Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta
Tulipa taas huomattua mökillä. Työttömäksi jäänyttä sukulaista arvosteltiin koska kuulemma työtä saa "kysymällä", minun lapsettomuuttani ihmeteltiin koska kaikilla "kuuluu olla" lapsi ja veljeni vuokralla asumista ihmeteltiin, koska on "järkevämpää" ostaa asunto (veli on pienipalkkainen Helsingissä, jonka asuntojen hinnat tietää kaikki paitsi nuo boomerit).
Alkaa mennä maku tähän. Nämä ihmiset ovat itse päässeet duuniin kansakoulun käymällä ja olleet vakituisessa työssä parikymppisestä lähtien. Lisäksi he ovat saaneet ylennyksiä ilman mitään koulutuksia, palkankorotuksia ja hyvät eläkkeet. He eivät tajua että sellainen ei ole nykypäivänä mahdollista. Ärsyttää selittää asiaa heille, kun he ovat täysi kielto päällä. Kaikki on vain velttoutta.
Kommentit (19799)
Suomessa ei ole lakia, että olisi pakko omistaa auto.
Eli ensi vuonna käydään niissä töissä mihin kulkee linja-auto.
Eli monessa kaupungissa ei tehdä enää ilta eikä viikonlopputöitä.
Tai sitten kokoomus laittaa tammikuun alusta linja-autot kulkemaan joka kaupungissa ja kunnassa.
Tammikuussa menen ratikalla kotiin Rovaniemellä klo 24.00, kun ravintola menee kiinni. Ei ole enää autoon rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Tammikuussa menen ratikalla kotiin Rovaniemellä klo 24.00, kun ravintola menee kiinni. Ei ole enää autoon rahaa.
Osta lippuautomaatista vyöhyke a-d Rovaniemellä ratikkaan.

Ratikalla saa vietyä kätevästi kauppa ostokset Rovaniemellä kotiin, se pysähtyy ihan kodin edessä.

Juu, perheelle 4 muovikassillista ruokaa, maitoa ja perunoita ja jauhoa. Ratikalla tammikuussa kotiin Rovaniemellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensi vuonna saa irtisanoa, kun taloudellinen tilanne huononee. Alle 50 hengen yrityksissä ja yhteisöissä ei ole takaisinottovelvoitetta ja saa ottaa uudet työntekijät heti kun tilanne paranee.
Mä veikkaan, että monelta eläkeläisen lapselta lähtee työt ja menevät ulosottoon.
2100 brutto palkalla leikattu ansiosidonnainen on 700 netto kuukaudessa.
Voi irtisanoa 40 - 50 - vuotiaat joille on kertynyt lisiä ja lomia ja ottaa nuorempia tilalle.
Kerrostalossa ollaan vastuussa naapureiden yhtiölainoista ja vastikkeista ja voi tulla ongelma jos nuo leikatut ansiosidonnaiset ei riitä laskuihin.
Jos mainostetaan vilkastunutta asuntokaupaa- voi olla hämäystä.
iDCI
Mulla on silmälasit vuodelta 2015. Teen sijaisuutta ja luen sanoja väärin aina välillä. Silmälasit on täynnä jotain vihreää möhnää.
Piti ostaa uudet mutta hallitus vetää leikkaukset niin antaa olla.
Jos silmälasit hajoaa niin näkö on - 4, mutta ei voi mitään.
Täällä on nyt joku yksi katkeroitunut trolli taas täyttämässä tätä ketjua. Mistä kommentista rölli pahoitti mielensä?

Ei nyt mitään silmälaseja osteta. Pitää maksaa verovähennystä ulkomailla oleviin vapaa-ajan asuntojen remontteihin. Ne on tärkeämpiä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on nyt joku yksi katkeroitunut trolli taas täyttämässä tätä ketjua. Mistä kommentista rölli pahoitti mielensä?
Ei ole trolli.
Mene käymään läpi kaupunkien linja-autoja ja sen jälkeen kaupan alan tes ja laske paljonko saa palkkaa 30 viikko tunnilla.
Työtunteja ei saa enempää.
Tässä on ansiosidonnaisen leikkaus laskuri.
Tässä on työmarkkinatuen määrä
https://www.kela.fi/tyomarkkinatuen-maara-ja-maksaminen
Työmarkkinatuesta menee 20 % veroa
Junaratoja menee moneen paikkaan, mutta pysäkkivälejä on harvennettu. Mikä järki siinä on? Esim Haukivuorella ei enää juna pysähdy, muuten voisi kulkea vaikka Mikkeliin töihin junalla. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon ympäri Suomea. Juna pysähtyy tyyliin Helsingissä, Tampereella ja Rovaniemellä. Välipysähdykset pois. Miksi?
Viirjoitti:
Autoremontti voi maksaa 500 - 1000 euroa ja kun köyhänä joutuu ostamaan vanhan auton miin voi olla joka vuosi joku remontti.
Jos puoliso on työtön niin ei autoremontista mitään alennusta saa.
Eli pakko pistää auto pois ja molemmat hakee työkkärissä päivätöitä.
Voi olla, että hallitus joutuu alkaa käymään läpi kaikkien kaupunkien linja-auto aikataulut ja laittaa ne kulkemaan. Muuten voi olla työntekijöiden saanti työpaikoille vähän vaikeaa.
Työvoimareservin tarjonta on rajaton.
Tässä on työkokeilu
https://toimistot.te-palvelut.fi/tyokokeilun-kaytannot-ja-saannokset
"Työkokeilun ajalta ei makseta palkkaa, eikä se kerrytä vuosilomapäiviä tai eläkettä."
Kulukorvausta ei saa AMK tutkintoon eikä yliopistoon. Aikuiskoulutustuki poistuu.
Tässä on mihin saa kulukorvausta
Vierailija kirjoitti:
Kulukorvausta ei saa AMK tutkintoon eikä yliopistoon. Aikuiskoulutustuki poistuu.
Tässä on mihin saa kulukorvausta
Työvoimakoulutuksiin eli työkkärin sivuilla oleviin koulutuksiin.
Opiskelet sitten työmarkkinatuella 595 netto kuukaudessa ja elätät perhettä.
Omistusasuntoon ei saa asumistukea enää vuoden päästä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on ansiosidonnaisen leikkaus laskuri.
Noista summista kun vähentää verot pois niin ei kauhesti jää.
Ei ole enää järkeä kuulua liittoon.
Tehdään niinkuin kokoomus haluaa. Erotaan liitoista. Liitot voivat toimia vain tietyllä jäsenmäärällä ja kun porukka eroaa niin saa poistaa vuorolisät.
Mitä me asuntovelkaisten isoja lainoja suojellaan.
Syntyvyys vähentyy entisestään näillä leikkauksilla ja kohta saadaan irtisanoa ala-asteen opettajia. He voi opiskella sitten 595 netto kuukaudessa työmarkkinatuella ja maksella isoja asuntolainojaan.
Ei tarvitse mennä kotihoitajan ensi vuonna illalla eläkeläistä hoitamaan, kun puolison ansiosidonnaisen leikataan ja viimeinen linja-auto menee klo 16.15.
Onko hallitus varannut toimistotöitä päivisin kaikille?