Miksi sanotaan, että lapsi tarvitsee sisaruksen?

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä alapeukutetaan sitä faktaa, että mitä enemmän yksilapsisuus yleistyy, sitä todennäköisemmin sitä seuraavalla sukupolvella ei ole niitä serkkuja, tätejä, setiä tai enoja.

Koska jotkut ovat tyhmiä, ja toiset taas ehkä ajattelevat alapeukuttaa, koska heistäkin on ikävää, ettei niitä serkkuja sitten ole.    -   Ihan loogista.   Jos yläpeukuttaisi hyvä kommenttiasi, sen voisi tulkita niin, että pitää hyvänä sitä, ettei niitä serkkuja ole.    -    Peukutusmenettely ei ole kaikilla saman logiikan mukaista.

Vierailija kirjoitti:

Ainoan lapsen elämä on kurjaa, kun tahdotaan lapsenlapsia ja ei niitä saa tehtyä ja kun vanhemmat vanhenevat ja joutuu yksin huolehtimaan, että vanhemmat pärjäävät. Ei ole ollut sisarusta kasvinkumppanina. Ei opi fyysinesti elämään läheisessä suhteessa, jakamaan tilaa kotona toisen lapsen kanssa ja myöhemmin parisuhteessa on vähän että "auts sattui" tai "minä olin täällä ensin, älä tule keittiöön yhtaikaa" tai "minun, minun, minun". Ei ole ns "särkymävaraa" eli esim. jos yksi kuolee ei jää yhtään.

Näitä ei tietenkään saisi kertoa. Kohta alkaakin sadella kritiikkiä. 

Jos ei saa kuin yhden, on sekin parempi kuin ei yhtään. Ainoalla lapsella ei ole kotona leikkikaveria ja kylässä ja päiväkodissa ei leiki samalla tavalla, kuin monilapsisista perheistä tulevat. Leikkii kyllä, mutta hänen säännöt, rajat, tavat ja tottumukset  eivät ole muiden mielestä mielekkäitä.

Et tiedä ainoan lapsen elämästä näköjään mitään.

T: ainokainen onnellisesta liitosta, aikuisen ainokaisen äiti. Kumpikaan ei ole koskaan kaivannut sisaruksia. Minulle ei myöskään ole ongelma hoitaa vanhempieni asioita. 

Sisaruus ei automaattisesti tarkoita ystävyyttä. Pahimmillaan se on jopa vihaa. Pienimmillään etäisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisimmässäsi kärsit.

Mä kärsin siitä että mulla on 2 siskoa.

Mä taas kärsin siitä, että on yksi sisarus, joka on hunsvotti, ettei olla paljonkaan yhteyksissä.

Sisimmässäni kärsin siitä, ettei asiaa voi muuttaa mitenkään, eikä ihmistä auttaa.

 

Ehkä hän joskus tulee ihan itse pyytämään apua.  Siinä on se sisarusten välisen rakkauden hienous.

Kuka sanoo, että lapsi tarvitsee sisaruksen? Jos lapsella ja hänen sisaruksellaan on 20 vuoden ikäero, on se vanhempi sisarus nuoremmalle vähän niin kuin setä tai täti.

Tietenkään ei välttämättä tarvitse. Omassa elämässäni sisarukset ovat kyllä olleet suuri ilo ja rikkaus.

Vierailija kirjoitti:

Jos ainoata lasta saavat keskenään lapsen, ei tällä lapsella ole yhtään veljeä, siskoa, serkkua, enoa, tätiä tai setää. Kyllä siinä jää keskivertoperheen tapauksessa paljosta paitsi.

