Lue keskustelun säännöt.
En vaan jaksa mun avomiestä enää :(
01.07.2014 |
Oon niin väsynyt henkisesti ja fyysisesti. Tuntuu, että avomies vie multa kaiken energian ihan jo pelkästään läsnäolollaan. En oikeastaan tiedä, miksi tulin kirjoittamaan tänne. Oon lueskellut palstaa aina silloin tällöin ja nyt tuli vaan sellanen tunne, että pakko päästä purkamaan tätä pahaa oloa pois. Luvassa kunnon purkautuminen, koska mun on vaan pakko saada nää kirjoitettua ylös ennen kuin jatkan TAAS siivoamista ennen vieraiden tuloa. Mua vaan itkettää ja oon ihan loppu.
Olen tällä hetkellä sairaslomalla ja aloitan työt taas vajaan parin viikon päästä. Mulla on reuma ja joudun sen takia välillä pidemmille sairaslomille kun kivut yltyvät niin koviksi. Oon niin kyllästynyt tekemään lähes kaiken yksin täällä kotona. Hoidan tiskit, imuroin, pyyhin pölyt, pesen lattiat, pesen vessat, pesen ja ripustan pyykit ja viikkaan kaappeihin, vaihdan lakanat, hoidan pihaa, teen ruoat tosi usein yksin, käytän koiran lenkillä, hoidan koiran ruokkimisen. Mies ei oikeasti tee oma-aloitteisesti oikeastaan mitään ja jos tekee, niin siitä saakin sit taas kuulla seuraavan viikon kun hän ihan itse laittoi tiskit koneeseen ja vielä koneen päälle!
En jaksaisi enää kerätä miehen likaisia vaatteita lattioilta ja pestä niitä. Nykyään teenkin niin, että kerään ne pyykkikoriin ja pesen vain omat vaatteeni ja miehen mielestä olen sen takia itsekäsi. Jos pyydän häntä laittamaan pyykit itse koneeseen, niin ne pyörii siellä vähintään 2-3 kertaa, kun mies ei jaksa/muista ripustaa niitä. Sitten minä laitan koneen päälle ja ripustan pyykit. Jos viikkaan miehen vaatteet pinoon ja pyydän laittamaan kaappiin niin mitään ei tapahdu. Vaatteet lojuu pinossa, josta mies ottaa itselleen vaatteita tai sitten kiroaa, kun en ole taas pessyt pyykkiä ja ei ole puhtaita vaatteita.
Toinen on tyhjien kaljatölkkien kerääminen milloin keittiönpöydältä, milloin kylpyhuoneesta saunomisen jäljiltä ja milloin sohvan käsinojalta. Ei kuulemma ole niin paha juttu kerätä niitä pois, jos hän ei muista.
Jos mies leikkaa kynnet tai ajaa parran, niin se olen yleensä minä joka putsaa lavuaarin ja siivoaa lavuaarin reunalle ja vessan lattialle lennelleen kynnenpalat. Nyt on kylppärin lavuaari ollut taas muutaman päivän partakarvoissa, vaikka ystävällisesti pyysin miestä itse putsaamaan ne.
Viikonloppuna pyysin miestä laittamaan edes tiskit koneeseen ja lupasi sunnuntaina hoitaa ne. Mä sitten eilen laitoin osan tiskeistä ja mies lupasi töistä tullessaan huolehtia loput. Ei varmaan tarvitse edes sanoa, että mitään ei tapahtunut.
En oikeasti jaksa enää. Mulla on jatkuvasti kipuja ja tarvitsisin vaan lepoa, mutta en kestäisi elää täällä jos en siivoaisi miehen sotkuja. Kokeiltu on!
Miehen mielestä mun kuuluu hoitaa täällä kaikki kun oon kuitenkin "kaikki päivät kotona ja mulla on koko päivä aikaa siivota ja käydä kaupassa ja tehdä ruokaa, kun hän on kuitenkin töissä." Ja kun hän tulee kotiin, niin haluaa pelata tietokoneella, katsoa telkkaria, olla kavereiden kanssa ja juoda kaljaa ja viettää ansaittua vapaa-aikaa.
