Meillä kummittelee tässäkin asunnossa! Olemmeko tuloissa hulluiksi -ketju 2.
Mistä aloittaisin?
Olen hämilläni. Nyt kauhuissani. Tunnen oloni hölmäksi, tyhmäksi, avuttomaksi. He jotka ovat lukeneet alkuperäistä ketjua (löytyy googlella), tietävät mistä puhun. Tänä iltana taas olen pelännyt. Pitkään oli taukoa kuten aiemman ketjun loppuun kirjoitin, mutta se palasi. Nyt tiedän miksi velheni kertoi meillä ovien auenneen itsestään, toisen veljeni näkevän näkyjä "kuin joku kulkisi portaissa" -joita en ole itse uskonut. Nämä vaan ovat vahvistuneet. Tänä iltana ensimmäistä kertaa harkitsin tosissani pappia ja muutto kävi mielessä. Nytkin mietin seuraavaa ääntä, kuinka siihen reagoida. En voi enää ilta klo 21.00 liikkua ilman miestäni.
En jaksa tähän kirjoittaa kaikkia, mutta joitakin jos joku haluaa lukea? -väsy painaa jo, huomenna enemmän.
Ei naurata.
-Alkup. Ketjun aloittaja - muistaako joku?
Kommentit (90)
Mä uskon kyllä tämän:-) Meillä on myös joku henki, jonka olen kerran nähnytkin. Hän on pitkä ja hoikka mies. Ilmeisesti appiukon isä jonka rakentamassa talossa asumme!
Täällä katoaa tavaroita, näkyy varjoja, vauva on höpötellyt tyhjille seinille.
Anopin kuollessa oli kello pysähtynyt täsmälleen kuolinhetkellä.( kello on edelleen tallessa) Välillä tietyssä kohtaa rappusissa on ihan omanlainen tuoksunsa:-) ei aina. Ovet avautuu ja portaat narisee.
Alkuun pelkäsin mutta nykyään ajattelen , että kai me tänne mahdutaan kaikki:-)
Miten ihmiset kehtaavat masturboida talossa jossa on henkiä?
Se henki siirtyy jonkin esineen mukana asunnosta toiseen. Tai ihmisen.
Minulle nämä jutut eivät ole lainkaan outoja. Olen kristitty, olen kokenut Jumalan läsnäoloa ja rakkautta, rukousvastauksia ja johdatusta elämässäni. Mutta olen myös tietoinen siitä, että on olemassa itse Paha, Saatana. Raamatun mukaan asia on selvä: on hyviä Jumalan henkiä, mutta myös pahan henkiä. Raamatun mukaan kyseessä on pahan henki, jos se ei tunnusta Jeesusta Herrakseen.
Olen kuullut useita tosikertomuksia ihmisten kokemuksista henkien kanssa. Ne ovat ihan todellisia, mutta usein näyttäytyvät sellaisille ihmisille, jotka ovat jollakin tavoin "etsineet" yliluonnollisuutta pahan puolelta. Eli pahan puolella tarkoitan kaikkea muuta yliluonnollisuuden etsimistä kuin mitä kristillinen srk etsii. Eli juuri spiritismi, new age, meditaatio, henkien palvonta, enkelijutut ilman Jeesusta, noituus Ym. Jos et itse ole näitä harjoittanut, niin voi olla että joku suvussasi on ennen sinua harjoittanut ja siksi kirous on päälläsi.
Jumalan pyhä Henki ei koskaan pelottele ihmistä, ei esiinny haamuna tai epämääräisinä ääninä ja kokemuksina. Pyhä Henki korostaa aina Jeesuksen ristin kuolemaa ja vapahdusta Jeesuksessa.
Pahojen henkien kanssa ei kannata leikkiä, sillä niiden perimmäinen tarkoitus on vain ja ainoastaan paha- lopulta viedä ihminen kadotukseen, Saatanan kärsimykseen ja eroon Hyvästä Jumalasta.
Mutta jokainen pahakin henki on Jeesukselle alamainen, kannattaa lukea esim. Raamatusta, miten Jeesus karkoitti ihmisistä riivaajahenkiä pois. Ja tämä toimii edelleen tänä päivänä: uskovainen, joka uskoo Jeesukseen, voi ajaa Jumalan voimalla tällaiset pahat henget pois. Voisin itsekin tulla teille tai kenelle vain sitä kokeilemaan, koska tämä voima on todellinen ja Jumala on itse sen luvannut. Mutta ainoa vapautus tosiaan näihin kummitteluihin on, että talossa julistetaan Jeesus Herraksi ja Vapahtajaksi, pahat henget ei enää sen jälkeen tule, jos ei pahuutta uudelleen lähdetä "kosiskelemaan" em. mystisin keinoin.
Rukoilen puolestanne, että Saatanan pelottelu ja pahuus saisi loppua ja löytäisitte Jeesuksen ja Hänen voimansa <3 Se on rakkauden ja onnen henki, Pyhä Henki, joka johdattaa totuuteen ja Hyvän Jumalan tuntemiseen! <3 Itse koen päivittäin onnea, koska tunnen Hyvän elävän Jumalan!!
Pyydä ihan ääneen henkeä tulemaan luoksesi ja antamaan merkin läsnäolostaan. Kun olet saanut merkin kerro säänöt. Kysy kysymyksiä joihin voi vastata kyllä tai ei. Kyllä- kosketus oikeaan käteen, ei- kosketus vasempaan käteen. Kysy esim onko jotain pahaa tapahtunut kun hän on täällä.
Miksi näihin kummitusketjuihin ilmestyy aina jotain himouskovaisia paasaamaan? Mitä tekemistä aaveilla ja poltergeisteilla on jonkun "saatanan" tai "jumalan" kanssa? Ei mitään.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 03:16"]
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 02:29"]Puuovet avautuvat itsestään ilmavirtojen ja talon elämisen saurauksena. Kolinat ja paukkeet kuuluvat myös talojen ääniin. Itse en kopauksista välitä. Eri asia on sitten on sellaiset äänet jotka vaativat todella jotakin liikuttamaan. Luin joskus talosta jossa kaikki alkoi ensin ääninä sitten vilahduksia silmäkulmassa ja lopulta selittämättömiä kuolemantapauksia rappusissa tönäisty ja vastaavia. Jos henki on pahantahtoinen se voi tunkeutua ajatuksiis ja kauttasi aiheuttaa pahoja tekoja. Suosittelisin muuttamaan ennenkuin aiheutuu peruuttamatonta vahinkoa.
[/quote]Meidän kohdalla "talo ei elä". Vasta muutaman vuoden vanha asunto. Ap
[/quote]
Nimenomaan uusi talo elää paljon. Meillä neljä vuotta vanha talo, joka on koko ajan paukkunut ja natissut. Uusi puu elää. Lattialistat esim. liikkuvat paljonkin.
Oletko koskaan kokeillut määrätä aavetta pois? Mulla auttoi kerran kun avasin oven ja käskin kovaan ääneen aaven pois ja pysyvän myös pois - ja voin vaikka vannoa että näin kuin jotain hieman ilmaa tiiviimpää lipui ohi. (Tärkeää kai oli se että olin tosi vihainen ja uskoin lujasti kykyyni karkottaa aaveita)
Ette ole tulossa hulluksi. Olette jo