Korkeakoulutetut naiset, jotka eivät löydä korkeakoulutettua miestä?
Olettaa sopii, että korkeakoulutettu nainen on viettänyt elämästään 4-6 vuotta yliopistolla (tai AMK:ssa), ja useimmilla nämä vuodet osuvat vielä siihen kohtaan, kun ulkoinen viehättvyys on korkeimmillaan ja sosiaalinen elämä aktiivisimmillaan eli parinkympin alkupuoliskolle/keskivaiheille.
Ettekö tavanneet näitä (tulevia) korkeakoulutettuja miehiä silloin? Ei ainakaan itselläni tule äkkiä mieleen toista elämänvaihetta, jossa tapaisi niin paljon ja laajasti omankaltaisia miehiä kuin yliopistolla. Tuntuu, että ympärilläni pariuduttiin koko ajan ja itsekin löysin miehen vain muutaman viikon opiskelujen jälkeen fuksina, yhdessä on oltu siitä asti. Myös suurin osa tuntemistani pariskunnista on tavannut joko opiskelun tai opiskelijaharrastusten kautta.
Toki varmasti joillakin aloilla on suurimmaksi osaksi vain naisia, mutta ainakin omassa yliopistossani meininki oli melko poikkitieteellistä, ja koko yliopiston sukupuolijakauma näyttää olevan naisten eduksi 53,4 - 46,6 %, eli mistään massiivisesta ylijäämästä ei puolin tai toisin ole kysymys.
Kommentit (223)
Vierailija kirjoitti:
Opintopistemäärä on tosiaan laajempi maisterin koulutuksessa vs amk. Itse olen opiskellut maisterin tutkinnon "feministisessä psedotieteessä", ja väitellyt jopa siitä. Työskentelen vaativissa asiantuntijatehtävissä tällä hetkellä.
AMK:ta ja Yliopistoa ei tulisi verrata koskaan, eikä missään. Niin eri tarkoitusperistä ne ovat syntyneet ja sittemmin kehityksessä on toki tullut vähän identiteettiongelmia. Eikä esimerkiksi matkailua taida voida opsikella muuta kuin AMK:ssa ja Lapin yliopistossa oli joku linja. Mutta amk sopii hyvin soveltavaan tutkimukseen sekä käytännönläheisempään toimeksiantoon.
Se osaaminen on niin äärettömän erilaista, ei insinööritieteitä voi verrata humanistisiin tieteisiin. Kysyn kuitenkin kiinnostuneena sekä vilpittömästi, mikä mahtaa olla tuo ala minkä itse myönnät "feministiseksi pseudotieteeksi"? Minulle tulee ainoastaan mieleen sukupuolentutkimus tai joku naistutkimus, mutta kumpaakaan ei mielestäni pysty opiskelemaan missään yliopistossa Suomessa, ainakaan tällä hetkellä?
Ainoa yleisempi ala on sosiologia. Mutta se ei ole feministinen eikä pseudotiede. Vaikka toki muillakin aloilla integroidaan identiteettipolitiikkaa opintoihin. Sen sijaan, sosiologia on täysin väärin valjastettu enemmän näiden woke -ihmisten käyttöön, vaikka se tieteenalalla antaisi vastauksia useaan mielenkiintoiseen perinteisempään ongelmaan/pähkäilyyn.
Vierailija kirjoitti:
Joo meitä tosiaan aloitti yliopistossa 50 joista 46 oli naisia ja 4 miehiä. Niin joo, ne neljä miestä olivat kaikki homoja. Aika samanlainen jakauma muissakin humanistisen tiedekunnan aineissa.
Kuinka tollo pitää olla, jos ei tuossa tilanteessa tajua hakeutua teekkareiden bileisiin?
