Miksi sanotaan, että lapsi tarvitsee sisaruksen?

Sisimmässäsi kärsit.

Onhan se kiva jos on sukulaisia. Täytyy sitten panostaa kovasti ystäviin, jotta on tukea ja turvaa.

Itselläni on veli, joka ei halua olla tekemisissä. Harmittaa kovasti. Äitini ja isäni olivat omien sisarusten kanssa läheisiä. Puhetta ja riemua, kun tapasivat.

Vierailija kirjoitti:

Sisimmässäsi kärsit.

Minusta ei tunnu siltä. Olen onnellinen, sillä minulla on työ, josta pidän ja olen terve. En tarvitse muuta ihmeellistä.

- ap

Vierailija kirjoitti:

Sisimmässäsi kärsit.

Mä kärsin siitä että mulla on 2 siskoa.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se kiva jos on sukulaisia. Täytyy sitten panostaa kovasti ystäviin, jotta on tukea ja turvaa.

Itselläni on veli, joka ei halua olla tekemisissä. Harmittaa kovasti. Äitini ja isäni olivat omien sisarusten kanssa läheisiä. Puhetta ja riemua, kun tapasivat.

Entä tuliko teistä serkkujen ja tätien ja setien kanssa läheisiä ? Itselleni he ovat tosi tärkeitä ja tapaamme usein. 

kosa äiti luke vauvafoormia ja isä pelaa cs:ää… Mitä se lapsi tekee, jos ei oo leikkikaveria?

Vierailija kirjoitti:

Onhan se kiva jos on sukulaisia. Täytyy sitten panostaa kovasti ystäviin, jotta on tukea ja turvaa.

Itselläni on veli, joka ei halua olla tekemisissä. Harmittaa kovasti. Äitini ja isäni olivat omien sisarusten kanssa läheisiä. Puhetta ja riemua, kun tapasivat.

Mä taas olen erittäin iloinen siitä, etten ole lähi- enkä kaukosukulaisten kanssa missään tekemisissä. Rasittavia tyyppejä, turha pashkanjauhaminen on muutenkin täysin yliarvostettua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisimmässäsi kärsit.

Minusta ei tunnu siltä. Olen onnellinen, sillä minulla on työ, josta pidän ja olen terve. En tarvitse muuta ihmeellistä.

- ap

Ehkä et tiedä, mitä olet mahdollisesti menettänyt? Omat sisarukseni ovat olleet minulle kaikin puolin kasvattava, tukea antava, ymmärrystä lisäävä, iloa ja rakkautta lisäävä asia elämässäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisimmässäsi kärsit.

Mä kärsin siitä että mulla on 2 siskoa.

Sama!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisimmässäsi kärsit.

Minusta ei tunnu siltä. Olen onnellinen, sillä minulla on työ, josta pidän ja olen terve. En tarvitse muuta ihmeellistä.

- ap

Ehkä et tiedä, mitä olet mahdollisesti menettänyt? Omat sisarukseni ovat olleet minulle kaikin puolin kasvattava, tukea antava, ymmärrystä lisäävä, iloa ja rakkautta lisäävä asia elämässäni.

Miksi pitäisi surkutella? Ei sisaruksia aikuiselle enää synny ja jos syntyisi niin se sisaruus olisi hyvin erilaista kuin lapsena kasvaa sisaruksen kanssa.

Oma lapsi myös iloitsee siitä, että on ainoa.

No siksi, ettei pääse perimään yksin, vaan joutuu tappelemaan siitä sisarusten ja parhaimmillaan vielä sisarusten puolisoidenkin kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Ainoat lapset on yleensä melko pilalle lellittyjä oman navan tuijottajia, kun ovat tottuneet saamaan jakamattoman huomion.

Tämä on ihan yhtä totta, kuin se että sisarusten kanssa kasvaneet ovat yleensä ihmisiä, jotka eivät pysty tekemään mitään yksin ja tarvitevat kaikkeen toisten tukea.

Ihan yhtä typeriä yleistyksiä molemmat. 

Kai se on tottumuksesta kiinni. Itselläni on kaksi siskopuolta (toinen vanhempi sama) ja koin kurjaksi, kun jouduin asumaan vanhempieni erotessa sen vanhemman luona jolle olen ainoa lapsi, tuntui yksinäiseltä. Myös aikuisena olen ollut iloinen että on siskoja, joiden kanssa käydä yhdessä toisen vanhempani luona, tuntuu aina paljon yksinäisemmältä mennä toisen vanhemman luo yksin. On varmaan myös helpompaa kun vanhempien kuollessa saa siihen tukea sisaruksiltaan eikä silloinkaan jää täysin yksin.

Mutta ilmeisesti ainoat lapset eivät osaa kaivata sellaista mitä heillä ei ole koskaan ollut, vähän niin kuin harva suree sitäkään ettei ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.

Ainoana lapsena (nyt jo äiti itsekin useammalle lapselle) olen kokenut aina että elämästäni puuttuu jotain kun niitä sisaruksia ei ole.

Ei ole sisarusten lapsia eikä näin ollen serkkuja minun lapsillani.

