Miksi lapset eivät osaa enää rauhoittua tekemään mitään?

[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 08:02"]

Kyse siis 3-6-vuotiaista. Koko ajan kinutaan että ei oo tekemistä, tylsää tms.

Sit kun keksitään jotain lapsistakin kivaa tekemistä, sitä jaksetaan maksimissaan 10 minuuttia. Sitten alkaa taas uikutus, että ei jaksa enää, mulla on tylsää.

Varsinkin jos tekeminen vaatii keskittymistä, esim. piirtäminen tai värittäminen. Ei jakseta edes yhtä värityskuvaa värittää loppuun. Ja auta armias jos tulee minuutiksi hiljaista, sitten joku lapsista rääkäisee "MIKS TÄÄLLÄ ON NÄIN HILJAISTA??"

Leluillakin leikitään miten sattuu, hakataan ja revitään niitä. Todella levottomat leikit, joihin liittyy paljon karjumista.

Jotkut lapset alkavat jopa mälisemään, jos he huomaavat että muut yrittävät puhua. Kun yrittää sanoa, että ei ole kohteliasta pitää omaa elämöintiä kun toiset yrittävät jutella, lapsi sanoo vain, että "Onhan!"

Kyse siis hoidossa olevista lapsista.

[/quote]

Vertauksena siis omaan lapsuuteeni ja päiväkotiaikoihin. Ei siellä kukaan elämöinyt näin ja muovailuvahallakin saatettiin rakentaa jopa tunti!

Musta tuntuu, että monille lapsille rakennetaan kotioloissa vähän turhankin virikkeellinen arki ja koko ajan keksitään jotain spesiaalia tekemistä tai menemistä. Joidenkin lasten on tosi vaikea sietää "tylsyyttä" tai keskittyä pitkäjännitteisesti, kun ei ole koskaan sellaista vaadittu. Olen huomannut, että jotkut vanhemmat pelkää sitä, että lapsella on tylsää ja ne valittaa tekemisen puutetta. Meillä omien lasten kanssa vietetään ihan tarkoituksella välillä tosi "tylsiä" päiviä ilman kummempaa ohjelmaa ja monesti aamulla sanonkin, että tänään on sitten paljon vapaata leikkiaikaa. Kummasti keksivät tekemistä ja saattavat rakennella jotain pitkiä, monen tunnin projekteja. Ja alle kouluikäisiä ovat. Välillä jos valittavat tekemisen puutetta, sanon vaan että se on ihan ok, kohta varmaan keksit jotain. Jos on oikein hankalaa, niin laitan leikin alulle. Mutta muuten pitää opetella sietämään sitä tylsyyttäkin.

Ei meillä vaan ole tuollaista. Eikä myöskään meidän (ihanassa, pienessä) päiväkodissa.

Meidän poika on 2v ja välillä jaksaa yllättävänkin kauan touhuta samoja juttuja, piirtelee, kasaa legoja, luetaan kirjoja ja liian rajuihin leikkeihin, lelujen paiskomiseen ym. Puututaan ja kielletään.

Meillä on joitain perus sääntöjä, vain ruokapöydässä syödään, ruualla ei leikitä ym.

Välillä vaan makaillaan sohvalla ja ulkona ollaan joka päivä siellä saa juosta,riehua, purkaa ylimääräistä intoa, ruokakin kelpaa ulkoleikkien jälkeen paremmin.

Jos kotona on vain yksi lapsi, niin eihän se millään voi mennä riehumiseksi ja tappelemiseksi, kun ei ole ketään, jonka kanssa riehua.

Ei minusta ole oikein odotaakaan tuon ikäisiltä (3-5) että jaksaisivat keskittyä kovin kauaa.

Lapsia kannustetaan purkamaan energiaa, vaikka tutkimukset ovat osoittaneet, ettei energian purkaminen rauhoita, päin vastoin. Lapsia pitäisi enemmän rauhoitella ja opettaa olemaan myös rauhallisesti. Nykyään ihannoidaan liikaa rämäpäistä tempperamenttia.