Itse kun olin phuksipallero osastolla, jossa 90% oli miehiä, niin ei ollut tällaisia ongelmia. Mutta muistan kuinka meidän kiltahuoneelle toivat jotkut kauppaopiston tyttöset oman phuksimatrikkelinsa, missä oli kaikki phuksit kuvineen esitelty, vain puhelinnumero puuttui, että olisi suoraan voinut ottaa yhteyttä. Mutta siinä oli heti viesti teekkareille, että hei tällaisia tyttöjä täällä, tulkaa käymään meidän bileissä! Vaikka eivät akateemisia olleetkaan, niin pisteet siitä, että olivat a) tunnistaneet ongelman ja b) etsivät siihen aktiivisesti ratkaisua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AMK ssa koulutettu ei ole korkeakoulutettu. Maisterista ylöspäin on.
AMK insinöörit on heittämällä korkeammin koulutettuja kuin nalleja koulutuksessa toisilleen viskelevät, työelämässä ikuista looppia toistavat opettajat. Puhumattakaan näistä yliopiston feministisistä pseudotieteistä.
Opintopistemäärä on tosiaan laajempi maisterin koulutuksessa vs amk. Itse olen opiskellut maisterin tutkinnon "feministisessä psedotieteessä", ja väitellyt jopa siitä. Työskentelen vaativissa asiantuntijatehtävissä tällä hetkellä.
Maisterin opinnoissa pääaineessa eli tässä."feministisrssä pseudotieteessä" oli luennot + kirjayentti(1-3 englannin kielistä opusta)+ seminaarit, joihin piti tehdä esim. kommenttireferaatti tieteellisestä artikkelista, josta piti pitää esitys ja pystyä vastamaan opponentin kysymyksiin ja väitellä asiasta. Tämä edellytti artikkelin tiedon lisäksi muuta tietoa. Lisäksi piti itse toimia opponenttina. Tai luentojen ja kirjatentin lisäksi piti tehdä harjoitustyö, josta piti tehdä kirjallinen raportti ja esitys.Tässä muutama esimerkki.
Että tervetuloa kokeilemaan- kun tuo AMK inssin koulutus sinulla on noin kovatasoinen, niin selviät noista varmaan leikiten....Ai niin , ja gradun varmaan pystyt myös tekemään ja suoriltaan tutkimussuunnitelman tohtorin väitöskirjaa varten, jolla pääset sisään tekemään jatko- opintoja yliopistoon
Ilmeisesti kielenhuoltoa ei vaadittu opinnoissa. Ihan tuota sinun tekstiä lukiessa tuli sellainen ekana mieleen. Jonne12v saa tuotettua parempaa tekstiä.
Oivoi, eli osui ja uppisi- näköjään. En kyllä sinuna vttuilisi kielenhuollosta kennellekkään, kun sinulla ei ole hallussa edes perus lauserakenteet, kuten että lause kostuu: subjekti - predikaatti - objekti. No, mutta , olet sentään AMK- inssi, joita Suomeen mahtuu 50 tusinaan, onhan se nyt jotain. Saatko pllua sillä että menet lähiöpubiin, ja sanot ennen karaokeölinääsi, että olet sinkku ja inssi, ja tavaraa on tarjolla? Lähipubinpubiruusun, Kertun, pöksyt varmaan kostuu.
Tämä! Sivistys näyttää nykypäivänä olevan harvinaisempi koulutusala. XD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän noista opiskeluaikojenkin suhteista osa kariutuu.
Mutta iso kysymyshän on juuri se, että mihin nuo miehet tuossa erotilanteessa piiloutuu? Kun kerran ne eivät tunnu vapautuvan halukkaille
Niillä on jo uusi katsottuna. Miehet eivät osaa olla yksin.
Jos vaimo on vakavasti sairas, ja kuolee, niin uusi otetaan jo sillin, kun vaimo on sairas. Ja vanha vaimo unohtuu heti, kun hautajaiset on ohi. Ei miehet osaa rakastaa kuin itseään, nainen on vain käyttöesine.
Ei millään pahalla mutta mitä fiksu ja tulevaisuudessa varakas mies naisella?
Ne ajat ovat ohi missä prinssi ratsastaa paikalle, pelastaa prinsessan joltain rikolliselta, ja menettää puolet omaisuudestaan 3 vuoden päästä riitaisassa erossa.
