Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta
Tulipa taas huomattua mökillä. Työttömäksi jäänyttä sukulaista arvosteltiin koska kuulemma työtä saa "kysymällä", minun lapsettomuuttani ihmeteltiin koska kaikilla "kuuluu olla" lapsi ja veljeni vuokralla asumista ihmeteltiin, koska on "järkevämpää" ostaa asunto (veli on pienipalkkainen Helsingissä, jonka asuntojen hinnat tietää kaikki paitsi nuo boomerit).
Alkaa mennä maku tähän. Nämä ihmiset ovat itse päässeet duuniin kansakoulun käymällä ja olleet vakituisessa työssä parikymppisestä lähtien. Lisäksi he ovat saaneet ylennyksiä ilman mitään koulutuksia, palkankorotuksia ja hyvät eläkkeet. He eivät tajua että sellainen ei ole nykypäivänä mahdollista. Ärsyttää selittää asiaa heille, kun he ovat täysi kielto päällä. Kaikki on vain velttoutta.
Kommentit (19799)
Vierailija kirjoitti:
Syntyvyys vähentyy entisestään näillä leikkauksilla ja kohta saadaan irtisanoa ala-asteen opettajia. He voi opiskella sitten 595 netto kuukaudessa työmarkkinatuella ja maksella isoja asuntolainojaan.
Opettajat on rakentaneet 300 000 euron taloja ja jokusen vuoden päästä heiltä loppuu työt, kun syntyvyys laskee entisestään.
Eli ei kun uuteen ammattiin opiskelemaan työmarkkinatuella 595 netto kuukaudessa ja maksamaan sitä 300 000 euron asuntolainaa.
Onnea
Vierailija kirjoitti:
Kulukorvausta ei saa AMK tutkintoon eikä yliopistoon. Aikuiskoulutustuki poistuu.
Tässä on mihin saa kulukorvausta
Jos se aikaisempikaan yliopistotutkinto ei ole työpaikkaa tuottanut, niin eipä kai kannata sillä linjalla jatkaakaan. Valitset paremmin työllistävän alan ja lopetat haahuilun
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on nyt joku yksi katkeroitunut trolli taas täyttämässä tätä ketjua. Mistä kommentista rölli pahoitti mielensä?
Ei ole trolli.
Mene käymään läpi kaupunkien linja-autoja ja sen jälkeen kaupan alan tes ja laske paljonko saa palkkaa 30 viikko tunnilla.
Työtunteja ei saa enempää.
Kerran se vain kirpaisee, kun sossun rahoja leikataan. Joudut hetken miettimään sitä omaa elämääsi ja tekemään ihan itse ratkaisun millä todennäköisesti elintasosikin nousee
Mä olen nyt sijaisena ja puoliso tienaa 2200 on brutto.
Ei olla kuule sossun rahoja koskaan saatu edes kun olin työmarkkinatuella ja 2 lasta. Pelkkä työmarkkinatuki ja puolison palkka.
Puolison työpaikalla oli yt-neuvottelut ja palkka laski 200.
Eipä ole mikään raha myöskään lisännytkään syntyvyyttä, joten sille sektorille ei nyt vaan kannata enää yrittää tarjota enempää.
Omistusasumisen asumistuet nyt ovat naurettavuuden huippu. Valtion ei pidä kenenkään asuntolainoja makselemaan
"Irtisanomissuojaa heikennetään.
Työntekijät ovat ikuisella koeajalla irtisanomissuojan suhteen.
Ei ole enää takaisinottovelvoitetta alle 50 hengen yrityksillä ja yhteisöillä."
https://www.pam.fi/artikkelit/hallitusohjelma-nakertaa-tyontekijan-turv…

