Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta
Tulipa taas huomattua mökillä. Työttömäksi jäänyttä sukulaista arvosteltiin koska kuulemma työtä saa "kysymällä", minun lapsettomuuttani ihmeteltiin koska kaikilla "kuuluu olla" lapsi ja veljeni vuokralla asumista ihmeteltiin, koska on "järkevämpää" ostaa asunto (veli on pienipalkkainen Helsingissä, jonka asuntojen hinnat tietää kaikki paitsi nuo boomerit).
Alkaa mennä maku tähän. Nämä ihmiset ovat itse päässeet duuniin kansakoulun käymällä ja olleet vakituisessa työssä parikymppisestä lähtien. Lisäksi he ovat saaneet ylennyksiä ilman mitään koulutuksia, palkankorotuksia ja hyvät eläkkeet. He eivät tajua että sellainen ei ole nykypäivänä mahdollista. Ärsyttää selittää asiaa heille, kun he ovat täysi kielto päällä. Kaikki on vain velttoutta.
Kommentit (19930)
Iso ikäluokkalainen kirjoitti:
Kuulun itse suuriin ikäluokkiin. Oletko tullut ajatelleeksi mitä kaikkea me olemme elämässämme joutuneet kokemaan ja sitä mukaan elämän vaikeuksia ymmärtämään? En palaa sodan runtelemaan Suomeen vaan työelämään. 1993 lapa Suomessa oli paha, itsekin sain potkut 27 palvelusvuoden jälkeen. Viikon työttömyyden jälkeen sama työnantaja tarjosi muuta työtä alemmalla palkalla. Ei ollut vaihtoehtoja, pakko palata kolmen kk:n määräaikaishommiin. En jaksa kirjoittaa asiasta enempää, mutta paskaa aikaa kesti monta vuotta.
Lapsettomuus on jokaisen henkilökohtainen asia, ei kuulu muille kysellä. Elämänkokemuksemme on monipuolinen ja ymmärrys muita (nuoria) kohtaan vain kasvanut, kun seuraa omien lasten ja lastenlasten elämää. Vanhempien tehtävä on tukea eikä arvostella kenenkään ratkaisuja. Minun elämässäni oli kymmeniä vuosia appivanhemmat ja nyt olen itse ollut 22 vuotta kaksinkertainen anoppi. Ei arvostella, ollaan tukena.
Tehdään nytkin töitä työttömyyskorvauksella 580 netto kuukaudessa ja kulukorvaus 9 euroa/työpäivä, tulee karenssi, jos ei suostu.
Vierailija kirjoitti:
Iso ikäluokkalainen kirjoitti:
Kuulun itse suuriin ikäluokkiin. Oletko tullut ajatelleeksi mitä kaikkea me olemme elämässämme joutuneet kokemaan ja sitä mukaan elämän vaikeuksia ymmärtämään? En palaa sodan runtelemaan Suomeen vaan työelämään. 1993 lapa Suomessa oli paha, itsekin sain potkut 27 palvelusvuoden jälkeen. Viikon työttömyyden jälkeen sama työnantaja tarjosi muuta työtä alemmalla palkalla. Ei ollut vaihtoehtoja, pakko palata kolmen kk:n määräaikaishommiin. En jaksa kirjoittaa asiasta enempää, mutta paskaa aikaa kesti monta vuotta.
Lapsettomuus on jokaisen henkilökohtainen asia, ei kuulu muille kysellä. Elämänkokemuksemme on monipuolinen ja ymmärrys muita (nuoria) kohtaan vain kasvanut, kun seuraa omien lasten ja lastenlasten elämää. Vanhempien tehtävä on tukea eikä arvostella kenenkään ratkaisuja. Minun elämässäni oli kymmeniä vuosia appivanhemmat ja nyt olen itse ollut 22 vuotta kaksinkertainen anoppi. Ei arvostella, ollaan tukena.Tehdään nytkin töitä työttömyyskorvauksella 580 netto kuukaudessa ja kulukorvaus 9 euroa/työpäivä, tulee karenssi, jos ei suostu.
Ai vieläkin näin. Valitettavaa, edistystä ei ole tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat on noin 80 v nyt
Nyt 80 v eivät kuulu suuriin ikäluokkiin. Ne syntyivät vasta sodan jälkeen 1946-1949.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä untuvikot näyttävät neuvoa toisiaan asunto-, remontti- ym.muissa asioissa, joopa joo. Mutta suuret ikäluokat, hmm. Kuulun ns.suurten ikäluokkien nuorimpaan reunaan. Tein töitä yli neljä vuosikymmentä, sitä ennen 15 ja puoli vuotta kouluja ja opiskeluja (ylioppilaaksi 12v ja ammatillista 3,5 v). Kasvatin muutaman uuden veronmaksajan samalla, koulutukset, autokoulut, ylppisjuhlat, kielikurssit ym. Ja nyt- nautin terveydenhuollon ammattilaisen palkasta kertynyttä eläkettä. Ja taatusti hyvällä omallatunnolla. Ja hiivatti sentään, jos sinä valittaja poloinen sen maksat, nautin vielä enemmän.
Lapseni ovat kiitollisia siitä mitä ovet kodista saaneet ja kertovatkin sen usein. Niin, ja asun vuokra-asunnossa, ei mökkejä ei veneitä eikä ulkomaan matkoja. Olen tyytyväinen elämääni ( ja nautin sinun maksamastasi eläkkeestä:))
Lapseni eivät ole koskaan kritisoineet huolettomia eläkepäiviä, haluavat vain huolehtia siitä että minulla on kaikki hyvin. Että näin. Niin joo, autamme toisiamme tarvittaessa ja myös lastenlapset saavat minulta joskus muistamisia, pyyteettömästi!Et sinäkään eläkettäsi itse maksa joten turhaan valitat.
Yksi tärkeä juttu sinulla jäi tekemättä, nimittäin eläkkeen ansaitseminen itse. Jätit elättämisesi muiden niskoille. Niidenkin joita nyt muka niin jalomielisesti autat.

