Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta
Tulipa taas huomattua mökillä. Työttömäksi jäänyttä sukulaista arvosteltiin koska kuulemma työtä saa "kysymällä", minun lapsettomuuttani ihmeteltiin koska kaikilla "kuuluu olla" lapsi ja veljeni vuokralla asumista ihmeteltiin, koska on "järkevämpää" ostaa asunto (veli on pienipalkkainen Helsingissä, jonka asuntojen hinnat tietää kaikki paitsi nuo boomerit).
Alkaa mennä maku tähän. Nämä ihmiset ovat itse päässeet duuniin kansakoulun käymällä ja olleet vakituisessa työssä parikymppisestä lähtien. Lisäksi he ovat saaneet ylennyksiä ilman mitään koulutuksia, palkankorotuksia ja hyvät eläkkeet. He eivät tajua että sellainen ei ole nykypäivänä mahdollista. Ärsyttää selittää asiaa heille, kun he ovat täysi kielto päällä. Kaikki on vain velttoutta.
Kommentit (19930)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vanhat pierut tajunneet sitäkään, että kaikki paikat suljettiin pahimman pandemian aikana ainoastaan siitä syystä, koska vanhat riskiryhmäläiset eivät ymmärtäneet pysyä poissa väkijoukoista. Kaikki kärsivät vanhojen pierujen typeryyden takia. Kaikki paikat olisivat voineet olla koko ajan normaalisti auki, kunhan vanhat pierut eivät olisi tunkeneet niihin hankkimaan sairaalahoitoa vaativaa koronaa ja kuormittaneet terveydenhuoltoa. Näin pandemian alussa vanhuksia jopa istumassa kauppakeskuksissa ja muutenkin tuli selväksi, etteivät he ymmärtäneet omaa parastaan eivätkä välttää kuormittamasta terveydenhuoltoa. Olisi riittänyt kun joka paikkaan olisi laitettu yläikäraja, mutta sehän olisi ollut ikärasismia ja mikä ulina siitä olisi alkanut. Joten kaikki paikat suljettiin kaikilta. Kiitos vanhat pierut.
Siis että mitenkä? Oletko nyt ihan järjissäsi?
Eikös se mennyt niin, että yli 70-vuotiaat määrättiin pysymään kotonaan ja heille sen vuoksi jopa kunta järjesti kaupassakäyntipalvelun?
Sulla taisi mennä ohi koko asia?
Ja sillä määräyksellä pyrittiin siihen, että suojeltiin vanhempia ihmisiä saamasta sitä koronaa nuorilta, joita ei voitu määrätä pysymään kotonaan ja syy oli se, että vanhalle ihmiselle korona oli vaarallisempi ja että terveydenhuolto ei olisi heidän vuokseen kuormittunut liikaa. Eläkeläisten oli mahdollista olla kotonaan toisin kuin työikäisten.
Enpä kuule tuolloin nähnyt juurikaan missään vanhempia ihmisiä yleisillä paikoilla.
Että pitää olla typerys joka tuollaistakin täysin päinvastaista tänne suoltaa.
Kysypäs nyt vaikka vanhemmiltasi, että miten se oikein menikään, äläkä keksi omia versioitasi asiasta.
Nuoret sitä koronaa levittivät, heille kun oli täysin mahdotonta olla erossa kavereistaan.
Kunta ei kyllä järjestänyt ainakaan omassa kotikunnassani mitään kauppapalveluita. Ihan itse verkkokauppaa käytettiin, kun kotona oltiin.
Suurin osa ajasta oltiin korvessa ja käytiin kerran kuussa maski naamalla kirkolla kaupassa.
Aikuiset lapsetvsoittelivat, että nuoriso rällästää pitkin ja poikin eikä välitä taudin levittämisestä mitään.
Hyvät eläkkeet saa tekemällä töitä täyspäiväisesti koko työelämän ajan. Siis älä ole kade vaan mene mihin tahansa työhön ja tee 40 vuoden uran ja saat hyvän eläkkeen. Helppoa.
