Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta
Tulipa taas huomattua mökillä. Työttömäksi jäänyttä sukulaista arvosteltiin koska kuulemma työtä saa "kysymällä", minun lapsettomuuttani ihmeteltiin koska kaikilla "kuuluu olla" lapsi ja veljeni vuokralla asumista ihmeteltiin, koska on "järkevämpää" ostaa asunto (veli on pienipalkkainen Helsingissä, jonka asuntojen hinnat tietää kaikki paitsi nuo boomerit).
Alkaa mennä maku tähän. Nämä ihmiset ovat itse päässeet duuniin kansakoulun käymällä ja olleet vakituisessa työssä parikymppisestä lähtien. Lisäksi he ovat saaneet ylennyksiä ilman mitään koulutuksia, palkankorotuksia ja hyvät eläkkeet. He eivät tajua että sellainen ei ole nykypäivänä mahdollista. Ärsyttää selittää asiaa heille, kun he ovat täysi kielto päällä. Kaikki on vain velttoutta.
Kommentit (19799)
On myös arvovalinta, hoitaako lapsensa itse kotona vai hoidattaako lapsensa yhteiskunnan tai yksityisen järjestämässä päivähoidossa.
Suuret ikäluokat ovat hoidattaneet lapsiaan päivähoidon lisäksi ilmaiseksi sukulaisilla. Pahimmillaan jopa alle kouluikäiset lapset ovat olleet arkisin päivähoidossa ja viikonloppuja ja loma-aikoina sukulaisilla hoidossa. Koululaiset on lähetetty koulun loma-aikoina sukulaisille hoidettavaksi, kesäsiirtoloihin ja leireille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ikäloppu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahvistusharhainen syyttelee suuria ikäluokkia omista epäonnistumistaan.
55-80v narsistit syyttelee täällä nuorempia, JOTKA MAKSAA TEIDÄN KERMAPERSE-ELÄKELÄISTEN ELÄMÄN.
kiitollisuutta kerrakseen.
Jep. Vaikka mitä sankaritarustoja yrittävät keksiä , niin itse eläkekusetukseen dynamiikka ei muutu miksikään. Suuret ikäluokat maksoivat vanhemmilleen isolla porukalla pienet eläkkeet ja sitten maksattavat pieneltä porukalta itselleen isot eläkkeet. Todella häpeällistä käytöstä.
SOT SOT. Kermapersenuoret.
Unohdatte tärkeän asian. Palkoista on peritty työelämän aikana eläkemaksut ja eläkkeet maksaa eläkevakuutusyhtiö. Ette TE KERMAPERSENUORET!!
"
Eläketurvakeskuksen mukaan vuonna 1940 syntyneet saavat työeläkemaksulleen 6,5 prosentin reaalituoton, naiset vajaat 8 % ja miehet vajaat 6 %. Tuotto laskee tasaisesti, kunnes 1970-luvulla ja myöhemmin syntyneet saavat reaalituottoa 2,3 %: naiset 2,8 % ja miehet 2 %.[21]Myös nykyarvolla laskettuna suuret ikäluokat saavat nuorempia enemmän vastinetta maksuilleen. 1950-luvun alkuvuosiin mennessä syntyneiden eläkkeiden nykyarvo on suurempi kuin heidän maksamiensa eläkemaksujen, 1960-luvun jälkipuolella tai myöhemmin syntyneillä päinvastoin.[22]
Eron pääsyy on työeläkemaksujen nousu: 1960-luvulla ne olivat 5 %, vuonna 2016 jo noin 24 % palkkasummasta (tästä neljännes näkyy työntekijän palkkalaskelmassa). Jos nykyeläkeläisten eläkkeitä parannettaisiin, vuoden 1990 jälkeen syntyneiden eläkemaksuja pitäisi korottaa vielä yli 10 %-yksikköä enemmän kuin muuten.[22]" Lähde: Wikipedia - Suomen eläkejärjestelmä
Onhan siinä nyt vissi ero jos maksaa 5% tai 25%. Palkallahan tässä ei ole väliä koska kyse on prosenttiosuudesta. Suomessa on yhdistetty järjestelmä, jossa osa maksuun pantavista eläkkeistä otetaan rahastosta ja osa tämän päivän työeläkemaksuista. Tämä siksi, että rahaa on korkotuotonkin kanssa kerätty aiemmin liian vähän ja rahastot olisi syöty hetkessä. Se ei riittäisi edes nykyeläkeläisten tarpeisiin, koska toistan, nostettu eläke on suurempi kuin maksettu eläkemaksu. Jos menisi yksyhteen, korotustarvetta ei olisi tullut, koska säästöt kattaisivat menot automaattisesti, tietenkin.
Kannattaisi ehkä ymmärtää asiaa kokonaisuutena ennen kuin kirjoittaa. Tai ymmärtää edes, mitä on kopioinut.
Työeläkejärjestelmän juuret ovat 1950 ja 1960 lukujen vaihteessa. Siihen asti oli vain kansaneläke, sekin vasta vuodesta 1939 lähtien. Kansaneläke maksettiin/maksetaan verovaroista, siis niistä varoista, joita ne suuret ikäluokatkin työnteollaan kartuttivat. TYEL-maksuja ei ole voitu maksaa ennen kuin järjestelmä on ollut olemassakaan.
Työntekijän työeläkevakuutusmaksu tuli voimaan 1990-luvun alussa, siihen asti TYEL-maksun maksoi kokonaisuudessa työnantaja. Työnantajan TYEL-maksu on v. 2021 on keskimäärin 16,95 %:ia, alle 53 vuotiaan/yli 62 vuotiaantyöntekijän maksama osuus on 7,15 %:ia, ja 53-62 vuotiaan maksama osuus 8,65 %:ia.
Ja onneksi vielä se Lipposen aikainen taitettu indeksi on "syönyt" suurten ikäluokkienkin eläkettä ja olihan tuo eläkekertymäkin pienempi, koska palkatkin olivat pienemmät. Eläkettä ei kertynyt esim. opiskeluajalta, ei myöskään perhevapailta samaan tyyliin kuin nykyään.
Kerättyjä rahastoja ovat olleet kartuttamassa myös ne parjatut suuret ikäluokat, sillä se työnantajan maksama TYEL-maksu on huomioitu palkkaneuvotteluissa osana palkkaa. Kerätyt työeläkemaksut on rahastoitu ja sijoitettu, siksi eläkkeitä voidaan maksaa sijoitusten tuotostakin, säästyy sitä pesämunaa sinunkin eläkkeeseesi.