Lapsilla pitääkin olla tylsää! Ei ole aikuisen tehtävä olla jatkuvasti keksimässä tekemistä ja virikettä. Tylsyyttä poteva lapsi todennäköisesti keksii pian itse jotain puuhaa. 

[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 08:38"]

Jos kotona on vain yksi lapsi, niin eihän se millään voi mennä riehumiseksi ja tappelemiseksi, kun ei ole ketään, jonka kanssa riehua.

[/quote]

Kyllä se yksikin osaa riehua ja tapella ihan yksinään :)

Onko ap:lla ollut koskaan kotona hiljaista? Huutaako tv ja rasio kilpaa kaiken päivää? Keskitytkö koskaan itse niiden lasten kanssa vain olemiseen... katselette kirjaa ja juttelette niitä näitä, riimittelette... rauhassa, ilman kiirettä.

Lapset tarvitsevat sen mallin myös rauhalliseen toimintaan! Jos aikuinen on pinna kireällä kaiken aikaa, lapsikin on jännittynyt....ja jännittyneisyys ilmenee riehumisena.

Keskittymiskyky paranee kummasti säännöllisellä rytmilä ja kunnon ruualla, kun verensokeri ei hyppelehdi.

Ja jos 5-6v ei keksi itse tekemistä niin pistä viikkaamaan pyykkiä tai pyyhkimään pölyä... kummasti keksii pian omat leikit.

Siinä muutama juttu mitkä toimii meillä.

Osaavatko näiden hermokimppulasten vanhemmat rauhoittua ja keskittyä eli kuuluuko se perheen kulttuuriin? Jos vanhemmat säheltävät koko ajan jotakin, niin miten voi kuvitella lasten sitten rauhoittuvan ja keskittyvät pitkäksi aikaa omiin puuhiinsa.

Se että lapsi valittaa, ettei ole mitään tekemistä, on kehityksen alku eli anna lasten marista. Hetken päästä he kyllä keksivät itse tekemistä. Miksi vanhempien pitäisi aina keksiä lapsille tekemistä? Siinä ei pääse lapsen mielikuvitus ja luovuus kehittymään. Ja vielä: vanhemman keksimä kiva tekeminen ei välttämättä olekaan lapsesta kivaa!

Huono ruoka voi olla yksi syy.

[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 08:57"]

Lapsilla pitääkin olla tylsää! Ei ole aikuisen tehtävä olla jatkuvasti keksimässä tekemistä ja virikettä. Tylsyyttä poteva lapsi todennäköisesti keksii pian itse jotain puuhaa. 

[/quote]

Juuri näin. Nykyvanhemmat viihdyttävät lapsensa helposti täysin mielikuvituksettomiksi. Ei lapsen edes tarvitse opetella leikkimään itsekseen, jos vanhempi joka vinkaisusta pärähtää paikalle keksimään tekemistä hänen puolestaan. Tai tyrkkäävät sen ipadin heti käteen.

Meillä 6v ja 2,5 v ja heillä ei vielä koskaan ole ollut tylsää. Ainakaan eivät ole valittaneet :D mä en olekaan lasteni viihdyttäjä. Olen ihan pienestä asti kannustanut omatoimiseen leikkiin enkä lapsia yleensä leikitä. Leikki on heidän työtään!

Keksivät aina leikkejä. Esikoinen on pienenä jo mennyt huoneeseensa leikkimään ja pistänyt oven kiinni :) nykyään on sosiaalinen ja omaa tosi hyvät leikki- ja sosiaaliset taidot. Mutta myös uskomattoman mielikuvituksen! Nyt on askarrellut itse pelikortteja, jonka siis keksi itse. Kun sanoin ettei nyt osteta (pokemon) kortteja, rupesi niitä itse askartelemaan ja päällysti kontaktimuovilla. Kaikilla on omat nimet ja keittiöstä katosi muovipurkki niiden säilytykseen. Ihan innoissaan on ja kertoilee, mitä mikin kortti tekee.. Aina keksii itelleen jonkun projektin, olen nii ylpeä :) itse en ollut yhtä kekseliäs lapsena...