Ilmeisesti emme ole keskivertoja. Molempien omien vanhempien sukuihin etäiset välit. Omat sisarukset satojen kilometrien päässä. Yksi sisarus pyörittää ihan käsittämätöntä karusellia perinnönjaon kanssa

Ei ilmeisesti käsitä, että vielä vähän jatkettuaan välit menevät kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoan lapsen elämä on kurjaa, kun tahdotaan lapsenlapsia ja ei niitä saa tehtyä ja kun vanhemmat vanhenevat ja joutuu yksin huolehtimaan, että vanhemmat pärjäävät. Ei ole ollut sisarusta kasvinkumppanina. Ei opi fyysinesti elämään läheisessä suhteessa, jakamaan tilaa kotona toisen lapsen kanssa ja myöhemmin parisuhteessa on vähän että "auts sattui" tai "minä olin täällä ensin, älä tule keittiöön yhtaikaa" tai "minun, minun, minun". Ei ole ns "särkymävaraa" eli esim. jos yksi kuolee ei jää yhtään.

Näitä ei tietenkään saisi kertoa. Kohta alkaakin sadella kritiikkiä. 

Jos ei saa kuin yhden, on sekin parempi kuin ei yhtään. Ainoalla lapsella ei ole kotona leikkikaveria ja kylässä ja päiväkodissa ei leiki samalla tavalla, kuin monilapsisista perheistä tulevat. Leikkii kyllä, mutta hänen säännöt, rajat, tavat ja tottumukset  eivät ole muiden mielestä mielekkäitä.

Et tiedä ainoan lapsen elämästä näköjään mitään.

T: ainokainen onnellisesta liitosta, aikuisen ainokaisen äiti. Kumpikaan ei ole koskaan kaivannut sisaruksia. Minulle ei myöskään ole ongelma hoitaa vanhempieni asioita. 

No. hyvä jos noin.

Mutta kyllä tuo ainokaisen osa on aika hankala monille, jotka elävät ulkomailla, ja vanhemmat vanhenevat.

Se on monille todellisen stressin aihe, kun ei voi itse valvoa, missä mennään ja kun sitten yrittää puhelimessa hoidella asioita esim kunnan kanssa ym.   Voi tuntua sinusta hassulta, mutta kokemusta on. Itse olen onnellisessa asemassa, kun sisarusten perheet ovat hoidelleet asiat ja vierailut.  Sen sijaan tuttujen kautta tullut tuo ainoan lapsen stressi tutuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoana lapsena (nyt jo äiti itsekin useammalle lapselle) olen kokenut aina että elämästäni puuttuu jotain kun niitä sisaruksia ei ole.

Ei ole sisarusten lapsia eikä näin ollen serkkuja minun lapsillani.

Lapsena en sitä tajunnut kun oli paljon serkkuja ja asuttiin lähekkäin. Nyt itse äitinä näen omien lasten yhteyden keskenään. Ja tajuan vielä paremmin mistä olen jäänyt paitsi. Niin hyvässä kuin hieman pahassakin.

Ymmärrän että he tulevat olemaan toistensa elämässä aina läsnä ja tuntevat toisensa parhaiten.

Ja sitten taas itse olen ainakin rakkaiden ystävieni kohdalla nähnyt, että sisarukset ovat saaneet keskenään ihan kauheita riitoja mm. perinnöistä ja menettäneet yhteyden toisinsa kokonaan. Itselläni on ollut todella sopuista perunkirjoitukset sisarusten kanssa, joten on kyllä kauheaa, että vanhemman kuollessa saatetaan menettää se sisaruskin.

Kuule, jos sulla olisi narsisti vanhempi ja sen tekemä epäreilu testamentti, niin taatusti olisit riidoissa eikä olisi ollut helppo perinnönjako. Pljon on kiinni VANHEMMISTA. Mun narsistivanhempi peluutti lapsiaan toisiaan vastaan, minut laittoi syntipukiksi, sisaruksen kultalapselle, kaikki perintö ja omaisuus suosikille ja mulle ei mitään. Lakiosaa yritin taistella mutta vaikeaa oli kun omaisuus siirretty suosikille etukäteen.

Ja narsistiperheessä kasvaneena voin sano että se kultalapsi lellisisarus on koko elämänsä kohdellut mua kuin roskaa, haukkunut ja kiusannut.

