Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta
Tulipa taas huomattua mökillä. Työttömäksi jäänyttä sukulaista arvosteltiin koska kuulemma työtä saa "kysymällä", minun lapsettomuuttani ihmeteltiin koska kaikilla "kuuluu olla" lapsi ja veljeni vuokralla asumista ihmeteltiin, koska on "järkevämpää" ostaa asunto (veli on pienipalkkainen Helsingissä, jonka asuntojen hinnat tietää kaikki paitsi nuo boomerit).
Alkaa mennä maku tähän. Nämä ihmiset ovat itse päässeet duuniin kansakoulun käymällä ja olleet vakituisessa työssä parikymppisestä lähtien. Lisäksi he ovat saaneet ylennyksiä ilman mitään koulutuksia, palkankorotuksia ja hyvät eläkkeet. He eivät tajua että sellainen ei ole nykypäivänä mahdollista. Ärsyttää selittää asiaa heille, kun he ovat täysi kielto päällä. Kaikki on vain velttoutta.
Kommentit (19903)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija nro 1 kirjoitti:
Eihän nyt mitenkään voi ajatella että he eivät yhtään ajatelleet lapsiaan.
Nimenomaan heidän lapsensa saavat keskittyä omaan elämäänsä eikä tarvi hoitaa ja elättää vanhempiaan ja sen lisäksi lapsettomia muita sukulaisiaan.
Näin joutui tehdä esimerkiksi minun mummoni.Niinpä. Nykynuorilla ja nuorehkoilla ei taida olla harmainta aavistusta siitä miten vain muutama vuosikymmen sitten elettiin. Olisivat tyytyväisempiä nykytilanteeseen mikäli tutustuisivat historiaan.
Nyt eletään vuotta 2021. Ei eläkeläisetkään nykypäivänä elä niinkuin ennen toisten nurkissa, monella heistä on omistusasunto ja mökki ja matkustellaan, mites - 50-luvun eläkeläisillä oli?
Niin niin
Maailma on muuttunut ja siihen on pyritty.
Elämä on parempaa nyt niin eläkeläisellä kuin nuoremmillakin.
Eläkeläiset pärjäävät omillaan hyvin pitkälle eikä nuorempien tarvitse hoitaa eikä asua saman katon alla.
Ette kai te siihen halua takaisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi htti minkälaisia nuoria Suomessa on kasvanut.
Hyvä että muutettiin pois. Tukehtukaa vanhusvihaanne.Suuret ikäluokat on todella huonosti kasvatettu, ajattelevat vain itseään ja omaa etuaan eivätkä ota muita huomioon. No, moni heistä saa sitä mitä on tilannut, yksinäisen vanhuuden.
Eihän myö yksinäisii olla, meitä on paljon, ystäviä on vielä jäljellä ja uusia saa jos haluaa. Lapsilla on omat ystävät, perheet joista pitävät huolta, emme lapsia kamalasti tarvitse eivätkä lapsetkaan meitä. Näin on hyvin.
Meillä anopilla on ystävät kuollu, olkoon yksin loppuelämänsä, sen siitä saa kun arvostelee nuorempia.
Kaikki vanhukset eivät edes kaipaa muita ihmisiä etenkin jos koko ikänsä on joutunut kuuntelemaan muiden jorinoita eikä nuoret oikeasti halua aikaansa vanhusten kanssa viettää, heillä on elämä edessä.
Meidänkään taloyhtiössä ei tykätä eläkeläisistä, kukaan ei jaksa heidän jorinoitansa kuunnella. Yksi eläkeläinen on erittäin paha, änkeää aina juttelemaan, kun näkee jonkun vaikka korjaamassa pyörää. Yksi talossa asuva hoitaja sanoi, että tuo eläkeläinen on täysin mielisairas.
Mitä ne siellä teidän taloyhtiössänne tekee. Kaikilla heillähän on isot hienot omakotitalot ja ulkomailla loma-asunnot?
Heillä on omakotitalo osakkeen lisäksi ja mummoilla omat autot. Nuo omakotitalot on maalla siksi heillä on myös kerrostalo osakkeet.
Tädilläni on 3 omistusasuntoa ja mökki, kuulemma 70-vuotiaalle liikaa hoitamista. Näytti tosi väsyneeltä, kun viimeksi tavattiin.
En ymmärrä tuota omaisuuden keräämistä ja sitten aletaan kiukuttelemaan kun on siivottavaa ja nurmikon leikkaamista, kun tulee ikää. Ei ole meidän nuorten tehtävä ilmaiseksi auttaa. Muuttakaa kerrostaloon jos ette jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi htti minkälaisia nuoria Suomessa on kasvanut.
Hyvä että muutettiin pois. Tukehtukaa vanhusvihaanne.On muutamia tuollaisia, jotka, purkavat omien ilkeiden hirviövanhempiensa aikaansaamia traumoja täällä. Yleistävät kokemuksensa koskemaan koko vanhempiensa ikäluokkaa. Kunnon nuoret eivät täällä ilku vanhempiaan.
Kunnolliset eläkeläiset eivät kehu itseään ja arvostele nuorempia eivätkä arvostele työttömiä. He ovat myös kiitollisia saamastaan eläkkeestä ja ilmaisesta terveydenhoidosta ja lääkkeistä.
