Korkeakoulutetut naiset, jotka eivät löydä korkeakoulutettua miestä?
Olettaa sopii, että korkeakoulutettu nainen on viettänyt elämästään 4-6 vuotta yliopistolla (tai AMK:ssa), ja useimmilla nämä vuodet osuvat vielä siihen kohtaan, kun ulkoinen viehättvyys on korkeimmillaan ja sosiaalinen elämä aktiivisimmillaan eli parinkympin alkupuoliskolle/keskivaiheille.
Ettekö tavanneet näitä (tulevia) korkeakoulutettuja miehiä silloin? Ei ainakaan itselläni tule äkkiä mieleen toista elämänvaihetta, jossa tapaisi niin paljon ja laajasti omankaltaisia miehiä kuin yliopistolla. Tuntuu, että ympärilläni pariuduttiin koko ajan ja itsekin löysin miehen vain muutaman viikon opiskelujen jälkeen fuksina, yhdessä on oltu siitä asti. Myös suurin osa tuntemistani pariskunnista on tavannut joko opiskelun tai opiskelijaharrastusten kautta.
Toki varmasti joillakin aloilla on suurimmaksi osaksi vain naisia, mutta ainakin omassa yliopistossani meininki oli melko poikkitieteellistä, ja koko yliopiston sukupuolijakauma näyttää olevan naisten eduksi 53,4 - 46,6 %, eli mistään massiivisesta ylijäämästä ei puolin tai toisin ole kysymys.
Kommentit (223)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei korkeakoulutettu nainen kelpuuta korkeakouluttamatonta miestä, joka osaa omin käsin korjata sen iltayöstä vuotamaan alkaneen vesiputken? Miksi korkeakoulutettu nainen haluaa miehen, joka tuossa tilanteessa ei osaa muuta kuin soittaa (ei-korkeakoulutetun) korjaajan paikalle ja maksaa tästä 400€? Tämä vain yksi pienen pieni esimerkki.
Mä kelpuutin ja huomasin, että siinä on pulmansa. Akateemiset exät ei rempanneet, mutta eipä ne myöskään odottaneet mun kokkaavan. Samoin akateemiset exät tukivat mua työssä ja opiskeluissa eivätkä kiukutelleet, jos päivä venyi tai luin mieluummin kirjaa kuin siivosin.
Melkoista stereotypiaa. Vaikka mies ei ole korkeakoulutettu, ei se tarkoita että hän automaattisesti pitää naista siivooja-kokkaajanaan. En tunne ketään, joka ajattelisi noin.
Valitettavasti koin käytännössä. Jos olisin alunperin ajatellut noin, en toki olisi tuohon suhteeseen ryhtynyt. Enkä ajattele nytkään, että aina on noin, mutta lähtökohtaisesti perinteisissä amispohjaisissa ammateissa olevat miehet ovat todennäköisemmin vanhoillisempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei korkeakoulutettu nainen kelpuuta korkeakouluttamatonta miestä, joka osaa omin käsin korjata sen iltayöstä vuotamaan alkaneen vesiputken? Miksi korkeakoulutettu nainen haluaa miehen, joka tuossa tilanteessa ei osaa muuta kuin soittaa (ei-korkeakoulutetun) korjaajan paikalle ja maksaa tästä 400€? Tämä vain yksi pienen pieni esimerkki.
Koska sen miehen kanssa pitää kuitenkin enemmän keskustella kun korjailla putkia. Joten sen yhden kerran elämässä jolloin ehkä joku putki vuotaa maksan ilomielin 400€ ja jaan elämäni miehen kanssa joka on sivistykseltään samalla tasolla, vaikka ei osaisikaan korjata vuotavaa putkea. Ja huom, ei tarvitse olla korkeakoulutettu jotta on sivistynyt, eli se ei ole ongelma. Harva vaan laittaa kumppanin toivelistalle "osaa korjata putken". Moni nainen osaa myös itse korjailla asioita, eivät enää tarvitse miestä tekemään "miesten hommia".