Leikkivät yhdessä myös mun pojat. Ovat toisilleen tärkeitä. Nuorempi on yhtä kekseliäs kuin esikko, puuhailee kovasti.

Jos järkytän lisää, niin meillä ei ole peliaikoja. Saa pelata kun tykkää :) eipä paljoa pelaile! Puhuu kyllä paljon peleistä, joskus saattaa pelata melkein koko päivän. Aluksi pelasi monta päivää melkein aamusta iltaan. Sitten innostus laski ja pelaa ehkä kerran kuukaudessa! Olen tehnyt sen, mitä pidän tärkeimpänä: olen opettanut oman pään käyttöä :) ulkoilusta esikko ei piittaa, mutta en halua tappaa sitäkään mahdollisuutta pakottamalla. Ehkä se kipinä joskus syttyy. Ja jos joku miettii, meillä on kyllä säännöt ja rajat. Vaadin lapsilta asioita, kuten hyvää käytöstä ja käytöstapojen noudattamista, kohteliaisuutta.

Ruutuaika vaikuttaa. Ku rajoitin lasten "ruutuajan" lauantaiaamupäivään, meillä meno rauhoittui merkittävästi. Lapset 7v, 6v, 5v, 3,5v, 2,5v, 1v ja vauva. Enkä oo keksimässä koko ajan tekemistä. Tuossa nuo nytkin istuu rivissä sohvalla lukemassa ku imetän pienintä..

Nykyään on tosiaan kovat paineet kasvattaa lapsia aktiivisiksi ihmisiksi, eli ihmisiksi jotka eivät ole hetkeäkään paikoillaan. Mulle ainakin on oikein erikseen korostettu, kuinka tärkeää on jo heti lapsena oppia että harrastetaan, mennään ja tullaan, että aikuisenakin jaksaa jatkuvasti olla menossa ja tulossa ja kehittämässä itseään, mikä nykyään on siis se hyvän ihmisen mittari.

Minä itse olen elänyt tylsän lapsuuden ja minulla on erittäin hyvä keskittymiskyky, koska ei siellä peräkylällä ollut muuta tekemstä kuin keskittyä.

Lasten kanssa olen kuitenkin ottanut sen asenteen, että koska on tärkeää oppia orientoiumaan nopeasti asioihin, reagoida nopeasti ja ja viihtyä kaveriporukoissa, niin meillä on lapsille paljon tekemistä.  Enpä muista että oltaisiin viimeiseen viiteen vuoteen oltu yhtään vapaapäivää vaan kotosalla. Kun siihen tottuu alkaa itsekin kaivata joka päivälle jotain erilaista, jotain siirtymää ja jossakin käymistä.  Ja meillä lapset ovat kieltämättä melko lyhytjänteisiä ja levottomia. Kuuntelevat kuitenkin aikuista ja noudattavat ohjeita ja tekevät asioita joita on pakko tehdä, sen enempää mukisematta. Sellaista riehumista ja mölinää ei ole.

Aikuisten stressi ja levottomuus tarttuu lapsiin.

Itse olen myös huomannut lähipiirissä että kun on levottomat/aktiiviset vanhemmat niin sellaisia myös lapsista kasvaa; ei osata olla vaan kotosalla ja keskittyä johonkin asiaan. Toisen mitä olen huomannut niin päiväkoti eli siis se melutasohan on ihan valtava ja lapsia on paljon hoitohenkiökuntaan nähden. Siellä pitää lapsen osata metelöidä ja riehua jos haluaa saada huomiota.