Miksi miehen saaminen treffeille on niin vaikeaa?
Olen 18-vuotias nuori nainen. Mulla on ollut juttua 19-vuotiaan miehen kanssa noin 1,5kk ajan. Meidän on pitänyt tavata useamman kerran (nettituttavuus), mutta aina syystä tai toisesta se on peruuntunut, olen itse perunut kerran ja hän muutaman kerran. Sovittiin aikoja sitten että tapaisimme viime viikon torstaina tai perjantaina, mutta hän perui molemmat.. erityisesti otti päähän perjantain tapaus, kun kello läheni sovittua aikaa, ja päätin varmistaa että niin nähäänkö tänään. No ei nähty ei, hän oli lähtenyt kemoralle, eikä viitsinyt siitä mulle kertoa..... noh, nyt on viikon verran ollut hiljaista hänen suunnilta, ei oma-alotteista viestittelyä. Kysyin toissa päivänä suoraan että haluaako hän nähdä enää ollenkaan, niin hän vastasi haluavansa, mutta ei kuulemma tiedä koska voisi tavata, koska hänellä on työkiireitä (rehuntekoa, joten ymmärrän sen kiireen). Mua kuitenkin häiritsee nää torjunnat, alkaa jo käydä itsetunnon päälle.... miksi pitääkin aina ihastua niin helposti, siitä ei saa kuin sydänsärkyjä ja pahan mielen.... en tiedä kerroinko kaiken tarvittavan, kyselkää jos on tarvetta lisätiedolle.
Kommentit (72)
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 13:25"][quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 13:21"]
Liian ujo live-tapaamiseen?
TAI
Ei ole se, joka sanoo olevansa?
[/quote]se ois tää jälkimmäinen varmaankin
[/quote]
Pahoin sitä kans pelkään..
Ap

[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 13:14"]
Olen 18-vuotias nuori nainen. Mulla on ollut juttua 19-vuotiaan miehen kanssa noin 1,5kk ajan. Meidän on pitänyt tavata useamman kerran (nettituttavuus), mutta aina syystä tai toisesta se on peruuntunut, olen itse perunut kerran ja hän muutaman kerran. Sovittiin aikoja sitten että tapaisimme viime viikon torstaina tai perjantaina, mutta hän perui molemmat.. erityisesti otti päähän perjantain tapaus, kun kello läheni sovittua aikaa, ja päätin varmistaa että niin nähäänkö tänään. No ei nähty ei, hän oli lähtenyt kemoralle, eikä viitsinyt siitä mulle kertoa..... noh, nyt on viikon verran ollut hiljaista hänen suunnilta, ei oma-alotteista viestittelyä. Kysyin toissa päivänä suoraan että haluaako hän nähdä enää ollenkaan, niin hän vastasi haluavansa, mutta ei kuulemma tiedä koska voisi tavata, koska hänellä on työkiireitä (rehuntekoa, joten ymmärrän sen kiireen). Mua kuitenkin häiritsee nää torjunnat, alkaa jo käydä itsetunnon päälle.... miksi pitääkin aina ihastua niin helposti, siitä ei saa kuin sydänsärkyjä ja pahan mielen.... en tiedä kerroinko kaiken tarvittavan, kyselkää jos on tarvetta lisätiedolle.
[/quote]
Mitä tarkoittaa "lähtenyt kemoralle"?
Minkälaista teidän juttelunne on ollut netissä? Millä tavalla nämä sopimiset ovat menneet? Kumpi on tehnyt aloitteen siihen, että nähdään livenä?
Voi tosiaan olla ujo tai sitten haluaa nyt vain viestittelyä tai jotain muuta. Millä tavalla peruu tapaamiset? Tuo kyllä kuulostaa pahalta, ettei edes ilmoita sulle mitään ja on lähtenyt kisoja katsomaan. Työt vielä ymmärtää mutta tuo on jo väliinpitämättömyyttä kun ei ilmoitakaan vaan sun pitää kysellä.