Lähes KAIKKI on kiinni vanhemmista ja niiden oikeudenmukaisuudesta. Jos sitä ei ole, niin ei ole sisaruksilla välejäkään.

Vierailija kirjoitti:

Kuka sanoo, että lapsi tarvitsee sisaruksen? Jos lapsella ja hänen sisaruksellaan on 20 vuoden ikäero, on se vanhempi sisarus nuoremmalle vähän niin kuin setä tai täti.

Äitini vanhemman ja nuorimman sisaruksen välillä on ikäero tuota luokkaa.  

Eivät ole koskaan asuneet samassa taloudessa.   Siitä huolimatta heillä on hyvä sisaruussuhde, ei mikä täti-lapsi suhde.   Edelleenkin heitä yhdistää samat vanhemmat, sama koti ja yhteiset muistot,  samat kodin opettamat arvot jne.   Yhdessä ovat käyneet syvät keskustelut, ja auttaneet toisiaan ja tuoneet iloa toistensa elämään.

Vierailija kirjoitti:

kosa äiti luke vauvafoormia ja isä pelaa cs:ää… Mitä se lapsi tekee, jos ei oo leikkikaveria?

Ei istu kotona vanhempien kanssa. Jos on sisarus, niin tulee tehtyä herkemmin, eikä sen takia kehity sosiaalisesti ymmärtämään erilaisuuttaja kanssakäymisen koukeroita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoan lapsen elämä on kurjaa, kun tahdotaan lapsenlapsia ja ei niitä saa tehtyä ja kun vanhemmat vanhenevat ja joutuu yksin huolehtimaan, että vanhemmat pärjäävät. Ei ole ollut sisarusta kasvinkumppanina. Ei opi fyysinesti elämään läheisessä suhteessa, jakamaan tilaa kotona toisen lapsen kanssa ja myöhemmin parisuhteessa on vähän että "auts sattui" tai "minä olin täällä ensin, älä tule keittiöön yhtaikaa" tai "minun, minun, minun". Ei ole ns "särkymävaraa" eli esim. jos yksi kuolee ei jää yhtään.

Näitä ei tietenkään saisi kertoa. Kohta alkaakin sadella kritiikkiä. 

Jos ei saa kuin yhden, on sekin parempi kuin ei yhtään. Ainoalla lapsella ei ole kotona leikkikaveria ja kylässä ja päiväkodissa ei leiki samalla tavalla, kuin monilapsisista perheistä tulevat. Leikkii kyllä, mutta hänen säännöt, rajat, tavat ja tottumukset  eivät ole muiden mielestä mielekkäitä.

Et tiedä ainoan lapsen elämästä näköjään mitään.

T: ainokainen onnellisesta liitosta, aikuisen ainokaisen äiti. Kumpikaan ei ole koskaan kaivannut sisaruksia. Minulle ei myöskään ole ongelma hoitaa vanhempieni asioita. 

No. hyvä jos noin.

Mutta kyllä tuo ainokaisen osa on aika hankala monille, jotka elävät ulkomailla, ja vanhemmat vanhenevat.

Se on monille todellisen stressin aihe, kun ei voi itse valvoa, missä mennään ja kun sitten yrittää puhelimessa hoidella asioita esim kunnan kanssa ym.   Voi tuntua sinusta hassulta, mutta kokemusta on. Itse olen onnellisessa asemassa, kun sisarusten perheet ovat hoidelleet asiat ja vierailut.  Sen sijaan tuttujen kautta tullut tuo ainoan lapsen stressi tutuksi.

Olen edunvalvoja, joten noita ongelmia ei tosiaan ole. 

Puolisokaan ei ole tyypillinen, sisarensa kanssa vihasivat toisiaan vielä aikuisinakin. Ovat kovin eri luonteiset, ja äitinsäkin on jo luovuttanut sen suhteen, että tulisivat koskaan tekemään yhteistyötä. Niin ettei sekään mikään onnen resepti ole. Menee miten menee kullakin.