Toinen juttu joka on alkanut viimeisen vuoden aikana ahdistamaan entistä enemmän on se, miten mies henkisesti käyttäytyy minua kohtaan. Tuntuu, että miehessä on jollain tapaa narsistisia ja sellaisia piirteitä että haluaa hallita mua henkisesti. Aina on pakko keksiä jotain negatiivista sanottavaa ja koskaan ei voi ystävällisesti vastata ja sanoa jostain asiasta.
Esimerkkinä, kun siivosin meidän makuuhuoneen sekaisin olevan hyllyn mielestäni tosi kivan näköiseksi. Miehen kommentti oli, "ihan täynnä kaikkee tavaraa vaan, tollanenhan se oli sitä ennenkin." Tai kun meillä on muuton jäljiltä iso kasa pahvilaatikoita eteisessä ja sanoin sitten ääneen, että ne pitäis saada vietyä pois. Mulla ei ole edes ajokorttia, että veisin ne vaikka itse pahvinkeräykseen. Tähän miehen kommentti oli "no mihis ajattelit viedä?" Tai kun sanoin, että meille on tulossa tänään mun perhe kylään ja teen ruokaa, miehen perus kommentti "haluisin kyl olla rauhassa kotona, onks niitten pakko tulla?" Mutta hänen kavereitaan täällä kyllä saa käydä, jäävät vielä yöksi, pelaavat ja juovat kaljaa ja kuka siivoaa jäljet... ?
Meillä on pihalla nurmikko ajamatta ja miestä oon pyytänyt sitäkin tekemään taas viimeisen viikon ja siihen saan vaan vastauksen, että mullahan on päivisin hyvin aikaa ajaa se. Ei kiinnosta se, että mun selkä on ihan paskana ja ranteessa jännetupintulehdus.
Samaan aikaan teen täällä kaiken ja jos valittelen joskus miehelle kipuja, niin hänen neuvonsa on että mun pitää vaan ottaa iisisti ja koittaa olla rasittamatta itseäni ja että mä olen siivousfriikki. Meillä on siis koira ja mun mielestä 1-2 kertaa viikossa olisi hyvä imuroida kotona, mutta miehen mielestä se on ihan liitoittelua. Tai se, että vessa olisi hyvä pestä kerran viikossa. Tai se, että roskat laittaisi roskikseen eikä jättäisi aina joko olohuoneeseen, tietokoneen viereen tai parhaimmassa tapauksessa tiskipöydälle. Ei oo kuulemma paha homma mun kerätä niitä roskikseen, jos kerran noin häiritsee.
Vittu että tuntuu tyhmältä nyt, kun kirjoittaa näitä asioita ylös. Tässä ei ole edes puoliakaan niistä asioista jotka mua oikeasti häiritsee ja silti tässä mä vaan oon. On mullakin joskus hetkiä, kun oon onnellinen mutta suurimman osan ajasta oon vaan todella kyllästynyt, väsynyt, itkuinen, ahdistunut tähän tilanteeseen. Ollaan seurusteltu kuusi vuotta ja mies haluaisi lapsia, mutta mä oon sanonut suoraan että en uskalla hänen kanssaan lapsia tehdä. Pelkään, että joudun lapsetkin yksin hoitamaan, mutta mies vaan inttää että tottakai osallistuu ihan yhtä lailla kuin minäkin.
Oon myös miettinyt, että onko mun järkeä olla suhteessa jossa mietityttää se et haluanko edes koskaan saada miehen kanssa lapsia? Mua ärsyttää, kun en luota yhtään siihen että mies tosta mihinkään muuttuu. Miehen kanssa on vaikea puhua asiasta, koska hän vain torjuu kaiken ja omasta mielestään tekee täällä ihan yhtä paljon kuin minäkin eikä kuulemma vaan kerkeä siivoamaan siihen tahtiin kuin minä haluaisin.
Ja auta armias jos minä tulen kipeäksi. Koti on ihan kamalassa kunnossa, mies ei jaksaisi millään käyttää koiraa ulkona ja joudun erikseen pyytämään, että antaisi koiralle ruoan kun makaan puolikuolleena sohvalla. Tiskit kerääntyy, roskia ja kaljatölkkejä ympäriinsä, nurkat täynnä pölyä ja yks pelaa tietokoneella.
Saan myös jatkuvasti kuulla mieheltä sellaisia ärsyttäviä asioita, jotka pahoittavat mun mielen ja sitten mua voikin kutsua kärttyiseksi ja helposti loukkaantuvaksi. No ehkä olenkin, kun on kokoajan kotona pinna niin kireällä. Nykyään oon paljon mielummin kotona itsekseni ja puuhaan omia juttujani ja alkaa oikein ahdistamaan kun mies tulee kotiin ja tuo sen paskan energiakentän mukanaan.