Et sinäkään eläkettäsi itse maksa ,turhaan valitat.

Mene oikeisiin töihin.

Työikäisiä on vähemmän kuin eläkeläisiä.
Vanhuuseläkkeellä on 1 300 000, joten ei kannata odottaa perikunnan asunnosta rahaa, se on lapsillesi vain riippakivi.
Toivottavasti eivät ole hommanneet omaa.
Asuntolainaa kun ei saa edes 2400 brutto tuloilla ilman säästöjä.
Eikä osa-aikatöillä, palkkatukitöillä, nolla-sopimuksilla, työkokeiluilla, kuntouttavalla työtoiminnalla.

Suomessa jokainen saa valita oman asuinkaupunkinsa, myös muualta tulleet, joten muuttotappiokaupungeista asunnon ostaneeet ovat lyöneet kätensä sanonko mihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso ikäluokkalainen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso ikäluokkalainen kirjoitti:
Kuulun itse suuriin ikäluokkiin. Oletko tullut ajatelleeksi mitä kaikkea me olemme elämässämme joutuneet kokemaan ja sitä mukaan elämän vaikeuksia ymmärtämään? En palaa sodan runtelemaan Suomeen vaan työelämään. 1993 lapa Suomessa oli paha, itsekin sain potkut 27 palvelusvuoden jälkeen. Viikon työttömyyden jälkeen sama työnantaja tarjosi muuta työtä alemmalla palkalla. Ei ollut vaihtoehtoja, pakko palata kolmen kk:n määräaikaishommiin. En jaksa kirjoittaa asiasta enempää, mutta paskaa aikaa kesti monta vuotta.
Lapsettomuus on jokaisen henkilökohtainen asia, ei kuulu muille kysellä. Elämänkokemuksemme on monipuolinen ja ymmärrys muita (nuoria) kohtaan vain kasvanut, kun seuraa omien lasten ja lastenlasten elämää. Vanhempien tehtävä on tukea eikä arvostella kenenkään ratkaisuja. Minun elämässäni oli kymmeniä vuosia appivanhemmat ja nyt olen itse ollut 22 vuotta kaksinkertainen anoppi. Ei arvostella, ollaan tukena.Tehdään nytkin töitä työttömyyskorvauksella 580 netto kuukaudessa ja kulukorvaus 9 euroa/työpäivä, tulee karenssi, jos ei suostu.
Ai vieläkin näin. Valitettavaa, edistystä ei ole tapahtunut.
Työikäisiä on vähemmän kuin eläkeläisiä.
Vanhuuseläkkeellä on 1 300 000, joten ei kannata odottaa perikunnan asunnosta rahaa, se on lapsillesi vain riippakivi.
Toivottavasti eivät ole hommanneet omaa.
Asuntolainaa kun ei saa edes 2400 brutto tuloilla ilman säästöjä.
Eikä osa-aikatöillä, palkkatukitöillä, nolla-sopimuksilla, työkokeiluilla, kuntouttavalla työtoiminnalla.Suomessa jokainen saa valita oman asuinkaupunkinsa, myös muualta tulleet, joten muuttotappiokaupungeista asunnon ostaneeet ovat lyöneet kätensä sanonko mihin.
Meidän kaupungista nuo muualta tulleet lähtevät Vantaalle.
Fiksua, täällä ei ole töitä.
100 000 asukkaan kaupunki, joka pyörii vielä toistaiseksi eläkeläisten parturi- ja kahvilarahoilla.