No sinulla ei ole sitä pelkoa, että sinut joku nainen haluaisi, saat ihan rauhassa jatkaa yksin olemista.
Ei Suomessa naiset gaaveile mistään prinssistä, kun täällä ei miehet edes treffeillä tarjoa, paitsi jos pllua on saatavissa.
Kyllä minäkin naisille tarjoan ihan ilman odotuksia.
Se ettei sulle tarjota ei tarkoita ettei naisille tarjota.
Mä oon muuten naimisissa, mutta me ei ollakaan teidän papereissa korkeakoulutettuja :) Nooh onneksi on edes alaisena DI:tä, voin paistatella niiden valossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän noista opiskeluaikojenkin suhteista osa kariutuu.
Mutta iso kysymyshän on juuri se, että mihin nuo miehet tuossa erotilanteessa piiloutuu? Kun kerran ne eivät tunnu vapautuvan halukkaille
Niillä on jo uusi katsottuna. Miehet eivät osaa olla yksin.
Jos vaimo on vakavasti sairas, ja kuolee, niin uusi otetaan jo sillin, kun vaimo on sairas. Ja vanha vaimo unohtuu heti, kun hautajaiset on ohi. Ei miehet osaa rakastaa kuin itseään, nainen on vain käyttöesine.
Ei millään pahalla mutta mitä fiksu ja tulevaisuudessa varakas mies naisella?
Ne ajat ovat ohi missä prinssi ratsastaa paikalle, pelastaa prinsessan joltain rikolliselta, ja menettää puolet omaisuudestaan 3 vuoden päästä riitaisassa erossa.
No sinulla ei ole sitä pelkoa, että sinut joku nainen haluaisi, saat ihan rauhassa jatkaa yksin olemista.
Ei Suomessa naiset gaaveile mistään prinssistä, kun täällä ei miehet edes treffeillä tarjoa, paitsi jos pllua on saatavissa.
Eiks tää ongelma ollut se ettet sä saa elättäjää?
Naiset hei, ryhtykää lesboiksi ja muistakaa viisi maagista kirjainta:
CRYOS
Oma tyttäreni ei löytänyt miestä opiskelijariennoista. On aika kiltipuoleinen, mutta sanoi kyllä käyneensä bileissä muutaman kerran. Nyt valittelee miten mahdotonta miehen löytäminen tulee olemaan valmistumisen jälkeen.
Onko pakko pilata tämäkin ketju tuolla yliopisto vs. AMK -jankkauksella?? 😡😡 lopettakaa jo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AMK ssa koulutettu ei ole korkeakoulutettu. Maisterista ylöspäin on.
AMK insinöörit on heittämällä korkeammin koulutettuja kuin nalleja koulutuksessa toisilleen viskelevät, työelämässä ikuista looppia toistavat opettajat. Puhumattakaan näistä yliopiston feministisistä pseudotieteistä.
Naurattaa tuo kommenttisi. Insinöörit oppivat mittaamaan, tuottamaan ehkä jotain koodia ja muutaman esseen siinä sitten kirjoittavat. Mitään syvällisempää teoreettista ajattelua ei amk:ssa vaadita.
Käytäntöä amkissa harjoitellaan, ja hyvä niin. Kaikille on paikkansa.
Miksei korkeakoulutettu nainen kelpuuta korkeakouluttamatonta miestä, joka osaa omin käsin korjata sen iltayöstä vuotamaan alkaneen vesiputken? Miksi korkeakoulutettu nainen haluaa miehen, joka tuossa tilanteessa ei osaa muuta kuin soittaa (ei-korkeakoulutetun) korjaajan paikalle ja maksaa tästä 400€? Tämä vain yksi pienen pieni esimerkki.
Kun olin yliopistossa, minulla oli muut kiinnostuksenkohteet. En etsinyt miestä.
Jossain vaiheessa seurustelin lyhyesti yhden tohtoriopiskelijan kanssa, mutta suhde päättyi minun aloitteestani.