Nämä on aika niin hassuja nämä miehet, kun ne on sitä mieltä, että olen hyvä mies, kun en lyö naista, käyn töissä, pesen hampaat ja käytän deodoranttia ja osaan vaihtaa auton renkaat- nyt kyllä pitää kelvata naiselle, kuin naiselle, ja jos en kelpaa, niin onpa kyllä kranttuja naiset, on.
Kelpaako teille itselle se, että nainen osaa leipoa hyvän täytekakun? Kyllä pitäisi jelvata- hyvä täytekakku maksaa leipomossa satasen!!!

Minä teen täytekakut itse, koska leipomon kakut kalliita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän noista opiskeluaikojenkin suhteista osa kariutuu.
Mutta iso kysymyshän on juuri se, että mihin nuo miehet tuossa erotilanteessa piiloutuu? Kun kerran ne eivät tunnu vapautuvan halukkaille
Niillä on jo uusi katsottuna. Miehet eivät osaa olla yksin.
Jos vaimo on vakavasti sairas, ja kuolee, niin uusi otetaan jo sillin, kun vaimo on sairas. Ja vanha vaimo unohtuu heti, kun hautajaiset on ohi. Ei miehet osaa rakastaa kuin itseään, nainen on vain käyttöesine.
Ei millään pahalla mutta mitä fiksu ja tulevaisuudessa varakas mies naisella?
Ne ajat ovat ohi missä prinssi ratsastaa paikalle, pelastaa prinsessan joltain rikolliselta, ja menettää puolet omaisuudestaan 3 vuoden päästä riitaisassa erossa.
No sinulla ei ole sitä pelkoa, että sinut joku nainen haluaisi, saat ihan rauhassa jatkaa yksin olemista.
Ei Suomessa naiset gaaveile mistään prinssistä, kun täällä ei miehet edes treffeillä tarjoa, paitsi jos pllua on saatavissa.
Kyllä minäkin naisille tarjoan ihan ilman odotuksia.
Se ettei sulle tarjota ei tarkoita ettei naisille tarjota.
Mä oon muuten naimisissa, mutta me ei ollakaan teidän papereissa korkeakoulutettuja :) Nooh onneksi on edes alaisena DI:tä, voin paistatella niiden valossa.
Ihan yleiselläbtadolla pihun. Tällä palstalla on säännöllisesti ketjuja missä miehet tasa- arvon nimissä toitottaa, että en tarjoa, kun tasa- arvo. Mihin tämä nyt hävisi????

Tosin noilla taidoilla ei kuulemma ole väliä nykyään, mutta teen silti, vieraat on tykänneet kun tule kyläilemään.
Vierailija kirjoitti:
Miksei korkeakoulutettu nainen kelpuuta korkeakouluttamatonta miestä, joka osaa omin käsin korjata sen iltayöstä vuotamaan alkaneen vesiputken? Miksi korkeakoulutettu nainen haluaa miehen, joka tuossa tilanteessa ei osaa muuta kuin soittaa (ei-korkeakoulutetun) korjaajan paikalle ja maksaa tästä 400€? Tämä vain yksi pienen pieni esimerkki.
Hmm... kaikki siis putkimiehiä stalkkaamaan?
Entäs sitten jos tulee sähkövika?
Kai sä tiedät että niihin on eri pätevyydet?

eli sä tykkäät yleistää miehet nippuun? Ok ei tarjota, miehet on sellaisia.
Mitäs muuten vauvanmurhaajalle kuuluu? Yleisellä tasolla naiset tappaa vauvansa ja hoitajat potilaansa.
Vierailija kirjoitti:
AMK ssa koulutettu ei ole korkeakoulutettu. Maisterista ylöspäin on.
Et siis tiedä mistä amk on lyhenne. Voi sua maisterirukkaa, näkemäs on huono taso sinun opinahjossasi.

Mä asun vuoralla joten en tarvitse remonttireiskaa.

