Korkeakoulutetut naiset, jotka eivät löydä korkeakoulutettua miestä?
Olettaa sopii, että korkeakoulutettu nainen on viettänyt elämästään 4-6 vuotta yliopistolla (tai AMK:ssa), ja useimmilla nämä vuodet osuvat vielä siihen kohtaan, kun ulkoinen viehättvyys on korkeimmillaan ja sosiaalinen elämä aktiivisimmillaan eli parinkympin alkupuoliskolle/keskivaiheille.
Ettekö tavanneet näitä (tulevia) korkeakoulutettuja miehiä silloin? Ei ainakaan itselläni tule äkkiä mieleen toista elämänvaihetta, jossa tapaisi niin paljon ja laajasti omankaltaisia miehiä kuin yliopistolla. Tuntuu, että ympärilläni pariuduttiin koko ajan ja itsekin löysin miehen vain muutaman viikon opiskelujen jälkeen fuksina, yhdessä on oltu siitä asti. Myös suurin osa tuntemistani pariskunnista on tavannut joko opiskelun tai opiskelijaharrastusten kautta.
Toki varmasti joillakin aloilla on suurimmaksi osaksi vain naisia, mutta ainakin omassa yliopistossani meininki oli melko poikkitieteellistä, ja koko yliopiston sukupuolijakauma näyttää olevan naisten eduksi 53,4 - 46,6 %, eli mistään massiivisesta ylijäämästä ei puolin tai toisin ole kysymys.
Kommentit (223)
Kun katson tuttavapiiriäni, niin harva parikymppisenä opiskelijana vakavaan suhteeseen alkanut on yhdessä saman kumppanin kanssa vielä kolmekymppisenä tai sitä vanhempana. Opiskeluaika on niitä vuosia, jolloin ihminen vielä kehittyy ja aikuistuu, ja monesti opiskelun jälkeen siellä 25-30 -vuotiaana huomataan, että halutaan sittenkin elämältä ihan eri asioita, tai ei ole enää muita syitä olla yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AMK ssa koulutettu ei ole korkeakoulutettu. Maisterista ylöspäin on.
AMK insinöörit on heittämällä korkeammin koulutettuja kuin nalleja koulutuksessa toisilleen viskelevät, työelämässä ikuista looppia toistavat opettajat. Puhumattakaan näistä yliopiston feministisistä pseudotieteistä.
Naurattaa tuo kommenttisi. Insinöörit oppivat mittaamaan, tuottamaan ehkä jotain koodia ja muutaman esseen siinä sitten kirjoittavat. Mitään syvällisempää teoreettista ajattelua ei amk:ssa vaadita.
Käytäntöä amkissa harjoitellaan, ja hyvä niin. Kaikille on paikkansa.
Minulla on yksi lapsi amkissa ja pari yliopistossa. Ihan samaa diipadaapaa heidän kaikkein tehtävät ovat. Vai vielä teoreettista ajattelua.
Jep, olen käynyt sekä amk että yo. Riippuu varmaan alasta, mutta amk oli vaativampi/kuormittavampi sillä tavalla, että enemmän kirjallisia tehtäviä, ryhmätöitä ja pakollisia työharjoitteluja.
Opinnäytetyölläkin oli korkeammat vaatimukset kuin gradulla. Itse pääsin siis maisteriopinnoissa helpommalla kuin amk (oon ihmistyyppinä suht laiska ja aamu-uninen).Millä alalla AMK:n päättötyö on vaativampi kuin gradu? Sen verran puolivillaisia räpellyksiä nähnyt ”päättötyönä”että ihmetyttää ja kovasti.
Näin sanoo semmoinen, joka oikeasti ei ole gradua tehnyt. Maisteri olen itse, ja olen ohjannut näitä AMK lopputöiden tekemistä. Jännä juttu myös, että AMKn ja yliopiston suorittanut ei edes tiedä, että mikä ero näissä on.