Jos ihan rehellinen olen, aika harvat miehet yliopistolla olivat fyysisesti puoleensavetäviä. Päädyin sitten lopulta parisuhteeseen hyvin timmin ja fyysisen duunarimiehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Miksei korkeakoulutettu nainen kelpuuta korkeakouluttamatonta miestä, joka osaa omin käsin korjata sen iltayöstä vuotamaan alkaneen vesiputken? Miksi korkeakoulutettu nainen haluaa miehen, joka tuossa tilanteessa ei osaa muuta kuin soittaa (ei-korkeakoulutetun) korjaajan paikalle ja maksaa tästä 400€? Tämä vain yksi pienen pieni esimerkki.
Mä kelpuutin ja huomasin, että siinä on pulmansa. Akateemiset exät ei rempanneet, mutta eipä ne myöskään odottaneet mun kokkaavan. Samoin akateemiset exät tukivat mua työssä ja opiskeluissa eivätkä kiukutelleet, jos päivä venyi tai luin mieluummin kirjaa kuin siivosin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AMK ssa koulutettu ei ole korkeakoulutettu. Maisterista ylöspäin on.
AMK insinöörit on heittämällä korkeammin koulutettuja kuin nalleja koulutuksessa toisilleen viskelevät, työelämässä ikuista looppia toistavat opettajat. Puhumattakaan näistä yliopiston feministisistä pseudotieteistä.
Opintopistemäärä on tosiaan laajempi maisterin koulutuksessa vs amk. Itse olen opiskellut maisterin tutkinnon "feministisessä psedotieteessä", ja väitellyt jopa siitä. Työskentelen vaativissa asiantuntijatehtävissä tällä hetkellä.
Maisterin opinnoissa pääaineessa eli tässä."feministisrssä pseudotieteessä" oli luennot + kirjayentti(1-3 englannin kielistä opusta)+ seminaarit, joihin piti tehdä esim. kommenttireferaatti tieteellisestä artikkelista, josta piti pitää esitys ja pystyä vastamaan opponentin kysymyksiin ja väitellä asiasta. Tämä edellytti artikkelin tiedon lisäksi muuta tietoa. Lisäksi piti itse toimia opponenttina. Tai luentojen ja kirjatentin lisäksi piti tehdä harjoitustyö, josta piti tehdä kirjallinen raportti ja esitys.Tässä muutama esimerkki.
Että tervetuloa kokeilemaan- kun tuo AMK inssin koulutus sinulla on noin kovatasoinen, niin selviät noista varmaan leikiten....Ai niin , ja gradun varmaan pystyt myös tekemään ja suoriltaan tutkimussuunnitelman tohtorin väitöskirjaa varten, jolla pääset sisään tekemään jatko- opintoja yliopistoon
Ei tuo kuulosta pahalta. Ihan yhtä lailla AMK:ssa on seminaareja, raportteja, esityksiä ja tenttejä. Oletko tosiaan käynyt AMK:n? Miksi vähättelet AMK:ta?
Sivusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AMK ssa koulutettu ei ole korkeakoulutettu. Maisterista ylöspäin on.
AMK insinöörit on heittämällä korkeammin koulutettuja kuin nalleja koulutuksessa toisilleen viskelevät, työelämässä ikuista looppia toistavat opettajat. Puhumattakaan näistä yliopiston feministisistä pseudotieteistä.
Naurattaa tuo kommenttisi. Insinöörit oppivat mittaamaan, tuottamaan ehkä jotain koodia ja muutaman esseen siinä sitten kirjoittavat. Mitään syvällisempää teoreettista ajattelua ei amk:ssa vaadita.
Käytäntöä amkissa harjoitellaan, ja hyvä niin. Kaikille on paikkansa.
Amkissa ei harjoitella käytäntöä nykyisin. Resursseja on leikattu ja lähiopetusta vähennetty. Tästä syystä käytäntöä opetellaan teoreettisesti. Esimerkkinä vaikkapa hitsaus. Annetaan moniste ja käsketään lukea se. Ne jotka osaa hitsata ennen amkia osaa hitsata amkin jälkeenkin. Loppuporukka ehkä teoriassa tietää miten homma menee.