Kuinka sinä olisit tämän eläkejärjestelmän aikanaan luonut, tyhjästä?
Ongelma on edelleen matemaattinen. Järjestelmä luotiin 1960-luvun alun tilastojen valossa. Silloin 65-vuotiaalla miehellä oli odotettavissa eläkeaikaa keskimäärin noin 11 vuotta ja 65-vuotiaalla naisella noin 13 vuotta. Jälkiviisaana järjestelmää olisi pitänyt rajusti muuttaa jo 80 -luvulla, mutta silloin siihen ei ollut uskallusta. Nyt sitten se on tehty pakon edessä ja kärsijöitä ovat juurikin 20 - 40 vuotiaiden sukupolvi.
Järjestelmä on toki matemaattinen, mutta ongelma on siinä, että meillä huoltosuhde on koko ajan enemmän persiillään. Nuoret eivät tee juurikaan lapsia, joista tulisi seuraavia työikäisiä. Suuret ikäluokat ovat suuria, siis tosi suuria, myös eläkkeellä ja terveudenhuollossa ja palvelulaitoksissa. Joten yhtä lailla kuin nuoret syyttävät vanhuksia, että heitä on niin paljon, niin voisi syyttää nuoria siitä, että he ovat lakanneet tekemästä Suomeen lapsia. Kumpaakaan ei tämä yhteiskunta kestä. Suuret ikäluokat kyllä poistuvat näyttämöltä kymmenessä vuodessa, mutta pienet ikäluokat eivät korjaannu, he tekevät yhä vähemmän lapsia. Uusia suomalaisia täytyy värvätä ulkomailta, kun lapset loppuvat.
Eikö täällä itse asiassa ollut juuri mielenkiintoinen fakta siitä, että juuri suuret ikäluokat synnyttivät vähiten lapsia yhtä naista kohden?
Itse asiassa 2010-luvulla hedelmällisyysluku putosi alemmaksi kuin edellisen pohjanoteerauksen aikaan 70-luvun alussa. Sillä erotuksella, että nyt on pitkä äitiys- ja vanhempainrahakausi, isyysloma ja kotihoidon tuki. Tuolloin oli vain 3 kuukauden äitiysloma eikä subjektiivista päivähoito-oikeutta.
Kodinhoidontuki on 400 kuukaudessa, ei kaikki pysty sille jäämään ja minimiäitiyspäiväraha ei ole paljon enempää.
Eli parempi olisi, jos ei olisi koko kotihoidon tukea. Äitiys-ja vanhempainrahakausikin voisi olla taas kolme kuukautta yhteensä. Sitten lapsen voikin viedä hoitoon, jos jostain saa hankittua hoitopaikan kun kunnalta sitä ei saisi. Tämä varmaan kelpaisi?
Jos kodinhoidontuki lakkautetaan niin silloin ihmiset saavat työttömyyskorvausta, joka on isompi, kaikille ei ole työpaikkoja. Tällä hetkellä tarha ei ota hoitoon alle 9 kuukauden ikäistä eli jos työkkäri laittaisi työmarkkinatukitöihin niin vauva tulisi työpaikalle mukaan esim. kirjastoon, kauppaan tai sairaalaan, asiakkaiden täytyisi kuunnella myös itkua sitten.
70-luvun alussa ei edes saanut mitään kunnallista hoitopaikkaa kun se äitiysloma loppui vauvan ollessa parikuinen eikä sittenkään kun se vauva oli isompi. Itse piti hankkia yksityinen hoito ja maksaa siitä. Kunnallinen päivähoitopaikka oli harvinaisuus. Jos töitä ei ollut, muutettiin Helsinkiin tai Ruotsiin, työttömyyskorvaukset oli olemattomia.
Tähän pieni muistelma; ennen kunnalliset päiväkotipaikat olivat suurelta osin yksinhuoltajien lapsille. Itse olin yh, joten en tiedä mitä muita kriteerejä oli. Tulorajat varmaankin. Ilmaiseksi ei kuitenkaan hoitopaikkaa saanut, en ainakaan minä. Kunnallisella päivähoitajalla oli 4 lasta (siis meidän tapauksessa), joista ainakin 2 oli yksinhuoltajien lapsia. Hoitaja lopetti ikävä kyllä sitten tuon työn, oli aivan ihana ihminen. En kyllä valita päiväkodeistakaan. Siihen aikaan oli ilmeisesti sitten yksityisiä perhepäivähoitajia. Muutaman kuukauden oli omakin vauvani sellaisella. 9 kk vanhana meni hoitoon, vuosi oli 1981.
TOTEAN vain, en kilpaile :))) Oli hyvä, että kaiken muun sekasorron keskellä päivähoitoasia järjestyi hyvin.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli voimaan kaikille alle kouluikäisille vasta 90-luvun alussa. Siihen saakka kunnalliseen hoitoon pääsi vain harvat, lähinnä pienituloisimpien perheiden lapset. Muiden piti hankkia päivähoitopaikka itse sen täysimääräisesti maksamalla, jolloin maksut oli moninkertaisia kunnalliseen hoitoon verrattuna.
Palkkojen ostovoima oli paljon heikompi kuin nykyään, joten ei tosiaan moni kyennyt perhettä elättämään yhden palkalla kun ei ollut sitä kotihoidon tukeakaan.
Vierailija kirjoitti:
On siis aivan uskomatonta että tuo ap ilmeisesti kuvittelee että nykynuoret elävät maailmanhostorian vaikeinta tilannetta.
Vaikka toisaalta, sillähän niitä lehtiä on myyty, ja kun ei ole kykyä kriittiseen ajatteluun, tässä on tulos.
Missä ap on näin väittänyt? Hän on kritisoinut vain epäasiallista huomauttelua.
Opetelkaa lukemaan tai tajuamaan lukemanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailman muutos ei ole eläkeläisten syy. Työelämä on kyllä mennyt kuralle, mutta ei sitä eläkeläiset ole tehneet, vaan kansainvälisyyttä intoilevien nuorten idea on tämä vapaa kilpailu.
No nyt sitten kilpaillaan kiinalaisten työläisten kanssa, ja lopputulos on tiedossa, pitkä päivä ja paska liksa. Mutta ei se eläkeläisten vika ole.
Mutta ei teidän kuulu saada eläkkeitä mitä ette ole itse keränneet. Eläkemaksu takaisin 5 %, silloin palkan sivukulut ei ole niin suuret ja työnantajilla on rahaa taas palkata työntekijöitä. Eläkkeet ovat saman suuruisia tai suurempia kuin palkat monessa työpaikassa.