Itsellä suomen kieli pääaineena, gradu puhekielen vaihteluista. Alasta johtuen eräänkin sukulaisen ja ystävän gradun ja päättötyön oikolukeneena minulla on aika paljonkin näkemystä aiheesta.
(Maisterina tiennet, että kysyvän sivulauseen alkuun ei tule että-konjunktiota. Muun muassa. Muutakin huollettavaa kielestäsi löytyy.)

Kyllä ne AMKilaisestkin ovat korkeastikoulutettuja, yliopistosta valmistuneet ovat puolestaan akateemisesti koulutettuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat opiskellessaan äärimmäisen nirsoja, koska ovat "nostamassa tasoaan korkealla koulutuksella". Kurssikavereita katsotaan alentuen, tottakai miehen pitää olla tohtori tai vähintään lisensiaatti jos itse on (tuleva) maisteri. No jos on perinyt vanhaa rahaa tai muuten rikas niin maisterikin voi mennä.
Sitten kun se totuus lävähtää silmille parin duunivuoden jälkeen, niin ihmetellään mihin ne hyvät ja vapaat miehet on kadonneet? Kun ei niitä samalla tavalla tapaa kuin opiskeluaikana. No ne miehet on jo löytäneet naisen ja parisuhteessa siinä vaiheessa kun asiaan havahdutaan.
Itse olin lähes ilmaa naisille opiskeluaikana vaikka yritin heitä asiallisesti lähestyä. Vaan ne sosiaalisimmat ja suosituimmat sai edes jotain vastakaikua.
Nämä palstan i n c e l- miesten ajatusmaailma on kyllä tosi harhainen ja outo.
Yliopistoon mennään hankkimaan ammatti. Mutta jos itsellä ei sitä ole tsi sitä ei halua, niin vaikea on ymmärtää. Toinen juttu on tuo seurustelu, sekin yleensä vain tapahtuu kun ollaan koulussa, opiskelemassa- Onpa kiva poika/ tyttö. Ihan vaan siitä syystä. Ei siinä ajatella mitään statuksia tai koulutuksia. Tai että toisella pitää olla saman tasoinen koulutus. Mutta jos elää jossain killeriyksiössä ilman sosiaalisia kontakteja, ja ilman kokemusta seurustelusta paitsi tämä palsta ja on noita ongelmia muutenkin, niin kai se ajattelutapa voi vääntyä noin sairaaksi ja harhaiseksi. Ei käy edes sääliksi, voihan sitä elämädä noinkin viettää.
Vajaaälyinen oppinut"uuden"sanan ja yrittää olla nokkela. Todella noloa:D
Ai, hienoa, että olet oppinut uuden sanan! Näin se sanavarasto karttuu pikkuhiljaa. Eikä omaa vajaaälyisyyttään tarvitse hävetä, eivät kaikki voi olla huippuälykkäitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AMK ssa koulutettu ei ole korkeakoulutettu. Maisterista ylöspäin on.
AMK insinöörit on heittämällä korkeammin koulutettuja kuin nalleja koulutuksessa toisilleen viskelevät, työelämässä ikuista looppia toistavat opettajat. Puhumattakaan näistä yliopiston feministisistä pseudotieteistä.
Naurattaa tuo kommenttisi. Insinöörit oppivat mittaamaan, tuottamaan ehkä jotain koodia ja muutaman esseen siinä sitten kirjoittavat. Mitään syvällisempää teoreettista ajattelua ei amk:ssa vaadita.
Käytäntöä amkissa harjoitellaan, ja hyvä niin. Kaikille on paikkansa.
Minulla on yksi lapsi amkissa ja pari yliopistossa. Ihan samaa diipadaapaa heidän kaikkein tehtävät ovat. Vai vielä teoreettista ajattelua.
Jep, olen käynyt sekä amk että yo. Riippuu varmaan alasta, mutta amk oli vaativampi/kuormittavampi sillä tavalla, että enemmän kirjallisia tehtäviä, ryhmätöitä ja pakollisia työharjoitteluja.