Mutta jos sairastut vakavasti alle 60v niin Kelan/vakuutusyhtiön lääkärit pyörittää siua monta vuotta n.4v ja siinä ajassa kun olet työttömyyspäivärahalla/sairaspäivärahalla niin tulot tippuu ja eläke pienenee. Miulla 4v oli pyöritystä vaikka keskussairaalan lääkäritiimi tukena mut mitään ei mahtanut paitsi kun täytin 60v niin viikkoa aikaisemmin tuli eläkepäätös ja 855e oli hävinnyt eläkettä laskettavasta kuukausitulost. Töitä tein 15 vuotiaasta 55 vuoteen. Tai älkää tehkö niin koska terveys kumminkin on tärkeämpi kuin työ. Työttömiä on aina vaikka nyt työvoimapula.
Olen täysin samaa mieltä tästä kommentista. Jos seurassa on ihmisiä joiden arvot ja muu asioiden tuntemukset eivät vastaa omia, voisi keskustelua yrittää avata vähän enemmän tai vaihtaa kevyempiin aiheisiin. Itselleni on valikoitunut kaveri ja ystäväpiiriin erilaisia ihmisiä. Toisten kanssa jutellaan arkipäivän asioita ja toisten kanssa taloudesta ja politiikasta. Kun esittää vaihtoehtoja nuoremmalle, on hyvä antaa esimerkkejä erilaisista tämän päivän vaihtoehdoista. Kyllä välillä tulee tunne, että aiemmin tietyt perusasiat olivat helpompia ja jotenkin itsestäänselviä. Nykyään moni asia tehdään toisella tavalla ja valveutunut ikäihminen on kyllä hyvinkin tietoinen missä mennään, ihan globaalilla tasolla. Ikäihmisen kokemus on monesti tarpeellisen tärkeää tietoa, nuori tietysti uteliaana ammentaa asioita ja rakentelee näistä sitten oman elämänsä palikoita. Tärkeää on myös hallita tunteita ja niiden vaikutusta toimintoihin. Itse viihdyn eri ikäisten ihmisten kanssa ja nuorten kanssa on rikastuttavaa keskustella.
Maksan Yle veroa 160, ja mtä saan. Eläkeläisen, jake nymänin valitsemia itsestään selvyyksiä, jotka ukko on googlettanut. Tälle ahneelle boomerille maksamne eläkkeen lisäksi myös palkkaa. Jäsenkirja on vieläkin valid Ylessä.
Tätähän se vas ja sdp unelma on.
Vierailija kirjoitti:
Maksan Yle veroa 160, ja mtä saan. Eläkeläisen, jake nymänin valitsemia itsestään selvyyksiä, jotka ukko on googlettanut. Tälle ahneelle boomerille maksamne eläkkeen lisäksi myös palkkaa. Jäsenkirja on vieläkin valid Ylessä.
Suomeksi pliis.
Suuret ikäluokat on paljolti seniilejä. Elävät jossain ihme utopiassa jossa yhteiskunta sanelee kaikki, vähän kuin neuvostoliitossa. Jos työpaikkaa vaihdettaessa palkka nousee niin se on väärin ja niin pois päin.
Näillä sankareilla on täysi äänioikeus. Kuvitelkaa.

Haista sinä huono haju ja häpeä.
Ihmettelen, että tätä ketjua pidetään esillä jatkuvasti, kun taas monet muut mielenkiintoiset keskustelun aiheet poistuvat äkkiä. Täällä on nyt haukuttu eläkeläiset kaikin mahdollisin sanoin ja aihe kaluttu loppuun. Uusia aloituksia kehiin!
40-luvulla syntynyt äitini aikanaan jätti koulut käymättä, kun siihen aikaan pääsi töihin ilman koulutustakin. Jossain kokkikoulutuksessa oli ollut jonkin aikaa, mutta kun pääsi huippuravintoloihin kokiksi, niin oli koulutuksessa vain jonkin aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun tuli tämä uusi hyvinvointialue niin kaikissa kaupungeissa ei saa enää palveluseteliä kodin siivoukseen.
Paljonkohan maksaa omakotitalon siivous normaalilla hinnalla?
Jos eläke on 900 niin ei saa verovähennystä, koska tuon suuruisesta eläkkeestä ei mene veroa eli ei saa verovähennystä kodin siivouksen ostosta.
Ja osastohoito ei kuulu maksukattoon. Kun maksukatto on täynnä niin osastohoito maksaa 22,80 vuorokausi sairaalassa eli 2 viikkoa 320.