No minkä verran haluaisit maksaa minulle, sairaanhoitajalle (70 v), eläkettä? Jäin eläkkeelle 66 vuotiaana ja työelämässä olin lähes 40 v, välillä olin joitakin vuosia kotona lastenhoidon takia. Ja kuulun vielä suuriin ikäluokkiin. Mikä olisi sinusta kohtuullinen eläke, kun asun Helsingissä?
Kysyn ohiksena, kun varmaan olet eläkemaksuja maksanut, että olisiko eläkemaksujen pitänyt olla suurempia, ts. söikö inflaatio ja asumiskustannusten nousu kerätyt eläkkeet?
No enpä tuota tiedä, mutta joka tapauksessa en ole tuohon voinut itse vaikuttaa, joten en koe syyllisyyttä saamastani eläkkeestä. Saan sen eläkkeen, mikä työvuosistani kertyi. Ja kaikille kadehtijoille voin kertoa, että se sairaanhoitajan eläke ei ole suuri, saan käteen vajaat 1500 euroa kuussa. Ja tiedän, että joku sanoo, ettei saa palkkanakaan tuota. Kuitenkin nämä "sanojat" ovat usein vasta työuransa alussa. Ei se minunkaan palkka ollut vielä 30 vuotiaana mitenkään iso, kolmivuorotyö toki sitä jo silloin nosti.
Minun puolisoni on 45 ja palkka 1600 netto, vuorotyötä kaupan alalla 40 tuntia viikossa, joka toinen viikonloppu töissä. Itse saan työttömyyskorvausta 660 ja lapsilisää 2 lapsesta 200, muita tukia ei saada, tiedoksi myös irtisanotuille paperimiehille.
Eihän koskaan apumiesten ja vastaavien palkoissa ole hurraamista ollut.
Vrt. esim.wolt-kuskit.
Ei tämä eläkeläisten syytä ole.
Puolisoni on kaupan alalla. Häneltä menee aika paljon palkasta eläkemaksuihin teille eläkeläisille. Tuo raha olisi tarpeellinen esim. lasten vaatteisiin.
Milloin aiot palata töihin takaisin? Mikä on puolisosi koulutus ja mikä sinun koulutuksesi? Olen siis tuo sairaanhoitaja ja koska tuolloin ei vielä ollut päivähoitoa perheille, joissa oli kaksi työssäkävijää, jäin kotiin muutamaksi vuodeksi ( meillä kolme lasta). Oli aivan tavallista, että lähikaupan ilmoitustaululla haettiin lapsille hoitopaikkaa.
Meillä molemmilla on ylioppilastutkinto, ammattikoulututkinto sekä ammattikorkeakoulututkinto Tradenomi.
Olen ollut sairaalassa osastolla työmarkkinatuella töissä eli 640 netto kuukaudessa ja kulukorvaus 9 euroa työpäivä. Tein samoja töitä kuin osastonsihteeri. Olen ollut myös välillä palkkatuella töissä.
Vierailija kirjoitti:
Heh. Suuret ikäluokat.
Sukupolvi, joka oli ostettavissa kokiksella, purukumilla ja sukkahousuilla. Veivät niitä itäblokkiinkin maksuksi ja naureskelivat virolaisille/venäläisille ylemmyydentuntoisina, vaikka itselleenhän he samalla nauroivat. Mutta ei riittänyt äly sitä hokaamaan.
Sukupolvi, joka naureskelee vieläkin vahingoniloisena esim. taistolaisille tai toisaalta äärioikeistolle, jotka olivat niiiiiin hakoteillä, mutta parempi hölmöillä aatteensa puolesta ja tosissaan kuin olla vain ostettavissa pikkuhiluilla tai olla kaiken kiiltävän, muovisen krääsän perässä tai olla vain hiljaa ja mennä massan mukana.
Sukupolvi, jolla olisi ollut jo 1970-luvulla mahdollisuus valita jenkki-ihailu/taistolaisuus -mustavalkoisuuden sijaan kolmas vaihtoehto : aito neutraalius ja ympäristötietoisuus ja lähteä kehittelemään siitä pienelle maalle yhtä erikoistumiselinkeinoa. Mutta ei, kasinotalous ja kulutushysteria kruunasi suurten ikäluokkien ah niin kurjan lapsuuden ja ne makaronin ja ketsupin ja yhteisasumisen kauheudet opiskeluajoilta. Ja sen kuinka jokin söi silleen jännästi asuntovelat 70-luvulla ja ja...Thatcher ja Reagan loi ihan vain palkinnoksi suurelle, ahneelle sukupolvelle peijaiset talousliberalismin avulla ja riesan monen valtion politiikkaan ja talouteen vuosikymmeniksi, kun talousliberalismin nimeen vannovat purkavat kansallisvaltioita, hyvinvointiyhteiskuntia ja kyykyttävät köyhiä. Ja nämä heikennykset ja kyykytykset eivät tietysti koske enää suuria ikäluokkia, niistä saavat 'nauttia' heidän lapsenlapsensa.
Tuo jälkiviisaus se on sitä parasta viisautta :D
Vierailija kirjoitti:
Näillä boomereilla on valitettavan usein arvot ihan vinoutuneet. On vain yksi ja ainoa: mammona. Sitä he palvovat ja se on heille merkki menestyksestä. Mitään henkisiä arvoja sieltä ei noin keskimäärin löydy. Omahyväisimmät ja ällöttävimmät elämäkerratkin tulevat juuri noilta turvonneilta boomereilta. En minä heiltä ole sitä palvomaansa mammona-jumalaa kieltämässä, mutta sen verran pitää löytyä älliä vanhuksiltakin, että eivät ala jeesustelemaan nuoremmille ihmisille miten näiden pitää elää ja olla.