Opinnäytetyölläkin oli korkeammat vaatimukset kuin gradulla. Itse pääsin siis maisteriopinnoissa helpommalla kuin amk (oon ihmistyyppinä suht laiska ja aamu-uninen).Millä alalla AMK:n päättötyö on vaativampi kuin gradu? Sen verran puolivillaisia räpellyksiä nähnyt ”päättötyönä”että ihmetyttää ja kovasti.
Näin sanoo semmoinen, joka oikeasti ei ole gradua tehnyt. Maisteri olen itse, ja olen ohjannut näitä AMK lopputöiden tekemistä. Jännä juttu myös, että AMKn ja yliopiston suorittanut ei edes tiedä, että mikä ero näissä on.
Itsellä suomen kieli pääaineena, gradu puhekielen vaihteluista. Alasta johtuen eräänkin sukulaisen ja ystävän gradun ja päättötyön oikolukeneena minulla on aika paljonkin näkemystä aiheesta.
(Maisterina tiennet, että kysyvän sivulauseen alkuun ei tule että-konjunktiota. Muun muassa. Muutakin huollettavaa kielestäsi löytyy.)
Niin muuten löytyy sinunkin kielestä. Nolompaa kuitenkin sinulle, kun pääaineesi oli tuo, mikä oli. Eiköhän tässä kuitenkin ollut kyse ihan muista asioista? Joku nyt tuossa tekstissä osui ja upposi, ja siksi halusit tulla nolaamaan.
Aika harvat naiset yliopistossa on kovin tasokkaita. Siinäpähän yrittävät saalistaa niitä top-miehiä, ei tule onnistumaan!

Ei stana, en kestä tätä....
Ihan vaan tiedoksesi, että todella usein akateemisesti koulutetulla miehellä on akateemisesti koulutettu vaimo. Ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että nämä pariskunnat tapaavat opiskellessaan tai työpaikoilla. Esimerkkkinä lääkärit tai juristit. Ei siinä mitään top ja tasoja ajatella. Täällä oikeassa maailmassa ajatusmallit ovat ihan erilaisia, kuin teidän palstan úlimiesten maailmassa. Mutta ihan rauhassa vaan voit jatkaa elämääsi noin. Veikkaan kuitenkin, että aika yksinäinen tulee elämäsi olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AMK ssa koulutettu ei ole korkeakoulutettu. Maisterista ylöspäin on.
AMK insinöörit on heittämällä korkeammin koulutettuja kuin nalleja koulutuksessa toisilleen viskelevät, työelämässä ikuista looppia toistavat opettajat. Puhumattakaan näistä yliopiston feministisistä pseudotieteistä.
Naurattaa tuo kommenttisi. Insinöörit oppivat mittaamaan, tuottamaan ehkä jotain koodia ja muutaman esseen siinä sitten kirjoittavat. Mitään syvällisempää teoreettista ajattelua ei amk:ssa vaadita.
Käytäntöä amkissa harjoitellaan, ja hyvä niin. Kaikille on paikkansa.
Minulla on yksi lapsi amkissa ja pari yliopistossa. Ihan samaa diipadaapaa heidän kaikkein tehtävät ovat. Vai vielä teoreettista ajattelua.
Jep, olen käynyt sekä amk että yo. Riippuu varmaan alasta, mutta amk oli vaativampi/kuormittavampi sillä tavalla, että enemmän kirjallisia tehtäviä, ryhmätöitä ja pakollisia työharjoitteluja.
Opinnäytetyölläkin oli korkeammat vaatimukset kuin gradulla. Itse pääsin siis maisteriopinnoissa helpommalla kuin amk (oon ihmistyyppinä suht laiska ja aamu-uninen).Millä alalla AMK:n päättötyö on vaativampi kuin gradu? Sen verran puolivillaisia räpellyksiä nähnyt ”päättötyönä”että ihmetyttää ja kovasti.
Näin sanoo semmoinen, joka oikeasti ei ole gradua tehnyt. Maisteri olen itse, ja olen ohjannut näitä AMK lopputöiden tekemistä. Jännä juttu myös, että AMKn ja yliopiston suorittanut ei edes tiedä, että mikä ero näissä on.