Siis vuokralla

Tarvitsen miestä vain seurusteluun, korujakin on jo tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Miksei korkeakoulutettu nainen kelpuuta korkeakouluttamatonta miestä, joka osaa omin käsin korjata sen iltayöstä vuotamaan alkaneen vesiputken? Miksi korkeakoulutettu nainen haluaa miehen, joka tuossa tilanteessa ei osaa muuta kuin soittaa (ei-korkeakoulutetun) korjaajan paikalle ja maksaa tästä 400€? Tämä vain yksi pienen pieni esimerkki.
Saako sen vuotavan putken mennä itse korjaamaan, jos ei omaa putkimiehen lupia/pätevyyksiä? Vedet saa varmaankin kääntää pois päältä, mutta saako vuotavan vesiputkenkin korjata ns. maallikkona itse?
Ihan mielenkiinnosta kysyn, mulla löytyy tarvittaessa se 400 euroa, jos tarvitsee soittaa putkimies keskellä yötä paikalle. Tähän saakka olen aina soittanut huoltoyhtiöön/päivystävälle putkimiehelle putken vuotaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän noista opiskeluaikojenkin suhteista osa kariutuu.
Mutta iso kysymyshän on juuri se, että mihin nuo miehet tuossa erotilanteessa piiloutuu? Kun kerran ne eivät tunnu vapautuvan halukkaille
Niillä on jo uusi katsottuna. Miehet eivät osaa olla yksin.
Jos vaimo on vakavasti sairas, ja kuolee, niin uusi otetaan jo sillin, kun vaimo on sairas. Ja vanha vaimo unohtuu heti, kun hautajaiset on ohi. Ei miehet osaa rakastaa kuin itseään, nainen on vain käyttöesine.
Ei millään pahalla mutta mitä fiksu ja tulevaisuudessa varakas mies naisella?
Ne ajat ovat ohi missä prinssi ratsastaa paikalle, pelastaa prinsessan joltain rikolliselta, ja menettää puolet omaisuudestaan 3 vuoden päästä riitaisassa erossa.
No sinulla ei ole sitä pelkoa, että sinut joku nainen haluaisi, saat ihan rauhassa jatkaa yksin olemista.
Ei Suomessa naiset gaaveile mistään prinssistä, kun täällä ei miehet edes treffeillä tarjoa, paitsi jos pllua on saatavissa.
Kyllä minäkin naisille tarjoan ihan ilman odotuksia.
Se ettei sulle tarjota ei tarkoita ettei naisille tarjota.
Mä oon muuten naimisissa, mutta me ei ollakaan teidän papereissa korkeakoulutettuja :) Nooh onneksi on edes alaisena DI:tä, voin paistatella niiden valossa.
Ihan yleiselläbtadolla pihun. Tällä palstalla on säännöllisesti ketjuja missä miehet tasa- arvon nimissä toitottaa, että en tarjoa, kun tasa- arvo. Mihin tämä nyt hävisi????
eli sä tykkäät yleistää miehet nippuun? Ok ei tarjota, miehet on sellaisia.
Mitäs muuten vauvanmurhaajalle kuuluu? Yleisellä tasolla naiset tappaa vauvansa ja hoitajat potilaansa.
Näinhän se on, vauvanmurhat on yleensä äidin tekemiä. Miksi mun pitäisi ottaa tuo yleisen tason faktan toteaminen henkilökohtaisena syytöksenä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei korkeakoulutettu nainen kelpuuta korkeakouluttamatonta miestä, joka osaa omin käsin korjata sen iltayöstä vuotamaan alkaneen vesiputken? Miksi korkeakoulutettu nainen haluaa miehen, joka tuossa tilanteessa ei osaa muuta kuin soittaa (ei-korkeakoulutetun) korjaajan paikalle ja maksaa tästä 400€? Tämä vain yksi pienen pieni esimerkki.
Koska sen miehen kanssa pitää kuitenkin enemmän keskustella kun korjailla putkia. Joten sen yhden kerran elämässä jolloin ehkä joku putki vuotaa maksan ilomielin 400€ ja jaan elämäni miehen kanssa joka on sivistykseltään samalla tasolla, vaikka ei osaisikaan korjata vuotavaa putkea. Ja huom, ei tarvitse olla korkeakoulutettu jotta on sivistynyt, eli se ei ole ongelma. Harva vaan laittaa kumppanin toivelistalle "osaa korjata putken". Moni nainen osaa myös itse korjailla asioita, eivät enää tarvitse miestä tekemään "miesten hommia".