Kuulun suuriin ikäluokkiin.Olen aina siivonnut kotini itse.En ole koskaan saanut mitään rahallista tukea yhteiskunnalta,esim asumistukea tms.En saanut nuorena yhteuskunnalta muura koulutusra,kuin kansakoulun.Ielet jäi oppimatta.Ammattiini kouluttauduin kalliilla pankkilainalla.Minulla oli vain sairas,velkainen yksinhuoltajaisä,ei äitiä.Hän ei kyennyt hankimaan minylle edes ruokaa ja vaatteita,koulutuksesta puhumattakaan824Töitä tein vielä 71 vuotiaanakin,ja olen työeläkkeeni siis ansainnut.Olen ollut pienipalkkainen.Työeläkkestäni yhteiskunta ottaa suuren osan veroina.
Vierailija kirjoitti:
Ei vanhat pierut tajunneet sitäkään, että kaikki paikat suljettiin pahimman pandemian aikana ainoastaan siitä syystä, koska vanhat riskiryhmäläiset eivät ymmärtäneet pysyä poissa väkijoukoista. Kaikki kärsivät vanhojen pierujen typeryyden takia. Kaikki paikat olisivat voineet olla koko ajan normaalisti auki, kunhan vanhat pierut eivät olisi tunkeneet niihin hankkimaan sairaalahoitoa vaativaa koronaa ja kuormittaneet terveydenhuoltoa. Näin pandemian alussa vanhuksia jopa istumassa kauppakeskuksissa ja muutenkin tuli selväksi, etteivät he ymmärtäneet omaa parastaan eivätkä välttää kuormittamasta terveydenhuoltoa. Olisi riittänyt kun joka paikkaan olisi laitettu yläikäraja, mutta sehän olisi ollut ikärasismia ja mikä ulina siitä olisi alkanut. Joten kaikki paikat suljettiin kaikilta. Kiitos vanhat pierut.
Jos kaikki paikat (ravintolat, konsertit, teatterit ...) olisivat saaneet olla auki ja siitä huolimatta viisaat kansalaiset olisivat vältelleet niitä pandemian aikana, tappiota olisi tullut rutkasti, ei heille (yrittäjille) silloin mitään korvauksia olisi maksettu valtion taholta koska kieltoja ei olisi asetettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksan Yle veroa 160, ja mtä saan. Eläkeläisen, jake nymänin valitsemia itsestään selvyy, jotka ukko on googlettanut. Tälle ahneelle boomerille maksamne eläkkeen lisäksi myös palkkaa. Jäsenkirja on vieläkin valid Ylessä.
Suomeksi pliis.
Suomeksi:Ahne boomeri Jake Nyman nostaa eläkettä ja saa lisäksi palkkaa Yleltä veronmaksajien rahoilla. Punaisrlla jäsen kirjalla saa etuja.
Öö, suuret ikäluokat on nyt keskimäärin 80v. Eli onko joku ihme että ei ole enää täysillä maailman menossa mukana. Miksi pitäisi?
Suomessa menee isot rahat armeijaan, mutta ikinä et näe armeijan upseeria livenä.
Kun nyt mennään natoon niin näemmekö me sitten joskus edes yhden sotilaan vai nouseeko vain verot?
Vierailija kirjoitti:
Suomessa menee isot rahat armeijaan, mutta ikinä et näe armeijan upseeria livenä.
Kun nyt mennään natoon niin näemmekö me sitten joskus edes yhden sotilaan vai nouseeko vain verot?
Poliiseihin menee myös isot rahat eikä poliisejakaan näe, ehkä joskus voit nähdä poliisiauton.
Ja ne kerrat kun tarvitsisi apua et näe poliisia.
Ne ei takuulla aja silloin ohi.
Aikanoiset traumat on monella naisella Suomessa.
Jos istun laivalla ja vieressä istuu miehiä joilla lukee Bandidos Mynchen niin.
Eipä näkynyt järjestyksenvalvojaa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa menee isot rahat armeijaan, mutta ikinä et näe armeijan upseeria livenä.
Kun nyt mennään natoon niin näemmekö me sitten joskus edes yhden sotilaan vai nouseeko vain verot?
Vuoden sisällä jopa näkyi upseeri telkkarissa, kun oli nato aiheinen uutislähetys.
Oho
Jos eläke on 900 niin ei saa verovähennystä, koska tuon suuruisesta eläkkeestä ei mene veroa eli ei saa verovähennystä kodin siivouksen ostosta.