Itsellä suomen kieli pääaineena, gradu puhekielen vaihteluista. Alasta johtuen eräänkin sukulaisen ja ystävän gradun ja päättötyön oikolukeneena minulla on aika paljonkin näkemystä aiheesta.
(Maisterina tiennet, että kysyvän sivulauseen alkuun ei tule että-konjunktiota. Muun muassa. Muutakin huollettavaa kielestäsi löytyy.)
Niin muuten löytyy sinunkin kielestä. Nolompaa kuitenkin sinulle, kun pääaineesi oli tuo, mikä oli. Eiköhän tässä kuitenkin ollut kyse ihan muista asioista? Joku nyt tuossa tekstissä osui ja upposi, ja siksi halusit tulla nolaamaan.
Sitä vaan, että tuo mainitsemani on esimerkki kieliseikasta, joita nyt vain ei tule ”vahingossa” tai typona vaan vaatii ihan oikeaa tietämättömyyttä normeista. Ellei tällaisia erota, on vaikea esiintyä muka huolettomasti palstalle kirjoittelevana akateemisena.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ongelmana on myös se, että korkeakoulutetuilla miehillä on omat mieltymyksensä ja useat korkeakoulutetut naiset eivät näihin raameihin mahdu.
Olen itse korkeakoulutettu, itse asiassa väitellyt ja artikkeleita on 30. Kasvoin kuitenkin duunariperheessä ja kädessä pysyy niin vasara kuin lenkkiavainkin. Maallista hyvääkin on kertynyt eli auto on porsche ja kesämökki on niemen kärjessä.
Naisia on tullut tapailtua ja lakanoitakin on heiluteltu mutta sellaista ei ole vielä tullut vastaan jonka kanssa haluaisin elämäni jakaa. Kyllankaivajia on kyllä nähty, ja varsinkin akateemisia. Nykyään en edes vie ketään kotiini kun ovat heti muuttamassa sisään.
Summa summarum, naiset itse tuntuvat pitävän akateemisuutta jonain lähes aatelisena erityisarvona mutta miehen kannalta ne ovat tusinapirkkoja. Valitettavasti.
Jo oli huttua juttua. En ihmettele, että omaa kultaa ei ole löytynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AMK ssa koulutettu ei ole korkeakoulutettu. Maisterista ylöspäin on.
AMK insinöörit on heittämällä korkeammin koulutettuja kuin nalleja koulutuksessa toisilleen viskelevät, työelämässä ikuista looppia toistavat opettajat. Puhumattakaan näistä yliopiston feministisistä pseudotieteistä.
Naurattaa tuo kommenttisi. Insinöörit oppivat mittaamaan, tuottamaan ehkä jotain koodia ja muutaman esseen siinä sitten kirjoittavat. Mitään syvällisempää teoreettista ajattelua ei amk:ssa vaadita.
Käytäntöä amkissa harjoitellaan, ja hyvä niin. Kaikille on paikkansa.
Minulla on yksi lapsi amkissa ja pari yliopistossa. Ihan samaa diipadaapaa heidän kaikkein tehtävät ovat. Vai vielä teoreettista ajattelua.
Jep, olen käynyt sekä amk että yo. Riippuu varmaan alasta, mutta amk oli vaativampi/kuormittavampi sillä tavalla, että enemmän kirjallisia tehtäviä, ryhmätöitä ja pakollisia työharjoitteluja.
Opinnäytetyölläkin oli korkeammat vaatimukset kuin gradulla. Itse pääsin siis maisteriopinnoissa helpommalla kuin amk (oon ihmistyyppinä suht laiska ja aamu-uninen).Millä alalla AMK:n päättötyö on vaativampi kuin gradu? Sen verran puolivillaisia räpellyksiä nähnyt ”päättötyönä”että ihmetyttää ja kovasti.