Nuoremmat leikkaavat hiukset itse ja tekevät ranskanletin, kun hyllyttävät tavaroita kaupoissa.
Kokoomus ihmettelee 10 vuoden päästä, että miksi kaupat, ravintolat, parturit loppuvat.
Ai niin, unohdettiin palkanmaksu nuoremmille.
Jää tänne varmaan SPR: n Kontti ja yksi ruokakauppa.
Se on kyllä nykyään jännä, että eläkeläiset asuvat omistusasunnoissa ja käyvät partureissa, uimahalleissa ja kahviloissa.
Ja sitten taas 2400 brutto palkkaa saavat asuvat vuokralla, koska eivät saa lainaa.
Tiedän ainakin 3 miestä joilla on tuo tilanne ja on kuulemma todella vaikea päästä treffeille eli ei tule sitten lapsenlapsiakaan. Toisilla jää mummuttelut väliin.
Yksi tuttu mies sanoi, että kävi treffeillä, mutta ei mene enää. Naiset haluavat tietyn palkkatason mihin hän ei pysty.
Se on sellaista. Osalla jää taas sitten lapsenlapset saamatta.
Mutta eläkkeitä maksetaan 33 miljardia. Ollaan nyt tyytyväisiä, että eläkeläiset pääsevät mökille ja Espanjaan. Nuoremmat voi hyllyttää tavaroita kaupoissa työttömyyskorvauksella ja olla kotona vapaa-ajat.
Meidän kerrostalossa asuu yksi mies jolta loppui puoli vuotta sitten työt, ei saanut uutta ja nyt on sitten aamusta iltaan kännissä. Ei saa kuulemma naista, jos ei saa työpaikkaa. Pitäisikö olla huolissaan?