No kyllä sua on loukattu! Mammonan perään niin, että tänne saakka näkee, kun korvat heiluu valehdellessaan palvovansa henkisyyttä. Susta on henkisyys kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Kuulun ns suuriin ikäluokkiin. Kävin oppikoulua toisessa kaupungissa. Ei ollut koulukyytejä eikä busseja vartin välein. Olen köyhästä perheestä ja sain opiskella ylioppilaaksi vapaaoppilaana ja sain ruokatukea kouluruoasta. Kerran sain myös koulusta luistimet kun ei ollut varaa ostaa itse. Silti maksoin itse kynät, kumit, vihkot, kirjat, hammaslääkärikäynnit, lääkärikäynnit, ihan kaikki opinnoissa tarvittavan. Ei puhettakaan ulkomaanmatkoista hiihtolomalla. Luokassa oli 45 oppilasta. Ei ollut oppilaanohjausta, eikä köyhän perheen lapsella mitään esikuvia siitä mitä voisi ja kannattaisi opiskella. Tuoreena valmistuneena töihin, joita oli todellakin tarjolla. Avioliitto ja ensimmäinen oma asunto 15 % korolla 10 vuoden maksuajalla. 90-luvun lama vei meiltä monelta asunnon alta ja monet eivät nousseet siitä koskaan. Oli paljon työntekijöitä koska suuri ikäluokka. Oli paljon myös korkeakoulutettuja jotka rakensivat tätä maata: yleistä sosiaaliturvaa, ilmaista hammashoitoa, koulupsykologeja, neuvoloita, terveyskeskuksia, ilmainen koulutus, opintotuki, opintolaina jne jne teille, meidän lapsillemme. Meidän palkkamme oli korkeakoulutetulle sopiva, kuten kuuluukin, ja siksi eläkekin saattaa olla parempi kuin monella muulla. Se eläke on kuitenkin ansaittu tosi kovalla työllä, jonka hedelmiä te voitte nyt nauttia. Tuloillamme ostettu asunto ja kesämökki ja mahdolliset sijoitukset jäävät teille meidän jälkeemme. Oletteko itse tehneet kaikkenne elämänne eteen? Jäittekö kuitenkin Suomeen nurkumaan vaikka maailma on teille auki? Te ette ole vaikeita aikoja nähneetkään vaan valitatte joka asiasta. Kun kaikki pitäisi saada ilmaiseksi.
"Meidän palkkamme oli korkeakoulutetulle sopiva, kuten kuuluukin, ja siksi eläkekin saattaa olla parempi kuin monella muulla. Se eläke on kuitenkin ansaittu tosi kovalla työllä, jonka hedelmiä te voitte nyt nauttia."
Miten perustelet, että sinun kova työsi on niin paljon kovempaa kuin muiden nykyinen kova työ, että olet ansainnut enemmän kuin muut kovaa työtä kovalla vaivalla tekevät? Koska kärsit oikeutuksen tunnelukosta, tsekkaapa. Ne hedelmät tippuivat teidän syliin ja korjattiin silloin, muille jää kestävyysvaje ja teidän hoidon järjestäminen tulevien sukupolvien kustannuksella. Korona vain korosti tätä epätasapainoa, suojataan jo elämänsä eläneiden viimeisiä vuosia lasten ja nuorten kustannuksella josta he maksavat laskun heti.
Vierailija kirjoitti:
Heh. Suuret ikäluokat.
Sukupolvi, joka oli ostettavissa kokiksella, purukumilla ja sukkahousuilla. Veivät niitä itäblokkiinkin maksuksi ja naureskelivat virolaisille/venäläisille ylemmyydentuntoisina, vaikka itselleenhän he samalla nauroivat. Mutta ei riittänyt äly sitä hokaamaan.
Sukupolvi, joka naureskelee vieläkin vahingoniloisena esim. taistolaisille tai toisaalta äärioikeistolle, jotka olivat niiiiiin hakoteillä, mutta parempi hölmöillä aatteensa puolesta ja tosissaan kuin olla vain ostettavissa pikkuhiluilla tai olla kaiken kiiltävän, muovisen krääsän perässä tai olla vain hiljaa ja mennä massan mukana.
Sukupolvi, jolla olisi ollut jo 1970-luvulla mahdollisuus valita jenkki-ihailu/taistolaisuus -mustavalkoisuuden sijaan kolmas vaihtoehto : aito neutraalius ja ympäristötietoisuus ja lähteä kehittelemään siitä pienelle maalle yhtä erikoistumiselinkeinoa. Mutta ei, kasinotalous ja kulutushysteria kruunasi suurten ikäluokkien ah niin kurjan lapsuuden ja ne makaronin ja ketsupin ja yhteisasumisen kauheudet opiskeluajoilta. Ja sen kuinka jokin söi silleen jännästi asuntovelat 70-luvulla ja ja...Thatcher ja Reagan loi ihan vain palkinnoksi suurelle, ahneelle sukupolvelle peijaiset talousliberalismin avulla ja riesan monen valtion politiikkaan ja talouteen vuosikymmeniksi, kun talousliberalismin nimeen vannovat purkavat kansallisvaltioita, hyvinvointiyhteiskuntia ja kyykyttävät köyhiä. Ja nämä heikennykset ja kyykytykset eivät tietysti koske enää suuria ikäluokkia, niistä saavat 'nauttia' heidän lapsenlapsensa.
Kukaan ei ole niin viisas kuin jälkiviisas.
Nyt sitten sitä viisautta ja ympäristötietoutta opettamaan Intian köyhäillistölle ja Kiinan nousevalle keskiluokalle.
Suomikin ois paaaaljon parempi paikka asua, jos asunnot ois ollu vain rikkaiden ulottuvilla 70-luvulla.
Sähköäkin piti himskatti säästää, ei typerykset älynneet aikoinaan sähköistää menopelejäänkään.
Seuraavaan aurinkomyrskyyn asti valtakunnassa kaikki hyvin, muulla väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailman muutos ei ole eläkeläisten syy. Työelämä on kyllä mennyt kuralle, mutta ei sitä eläkeläiset ole tehneet, vaan kansainvälisyyttä intoilevien nuorten idea on tämä vapaa kilpailu.
No nyt sitten kilpaillaan kiinalaisten työläisten kanssa, ja lopputulos on tiedossa, pitkä päivä ja paska liksa. Mutta ei se eläkeläisten vika ole.
Mutta ei teidän kuulu saada eläkkeitä mitä ette ole itse keränneet. Eläkemaksu takaisin 5 %, silloin palkan sivukulut ei ole niin suuret ja työnantajilla on rahaa taas palkata työntekijöitä. Eläkkeet ovat saman suuruisia tai suurempia kuin palkat monessa työpaikassa.
No minkä verran haluaisit maksaa minulle, sairaanhoitajalle (70 v), eläkettä? Jäin eläkkeelle 66 vuotiaana ja työelämässä olin lähes 40 v, välillä olin joitakin vuosia kotona lastenhoidon takia. Ja kuulun vielä suuriin ikäluokkiin. Mikä olisi sinusta kohtuullinen eläke, kun asun Helsingissä?
Kysyn ohiksena, kun varmaan olet eläkemaksuja maksanut, että olisiko eläkemaksujen pitänyt olla suurempia, ts. söikö inflaatio ja asumiskustannusten nousu kerätyt eläkkeet?