he's just not that into you
ja lisäksi kun ette ole tavanneet, niin ei teillä oikeastaan ole mitään juttua ollut
nyt ihan oikeasti vaikka netistä uutta tuttua ja tapaa ne mahd pian niin ei tuu tällasia juttuja uudestaan sulle
ihan oikeesti, uutta vaan tilalle! :)
Sinuna en laittaisi miehelle enää mitään viestiä. Jos mies ottaa itse yhteyttä, vastaisin normaalisti, mutta en puhuisi tapaamisesta enää mitään. Jos mies oikeasti on kiinnostunut ja haluaa tavata, hän tekee kaikkensa että niin tapahtuu. Valitettavasti suurin osa miehistä on sen suhteen vähän raukkoja, etteivät osaa torjua innokasta naista suoraan. Eli juuri tuollaiseen"haluatko vielä nähdä?"- kysymykseen on "pakko" vastata myöntävästi, vaikka oikeesti ei haluaiskaan.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 13:30"][quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 13:14"]
Olen 18-vuotias nuori nainen. Mulla on ollut juttua 19-vuotiaan miehen kanssa noin 1,5kk ajan. Meidän on pitänyt tavata useamman kerran (nettituttavuus), mutta aina syystä tai toisesta se on peruuntunut, olen itse perunut kerran ja hän muutaman kerran. Sovittiin aikoja sitten että tapaisimme viime viikon torstaina tai perjantaina, mutta hän perui molemmat.. erityisesti otti päähän perjantain tapaus, kun kello läheni sovittua aikaa, ja päätin varmistaa että niin nähäänkö tänään. No ei nähty ei, hän oli lähtenyt kemoralle, eikä viitsinyt siitä mulle kertoa..... noh, nyt on viikon verran ollut hiljaista hänen suunnilta, ei oma-alotteista viestittelyä. Kysyin toissa päivänä suoraan että haluaako hän nähdä enää ollenkaan, niin hän vastasi haluavansa, mutta ei kuulemma tiedä koska voisi tavata, koska hänellä on työkiireitä (rehuntekoa, joten ymmärrän sen kiireen). Mua kuitenkin häiritsee nää torjunnat, alkaa jo käydä itsetunnon päälle.... miksi pitääkin aina ihastua niin helposti, siitä ei saa kuin sydänsärkyjä ja pahan mielen.... en tiedä kerroinko kaiken tarvittavan, kyselkää jos on tarvetta lisätiedolle.
[/quote]
Mitä tarkoittaa "lähtenyt kemoralle"?
[/quote]
Kemoralla on autorata, jossa on juhannuksena kilpailuja ja pienet festarit.
Ap
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 13:30"]Minkälaista teidän juttelunne on ollut netissä? Millä tavalla nämä sopimiset ovat menneet? Kumpi on tehnyt aloitteen siihen, että nähdään livenä?
Voi tosiaan olla ujo tai sitten haluaa nyt vain viestittelyä tai jotain muuta. Millä tavalla peruu tapaamiset? Tuo kyllä kuulostaa pahalta, ettei edes ilmoita sulle mitään ja on lähtenyt kisoja katsomaan. Työt vielä ymmärtää mutta tuo on jo väliinpitämättömyyttä kun ei ilmoitakaan vaan sun pitää kysellä.
[/quote]
Juttelu on ollut mukavaa, hän on ollut melko harvasanainen mutta tykkää lähettää paljon kuvia, mutta se on hänen tyylinsä kirjoittaa. Sopiminen on ollu tyyliin olis kiva nähdä plääplää, ihan ensimmäisen aloitteen teki hän. Peruminen on häneltä laiskaa, kun torstaina piti nähdä, nii hän sanoikin että nähdään perjantaina.
Ja niin, tuosta välinpitämättömyydestä olen pahoittanut mieleni melkoisesti, mutta silti en kykene "jättämään häntä".
Ap
Laitat viestin, että haluaisit nähdä, mutta jos ei onnistu niin täytyy unohtaa koko juttu :)
Mulla ainakin toimi ujoon mieheen, joka viestin saatuaan saapui lähes salamana paikalle. Eli et kinua, mutta esität oman kiinnostuksesi ja samalla teet selväksi että viimeinen viesti sun puolelta, jos tapaaminen ei onnistu.
Tsemppiä! Ja tulehan kertomaan miten kävi!
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 13:31"]he's just not that into you
ja lisäksi kun ette ole tavanneet, niin ei teillä oikeastaan ole mitään juttua ollut
nyt ihan oikeasti vaikka netistä uutta tuttua ja tapaa ne mahd pian niin ei tuu tällasia juttuja uudestaan sulle
ihan oikeesti, uutta vaan tilalle! :)
[/quote]
Joo, yritettiin tavata melko nopeastikin (olen vähän hitaasti lämpenevä niin siksi ei heti alkuun) mutta se nyt sitten jäi. Kerran muuten peruuntui väärinkäsityksen takia, Eli sen takia että mitä tarkoittaa "ensi viikonloppuna". Hän ei välttämättä ole penaalin terävin kynä mutta silti suloinen.