Vielä yksi juttu. Mies ei maksa laskuja ajoissa, koko seurustelumme ajan on tullut kirjeitä niin Lindorffilta kuin Sergeliltä ja Intrumistakin. Ei monesti edes avaa laskuja ja mä sitten availen niitä ja mies suuttuu jos edes kehtaan mainita, että taas menee 100e perintäkuluihin tässä kuussa. Mies puolustautuu sillä, että on niin stressaantunut siitä kun hän käy töissä ja mulla on niin paljon pienemmät tulos ja suurin osa laskuista maksetaan hänen tililtään. Eihän sairaspäivä tai työttömyysraha kovin iso tosiaan ole, mutta en voi sille mitään että olen sairastunut ja teen kuitenkin töitä aina kun saan niitä. Meillä on kyllä varaa maksaa laskut, vuokrat, ruoat ja auton kulut joten kyse ei ole siitä ettei sitä rahaa olisi. Mies ei vaan saa sitäkään asiaa hoidettua.
Amen.
Kommentit (152)
Älä ihmeessä tee lapsia. Lähde poies tuosta liitosta. Itselläni oli tuollainen asuhde. Lähdin ja voin nykyään paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Exä oli samanlainen.... Onneksi lähdin. Kipeää se teki, niin kipeää mutta hyvin pian valtava helpotus henkisesti... Yksin olen tällä hetkellä mutta onnellinen ja exä "ihastuttaa" uutta naista joka on vielä ressukampi kuin minä. Kyllä itseään täytyy sen verran rakastaa ettei jää sylkykupiksi.
Voi miten tuttua. Ja just toi että alkaa itse miettimään kuvitteleeko ja liioitteleeko juttuja.. no, ei kuvittele vaan se mies haluaa just sun ajattelevan noin. Tiedän että on vaikeaa erota kun tuntuu ettei mies ole kusipää TAHALLEEN ja se osaa olla kivakin. Mutta tuskin muuta ratkaisua on, mies ei muutu.
Täällä kirjoitteli monia muitakin samanlaisesta miehestä eronneita - ja mäkin olen yksi heistä. Noin vuoden suhteen jälkeen alkoi menemään mutta kuusi vuotta kuvittelin että kyllä tää vielä muuttuu samanlaiseksi kuin alussa oli.. Ja joo ei muuttunut. Nyt eron jälkeen kun olen ollut tekemisissä exän kanssa, rakastan häntä vieläkin (en tosin tiedä miksi, ehkä vikaa päässä) mutta olen joka kerta helvetin onnellinen ettei mun tartte enää miettiä hänen ongelmiaan kun hän valittaa jostain rahasotkuistaan jne. tai enää totella häntä joka asiassa.
Älä suostu tuommoseen kohteluun eikä lapsia ainakaan tuon kans ,ota itseä niskasta kiinni ja laita tuo käveleen sillä elämä on lyhyt,kyllä se aurinko paistaa vielä sullekin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä ap? Joko sait miehesi osallistumaan vai löysit itsetuntosi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap miehesi on täysi sika. En ymmärrä kuinka monella vastailijalla löytyy vastaavanlainen sika kotoa, en voi käsittää. Joku kirjoitti, että tuollaisia miehiä on paljon, ilman tätä palstaa en voisi uskoa sitä, koska en oikeassa elämässä tiedä tuollaisia tapauksia ollenkaan. Suurin oss tuttavamiehistä ja kavereiden puolisoista on ihan toista maata. Miksi te ette kunnioita itseänne? En halua haukkua ketään, etenkään huonoss tilanteessa olevaa, mutta haluaisin herätellä.
Missä vaiheessa se oma itsetunto on riippuvainen toisten ihmisten miellyttämisestä tai mielipiteestä? Ei ole. Te olette hienoja ihmisiä, älkää antako kenenkään muun sanoa toisin. Ja ap, en katsoisi tuollaista ukkoa sekuntiakaan. Ei siinä ukossa ole mitään hyvää. Jos välttämättä haluat mennä yhteisille matkoille niin mene, mutta tee lähtösi siinä samalla ja ala elämään omaa elämääsi. Ei miehesi välitä sinusts pätkääkään niin miksi sinun pitäisi välittää hänestäkään.
