismikirjon oireyhtymä, johon kuuluu olennaisena osana sosiaalisen kanssakäymisen vaikeudet. Siitä ei voi myöskään periaatteessa parantua. MUTTA, oikeanlaisella kuntoutuksella/terapialla ja tuella voi oppia elämään ihan normaalia elämää niin ettei se hirveästi haittaa arkielämää, etenkin jos AS on lieväasteinen ja huomattu tarpeeksi ajoissa.

[/quote]

juuri noin. Sosiaalinen taitavuus on kumminkin jo vähän enemmän kuin suht normaali eläminen.

31, mihin tekstiisi viittaat. En ole selvännäkijä, joten kun et allekirjoita kommenttejasi, en voi tietää, mitkä ketjun kommentit ovat kirjoittamiasi. Mielestäni puhut nyt normaalitasoisesta sosiaalisesta kanssakäymisestä, joka assille hyvänkin terapiahiatorian ja lievän aspergerin jäljiltä on aina haasteellista (usein myös uuvuttavaa niin, että sukujuhlan jälkeen tarvitsee pari päivää yksinoloa). Taitavaksi en kutsuisi häntä siltikään.

Minkä lisäksi syvemmin aspergeria ei välttämättä millään terapialla kuntouteta edes tuolle tasolle. Asseja on moneen lähtöön, omani bordeline HFA, joten oma kunnianhimoni kohdistuu lähinnä siihen, että saisin lapsestani omillaan toimeentulevan ja työtä tekevän. Ystäviä hänellä ei ole, ja voi olla ettei tulekaan, sen verran erikoinen - mutta meille rakas - hän on. Tunnen läheisesti paljon myös lievemmin asseja, aikuisiakin, joten tiedän, että melko normaalia elämääkin voi viettää. Mutta se ei ole yksin terapian onnistumisesta, saati motivaatiosta kiinni, kuten niin mukamas-empaattisesti sanoit.

8