Nämä on aika niin hassuja nämä miehet, kun ne on sitä mieltä, että olen hyvä mies, kun en lyö naista, käyn töissä, pesen hampaat ja käytän deodoranttia ja osaan vaihtaa auton renkaat- nyt kyllä pitää kelvata naiselle, kuin naiselle, ja jos en kelpaa, niin onpa kyllä kranttuja naiset, on.
Kelpaako teille itselle se, että nainen osaa leipoa hyvän täytekakun? Kyllä pitäisi jelvata- hyvä täytekakku maksaa leipomossa satasen!!!
Ei, ei kelpaa nainen pelkillä kakunleivontataidoilla. Se, että tämä yleistetään ja yksinkertaistetaan näin rankasti, kertoo vain siitä, että vastaaja(t) eivät ole korkeakoulutusta nähneetkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AMK ssa koulutettu ei ole korkeakoulutettu. Maisterista ylöspäin on.
AMK insinöörit on heittämällä korkeammin koulutettuja kuin nalleja koulutuksessa toisilleen viskelevät, työelämässä ikuista looppia toistavat opettajat. Puhumattakaan näistä yliopiston feministisistä pseudotieteistä.
Ei ole. Opintopistemäärä on eri. Maisterin koulutus on laajempi. AMK tutkinto vastaa yliopiston kandin tutkintoa opintopistemööriltään.
Myös sisältö on erilainen. AMK tutkinto on käytännönläheinen ja työssäoppimista on paljon. Yliopistotutkinto on teoreettisempi.
AMK tutkinto ei anna oikeutta päästä suorittamaan tohtorin tutkintoa, maisterin koulutus antaa.
Ottaisit nyt hyvä mies selvää näistä asioista. Tämä on ihan faktatietoa. Ja minä tiedän, kun olen molemmat suorittanut., ja vielä ylemmän AMK:n Ei voi puhua samana päivänäkään.
Minä opin leikkimään jo pikkulapsena. Toisille sekin edellyttää opintopisteitä. Samaten seksuaalisuuteeni tajusin jo pikkulapsena ja tässä sama ilmiö. Opintopisteillä ei ole mitään tekemistä käytännön todellisuuden kanssa.
Voi pientä, kun se että lapsena opit leikkimään (myös pippelilläsi) ei millään lailla pätevöitä sinua ammattiin, jossa edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Mutta on se 11 vuoden pidennetty peruskoulukin sinulle ihan hyvä saavutus. Häntä pystyyn!
Onkohan kehitysmaapolitiikan kursseilla paljon haluttuja miehiä?
AMK:n opiskelijat eivät siksi aina arvosta tutkintoaan, koska Amkeilla on itsellään identiteettiongelmia. Lisäksi jotkut koulutusohjelmat ovat liian kaukana työelämästä. Tätä ongelmaa ei yliopistoilla ole minkään alan kanssa, se on riippumaton työelämästä. Amkeja ohjaa myös eri rahoitusmallit. Amkeilla olisi hyvä paikka usealla alalla. Liika kouluttautuminen ei muutenkaan palvele ketään eikä mitään tällä hetkellä. Sen yamkin voisi jättää kokonaan pois. Kandityö voi olla ihan riittävän syvällinen, kunhan tutkimuksen tekemistä tuotaisiin kautta koulun enemmän esiin. Projektitöitä kyllä on mutta se ei auta jos kriittinen lähestyminen puuttuu. Ihan samat kirjat siellä luetaan. Mutta kun ovat niin eri instituutioita niin ihan turha verrata.
Sen sijaan kaikki tiimiakatemiat sun muut moderneja oppimismenetelmiä tukevat laboratoriot ovat hieman harhaisia. Toinen asia on tämä yritysyhteistyö, sen toimivuus on hieman liioiteltua vaikka on siinä paljon hyvääkin.