Ja teille keillä on lapsia. Suomessa ei kukaan kuole nälkään, etenkään jos on lapsia. Miettikää mitä mallia näytätte lapsillenne, luuletteko että aikuisina sanoisivat eläneensä onnellisen lapsuuden? Näyttänää nille kusipäille, että olette itsenäisiä ja arvokkaita aikuisia naisia ja te ette mitä tahansa peetä siedä. Tämä on mielestäni paras kosto. Tsemppiä teille!
Ap, minkä ikäisiä olette?
Seurustelet saletisti mun exän kanssa. Koska voisin allekirjoittaa noista sun viesteistä käytännössä jokaisen asian!! Meillä oli siis IHAN samanlaista. Mies oli töissä ahkera ja hyvä työntekijä, kotona todella laiska. Mulla oli pahoja allergioita ja sen takia piti siivota enemmän. Mies tosiaan aina halusi joko niin et mä siivoon tai sitten siivotaan yhdessä :D. Myös ruuanlaitto oli semmosta "tuu auttaa mua tekee salaatti jookooo" tai sitten mä tein kokonaan itse. Mies oli vielä parempi ruuanlaittaja taidoiltaan, mutta vaan laiska. Kaikki oli asenteella "no kai se on pakko", "joo..kohta", "no mikä kiire sillä on", "eikö ehi huomenna"..
Kauppaan se halusi aina mennä yhessä tai sit mun oli mentävä yksin. Mitään oma-aloitteisuutta ei juuri ollut. Kerran se jopa kusi ohi pöntön ja kysyin asiasta, että miks tossa on tommonen läntti. Ei kuulemma jaksanut siivota. HYI HELVETTI. Mies vaan kittasi pleikan ääressä pepsiä harva se ilta, lihoi todella nopeasti ja paljon. Aina piti muka aloittaa urheilu, mutta ei koskaan saanut aikaiseksi.
Erittäin itsekäs tapaus. Hiljalleen mun itsetunto katosi täysin, koin olevani huono ja paska ihminen sekä huono avovaimo. Mies sai sen jotenkin aina menemään niin, että kaikki oli jatkuvasti mun vikaa ja aloin jo itsekin uskoa siihen.
Lopulta ero tuli miehen aloitteesta kun hänen mielestään MINÄ olin niin vaikea kun aloin olemaan todella masentunut ja elämässäni oli muutenkin vaikeita aikoja. Kuulemma mun ongelmat ja sairaudet olivat hänelle liikaa :))
Pääsinpähän eroon moisesta paskiaisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äh, ihan perus mies. Sama tilanne kuule aika monella (lukuun ottamatta tota reumaa). Jotkut sietää pidempään, jotkut ei.
Miksi lähtisit enää edes niille ulkomaanmatkoille, ei se mitään muuta. Hanki lääkärintodistus että olet liian kipeä lähtemään ja saat matkarahat takaisin vakuutuksesta. Muuta kaverille tai äidille kunnes mies häipyy ja voit palata kotiin tai saat oman, uuden kämpän. Älä katso taaksesi. Jos epäröit koskaan pitäisisikö palata takaisin suhteeseen, lue tämä ketju ja varsinkin omat kirjoituksesi.
Tahallinen ilkeys ja reumakipuisen pompottelu eivät ole ok. Siinä on turha haeskella mitään pikku plussia suhteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tosi paljon mun exältä... Ei ikinä liikauttanut eväänsäkään minkään yhteisen hyväksi. Odotti että mä käyn kaupassa, siivoan, tiskaan, passaan. Välillä lopetin näiden asioiden tekemisen ihan vain nähdäkseni, josko exä sitten tajuaisi, ettei taloudessa toimi mikään jos mä en hoida. No eihän se tajunnut, tilasi vain pizzaa kotiin ruuaksi, homeisia astioita ja likaisia kalsareita oli sikin sokin ympäri asunnon lattioita, jääkaapissa pelkkä valo.
Kahden vuoden yhdessä asumisen jälkeen tuli ero, ja oi miten onnellinen olen siitä vielä näin vuosien päästäkin!