" Vanhaa työntekijää ei enää tarvitsisi ottaa uudestaan palkkalistoille samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, vaikka yrityksen taloudellinen tilanne kohenisi nopeasti irtisanomisen jälkeen."
Ketjun aihe suuret ikäluokat eivät tajua nykypäivän todellisuutta. Juu ei todellakaan tajuta, täällä joku keuhkoaa mitä tukia ei saa ja kuinka paljon kutakin tukea menettää, vali vali ja vali. Suuret ikäluokat eivät koskaan saaneet mitään tukia, kaikki oli kortilla ja kaikkea oli tosi vähän, ei todellakaan voi tajuta tollasta valitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on nyt joku yksi katkeroitunut trolli taas täyttämässä tätä ketjua. Mistä kommentista rölli pahoitti mielensä?
Ei ole trolli.
Mene käymään läpi kaupunkien linja-autoja ja sen jälkeen kaupan alan tes ja laske paljonko saa palkkaa 30 viikko tunnilla.
Työtunteja ei saa enempää.
Kerran se vain kirpaisee, kun sossun rahoja leikataan. Joudut hetken miettimään sitä omaa elämääsi ja tekemään ihan itse ratkaisun millä todennäköisesti elintasosikin nousee
Mä olen nyt sijaisena ja puoliso tienaa 2200 on brutto.
Ei olla kuule sossun rahoja koskaan saatu edes kun olin työmarkkinatuella ja 2 lasta. P
Lopeta se saatanan narina. Kukaan ei jaksa tyhjänpäiväistä moikellusta lukea. Sulla oli siis tarkoitus vaan pilata tämä ketju tolla sun yksinpuhelullasi ja valittamisella.
Meillä on demokraattisesti valittu eduskunta, ammattiliitot on valitettavasti omat asiansa mokanneet. Ei voi mitään. Koeta nyt kestää. Hae vaikka nappeja lääkäristä
Irtisanomissuojaa heikennetään.
Työttömät voi oikeasti kohta työllistyä. Saa tehdä vuoden työsopimuksia ilman perustetta.
Ja heinäkuussa lisättiin palkkatukea yrityksille eli valtio maksaa 50 % tai 70 % palkasta 10 kuukautta ja aina saa ottaa uuden tilalle.
https://valtioneuvosto.fi/-//1410877/palkkatuen-uudistus-voimaan-heinak…
Vierailija kirjoitti:
Ketjun aihe suuret ikäluokat eivät tajua nykypäivän todellisuutta. Juu ei todellakaan tajuta, täällä joku keuhkoaa mitä tukia ei saa ja kuinka paljon kutakin tukea menettää, vali vali ja vali. Suuret ikäluokat eivät koskaan saaneet mitään tukia, kaikki oli kortilla ja kaikkea oli tosi vähän, ei todellakaan voi tajuta tollasta valitusta.
Ansiosidonnaista sai 2 vuotta jo 1990-luvulla.
Että älä puhu paskaa.
Työkkäri ei ole uusi keksintö.
1990-luvulla oli paha lama ja työttömiä tuli ovista ja ikkunoista.
Kyllä asfalttimiehet oli Thaimaassa talvet ansiosidonnaisella jo 1990-luvulla eli 30 vuotta sitten.
Onko täällä jotain 20 - vuotiaita kirjoittamassa jotka ei tiedä mistään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä asfalttimiehet oli Thaimaassa talvet ansiosidonnaisella jo 1990-luvulla eli 30 vuotta sitten.
Onko täällä jotain 20 - vuotiaita kirjoittamassa jotka ei tiedä mistään mitään.
Ja rakennusmiehiä oli talvet pilkkimässä ansiosidonnaisella jo 1990 luvun lamassa. Sossupummit
Työkokeilu muutettiin pakolliseksi vuonna 2015, kun oli Juha Sipilän hallitus. Tuolloin myös kulukorvaus poistettiin omaehtoisesta opiskelusta ja ansiosidonnaisesta leikattiin sata päivää pois.
Ja taas ollaan käymässä työttömien kimppuun.
Valtion ja kaupungin virastoissa on ihmisiä töissä joiden kuuluisi olla jo eläkkeellä. Ja muut ei saa kuin määräaikaisia sopimuksia.
Eläkeläiset pois työpaikoilta.

Nuo eläkeläiset vastustaa myös etätöitä virastoissa.
Painukaa eläkkeelle, jos ette sopeudu nyky aikaan.
Irtisanomissuojaa heikennetään.
Me työkokeilussa olevat ja sijaisuuksia tekevät voidaan ilmoittaa kaupungin yksiköissä ja valtiolla Helsingin pääkonttoriin, jos vakituiset on kahvitauolla yli 10 minuuttia.

Kaupungin yksikössä lähettää kaupunginvaltuustoon vakituisten nimet jotka on kahvitauolla yli lakisääteisen 10 minuuttia.

Laittaa viestiin, että vakituisia ei kiinnosta työnteko.
Taukojen ulkopuolella vielä juoruavat omia asioita jotka eivät liity työhön.

Voi tulla v-mäiset ajat vakituisille, kun ansiosidonnaista leikataan ja me halutaan töihin
Ilmoitetaan vakituisten liian pitkistä tauoista kaupungin valtuustoon ja valtiolla Helsingin pääkonttoriin.
Ja tulossa on myös paikallinen sopiminen.
Eli voidaan tarjoutua vakituisen tilalle pienemmällä palkalla, kun ei ole isoja asuntovelkoja.
Eli palkkakeskustelu johtajan kanssa, voisin tehdä vähän halvemmalla kuin noi vakituiset.
Kun vakituinen irtisanotaan niin ei voi lapsi enää harrastaa jääkiekkoa tai tanssia.
Sossu maksaa harrastukseen 200 vuodessa ja se ei kyllä riitä edes kuukauden maksuun jääkiekossa.
Kerran se vain kirpaisee, kun sossun rahoja leikataan. Joudut hetken miettimään sitä omaa elämääsi ja tekemään ihan itse ratkaisun millä todennäköisesti elintasosikin nousee