Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta
Tulipa taas huomattua mökillä. Työttömäksi jäänyttä sukulaista arvosteltiin koska kuulemma työtä saa "kysymällä", minun lapsettomuuttani ihmeteltiin koska kaikilla "kuuluu olla" lapsi ja veljeni vuokralla asumista ihmeteltiin, koska on "järkevämpää" ostaa asunto (veli on pienipalkkainen Helsingissä, jonka asuntojen hinnat tietää kaikki paitsi nuo boomerit).
Alkaa mennä maku tähän. Nämä ihmiset ovat itse päässeet duuniin kansakoulun käymällä ja olleet vakituisessa työssä parikymppisestä lähtien. Lisäksi he ovat saaneet ylennyksiä ilman mitään koulutuksia, palkankorotuksia ja hyvät eläkkeet. He eivät tajua että sellainen ei ole nykypäivänä mahdollista. Ärsyttää selittää asiaa heille, kun he ovat täysi kielto päällä. Kaikki on vain velttoutta.
Kommentit (19799)
"Hyvinvointialueet sulkevat terveyskeskuksia ja ympärivuorokautisen hoivan paikkoja"
Jos tulee sota, niin silloin nähdään, kuka tajuaa mistään mitään. Ei mulla muuta.
Meidän sukupolvemme sai sentään aikaisiksi Nato-jäsenyyden. Suuret ikäluokat vaan suomettuivat ja pelkäsivät koko ajan sitä, jos idän karhu suuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Osasimme ja osaamme sentään lukea ja laskea, ilman älykännykkää. Olemme myös rakentaaneet tämän maan tekemällä töitä, samoin kuin sodasta palaneet vanhempamme. Nyt USA " miehittää" Suomea täysillä, kun vellihousuista ei ole maatamme puolustamaan. Suurin osa päättäjistäkin sivareita, tuskin näistä maahan polkevista mieslaumoistakaan on mitään apua tosipaikan tullen. Polkevat pakoon jos töitä tarjotaan.
Suuria ikäluokkia tuskin maanpuolustajiksi voi sanoa. Elivät kieli syvällä Neuvostoliiton takapuolessa ja haaveilivat Suomen liitty isestä neuvostotasavallaksi. Puolet porukasta oli sivarihippejä tai muuten maanpuolustusvastaisia.
Kyllä se taitaa olla nykyään joka kohortin kohtalo. Ei nykyaikaa ymmärrä kukaan. Pöljät hallitsevat ja pöljiä valitaan hallitsijoiksi eri puoliilla maailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Meidän sukupolvemme sai sentään aikaisiksi Nato-jäsenyyden. Suuret ikäluokat vaan suomettuivat ja pelkäsivät koko ajan sitä, jos idän karhu suuttuu.
Niinistö ei ainakaan nuorisoon kuulu. Ja turha sitä on hevostella halveksien aiempia sukupolvia. Ilman niitä ja heidän tekemiään vuosituhansien kehityksiä sinäkin lämmittelisit nuotiolla kotiluolasi sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Osasimme ja osaamme sentään lukea ja laskea, ilman älykännykkää. Olemme myös rakentaaneet tämän maan tekemällä töitä, samoin kuin sodasta palaneet vanhempamme. Nyt USA " miehittää" Suomea täysillä, kun vellihousuista ei ole maatamme puolustamaan. Suurin osa päättäjistäkin sivareita, tuskin näistä maahan polkevista mieslaumoistakaan on mitään apua tosipaikan tullen. Polkevat pakoon jos töitä tarjotaan.
Mutta veroja että ole maksaneet lähellekään oman eläkkeenne verran
Katso kun nykyään palkasta menee puolet veroihin.
Vierailija kirjoitti:
Mun v 50 syntyneet vanhemmat rakensi arava-lainalla ja kehuivat kovasti, kuinka tämä järjestely yhdessä korkovähennysten ja talon hinnan nousun kanssa oli melkoinen lottovoitto. Onko mun vanhemmat tyhmiä vai rehellisiä, kun tällaisia puhuvat?