No enpä tuota tiedä, mutta joka tapauksessa en ole tuohon voinut itse vaikuttaa, joten en koe syyllisyyttä saamastani eläkkeestä. Saan sen eläkkeen, mikä työvuosistani kertyi. Ja kaikille kadehtijoille voin kertoa, että se sairaanhoitajan eläke ei ole suuri, saan käteen vajaat 1500 euroa kuussa. Ja tiedän, että joku sanoo, ettei saa palkkanakaan tuota. Kuitenkin nämä "sanojat" ovat usein vasta työuransa alussa. Ei se minunkaan palkka ollut vielä 30 vuotiaana mitenkään iso, kolmivuorotyö toki sitä jo silloin nosti.
Minun puolisoni on 45 ja palkka 1600 netto, vuorotyötä kaupan alalla 40 tuntia viikossa, joka toinen viikonloppu töissä. Itse saan työttömyyskorvausta 660 ja lapsilisää 2 lapsesta 200, muita tukia ei saada, tiedoksi myös irtisanotuille paperimiehille.
Eihän koskaan apumiesten ja vastaavien palkoissa ole hurraamista ollut.
Vrt. esim.wolt-kuskit.
Ei tämä eläkeläisten syytä ole.
Puolisoni on kaupan alalla. Häneltä menee aika paljon palkasta eläkemaksuihin teille eläkeläisille. Tuo raha olisi tarpeellinen esim. lasten vaatteisiin.
Milloin aiot palata töihin takaisin? Mikä on puolisosi koulutus ja mikä sinun koulutuksesi? Olen siis tuo sairaanhoitaja ja koska tuolloin ei vielä ollut päivähoitoa perheille, joissa oli kaksi työssäkävijää, jäin kotiin muutamaksi vuodeksi ( meillä kolme lasta). Oli aivan tavallista, että lähikaupan ilmoitustaululla haettiin lapsille hoitopaikkaa.
Meillä molemmilla on ylioppilastutkinto, ammattikoulututkinto sekä ammattikorkeakoulututkinto Tradenomi.
Olen ollut sairaalassa osastolla työmarkkinatuella töissä eli 640 netto kuukaudessa ja kulukorvaus 9 euroa työpäivä. Tein samoja töitä kuin osastonsihteeri. Olen ollut myös välillä palkkatuella töissä.
Kyllä noita työmarkkinatukitöitä on, paperimiehetkin pääsee. Jos ei ole lapsia saa 518 netto kuukaudessa ja tuon kulukorvauksen. Jos ei mene niin tulee karenssi.

Miksi ette muuta pääkaupunkiseudulle? Tradenomeille on huomattavasti paremmat työmahdollisuudet täällä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulun ns suuriin ikäluokkiin. Kävin oppikoulua toisessa kaupungissa. Ei ollut koulukyytejä eikä busseja vartin välein. Olen köyhästä perheestä ja sain opiskella ylioppilaaksi vapaaoppilaana ja sain ruokatukea kouluruoasta. Kerran sain myös koulusta luistimet kun ei ollut varaa ostaa itse. Silti maksoin itse kynät, kumit, vihkot, kirjat, hammaslääkärikäynnit, lääkärikäynnit, ihan kaikki opinnoissa tarvittavan. Ei puhettakaan ulkomaanmatkoista hiihtolomalla. Luokassa oli 45 oppilasta. Ei ollut oppilaanohjausta, eikä köyhän perheen lapsella mitään esikuvia siitä mitä voisi ja kannattaisi opiskella. Tuoreena valmistuneena töihin, joita oli todellakin tarjolla. Avioliitto ja ensimmäinen oma asunto 15 % korolla 10 vuoden maksuajalla. 90-luvun lama vei meiltä monelta asunnon alta ja monet eivät nousseet siitä koskaan. Oli paljon työntekijöitä koska suuri ikäluokka. Oli paljon myös korkeakoulutettuja jotka rakensivat tätä maata: yleistä sosiaaliturvaa, ilmaista hammashoitoa, koulupsykologeja, neuvoloita, terveyskeskuksia, ilmainen koulutus, opintotuki, opintolaina jne jne teille, meidän lapsillemme. Meidän palkkamme oli korkeakoulutetulle sopiva, kuten kuuluukin, ja siksi eläkekin saattaa olla parempi kuin monella muulla. Se eläke on kuitenkin ansaittu tosi kovalla työllä, jonka hedelmiä te voitte nyt nauttia. Tuloillamme ostettu asunto ja kesämökki ja mahdolliset sijoitukset jäävät teille meidän jälkeemme. Oletteko itse tehneet kaikkenne elämänne eteen? Jäittekö kuitenkin Suomeen nurkumaan vaikka maailma on teille auki? Te ette ole vaikeita aikoja nähneetkään vaan valitatte joka asiasta. Kun kaikki pitäisi saada ilmaiseksi.
Kerrohan vielä, miten tämä mielestäsi eroaa koulussakäyntiä ja töiden runsasta määrää lukuun ottamatta nykyajasta? Itse minäkin olen vihkoni ja kirjani ostanut heti ala-asteen jälkeen. Töitä ei vain saa, koska niitä ei ole kuin siivoojille ja lähihoitsuille. Ihan niinkuin teidän tekemänne työnne olisi jotenkin arvokkaampaa kuin toisten? Onko teillä todellakin sellainen harhaluulo, että Suomen rakentaminen olisi jollain tavalla loppunut, eikä sitä tänä päivänä enää tapahdu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On siis aivan uskomatonta että tuo ap ilmeisesti kuvittelee että nykynuoret elävät maailmanhostorian vaikeinta tilannetta.
Vaikka toisaalta, sillähän niitä lehtiä on myyty, ja kun ei ole kykyä kriittiseen ajatteluun, tässä on tulos.
Missä ap on näin väittänyt? Hän on kritisoinut vain epäasiallista huomauttelua.
Opetelkaa lukemaan tai tajuamaan lukemanne.
Ap oli vain keksitty aloitus päästä itse asiaan. Ymmärräthän trollauksen periaatteen.
Älykkyyttä on osata lukea myös rivien välistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä täällä paistaa aivan järkyttävä kateus suuria ikäluokkia kohtaan, siis teidän vanhempianne kohtaan, hyi teitä!
Kuvitelkaa nää pula-ajan lapset ovat niin pihejä, et eivät raaski käyttää itseensä omia ” hyviä eläkkeitään”, vaan säästävät ihan kaikessa, ja lisäksi keräiläilevät tavaraa, eivätkä heitä mitään pois. Ajattelevat vain lastensa parastaja haluavat jättää perinnöt lapsilleen.