Näin sanoo semmoinen, joka oikeasti ei ole gradua tehnyt. Maisteri olen itse, ja olen ohjannut näitä AMK lopputöiden tekemistä. Jännä juttu myös, että AMKn ja yliopiston suorittanut ei edes tiedä, että mikä ero näissä on.
Itsellä suomen kieli pääaineena, gradu puhekielen vaihteluista. Alasta johtuen eräänkin sukulaisen ja ystävän gradun ja päättötyön oikolukeneena minulla on aika paljonkin näkemystä aiheesta.
(Maisterina tiennet, että kysyvän sivulauseen alkuun ei tule että-konjunktiota. Muun muassa. Muutakin huollettavaa kielestäsi löytyy.)
Niin muuten löytyy sinunkin kielestä. Nolompaa kuitenkin sinulle, kun pääaineesi oli tuo, mikä oli. Eiköhän tässä kuitenkin ollut kyse ihan muista asioista? Joku nyt tuossa tekstissä osui ja upposi, ja siksi halusit tulla nolaamaan.
Sitä vaan, että tuo mainitsemani on esimerkki kieliseikasta, joita nyt vain ei tule ”vahingossa” tai typona vaan vaatii ihan oikeaa tietämättömyyttä normeista. Ellei tällaisia erota, on vaikea esiintyä muka huolettomasti palstalle kirjoittelevana akateemisena.
Voi että. Wau. Että ihan luonteenkin pystyt päättelemään tämän ketjun kirjoitusten perusteella. Ja ihan, että olet huolissasi minun konjuktioiden käytöstäni av- palstalla. Pusi pusi- not.

?
Onko sinulla enemmänkin ongelmaa ymmärräyksessä? Onko sana ”huoleton” sinulle vieras vai mistä kiikastaa?

Seurustelin aikanaan suomen kielen opettajan kanssa( mies) . Oli samanlainen besserwisser, kuin tämä. Suhde loppui tästä syystä. Oli rasittava, oli aina korjaamassa kielioppivirheitä joka tilanteessa ja kaikilta. Taitaa olla tosi yleistä näillä.

Harvoin tulee puututtua kun tuota jo työkseen tekee. (Ei kai putkimieskään into pinkeänä rassaa kavereiden putkia vapaa-ajallaan...)
Tässä tämä yksi vain tuppasi esiintymään niiiin akateemisena niin heppoisin eväin, että tuli otetuksi kantaa. Nyt siirryn pihalle puun varjoon. Kiistelkää te kaksi keskenänne, areena on vapaa. 🙂
Nykyään taitaa olla enemmistö korkeakoulutetuista naisia. Onkos se sitten ihme, että korkeakoulutettuja miehiä eri riitä kaikille?
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä, että yliopistosta valmistuu mm. sellaisia kuin lääkärit, juristit, kauppatieteilijät, diplomi-insinöörit, psykologit ja kaikkien alojen professorit. Näillä miehilläkö ei ole hyvännäköisiä naisia?
No, ei ainakaan meidän tuttavalla, joka on lääkäri.

Missit menee nykyään jääkiekkoilijoille. Lääkäreille jää luulosairaat.

Sitten ei varmaan juuri kellään lääkärimiehellä ole, kun ei kerran teidän tuttavalla ole.
Miehen käytös on tärkein, ei koulutus eikä ammatti. Tosin sitä en tiedä osaako amiksen käynyt mies huomioida naista? Enkä puhu rahaan liittyvistä jutuista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä, että yliopistosta valmistuu mm. sellaisia kuin lääkärit, juristit, kauppatieteilijät, diplomi-insinöörit, psykologit ja kaikkien alojen professorit. Näillä miehilläkö ei ole hyvännäköisiä naisia?
No, ei ainakaan meidän tuttavalla, joka on lääkäri.
Missit menee nykyään jääkiekkoilijoille. Lääkäreille jää luulosairaat.
Juujuu, varmasti tosi vaikeaa on lääkärimiehillä saada naista :D
Ja miten jääkiekkoilijat liittyvät AMK vs. yliopisto -keskusteluun?