Ap
ap haloo! avaa penaali ja terota kynä! mies ei selvästi ole puhunut sulle totta itsestään tai sitte jättänyt jotain kertomatta. älä anna kohdella itsees noin, ansaitset paremman kaverin. niin ku olet jo muutamaan kertaan kuullut , unohda se! kyllä sä pystyt kun olette vasta 1,5kuukautta netissä kirjotellu.
Turha on väkisin yrittää virittää mitään juttua tämän miehen kanssa kun alku jo näin vaikeaa.
Miestä vaan ei kiinnosta tarpeeksi.
Miksi jäät odottelemaan?
Jos "mies" joskus ottaa itse yhteyttä ja ehdottaa tapaamista taas niin mene treffeille jos ei ole parempaa tekemistä mutta ehdotan kyllä että keksit jotain muuta kuin tämän vastahakoisen vikittelyä ;)
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 13:32"]Sinuna en laittaisi miehelle enää mitään viestiä. Jos mies ottaa itse yhteyttä, vastaisin normaalisti, mutta en puhuisi tapaamisesta enää mitään. Jos mies oikeasti on kiinnostunut ja haluaa tavata, hän tekee kaikkensa että niin tapahtuu. Valitettavasti suurin osa miehistä on sen suhteen vähän raukkoja, etteivät osaa torjua innokasta naista suoraan. Eli juuri tuollaiseen"haluatko vielä nähdä?"- kysymykseen on "pakko" vastata myöntävästi, vaikka oikeesti ei haluaiskaan.
[/quote]
Kiitos neuvosta!
Ap
Mitä jos ap et ajattele, että "jätät" hänet kokonaan, mutta että koitat suhtautua väliinpitämättömämmin? Eli päätä vain, ettet itse enää pyydä häntä tapaamiseen ja katsot mitä tapahtuu. Homma hiipuu jos hiipuu ja jos mies itse ottaa taas tapaamisen puheeksi niin sitten voi edetä.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 13:38"]Laitat viestin, että haluaisit nähdä, mutta jos ei onnistu niin täytyy unohtaa koko juttu :)
Mulla ainakin toimi ujoon mieheen, joka viestin saatuaan saapui lähes salamana paikalle. Eli et kinua, mutta esität oman kiinnostuksesi ja samalla teet selväksi että viimeinen viesti sun puolelta, jos tapaaminen ei onnistu.
Tsemppiä! Ja tulehan kertomaan miten kävi!
[/quote]
Kiitos sinulle, taidankin näin tehdä! Ilmoittelen sitten :)
Ap
Hyvä Luoja, anna nyt jo tämän asian olla. Teillä ei ole ollut mitään. Olet juuttunut omiin unelmiisi, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa!
täältähän sä sen totuuden siitä miehestä saat =D urpå
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 13:41"]ap haloo! avaa penaali ja terota kynä! mies ei selvästi ole puhunut sulle totta itsestään tai sitte jättänyt jotain kertomatta. älä anna kohdella itsees noin, ansaitset paremman kaverin. niin ku olet jo muutamaan kertaan kuullut , unohda se! kyllä sä pystyt kun olette vasta 1,5kuukautta netissä kirjotellu.
[/quote]
Se on vaikeeta mulle :s
Ap
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 13:27"][quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 13:25"][quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 13:24"][quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 13:20"][quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 13:19"][quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 13:17"]Ei se aio nähdä sua. Lupailee vain lämpimikseen. Syytä en tiedä, mutta välttämättä ei ole henkilökohtaista. Jotkut miehet on tollasia. Ehdotatko sä tapaamisia? Ei kannattaisi.
[/quote]
Osan, osan on ehdottanut hän, mikä on toooosi hämmentävää. Miksi pitää lupailla jos Ei aio :s
Ap
[/quote]
No samaahan voit kysyä itseltäsi..
[/quote]
Kysyä multa mitä? :D
Ap
[/quote]
Miksi peruit tapaamisen?
[/quote]
Äiti päättikin silloin järjestää iskän 50v-synttärikahvittelut. Alunperin piti olla toisena päivänä, niin osuivat päällekkäin. En kehdannut jäädä siitä pois.
[/quote]
Tämä siis ap