Mikä muuten tuo arava-homma tarkalleen oli? Ei ole tainnut sellaista olla enää aikoihin.
1949 perustettu Asuntorakennustuotannon valtuuskunta ARAVA. Valtion tukemia halpakorkoisia lainoja kaikille rakentajille.
Löytyy Wikipediasta.
Ei ne oikein ehdi, kun käyvät töissä. Suuret ikäluokat ovat 80-luvulla syntyneitä. Ne ikäluokat, joita tässä haukutaan eivät ole olleet vähän aikaan "suuria" ikäluokkia. Alkavat olla sodanjälkeiset 100-vuotiaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi päästään kohta kapitalismista, ja kaikki saavat yhtä paljon.
Ai samaan tyyliin kuin nyt jo edesmenneessä Neuvostoliitossa? Jostain kumman syystä joka järjestelmässä on rikkaat ja hyvinvoivat johtajat ja ei niin hyvin toimeentulevat työläiset.
Olipa järjestelmä mikä tahansa, niin pian muodostuu etuoikeutettujen luokka ja näille noita etuoikeuksia luova,mutta itse huonommin elävä luokka. Orjatalous saa vain uusia ideologisia nimikkeitä. Röyhkeys on kaikille yhteinen nimittäjä.
Viera kirjoitti:
Ei ne oikein ehdi, kun käyvät töissä. Suuret ikäluokat ovat 80-luvulla syntyneitä. Ne ikäluokat, joita tässä
haukutaan eivät ole olleet vähän aikaan "suuria" ikäluokkia. Alkavat olla sodanjälkeiset 100-vuotiaita.
Näissä on jo musuja, - Boomerikausi oli 45...52, syntyneitä.
.Osa meistä on jo vanhuudenhoureessa. Jotkut jopa persuja
Vierailija kirjoitti:
Ehkä noin uskoo ne, joilla on kapea elämänkokemusta. En ylestäisi. Ainoa ero minun nuoruuden ja nykysukupolven välillä on tuet. Kukaan ei silloin saanut asumistukea eli kimppakömpät oli tavallisia asumismuoto nuorilla aikuisilla. Eikä sosiaalitukea. Moni teki silloin " paskaduuneja paskapalkalla". Joka ikinen ystäväni on ollut siivooja jossaina vaiheessa. Ja suurin osa mansikkamaalla kesätöissä yms. Sosiaalitukea ei haettu, vaikka siihen olisis ollut oikeus. Mentiin takaisin kotiin asumaan.
Tyypillinen harhaisen, itseään kehuvan suuren ikäluokan edustajan vastaus.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä noin uskoo ne, joilla on kapea elämänkokemusta. En ylestäisi. Ainoa ero minun nuoruuden ja nykysukupolven välillä on tuet. Kukaan ei silloin saanut asumistukea eli kimppakömpät oli tavallisia asumismuoto nuorilla aikuisilla. Eikä sosiaalitukea. Moni teki silloin " paskaduuneja paskapalkalla". Joka ikinen ystäväni on ollut siivooja jossaina vaiheessa. Ja suurin osa mansikkamaalla kesätöissä yms. Sosiaalitukea ei haettu, vaikka siihen olisis ollut oikeus. Mentiin takaisin kotiin asumaan.
Juu meitä asui 2 tai 3 tyttöä alivuokralaisena pienessä kaksion makuuhuoneessa. Vuokraajaperheet asui olohuoneen puolella. Näin asuttiin monessa asunnossa pääosin Kallion, Alppilan seudulla. Ainoa kylpyhuone ja WC oli kaikkien yhteinen. Niin monet ja varsinkin nuoret asuivat. Minua ja kämppiksiäni koitti kuitenkin onnenpäivät, kun kaksi meistä tuli täysi-ikäiseksi. Saimme vuokrata asunnon ja me neljä muutettiin 27neliön yksiöön. Voi sitä juhlaa.Tämmöistä se oli, töissä kävimme kaikki. Asunnot ja kämppikset vaihtuivat eestaas tilanteiden mukaan. Kaikki oli hyvin, siihen aikaan tämmöinen riitti. Nyt ajateltuna ei enää, ei.