Sillä oli joulukuussa shortsit jalassa pihalla ja oli tuhannen kännissä. Mielenkiintoisia nuo roskien vienti reissut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä untuvikot näyttävät neuvoa toisiaan asunto-, remontti- ym.muissa asioissa, joopa joo. Mutta suuret ikäluokat, hmm. Kuulun ns.suurten ikäluokkien nuorimpaan reunaan. Tein töitä yli neljä vuosikymmentä, sitä ennen 15 ja puoli vuotta kouluja ja opiskeluja (ylioppilaaksi 12v ja ammatillista 3,5 v). Kasvatin muutaman uuden veronmaksajan samalla, koulutukset, autokoulut, ylppisjuhlat, kielikurssit ym. Ja nyt- nautin terveydenhuollon ammattilaisen palkasta kertynyttä eläkettä. Ja taatusti hyvällä omallatunnolla. Ja hiivatti sentään, jos sinä valittaja poloinen sen maksat, nautin vielä enemmän.
Lapseni ovat kiitollisia siitä mitä ovet kodista saaneet ja kertovatkin sen usein. Niin, ja asun vuokra-asunnossa, ei mökkejä ei veneitä eikä ulkomaan matkoja. Olen tyytyväinen elämääni ( ja nautin sinun maksamastasi eläkkeestä:))
Lapseni eivät ole koskaan kritisoineet huolettomia eläkepäiviä, haluavat vain huolehtia siitä että minulla on kaikki hyvin. Että näin. Niin joo, autamme toisiamme tarvittaessa ja myös lastenlapset saavat minulta joskus muistamisia, pyyteettömästi!Et sinäkään eläkettäsi itse maksa joten turhaan valitat.
Yksi tärkeä juttu sinulla jäi tekemättä, nimittäin eläkkeen ansaitseminen itse. Jätit elättämisesi muiden niskoille. Niidenkin joita nyt muka niin jalomielisesti autat.
Et sinäkään eläkettäsi itse maksa ,turhaan valitat.
Maksan eläkemaksuja enemmän kuin tulen sitä ulosmittaamaa. Olen nettomaksaja. Suuret ikäluokat maksoivat järjestelmään vain 25% siitä mitä keskimäärin laskennallisesti saavat. Ovat nettosaajia .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyky hallitus poisti nuoremmilta leskeneläkkeen.
2400 bruttopalkalla eläke on 1100 netto eikä toimeentulotukea lääkkeisiin saa, jos omistaa kesämökin.
Minimieläke on 922 netto kuukaudessa ja tuohon voi saada asumistukea ja toimeentulotukea lääkkeisiin eli saa enemmän rahaa, kun 30 vuotta töissä käynyt mökin omistaja.
Leskeneläkkeestä oli tälläkin palstalla pitkät keskustelulitaniat ihan teidän työssäkäyvien itsenne toimesta, kuinka se on tarpeeton muinaisjäänne.
Yritin eläkeläisenä puolustaa leskeneläkkeen tarpeellisuutta, mutta minut lytättiin kerta toisensa jälkeen.
Avioliitto, joka leskeneläkkeeseen oikeuttaa, myös tuomittiin typerän vanhanaikaisena instituutiona.
Joten NYT SAITTE MITÄ HALUSITTE.Siitä ette voi syyttää ketään muita kuin itseänne. Itse olitte sitä mieltä, että kenenkään ei kuulu saada rahaa siitä, että puoliso kuolee, vaan jokaisen on itse ansaittava omat rahansa ja toimeentulonsa. Tämä tuli kyllä niin selväksi. Ja eihän sitä vieläkään kokonaan viety, vaan siitä tuli määräaikainen.
Nykyhallitus on nuorempien käsissä ja teitte päätöksenne.Ihmettelen tuota mäyhäämistä kesämökeistä. Onko niitä ihmisillä niin paljon. Minulla ei ole enkä ole ikinä kaivannutkaan. Mihin maalla asuva kesämökkiä tarvitsee?
Mutta kun katsoin tuota Suomen kauneimmat kesämökit -ohjelmaa, niin nuoria ihmisiähän ne kaikki omistajat olivat, ehkä yksi poikkeus taisi olla.
Ja niin hienoiksi oli paikat laitettu, että kyllä rahaa löytyy. Ja silti kadehditaan eläkeläisiä.
Kyllä te paljon hienommin elätte kuin vanhukset.Sanot että jokaisen on ansaittava oma toimeentulonsa? Niinhän ei ole suurten ikäluokkien eläkkeiden kanssa. Sen maksaan 3/4 nuoremmat ikäpolvet, kun ette niitä itse viitsinyt alkaa maksamaan ja säästämään.
Miten pirussa te luette täällä päin honkia? Minäkö niin sanon, että jokaisen on ansaittava oma toimeentulonsa?
Minähän kirjoitin TEIDÄN ITSENNE niin sanoneen, täällä vauvapalstalla.
Minä en ota päälleni teidän sanomisianne. Te itse nimenomaan perustelitte leskeneläkkeen poistamista tuolla argumentilla.
Lukekaa kunnolla viestit, joihin aiotte vastata.
Tai sitten lakatkaa ottamasta kantaa, kun ette osaa edes lukea oikein.
Vierailija kirjoitti:
Iso ikäluokkalainen kirjoitti:
Kuulun itse suuriin ikäluokkiin. Oletko tullut ajatelleeksi mitä kaikkea me olemme elämässämme joutuneet kokemaan ja sitä mukaan elämän vaikeuksia ymmärtämään? En palaa sodan runtelemaan Suomeen vaan työelämään. 1993 lapa Suomessa oli paha, itsekin sain potkut 27 palvelusvuoden jälkeen. Viikon työttömyyden jälkeen sama työnantaja tarjosi muuta työtä alemmalla palkalla. Ei ollut vaihtoehtoja, pakko palata kolmen kk:n määräaikaishommiin. En jaksa kirjoittaa asiasta enempää, mutta paskaa aikaa kesti monta vuotta.
Lapsettomuus on jokaisen henkilökohtainen asia, ei kuulu muille kysellä. Elämänkokemuksemme on monipuolinen ja ymmärrys muita (nuoria) kohtaan vain kasvanut, kun seuraa omien lasten ja lastenlasten elämää. Vanhempien tehtävä on tukea eikä arvostella kenenkään ratkaisuja. Minun elämässäni oli kymmeniä vuosia appivanhemmat ja nyt olen itse ollut 22 vuotta kaksinkertainen anoppi. Ei arvostella, ollaan tukena.Tehdään nytkin töitä työttömyyskorvauksella 580 netto kuukaudessa ja kulukorvaus 9 euroa/työpäivä, tulee karenssi, jos ei suostu.
Eli sinäkään et tule eläkettäsi itse maksamaan. Tuskin lanttiakaan.
Ja sen kansaneläkkeen vähintään tulet saamaan joka tapauksessa.

Työmarkkinatuella tehtävästä työstä ei kerry ollenkaan eläkettä.
Eli työtön merkitsee sairaalassa diagnoosisi ja tilaa sinulle taksin ja laboratoriokokeita ilman palkkaa eikä kerry eläke.

Ja sen kansaneläkkeen vähintään tulet saamaan joka tapauksessa.Työmarkkinatuella tehtävästä työstä ei kerry ollenkaan eläkettä.
Eli työtön merkitsee sairaalassa diagnoosisi ja tilaa sinulle taksin ja laboratoriokokeita ilman palkkaa eikä kerry eläke.
Ja mitä tekee eläkeläinen, no haukkuu työtöntä, mutta työtön postitti siitä huolimatta epikriisin oikeaan osoitteeseen.
Suuret ikäluokat on noin 80 v nyt