Olettepa kiittämättömiä ja vielä kateellisia.Ovat yli 70-vuotiaita, sitä pula-aikaa oli vain lapsena.
Niin oli, mutta se on useimmille jäänyt selkärankaan, just se että kaikessa pitää säästää, vaikka olisi kuinka hyvät eläkkeet.Omaisuuttaa jää teille kadehtijoille perinnöksi.
Kyllä se elämä oli vielä niukkaa -60-luvullakin ainakin maaseudulla.
Vierailija kirjoitti:
On myös arvovalinta, hoitaako lapsensa itse kotona vai hoidattaako lapsensa yhteiskunnan tai yksityisen järjestämässä päivähoidossa.
Suuret ikäluokat ovat hoidattaneet lapsiaan päivähoidon lisäksi ilmaiseksi sukulaisilla. Pahimmillaan jopa alle kouluikäiset lapset ovat olleet arkisin päivähoidossa ja viikonloppuja ja loma-aikoina sukulaisilla hoidossa. Koululaiset on lähetetty koulun loma-aikoina sukulaisille hoidettavaksi, kesäsiirtoloihin ja leireille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ikäloppu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahvistusharhainen syyttelee suuria ikäluokkia omista epäonnistumistaan.
55-80v narsistit syyttelee täällä nuorempia, JOTKA MAKSAA TEIDÄN KERMAPERSE-ELÄKELÄISTEN ELÄMÄN.
kiitollisuutta kerrakseen.
Jep. Vaikka mitä sankaritarustoja yrittävät keksiä , niin itse eläkekusetukseen dynamiikka ei muutu miksikään. Suuret ikäluokat maksoivat vanhemmilleen isolla porukalla pienet eläkkeet ja sitten maksattavat pieneltä porukalta itselleen isot eläkkeet. Todella häpeällistä käytöstä.
SOT SOT. Kermapersenuoret.
Unohdatte tärkeän asian. Palkoista on peritty työelämän aikana eläkemaksut ja eläkkeet maksaa eläkevakuutusyhtiö. Ette TE KERMAPERSENUORET!!
"
Eläketurvakeskuksen mukaan vuonna 1940 syntyneet saavat työeläkemaksulleen 6,5 prosentin reaalituoton, naiset vajaat 8 % ja miehet vajaat 6 %. Tuotto laskee tasaisesti, kunnes 1970-luvulla ja myöhemmin syntyneet saavat reaalituottoa 2,3 %: naiset 2,8 % ja miehet 2 %.[21]Myös nykyarvolla laskettuna suuret ikäluokat saavat nuorempia enemmän vastinetta maksuilleen. 1950-luvun alkuvuosiin mennessä syntyneiden eläkkeiden nykyarvo on suurempi kuin heidän maksamiensa eläkemaksujen, 1960-luvun jälkipuolella tai myöhemmin syntyneillä päinvastoin.[22]
Eron pääsyy on työeläkemaksujen nousu: 1960-luvulla ne olivat 5 %, vuonna 2016 jo noin 24 % palkkasummasta (tästä neljännes näkyy työntekijän palkkalaskelmassa). Jos nykyeläkeläisten eläkkeitä parannettaisiin, vuoden 1990 jälkeen syntyneiden eläkemaksuja pitäisi korottaa vielä yli 10 %-yksikköä enemmän kuin muuten.[22]" Lähde: Wikipedia - Suomen eläkejärjestelmä
Onhan siinä nyt vissi ero jos maksaa 5% tai 25%. Palkallahan tässä ei ole väliä koska kyse on prosenttiosuudesta. Suomessa on yhdistetty järjestelmä, jossa osa maksuun pantavista eläkkeistä otetaan rahastosta ja osa tämän päivän työeläkemaksuista. Tämä siksi, että rahaa on korkotuotonkin kanssa kerätty aiemmin liian vähän ja rahastot olisi syöty hetkessä. Se ei riittäisi edes nykyeläkeläisten tarpeisiin, koska toistan, nostettu eläke on suurempi kuin maksettu eläkemaksu. Jos menisi yksyhteen, korotustarvetta ei olisi tullut, koska säästöt kattaisivat menot automaattisesti, tietenkin.
Kannattaisi ehkä ymmärtää asiaa kokonaisuutena ennen kuin kirjoittaa. Tai ymmärtää edes, mitä on kopioinut.
Työeläkejärjestelmän juuret ovat 1950 ja 1960 lukujen vaihteessa. Siihen asti oli vain kansaneläke, sekin vasta vuodesta 1939 lähtien. Kansaneläke maksettiin/maksetaan verovaroista, siis niistä varoista, joita ne suuret ikäluokatkin työnteollaan kartuttivat. TYEL-maksuja ei ole voitu maksaa ennen kuin järjestelmä on ollut olemassakaan.
Työntekijän työeläkevakuutusmaksu tuli voimaan 1990-luvun alussa, siihen asti TYEL-maksun maksoi kokonaisuudessa työnantaja. Työnantajan TYEL-maksu on v. 2021 on keskimäärin 16,95 %:ia, alle 53 vuotiaan/yli 62 vuotiaantyöntekijän maksama osuus on 7,15 %:ia, ja 53-62 vuotiaan maksama osuus 8,65 %:ia.
Ja onneksi vielä se Lipposen aikainen taitettu indeksi on "syönyt" suurten ikäluokkienkin eläkettä ja olihan tuo eläkekertymäkin pienempi, koska palkatkin olivat pienemmät. Eläkettä ei kertynyt esim. opiskeluajalta, ei myöskään perhevapailta samaan tyyliin kuin nykyään.
Kerättyjä rahastoja ovat olleet kartuttamassa myös ne parjatut suuret ikäluokat, sillä se työnantajan maksama TYEL-maksu on huomioitu palkkaneuvotteluissa osana palkkaa. Kerätyt työeläkemaksut on rahastoitu ja sijoitettu, siksi eläkkeitä voidaan maksaa sijoitusten tuotostakin, säästyy sitä pesämunaa sinunkin eläkkeeseesi.
Kuinka sinä olisit tämän eläkejärjestelmän aikanaan luonut, tyhjästä?
Ongelma on edelleen matemaattinen. Järjestelmä luotiin 1960-luvun alun tilastojen valossa. Silloin 65-vuotiaalla miehellä oli odotettavissa eläkeaikaa keskimäärin noin 11 vuotta ja 65-vuotiaalla naisella noin 13 vuotta. Jälkiviisaana järjestelmää olisi pitänyt rajusti muuttaa jo 80 -luvulla, mutta silloin siihen ei ollut uskallusta. Nyt sitten se on tehty pakon edessä ja kärsijöitä ovat juurikin 20 - 40 vuotiaiden sukupolvi.