Mutta, enemmän uskoisin että amkin käynneillä miehillä on hyvännäköisiä naisia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat opiskellessaan äärimmäisen nirsoja, koska ovat "nostamassa tasoaan korkealla koulutuksella". Kurssikavereita katsotaan alentuen, tottakai miehen pitää olla tohtori tai vähintään lisensiaatti jos itse on (tuleva) maisteri. No jos on perinyt vanhaa rahaa tai muuten rikas niin maisterikin voi mennä.
Sitten kun se totuus lävähtää silmille parin duunivuoden jälkeen, niin ihmetellään mihin ne hyvät ja vapaat miehet on kadonneet? Kun ei niitä samalla tavalla tapaa kuin opiskeluaikana. No ne miehet on jo löytäneet naisen ja parisuhteessa siinä vaiheessa kun asiaan havahdutaan.
Itse olin lähes ilmaa naisille opiskeluaikana vaikka yritin heitä asiallisesti lähestyä. Vaan ne sosiaalisimmat ja suosituimmat sai edes jotain vastakaikua.
Jep, maisterismies kelpaa myös AMK-muijalle.
Ai, ja vain hetki sitten joku tuolla hehkutti, miten AMK-inssi on paljon koulutetumpi kuin maisteri. Tässä siis maisterismies pariutuu ylöspäin? Vai toimiiko tämä tähän suuntaan vain silloin, kun sukupuolet ovat toisinpäin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AMK ssa koulutettu ei ole korkeakoulutettu. Maisterista ylöspäin on.
Et siis tiedä mistä amk on lyhenne. Voi sua maisterirukkaa, näkemäs on huono taso sinun opinahjossasi.
AMK on hienosteleva nimitys entisille opistoasteelle. Toki ennenwanhaan oli kunnollista ja sieltä valmistui ammatillisesti pätevämpää porukkaa kuin nykyisin. Tämä toki ei ole opiskelija-aineksrn vika vaan sen että säästösyistä opetusta on karsittu.
Heh, minä en koskaan kerro deitille olevani koulutettu, koska se ei takaa yhtään mitään. Monet naiset ylpeänä määrittelevät itsensä koulutuksen kautta ja skippaan heidät heti, yleensä yksinkertaisia tai itseään täynnä olevia yksilöitä. Tulotasoani en kerro ellei ole pakko, koska en tahdo suhteeseen myöskään varakkuuden vuoksi. Itseasiassa en taida tällä hetkellä haluta suhdetta laisinkaan, olen varmasti lukenut liikaa tätä palstaa.
Olen käynyt. En vähättele AMK:ta, mutta teoreettisella ja akateemisella tasolla myös tuon opintopistemäärän lisäksi pyöritään ihan eri sfääreissä AMK:ssa ja yliopistossa. Ei nyt aleta tästä riitelemään, itse en ymmärrä, miksi AMKn suorittaneilla on näin huono itsetunto. Lisäksi, yleensä ne on näitä, jotka ei ole itse suorittaneet molempia, jotka tätä jankuttaa. Kun on käynyt molemmat, niin tajuaa eron.
Kuten jo sanoin, maisterikoulutuksen opintopistemääräkin on jo laajempi, kuin AMK:n ja kurssien sisällöt ihan eri. Ne amk:n tehtävät olivat helppoja verrattuna yliopistoon. Yliopistossa opintopisteiden saamiseen vaadittiin huomattavasti suurempi työmäärä.
Tein työtä, jossa samaa työtä teki ylemmän AMKn suorittaneita ja minulla oli Maisterin koulutus. Ei nämä ylemmän AMKn suorittaneet voineet kaikkia työtehtäviä tehdä, koska heidän teoreettinen osaamisensa ei siihen riittänyt. Minä tein ne ja mut maisterit. Vaikka sama työ ja sama palkka- että ei ole sama, onko käynyt yliopiston, vai AMKn , koulutukset antavat erilaiset valmiudet ja näin se on alunperin ollut tarkoituksin. Vtutti kyllä toki, että tuossa edellisessä työssä oli sama palkka kuitenkin.