Lapsena en sitä tajunnut kun oli paljon serkkuja ja asuttiin lähekkäin. Nyt itse äitinä näen omien lasten yhteyden keskenään. Ja tajuan vielä paremmin mistä olen jäänyt paitsi. Niin hyvässä kuin hieman pahassakin.

Ymmärrän että he tulevat olemaan toistensa elämässä aina läsnä ja tuntevat toisensa parhaiten.

Vierailija kirjoitti:

Kai se on tottumuksesta kiinni. Itselläni on kaksi siskopuolta (toinen vanhempi sama) ja koin kurjaksi, kun jouduin asumaan vanhempieni erotessa sen vanhemman luona jolle olen ainoa lapsi, tuntui yksinäiseltä. Myös aikuisena olen ollut iloinen että on siskoja, joiden kanssa käydä yhdessä toisen vanhempani luona, tuntuu aina paljon yksinäisemmältä mennä toisen vanhemman luo yksin. On varmaan myös helpompaa kun vanhempien kuollessa saa siihen tukea sisaruksiltaan eikä silloinkaan jää täysin yksin.

Mutta ilmeisesti ainoat lapset eivät osaa kaivata sellaista mitä heillä ei ole koskaan ollut, vähän niin kuin harva suree sitäkään ettei ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.

ja varmaan osaa kaivatakin, mutta sitten taas, ihmiset yleensä oppivat löytämään elämästään ne hyvät asiat. Oli sitten sisarukseton tai sisaruksellinen. Ei kumpikaan asia ole pelkkää hyvää tai huonoa. 

Vierailija kirjoitti:

Ainoana lapsena (nyt jo äiti itsekin useammalle lapselle) olen kokenut aina että elämästäni puuttuu jotain kun niitä sisaruksia ei ole.

Ei ole sisarusten lapsia eikä näin ollen serkkuja minun lapsillani.

Lapsena en sitä tajunnut kun oli paljon serkkuja ja asuttiin lähekkäin. Nyt itse äitinä näen omien lasten yhteyden keskenään. Ja tajuan vielä paremmin mistä olen jäänyt paitsi. Niin hyvässä kuin hieman pahassakin.

Ymmärrän että he tulevat olemaan toistensa elämässä aina läsnä ja tuntevat toisensa parhaiten.

Ja sitten taas itse olen ainakin rakkaiden ystävieni kohdalla nähnyt, että sisarukset ovat saaneet keskenään ihan kauheita riitoja mm. perinnöistä ja menettäneet yhteyden toisinsa kokonaan. Itselläni on ollut todella sopuista perunkirjoitukset sisarusten kanssa, joten on kyllä kauheaa, että vanhemman kuollessa saatetaan menettää se sisaruskin.

Vierailija kirjoitti:

Ainoana lapsena (nyt jo äiti itsekin useammalle lapselle) olen kokenut aina että elämästäni puuttuu jotain kun niitä sisaruksia ei ole.

Ei ole sisarusten lapsia eikä näin ollen serkkuja minun lapsillani.

Lapsena en sitä tajunnut kun oli paljon serkkuja ja asuttiin lähekkäin. Nyt itse äitinä näen omien lasten yhteyden keskenään. Ja tajuan vielä paremmin mistä olen jäänyt paitsi. Niin hyvässä kuin hieman pahassakin.

Ymmärrän että he tulevat olemaan toistensa elämässä aina läsnä ja tuntevat toisensa parhaiten.

Itse olin sisarteni kanssa paljon lapsena ja olimme läheisiä, mutta välit menivät silti myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Ainoan lapsen elämä on kurjaa, kun tahdotaan lapsenlapsia ja ei niitä saa tehtyä ja kun vanhemmat vanhenevat ja joutuu yksin huolehtimaan, että vanhemmat pärjäävät. Ei ole ollut sisarusta kasvinkumppanina. Ei opi fyysinesti elämään läheisessä suhteessa, jakamaan tilaa kotona toisen lapsen kanssa ja myöhemmin parisuhteessa on vähän että "auts sattui" tai "minä olin täällä ensin, älä tule keittiöön yhtaikaa" tai "minun, minun, minun". Ei ole ns "särkymävaraa" eli esim. jos yksi kuolee ei jää yhtään.

Näitä ei tietenkään saisi kertoa. Kohta alkaakin sadella kritiikkiä. 

Jos ei saa kuin yhden, on sekin parempi kuin ei yhtään. Ainoalla lapsella ei ole kotona leikkikaveria ja kylässä ja päiväkodissa ei leiki samalla tavalla, kuin monilapsisista perheistä tulevat. Leikkii kyllä, mutta hänen säännöt, rajat, tavat ja tottumukset  eivät ole muiden mielestä mielekkäitä.

Mulla on 2 sisarusta eikä mitään tuollaisia kokemuksia.

Olen 42 ja ainoa lapsi. En ainakaan vielä ole ikinä kaivannut sisarusta.

Itselläni on useampi lapsi. Välillä harmittaa, että omaa itsekkyyttäni olen halunnut monta lasta, koska tavallaan jokainen ansaitsisi olla ainokainen. Toivottavasti arvostavat toisiaan ja toistensa olemassaoloa.

Ei lapsi välttämättä _tarvitse_ sisaruksia.