Järjestelmä on toki matemaattinen, mutta ongelma on siinä, että meillä huoltosuhde on koko ajan enemmän persiillään. Nuoret eivät tee juurikaan lapsia, joista tulisi seuraavia työikäisiä. Suuret ikäluokat ovat suuria, siis tosi suuria, myös eläkkeellä ja terveudenhuollossa ja palvelulaitoksissa. Joten yhtä lailla kuin nuoret syyttävät vanhuksia, että heitä on niin paljon, niin voisi syyttää nuoria siitä, että he ovat lakanneet tekemästä Suomeen lapsia. Kumpaakaan ei tämä yhteiskunta kestä. Suuret ikäluokat kyllä poistuvat näyttämöltä kymmenessä vuodessa, mutta pienet ikäluokat eivät korjaannu, he tekevät yhä vähemmän lapsia. Uusia suomalaisia täytyy värvätä ulkomailta, kun lapset loppuvat.
Eikö täällä itse asiassa ollut juuri mielenkiintoinen fakta siitä, että juuri suuret ikäluokat synnyttivät vähiten lapsia yhtä naista kohden?
Itse asiassa 2010-luvulla hedelmällisyysluku putosi alemmaksi kuin edellisen pohjanoteerauksen aikaan 70-luvun alussa. Sillä erotuksella, että nyt on pitkä äitiys- ja vanhempainrahakausi, isyysloma ja kotihoidon tuki. Tuolloin oli vain 3 kuukauden äitiysloma eikä subjektiivista päivähoito-oikeutta.
Kodinhoidontuki on 400 kuukaudessa, ei kaikki pysty sille jäämään ja minimiäitiyspäiväraha ei ole paljon enempää.
Eli parempi olisi, jos ei olisi koko kotihoidon tukea. Äitiys-ja vanhempainrahakausikin voisi olla taas kolme kuukautta yhteensä. Sitten lapsen voikin viedä hoitoon, jos jostain saa hankittua hoitopaikan kun kunnalta sitä ei saisi. Tämä varmaan kelpaisi?
Jos kodinhoidontuki lakkautetaan niin silloin ihmiset saavat työttömyyskorvausta, joka on isompi, kaikille ei ole työpaikkoja. Tällä hetkellä tarha ei ota hoitoon alle 9 kuukauden ikäistä eli jos työkkäri laittaisi työmarkkinatukitöihin niin vauva tulisi työpaikalle mukaan esim. kirjastoon, kauppaan tai sairaalaan, asiakkaiden täytyisi kuunnella myös itkua sitten.
70-luvun alussa ei edes saanut mitään kunnallista hoitopaikkaa kun se äitiysloma loppui vauvan ollessa parikuinen eikä sittenkään kun se vauva oli isompi. Itse piti hankkia yksityinen hoito ja maksaa siitä. Kunnallinen päivähoitopaikka oli harvinaisuus. Jos töitä ei ollut, muutettiin Helsinkiin tai Ruotsiin, työttömyyskorvaukset oli olemattomia.
Tähän pieni muistelma; ennen kunnalliset päiväkotipaikat olivat suurelta osin yksinhuoltajien lapsille. Itse olin yh, joten en tiedä mitä muita kriteerejä oli. Tulorajat varmaankin. Ilmaiseksi ei kuitenkaan hoitopaikkaa saanut, en ainakaan minä. Kunnallisella päivähoitajalla oli 4 lasta (siis meidän tapauksessa), joista ainakin 2 oli yksinhuoltajien lapsia. Hoitaja lopetti ikävä kyllä sitten tuon työn, oli aivan ihana ihminen. En kyllä valita päiväkodeistakaan. Siihen aikaan oli ilmeisesti sitten yksityisiä perhepäivähoitajia. Muutaman kuukauden oli omakin vauvani sellaisella. 9 kk vanhana meni hoitoon, vuosi oli 1981.
TOTEAN vain, en kilpaile :))) Oli hyvä, että kaiken muun sekasorron keskellä päivähoitoasia järjestyi hyvin.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli voimaan kaikille alle kouluikäisille vasta 90-luvun alussa. Siihen saakka kunnalliseen hoitoon pääsi vain harvat, lähinnä pienituloisimpien perheiden lapset. Muiden piti hankkia päivähoitopaikka itse sen täysimääräisesti maksamalla, jolloin maksut oli moninkertaisia kunnalliseen hoitoon verrattuna.
Palkkojen ostovoima oli paljon heikompi kuin nykyään, joten ei tosiaan moni kyennyt perhettä elättämään yhden palkalla kun ei ollut sitä kotihoidon tukeakaan.
Mistä sä noita ilmaisia hoitopaikkoja 70-luvun lapsille keksit? Sillon maksettiin isoja summia yksityisille perhepäivähoitajille, joille lapsi saatettiin viedä ihan pienenä sylivauvana kun äitiysloma loppui jo lapsen ollessa parikuinen.
Jos sinulla on joku sukulainen joka hoiteli lapsia ilmaiseksi, tämä ei todellakaan ollut enemmistön tilanne.
Käyttäjä2301 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulun ns suuriin ikäluokkiin. Kävin oppikoulua toisessa kaupungissa. Ei ollut koulukyytejä eikä busseja vartin välein. Olen köyhästä perheestä ja sain opiskella ylioppilaaksi vapaaoppilaana ja sain ruokatukea kouluruoasta. Kerran sain myös koulusta luistimet kun ei ollut varaa ostaa itse. Silti maksoin itse kynät, kumit, vihkot, kirjat, hammaslääkärikäynnit, lääkärikäynnit, ihan kaikki opinnoissa tarvittavan. Ei puhettakaan ulkomaanmatkoista hiihtolomalla. Luokassa oli 45 oppilasta. Ei ollut oppilaanohjausta, eikä köyhän perheen lapsella mitään esikuvia siitä mitä voisi ja kannattaisi opiskella. Tuoreena valmistuneena töihin, joita oli todellakin tarjolla. Avioliitto ja ensimmäinen oma asunto 15 % korolla 10 vuoden maksuajalla. 90-luvun lama vei meiltä monelta asunnon alta ja monet eivät nousseet siitä koskaan. Oli paljon työntekijöitä koska suuri ikäluokka. Oli paljon myös korkeakoulutettuja jotka rakensivat tätä maata: yleistä sosiaaliturvaa, ilmaista hammashoitoa, koulupsykologeja, neuvoloita, terveyskeskuksia, ilmainen koulutus, opintotuki, opintolaina jne jne teille, meidän lapsillemme. Meidän palkkamme oli korkeakoulutetulle sopiva, kuten kuuluukin, ja siksi eläkekin saattaa olla parempi kuin monella muulla. Se eläke on kuitenkin ansaittu tosi kovalla työllä, jonka hedelmiä te voitte nyt nauttia. Tuloillamme ostettu asunto ja kesämökki ja mahdolliset sijoitukset jäävät teille meidän jälkeemme. Oletteko itse tehneet kaikkenne elämänne eteen? Jäittekö kuitenkin Suomeen nurkumaan vaikka maailma on teille auki? Te ette ole vaikeita aikoja nähneetkään vaan valitatte joka asiasta. Kun kaikki pitäisi saada ilmaiseksi.