66 lisää vielä, että tämä mies polki itsetuntoni ihan maan rakoon. En uskaltanut lähteä suhteesta, koska pelkäsin, etten pärjää yksin, mies oli tehnyt selväksi ettei musta ole mihinkään. Kuulostaa samanlaiselta kuin sun tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 08:58"]
Mun pitäisi nyt jatkaa siivoamista ja koittaa keksiä minne noi helvetin pahvilaatikotkin kannan tosta eteisestä. Sitten kannan miehen likaiset vaatteet makkarista pyykkikoriin, kerään kaljatölkit, laitan tiskit ja alan valmistelemaan ruokaa ja käyn koiran kanssa lenkillä.
[/quote]
Sulla on pahvilaatikot siellä sitä varten, että laitat ne kaljatölkit, likapyykit yms. sotku sinne ja lykkäät sen lootan sitten jonnekin. Mun mies on jonkin verran taipuvainen samantyyppiseen käytökseen ja sitä on joutunut kouluttaan muutaman kerran. Olen pyyhkäissyt kaikki väärissä paikoissa olevat jutut (lattialla olevat sukat, lautaset olohuoneesta, roskat tiskipöydältä, yms.) pyykkikoriin ja kantanut hänen sänkyynsä.
Nykyäänkin vielä välillä valittaa, että ootko pessyt sitä ja sitä paitaa, se on ollut jo niin ja niin kauan pyykissä. Minä haluan pestä meillä pyykit, kun olen siinä niin tarkka ettei mulle kelpaa muiden pyykkihuollon tulos. Menen sitten ihan muina naisina katsomaan sitä tyhjää pyykkikoria, että ei täällä kuule ole. Ja sitten se paita ja 5 muuta löytyy siitä samalta tuolilta, missä ne aina ovat.
Ap:n mies on laiska, mutta ei ap itsekään mikään varsinainen päivänsäde ole.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 11:34"]
66 lisää vielä, että tämä mies polki itsetuntoni ihan maan rakoon. En uskaltanut lähteä suhteesta, koska pelkäsin, etten pärjää yksin, mies oli tehnyt selväksi ettei musta ole mihinkään. Kuulostaa samanlaiselta kuin sun tilanne.
[/quote]
Mulla oli kans noin! Roikuin miehessä koko ajan, pelkäsin niin paljon yksinoloa.. Mies näki paljon kavereita ja biletti, mä itkin kotona kun olin sairaana enkä voinut oikein tehdä mitään.. Mies ei ymmärtänyt ollenkaan ja tuo sairaus oli sellainen, että se ei ollut vakavaa ja parannettavissa. Kuitenkin pitkittynyt juttu ja vei toimintakyvyn.
Mitähän mäkin tossa exässä roikuin. Kirjaimellisesti roikuin. Pelkäsin kuollakseni kaikkia riitoja ja konflikteja, koska mies käänsi ne aina mun viaksi ja mulle tuli entistä pahempi olo. Olin kyllä niin tossukka, että se ei tosiaankaan ollut tasavertainen kumppanuussuhde.
-63
Tuo on paha, kun mies on nakertanut itsetuntoasi. Minullaki kesti kauan exästä erottuani rakentaa itsetuntoani mutta lopulta huomasin, kuinka hyvä tyyppi oikeasti olen. Kesti kauan miettiä, kuka mä oikein oon ja mitä asioita arvostan. Eksän arvostuksenkohteet oli luikerrellut minunkin päähäni mutta lopulta sain ne ravisteltua pois kun tajusin, ettei ne ajatukset ole minun.
Maailmassa on tosi paljon hyviäkin miehiä. Tsemppiä AP lähtöösi!
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 11:44"]
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 11:34"]
66 lisää vielä, että tämä mies polki itsetuntoni ihan maan rakoon. En uskaltanut lähteä suhteesta, koska pelkäsin, etten pärjää yksin, mies oli tehnyt selväksi ettei musta ole mihinkään. Kuulostaa samanlaiselta kuin sun tilanne.
[/quote]
Mulla oli kans noin! Roikuin miehessä koko ajan, pelkäsin niin paljon yksinoloa.. Mies näki paljon kavereita ja biletti, mä itkin kotona kun olin sairaana enkä voinut oikein tehdä mitään.. Mies ei ymmärtänyt ollenkaan ja tuo sairaus oli sellainen, että se ei ollut vakavaa ja parannettavissa. Kuitenkin pitkittynyt juttu ja vei toimintakyvyn.
