Miksi jotkut miehet yrittävät tahallaan saada naiselle huonon itsetunnon?
Luulevatko että sillä saavat naisen nalkkiin,kun nainen luulisi ettei kelpaa muille?
Kommentit (87)
Juuri näin. Kävi minullekin. Tajusin vasta myöhemmin, jotkut eivät tajua koskaan.
Aika monet tykkäävät ylentää itseään alentamalla toisia. Valitettavasti.
Opin tämän asian kun tapasin tällaisen miehen.
toista alentamalla ylentää itteään
No mulla johtui siitä että olen suht kaunis nainen ja tätä ei mies kestänyt. Arvosteli ja valitti koko ajan, joskus jopa huonosti lakatuista varpaankynsistä kun ei enää muuta keksinyt. Liha vaksi nyt aika usein vaikka olin aika hoikka.
Lopulta jätin ja mies alkoi itkeä että olin liian kaunis hänelle!
Minun ystävääni taas ei koskaan arvostella ulkonäöstä mutta kaikesta muusta. On liikaa kavereita, on liian sosiaalinen yms.
Minusta suomalaiselle (joillain) miehellä on joku itsetunto-ongelma. Ulkkarit ei toimi näin.
Suurin osa niistä on pornon pilaamia jonneja, jotka eivät tule ikinä kasvamaan aikuiseksi.
? Toimii myös toisinpäin. Taas kerran.
En ole sietänyt yhdeltäkään mieheltä ulkonäkööni liittyen yhtään arvostelua. Vaihtoon on lähtenyt saman tien. En myöskään huomauttele miehille heidän puutteistaan. Kehumista yritän löytää aina ja itsekin mielellään sellaisia otan vastaan.
Jos sillä on itsellä huono itsetunto
Heillä on itsellään huono itsetunto.
Tunnen naisen, joka oli jääkiekkoilijan kanssa naimisissa ja mies on nitistänyt naisen itsetunnon. Luulisi, että pölvästilajin pelaajaa kehuisivat pölvästilajin seuraajat niin paljon, että tarvitsisi nolata omaa vaimoa.
Exällä oli tapana kehua naispuolisia työkavereitaan. Jos mietin uuden työpaikan hakemista, luetteli ketkä kaikki työkaverinsa voisivat hakea ja saada paikan. Lopulta kun ei muuta enää keksinyt, lakkasi syömästä tekemiäni ruokia. Jos tein makaronilaatikkoa, osti seuraavana päivänä kaupasta Saarioisten laatikkoa. Mitään en osannut, vaikka hoidin tukkoon menneistä putkista lähtien kotityöt.
Sitten kun pyysin allekirjoitusta avioeropaperiin, ihmetteli miksi haluan erota.
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että tällaisilla toisia alentavilla on itsellään huono itsetunto.
Mutta mikä syy se huono itsetunto on? Itselläikään ei ole mielestäni hyvä itsetunto, mutta en silti raaski tai halua kiusata muita.
Samaa voi kysyä naisilta. Ei ole salaisuus että on naisia jotka alentavat itsetyydyttäviä miehiä, esim runkkareiksi. Sitten ihmetellään miksi on pelimiehiä ja seksuaaliväkivaltaa. Nämä ovat niitä samoja miehiä jotka haluavat myös naisille huonon itsetunnon. Juna kulkee ihan molempiin suuntiin.
Vierailija kirjoitti:
Mutta mikä syy se huono itsetunto on? Itselläikään ei ole mielestäni hyvä itsetunto, mutta en silti raaski tai halua kiusata muita.
Ei se mikään syy olekaan vaa selitys.
Ei hyvä, mutta selitys se on.
Heikkojen pitää pyrkiä pinnalle tallomalla muita.
Kaikki eivät heti ymmärrä, että tässä asiassa vallitsee naisten monopoli, vaikkei siitä saisi puhuakaan. Ehkä juuri siksi nämä miehet eivät ole asiasta kuulleet.
Exällä oli tapana kehua minulle vuolaasti muita naisia ja sen jälkeen hän vielä myhäili päälle oikein itseensä tyytyväisenä. Näytin ovea ja sinkkuna näyttää äijä olevan vielä vuosienkin jälkeen, se varmaan kertoo kaiken tarpeellisen.
Vierailija kirjoitti:
En ole sietänyt yhdeltäkään mieheltä ulkonäkööni liittyen yhtään arvostelua. Vaihtoon on lähtenyt saman tien. En myöskään huomauttele miehille heidän puutteistaan. Kehumista yritän löytää aina ja itsekin mielellään sellaisia otan vastaan.
Juuri näin 👍🏼
Tietävät olevansa se kaikkein huonoin, niin yrittävät saada jonkun muka vielä itseään alemmaksi.