Kerrohan vielä, miten tämä mielestäsi eroaa koulussakäyntiä ja töiden runsasta määrää lukuun ottamatta nykyajasta? Itse minäkin olen vihkoni ja kirjani ostanut heti ala-asteen jälkeen. Töitä ei vain saa, koska niitä ei ole kuin siivoojille ja lähihoitsuille. Ihan niinkuin teidän tekemänne työnne olisi jotenkin arvokkaampaa kuin toisten? Onko teillä todellakin sellainen harhaluulo, että Suomen rakentaminen olisi jollain tavalla loppunut, eikä sitä tänä päivänä enää tapahdu?
Kummasti enemmistö työssäkäyvistä tekee muita töitä kuin lähihoitajan tai siivoojan työtä. Joten väitteesi on väärä.
Suomessa muuten on maksuton peruskoulu ja nykyään myös toinen aste. Suuret ikäluokat kävivät maksullista oppikoulua jo 10-11 -vuotiaasta, mikäli siihen oli varaa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa olisi hyvä olla sellainen järjestelmä, että jokaiselle maksettaisiin määrätyssä iässä samansuuruinen kansaneläke, ja jokainen velvotettaisiin säästämään/sijoittamaan palkastaan lisäeläkkeeseen.
Tämä nykyinen systeemi on juuri tällainen. ;DDDDDDDDD
Palkasta otetaan suoraan eläkemaksu, ihan kyselemättä.
Heh jos jonnet itse joutuisi sijoittamaan/säästämään hehhhehhhhhhhehehheeeeeeeeeeeeeeeee.
Kansaneläke on kaikille samansuuruinen, sitä ei vaan makseta niille joiden työeläke on sitä suurempi.
Mutta näin ahneena voisin kyllä ottaa se kansaneläkkeenkin :)
Boomerit yrittää viellä rollaattoriprikaateilla säilyttää varastamansa kohtuuttomat edut mutta eivät onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa olisi hyvä olla sellainen järjestelmä, että jokaiselle maksettaisiin määrätyssä iässä samansuuruinen kansaneläke, ja jokainen velvotettaisiin säästämään/sijoittamaan palkastaan lisäeläkkeeseen.
Tämä nykyinen systeemi on juuri tällainen. ;DDDDDDDDD
Palkasta otetaan suoraan eläkemaksu, ihan kyselemättä.
Heh jos jonnet itse joutuisi sijoittamaan/säästämään hehhhehhhhhhhehehheeeeeeeeeeeeeeeee.
Kansaneläke on kaikille samansuuruinen, sitä ei vaan makseta niille joiden työeläke on sitä suurempi.
Mutta näin ahneena voisin kyllä ottaa se kansaneläkkeenkin :)
Ei boomerit mitään ole 'säästäneet' paskaisen arvottoman asuntonsa lisäksi. Boomereista iso osa on itkukurkussa eläkereservaateissa kymmenen vuoden kuluttua kerjäämässä apua 'jonneilta'.
Vierailija kirjoitti:
Meidän palkkamme oli korkeakoulutetulle sopiva, kuten kuuluukin, ja siksi eläkekin saattaa olla parempi kuin monella muulla.
Tässä se etuoikeutuksen olettaminen taas näkyy.
Nykyään korkeakoulutettuja pitkäaikaistyöttömiä on noin 38 000 ja tuo määrä on noussut vuodessa 25%. Pelkkä korkeakoulutus ei takaa nykyään yhtään mitään, tiedän viittä vaille tohtorin joka haki Sarasen konsulttifirman järjestämään puolen vuoden työssäoppimiseen josta siis ei maksettu palkkaa vaan yhdeksän euroa työttömyysturvan päälle.
Ne totuudet joita suuret ikäluokat pitävät itsestäänselvinä ja suorastaan oikeutuksena itselleen - kuten juuri tuo että korkeakoulutus takaa hyvät ansiot ja runsaan eläkkeen - eivät päde enää nykyisin.
Uskon tämän kuitenkin olevan tahatonta ymmärtämättömyyttä mutta siihen olisi hyvä kiinnittää huomiota koska se vaikuttaa hyvin itseriittoiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
9
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä täällä paistaa aivan järkyttävä kateus suuria ikäluokkia kohtaan, siis teidän vanhempianne kohtaan, hyi teitä!
Kuvitelkaa nää pula-ajan lapset ovat niin pihejä, et eivät raaski käyttää itseensä omia ” hyviä eläkkeitään”, vaan säästävät ihan kaikessa, ja lisäksi keräiläilevät tavaraa, eivätkä heitä mitään pois. Ajattelevat vain lastensa parastaja haluavat jättää perinnöt lapsilleen.
Olettepa kiittämättömiä ja vielä kateellisia.Ovat yli 70-vuotiaita, sitä pula-aikaa oli vain lapsena.
Niin oli, mutta se on useimmille jäänyt selkärankaan, just se että kaikessa pitää säästää, vaikka olisi kuinka hyvät eläkkeet.Omaisuuttaa jää teille kadehtijoille perinnöksi.
Kyllä se elämä oli vielä niukkaa -60-luvullakin ainakin maaseudulla.
70-luvullakin elämä maalla oli kovin vaatimatonta. Nämä haukkumisketjut kohdentuu yleensä hyvin pieneen osaan väestöstä, ja he ovat olleet jossain virassa ja päättävässä asemassa kenties pääkaupunkiseudulla. Iso osa suurista ikäluokista asui maalla ankeasti, ja nykyiset kermapylleröt tälläkin palstalla lähtisivät itkien karkuun niistä oloista. Kadehtia pitää silti.