Korkeakoulutetut naiset, jotka eivät löydä korkeakoulutettua miestä?
Olettaa sopii, että korkeakoulutettu nainen on viettänyt elämästään 4-6 vuotta yliopistolla (tai AMK:ssa), ja useimmilla nämä vuodet osuvat vielä siihen kohtaan, kun ulkoinen viehättvyys on korkeimmillaan ja sosiaalinen elämä aktiivisimmillaan eli parinkympin alkupuoliskolle/keskivaiheille.
Ettekö tavanneet näitä (tulevia) korkeakoulutettuja miehiä silloin? Ei ainakaan itselläni tule äkkiä mieleen toista elämänvaihetta, jossa tapaisi niin paljon ja laajasti omankaltaisia miehiä kuin yliopistolla. Tuntuu, että ympärilläni pariuduttiin koko ajan ja itsekin löysin miehen vain muutaman viikon opiskelujen jälkeen fuksina, yhdessä on oltu siitä asti. Myös suurin osa tuntemistani pariskunnista on tavannut joko opiskelun tai opiskelijaharrastusten kautta.
Toki varmasti joillakin aloilla on suurimmaksi osaksi vain naisia, mutta ainakin omassa yliopistossani meininki oli melko poikkitieteellistä, ja koko yliopiston sukupuolijakauma näyttää olevan naisten eduksi 53,4 - 46,6 %, eli mistään massiivisesta ylijäämästä ei puolin tai toisin ole kysymys.
Kommentit (223)
Valitettavasti olin ujo, enkä pitänyt juomisesta tai juhlimisesta. Opiskelin vaan ahkerasti vapaa-ajalla. Jälkeenpäin ajateltuna olen nyt sitä mieltä, että olisi pitänyt yrittää väkisin vaan mennä bileisiin. Jäi varmaan paljon kokematta, eikä tullut luotua ihmissuhteita opiskeluaikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jollain humppatieteiden taiteen maisterilla ei ole yhtää varaa katsoa nenänvarttaan pitkin AMK-insinööriä.
Jos et ole dippa-inssi, lakimies, kauppatieteiden maisteri tai lääkäri, niin sillä että olet maisteri, ei ole paskankaa väliä.
Jonkun pieni palkkaiselle alalle kouluttautuneen kasvatustieteiden maisterin on ihan turha luulla itsestään liikoja. Kyseessä on 3. asteen maisteritutkinto. Takana vain ne taiteilijat ja muut hörhöt.
No ei, mutta mitä yhteistä on amk-insinöörillä ja humppatieteiden maisterilla..? Amk-insinööri varmaan helpommin löytää sopivan puolison esim. amk-hoitsusta.
Itse oon amk-tradenomi ja asiantuntijatyössä, palkkani on keskivertoa parempi. Mieheni on amis-putkimies, fiksu ja hyvä hommassaan ja tienaa yhtä paljon kuin minäkin eli yli keskiverron. Ei ole mitään tarvetta mulla havitella korkeammin koulutettua miestä (oon itse asiassa niidekin kanssa seurustellut; sotatieteen maisterin eli laatikkoleukalentäjän ja di:n kanssa, olivat elämäni huonoimpia parisuhteita ja aika mielenvikaisia tyyppejä, luulivat olevansa muiden ihmisten yläpuolella).
Humppatieteiden maisteri se tässä näppejään jää nuolemaan, kun itse karsii vähemmän koulutetut AMK-insinöörit pois. Miehiä näin yleistäen, ei naisen koulutus kiinnosta.
Naisen koulutus ei kiinnosta kouluttamattomia miehiä. Akateemisia miehiä se kiinnostaa. Akateemiset miehet pariutuvat akateemisia naisia useammin toisen akateemisen kanssa. Eli naiset naivat miehiä useammin alaspäin.
Johtuisiko vaikka siitä, että koulutetuista naisista on ylitarjontaa? Näin ollen koulutetut miehet todella helposti pariutuvat koulutettujen naisten kanssa.
-ohis
Miksi se siitä johtuisi?
Miksi miehiä pitäisi mitenkään kiinnostaa naisen koulutustaso?
Parhaassa tapauksessa nainen olisi vielä samalla alalla ja sitten sen pitäisi päästä pätemään jokaisessa asiassa mistä keskustellaan.
Parasta ettei kumpikaan ymmärrä kläytännössä mitä toinen tekee niin pysyy rauha maassa. Naisten ongelma tuossa on nyt se ettei huonommin koulutettu yleensä kelpaa.
Oma on asianne.
Useimmat akateemiset miehet arvostavat vaimon koulutusta ja nimenomaan valitsevat akateemisen vaimon. Ei ole pätemisen kanssa ongelmia, mutta akateemisissa parisuhteissa keskustellaan paljon ehkä duunarisuhteita enemmän ja arvostetaan sitä, että toinenkin osaa keskustella itseä kiinnostavista aiheista älyllisesti. Moni mies häpeää myös, jos oma vaimo puhuu ihan oppimattomia läpiä päästään.
... Jatkan vielä, että en usko miesten valitsevan akateemista puolisoa tietoisesti. Valinta on tiedostamaton sitä kautta, että yhteinen sävel löytyy esimerkiksi sitä kautta, että toisen kanssa pystyy keskustelemaan niistä asioista, jotka itseä kiinnostavat.
Sellaisiakin parisuhteita tietysti on, jossa kohtaaminen tunnetasolla on hyvin vähäistä ja riidellään paljon. Jos ei ole minkäänlaista kokemusta omasta lapsuudesta siitä, että mies ja nainen voivat rakastaa ja kunnioittaa toisiaan syvästi, kohdata älyllisesti ja seksuaalisesti, niin ei sellaista osata edes vaatia itselle eikä uskota, että sellaista voi olla olemassa. Se taas on kokonaan eri asia kuin se puhutaanko parisuhteessa politiikasta vai pelkästään marjastamisesta, lapsista ja muista arkisista asioista. Parisuhteen laatu ei riipu siitä mistä keskustellaan, vaan millainen kontakti on. Siitä näkökulmasta koulutustausta tai sen eroavaisuus on onnellisuuden kannalta merkityksetön.
Käytännössä yhteiskuntaluokka määrittää kyllä paljon muutakin kuin sitä keskustelun määrää. Työväenluokkaisille pareille on luontevaa usein, että elämän sfäärit eroavat sukupuolittuneesti. Miehet puuhaavat miesten juttuja mieskavereiden kanssa ja naiset naisten juttuja. Akateemisille taas on tyypillisempää, että vapaa-aikaa vietetään pariskuntana. Matkustellaan yhdessä, harrastetaan yhdessä, tehdään kotitöitä yhdessä esim. kokkaillaan yhdessä.
Isoimmalta osin olen samaa mieltä. Yksilötekijöillä on kuitenkin huomattava merkitys. Tiedän useita koulut nuorena töiden alta jättäneitä, todella älykkäitä ja luovia miehiä (oletan että naisiakin on). Taustat on heillä myös ihan perusduunariperheissä, mutta kaikkien kotona on arvostettu taidetta, eikä koulutusta ole väheksytty vaikkei siihen erityisesti ole pyrittykään. Oman tällaisen mieheni kanssa olen hyvin tyytyväinen, ja muistan koulutuseron vain vauvapalstalla.
Olet palkkaava esimies vain unissasi.