Mitähän mäkin tossa exässä roikuin. Kirjaimellisesti roikuin. Pelkäsin kuollakseni kaikkia riitoja ja konflikteja, koska mies käänsi ne aina mun viaksi ja mulle tuli entistä pahempi olo. Olin kyllä niin tossukka, että se ei tosiaankaan ollut tasavertainen kumppanuussuhde.
-63
[/quote]
Tää kaikki voisi olla kuin mun näppikseltä... Kohtalonsisko! - 66
En mäkään ole mun ystäville halunnut kertoa millaista kotona miehen kanssa on. Kyllä varmaan kaikki mun ystävät pitävät miestäni huolehtivaisena, ihanana ja oikein hyvänä miehenä. Ainoastaan siskolleni ja vanhemmilleni olen uskaltanut avautua enemmän tästä tilanteesta. En jotenkin kehtaa kertoa edes ystävilleni, kuinka masentunut olen kotona. Kai mä yritän myös jollain tavalla uskotella ystävilleni, että olen onnellinen tässä suhteessa.
Me ollaan molemmat hieman alle kolmekymppisiä. Oon aina haaveillut, että saisin lapsia ja perustaisin perheen joskus 25-vuotiaana ja koen senkin takia olevani jotenkin epäonnistunut elämässä kun olen tässä tilanteessa missä nyt olen. Tuntuu, että olis helpompaa jos oltais erottu jo pari vuotta sitten. Ja nyt kun ajattelen, niin ei tässä ole mitään järkeä, jos taas parin vuoden päästä ajattelen että "olis pitänyt erota silloin kun sain niin hyviä neuvojakin siellä palstalla."
Mies soitteli mulle jokin aikaa sitten ja purskahdin itkuun puhelimessa. Sanoin, että haluan jutella illalla kotona tästä tilanteesta. Ja mies sit halusi kuulla, et mikä mua nyt taas vaivaa ja avauduin sit puhelimessa monesta asiasta. Miehen ensimmäinen reaktio oli, että enkö mä koskaan mieti et miltä mun käytös sen mielestä tuntuu. Ja et se haluis vaan et mä oon onnellinen ja et ei todellakaa haluu satuttaa mua. Mä en tajua, miten mies ei ymmärrä et sellanen piikittely oikeesti tuntuu pahalta. Onko se sille sit niin normaalia käytöstä ja puhetta. Näköjään. Kerroin suoraan, että nyt on mullakin tullut raja vastaan ja että tää on kyllä ollut ihan odotettavissa. Jotenkin mä itsekin hölmönä ajattelin, että kun muutetaan uuteen ihanaan kotiin nini kyllä tää tästä paremmaks muuttuu. Mut jutellaan sit illalla kotona lisää, ei tämmösiä asioita oo kiva minkään puhelimen välityksellä hoitaa.
Mies sanoi vielä, että jos tää on oikeesti jostain siivoomisesta kiinni niin hän kuulemma vaikka siivoaa tästä lähtien koko kämpän joka päivä kun tulee töistä kotiin :D
Samalla helpottavaa, mutta aika karmivaa että monella muullakin tuntuu olevan samanlaisia kokemuksia :(
Ap
[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 07:56"]
Ap. Teidän meininki kuulostaa ihan samalta kuin meidän. Googletappa ADD ja näytä niitä linkkejä sun miehelle. Voisko hänellä olla tää? Meillä oli aivan identtistä meininkiä, paitsi että mies ei naljaillut mulle ja syytteli vain kun meillä oli tosi paha riita. Hän sai nyt diagnoosin ja lääkkeet ja oikeesti: kaikki alkaa näyttää paljon paremmalta! Tiesin kokoajan, ettei puolisoni ole oikeasti mikään kusipää tai jätä siivoamista, laskuja ja kaikkea muuta mulle tahallaan tai ilkeyttään. Toki tohon siittyy paljon muitakin oireita, jotka tekee ADDn elämästä vaikeaa, mutta noi sun esimerkit laittoi vaan heti hälytyskellot kilkattamaan.
[/quote]
Minulla on ADD, mutta en ole millään lailla ap:n miehen kaltainen. Perintäkirjeitä tuli joskus, kun en muistanut maksaa laskuja, mutta nykyään kaikki laskut hoitaa mies. Minä puolestani teen enemmän kotitöitä.