Vierailija kirjoitti:

Jos ainoata lasta saavat keskenään lapsen, ei tällä lapsella ole yhtään veljeä, siskoa, serkkua, enoa, tätiä tai setää. Kyllä siinä jää keskivertoperheen tapauksessa paljosta paitsi.

Mä olen juuri tällainen tapaus! En kyllä koe jääneeni mistään paitsi. Miksi kaipaisin itselleni jotain serkku tai enoa, jota minulla ei koskaan ole ollut? Aivan absurdi ajatus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ainoata lasta saavat keskenään lapsen, ei tällä lapsella ole yhtään veljeä, siskoa, serkkua, enoa, tätiä tai setää. Kyllä siinä jää keskivertoperheen tapauksessa paljosta paitsi.

Mä olen juuri tällainen tapaus! En kyllä koe jääneeni mistään paitsi. Miksi kaipaisin itselleni jotain serkku tai enoa, jota minulla ei koskaan ole ollut? Aivan absurdi ajatus.

Mä taas lopetin serkkujen laskemisen 33:een, en tiedä, montako heitä nykyään on. En myöskään koe menettäneeni mitään.

Vierailija kirjoitti:

Jos ainoata lasta saavat keskenään lapsen, ei tällä lapsella ole yhtään veljeä, siskoa, serkkua, enoa, tätiä tai setää. Kyllä siinä jää keskivertoperheen tapauksessa paljosta paitsi.

Niin hyvässä kuin pahassakin.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ainoa lapsi ja mielestäni se on todella veemäistä. Lapsena ei ikinä ollut leikkikavereita kesäisin kun kaverit matkustelivat tai lähtivät mökille ja nyt aikuisena on kaikki vastuu yksin minulla vanhenevien vanhempien huolehtimisesta.

Vastuu voisi olla täysin sinulla, vaikka sinulla olisikin 10 sisarusta. Erikoinen ajatusmaailma monilla! Ikäänkuin sisarukset olisivat tie onneen automaattisesti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ainoa lapsi ja mielestäni se on todella veemäistä. Lapsena ei ikinä ollut leikkikavereita kesäisin kun kaverit matkustelivat tai lähtivät mökille ja nyt aikuisena on kaikki vastuu yksin minulla vanhenevien vanhempien huolehtimisesta.

Vastuu voisi olla täysin sinulla, vaikka sinulla olisikin 10 sisarusta. Erikoinen ajatusmaailma monilla! Ikäänkuin sisarukset olisivat tie onneen automaattisesti!

No Toki varmaan sellaisiakin sisaruksia on, jotka eivät ole vastuuntuntoisia, mutta kyllä nyt normaali olosuhteissa olettaisin ihmisen olevan kiinnostunut vanhempiensa hyvinvoinnista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ainoa lapsi ja mielestäni se on todella veemäistä. Lapsena ei ikinä ollut leikkikavereita kesäisin kun kaverit matkustelivat tai lähtivät mökille ja nyt aikuisena on kaikki vastuu yksin minulla vanhenevien vanhempien huolehtimisesta.

Vastuu voisi olla täysin sinulla, vaikka sinulla olisikin 10 sisarusta. Erikoinen ajatusmaailma monilla! Ikäänkuin sisarukset olisivat tie onneen automaattisesti!

Ihan ohis, mutta minkä asian suhteen ihmisellä on mielestäsi oikeus esittää haaveita tai toiveita tai jossitteluita jos ei oman elämänsä?

Kuka saa kaivata sisaruksia jos ei sisarukseton?

Vierailija kirjoitti:

Sisaruus ei automaattisesti tarkoita ystävyyttä. Pahimmillaan se on jopa vihaa. Pienimmillään etäisyyttä.

Tuohon vaikuttaa todella paljon se miten lapset on kasvatettu. 

Meillä on suvussa näitä ainokaisia. Jotkut olisivat mielellään kasvaneet sisaruksen kanssa. Löytyy 30-80 v. Tältä väliltä. Yhteisenä piirteenä tietynlainen itsestäänselvä itsekkyys, mitä en ole nähnyt pahemmin perheissä missä sisaruksia.