Mikäli haluaa korkeakoulutetun miehen, se kannattaa valita heti fuksivuonna. Tarjonta on tällöin laajimmillaan. Näin menettelin itse.
Vierailija kirjoitti:
Miksei korkeakoulutettu nainen kelpuuta korkeakouluttamatonta miestä, joka osaa omin käsin korjata sen iltayöstä vuotamaan alkaneen vesiputken? Miksi korkeakoulutettu nainen haluaa miehen, joka tuossa tilanteessa ei osaa muuta kuin soittaa (ei-korkeakoulutetun) korjaajan paikalle ja maksaa tästä 400€? Tämä vain yksi pienen pieni esimerkki.
Koska sen miehen kanssa pitää kuitenkin enemmän keskustella kun korjailla putkia. Joten sen yhden kerran elämässä jolloin ehkä joku putki vuotaa maksan ilomielin 400€ ja jaan elämäni miehen kanssa joka on sivistykseltään samalla tasolla, vaikka ei osaisikaan korjata vuotavaa putkea. Ja huom, ei tarvitse olla korkeakoulutettu jotta on sivistynyt, eli se ei ole ongelma. Harva vaan laittaa kumppanin toivelistalle "osaa korjata putken". Moni nainen osaa myös itse korjailla asioita, eivät enää tarvitse miestä tekemään "miesten hommia".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei korkeakoulutettu nainen kelpuuta korkeakouluttamatonta miestä, joka osaa omin käsin korjata sen iltayöstä vuotamaan alkaneen vesiputken? Miksi korkeakoulutettu nainen haluaa miehen, joka tuossa tilanteessa ei osaa muuta kuin soittaa (ei-korkeakoulutetun) korjaajan paikalle ja maksaa tästä 400€? Tämä vain yksi pienen pieni esimerkki.
Mä kelpuutin ja huomasin, että siinä on pulmansa. Akateemiset exät ei rempanneet, mutta eipä ne myöskään odottaneet mun kokkaavan. Samoin akateemiset exät tukivat mua työssä ja opiskeluissa eivätkä kiukutelleet, jos päivä venyi tai luin mieluummin kirjaa kuin siivosin.
Melkoista stereotypiaa. Vaikka mies ei ole korkeakoulutettu, ei se tarkoita että hän automaattisesti pitää naista siivooja-kokkaajanaan. En tunne ketään, joka ajattelisi noin.
Ei pidä unohtaa, että jo sana Yliopisto on edelleen länsimaissa kovaa valuuttaa. Naisille sosiaaliset asiat ovat hyvin tärkeitä eli maine, haluttavuus, suositeltavuus jne. On jotenkin kornia, että jos sanoo opiskelevansa yliopistossa se on korkeammalla kuin yliopistosta valmistunut työtön. Lisäksi Suomessa korkeakoulut ovat huomattavasti parempia kuin esim. Etelä-Euroopassa. Ruotsista taas tänne ei tule ketään.
Naiselle, kuten monille muillekin, yliopisto on jollain tavalla edelleen miltei korkeimmalla mitä voi olla. Vaikka ei itselle sopisi eikä tietäisi mitään eroja vaikka biologian ja liikuntatieteiden välilä. Vaikka todellisuus on ihan toista, yliopiston brändin olisi korkea aika tulla alas. Ei niitä yliopistoja kiinnosta lainkaan valmistuuko alalta. Tällä hetkellä Suomi tarvitsee muutenkin miehiä kentälle töihin, eikä kouluihin viettämään ikuista lapsuutta.
Ja kuten pari henkilöä jo toikin ilmi, yliopistoissa harvoin on niitä korkean tason miehiä.
Tähän ketjuun sopii se ylellä tullut ohjelma, jossa muutama korkeasti koulutettu etsi parisuhdetta. Osa työskenteli jollain tavalla akateemisissa piireissä, esim. tutkimuksen parissa, jossa ainakin joitain miehiä olisi voinut löytää. Eivät löytäneet ei vaikka etsivät kissojen ja koirien kanssa. Tuliko vastaan yhtään jännäleukaa?