Nykynuorilla on se hyvä, että matkustelu on nykyään halpaa ja kielitaitoa on.
Itse nuorena työttömänä lähtisin ilman muuta ulkomaille hommiin. Ihan mihin tahansa, vaikka aupairiksi, baariin, hotelliin, siivoamaan (monet meistä 70-luvun nuorista oli esim. Tukholmassa siivoomassa sairaaloissa).
Oppisi ainakin kielen, parempi kuin olla tekemättä mitään. Oli se kieli sitten ranska, espanja, saksa, ruotsi, englanti - mikä vaan). Omat lapseni ovat kumpikin kiertäneet maapallon ja toinen on ollut kahdessa eri maassa pitkään töissä ja asuu tälläkin hetkellä ulkomailla ja on siellä töissä.
Kun haluatte "keskustella" suurista ikäluokista, niin selvittäkää edes minä vuosina suuret ikäluokat ovat syntyneet. On typerää keskustella jos perustietämys puuttuu. Viisaampaa ja suvaitsevampaa tulevaa vuotta kaikille toivoo vuositasolla suurimpaan ikäluokkaan kuuluva.
Varo vaan, tuon kaltainen ykspäisyys voi olla perinnöllistä, jos koko suvun varttunut väki on tasapäisen tylsämielistä. Kyllä aikaansa täytyy seurata ja uutta oppia sinunkin... yleistämättä mitään.
Tosi on, että emme me tajua kaikista näistä nykyajan asioista ja tapahtumista juuri mitään. Tajuamme kuitenkin aivan varmasti vähän pitemmän ajan tapahtumista ja asioista varmasti paljon enemmän kuin 1975 ja sen jälkeen syntyneet. Hyvää ja Rauhallista uutta vuotta kaikille ikäluokille ja arvostakaamme sittenkin toisiamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmasti paljon asioita, joita suuret ikäluokat eivät tämän päivän todellisuudesta tajua. Mutta on varmasti myös paljon asioita, joita me emme heidän silloisesta todellisuudestaan tajua. Me näemme vain sen, minkä he saivat helpolla ja he näkevät vain sen, minkä me saamme helpolla. Jokaisella ikäpolvella on omat helppoutensa ja vaikeutensa, eikä niitä voi todella tajuta kuin sen ikäpolven edustajat.
Tuota...jo lukiolainen ymmärtää melko helposti vaikkapa tunnelointimikroskoopin toimintaperiaatteen...mikäli niin haluaa.
Nuo mainitsemasi asiat ovat monta kertaluokkaa helpompia ymmärrettäviä.
Tuotanoin ei ole vaan monta kertaluokkaa laajempia ja monisyisempiä ja et ymmärrä asiasta alkeitakaan, olet luultavasti hyvin nuori.
T:Tunnelointimikroskoopin toiminnnan tunteva.
On se kauheaa huomata, miten vastakkaisasettelu ja aivopesu on nykyajan sukupolvelle tepsinyt niin, että he eivät huomaa, miten niistä on tullut ihmisvihajiaa ja narsisteja, kenen elämä on vaan Minä- Minä. Katsokaa minuaa, ihailkaa minuaa, olen viidakon kunkku, te ette ole mitään. Ressukkat, syvää myötätunto teille, olete niin syvällä ja eksyksissä, että ei ole enää edes toivoa. En tiedä, mitä teete silloin, kun itse tulette eläkkeikään. Toivottavasti kohtaate silloin itsestään nuorempan sukupolven vihaan aivan samalla lailla, kun vihaate nykyisiä eläkkeläisia itse. Hävetkää, nämä ikäluokaat ovaat mahdollistanut teidän syntymän tänne ja olemassaolon plus hyvänolonyhteiskunnan, mitä te omanlaisteni kanssa elämiskelvottomaksi joka asiassa muutatte, myrkyttätte vihalla oma elimistöä ja koko tätä planeetta. Kiittämättömät.