Nuoret ovat fyysiseti vahvempia ja pärjäävät kyllä eikä heillä ole mitään velvollisuutta auttaa eläkeläisiä ja kaikille kuuluu palkka työstä. Työmarkkinatuki ei ole palkka. Yhteiskunta joka pakottaa ihmisiä työttömyyskorvauksella töihin on täysin sairas. Kuka tuon systeemin on luonut? Nimiä kehiin.
Minä en arvostele nuorempia, enkä kehu itseäni, jotkut eläkeläiset tietenkin voivat niin tehdä. Olen ihan kiitollinen saamastani eläkkeestä, mutta mistä ihmeestä niitä ilmaisia lääkeitä saa ja ilmaista terveydenhoitoa?
Meillä on tuo katto lääkkeissä ja terveyskeskumaksuissa noin 500 vuodessa. Eläkeläisen terveyskulut ovat 6500 vuodessa, lukee THL sivuilla, te maksatte vain pienen murto osan tuosta ja lääkkeet on tosi kalliita, jotka yhteiskunta maksaa.
Niin, en ole ikinä kuullutkaan mistään maksukatoista.Jotkut nuoremmat keskittyvät kadehtimiseen, ja tutkivat ja laskevat tarkkaan netistä, kuka mitäkin maksaa, kuka on saamapuolella ja keneltä kusetetaan kuinkakin paljon.
Niin, pitäisi varmaan laskuttaa tuo 6500 eläkeläisiltä vuodessa eli todellisen hinnan mukaan, nyt he maksavat meidän kaupungissa vain 3 lääkärikäynnistä yhteensä 60 euroa vuodessa, vaikka saattavat käydä vuoden aikana lääkärissä 20 kertaa. Ja tietyn summan jälkeen lääkkeistä ei peritä enää kuin muutama euro.
Ihan sama koskee itseäsi, haluat varmaat että sinuakin laskutettaisiin. Tutki vaan ihan rauhassa noita laskutuksia.
En ole käynyt moneen vuoteen lääkärissä. Eläkeläiset siellä ravaa. Enkä syö mitään lääkkeitä.
Tulee se aika sinullekin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija nro 1 kirjoitti:
Eihän nyt mitenkään voi ajatella että he eivät yhtään ajatelleet lapsiaan.
Nimenomaan heidän lapsensa saavat keskittyä omaan elämäänsä eikä tarvi hoitaa ja elättää vanhempiaan ja sen lisäksi lapsettomia muita sukulaisiaan.
Näin joutui tehdä esimerkiksi minun mummoni.Niinpä. Nykynuorilla ja nuorehkoilla ei taida olla harmainta aavistusta siitä miten vain muutama vuosikymmen sitten elettiin. Olisivat tyytyväisempiä nykytilanteeseen mikäli tutustuisivat historiaan.
Nyt eletään vuotta 2021. Ei eläkeläisetkään nykypäivänä elä niinkuin ennen toisten nurkissa, monella heistä on omistusasunto ja mökki ja matkustellaan, mites - 50-luvun eläkeläisillä oli?
Niin niin
Maailma on muuttunut ja siihen on pyritty.
Elämä on parempaa nyt niin eläkeläisellä kuin nuoremmillakin.
Eläkeläiset pärjäävät omillaan hyvin pitkälle eikä nuorempien tarvitse hoitaa eikä asua saman katon alla.
Ette kai te siihen halua takaisin?
Kyllä se kävisi, mutta eläkeläiset ei halua meidän kolmioon eikä me voida muuttaa paikkaan missä ei kulje bussit, koska työkkäri laittaa karenssin jos ei mene työmarkkinatukitöihin ja kela ei hyväksy auton kuluja, siksi työikäiset ei voi muuttaa maalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi htti minkälaisia nuoria Suomessa on kasvanut.
Hyvä että muutettiin pois. Tukehtukaa vanhusvihaanne.On muutamia tuollaisia, jotka, purkavat omien ilkeiden hirviövanhempiensa aikaansaamia traumoja täällä. Yleistävät kokemuksensa koskemaan koko vanhempiensa ikäluokkaa. Kunnon nuoret eivät täällä ilku vanhempiaan.
Kunnolliset eläkeläiset eivät kehu itseään ja arvostele nuorempia eivätkä arvostele työttömiä. He ovat myös kiitollisia saamastaan eläkkeestä ja ilmaisesta terveydenhoidosta ja lääkkeistä.
Nuoret ovat fyysiseti vahvempia ja pärjäävät kyllä eikä heillä ole mitään velvollisuutta auttaa eläkeläisiä ja kaikille kuuluu palkka työstä. Työmarkkinatuki ei ole palkka. Yhteiskunta joka pakottaa ihmisiä työttömyyskorvauksella töihin on täysin sairas. Kuka tuon systeemin on luonut? Nimiä kehiin.
Minä en arvostele nuorempia, enkä kehu itseäni, jotkut eläkeläiset tietenkin voivat niin tehdä. Olen ihan kiitollinen saamastani eläkkeestä, mutta mistä ihmeestä niitä ilmaisia lääkeitä saa ja ilmaista terveydenhoitoa?
Meillä on tuo katto lääkkeissä ja terveyskeskumaksuissa noin 500 vuodessa. Eläkeläisen terveyskulut ovat 6500 vuodessa, lukee THL sivuilla, te maksatte vain pienen murto osan tuosta ja lääkkeet on tosi kalliita, jotka yhteiskunta maksaa.
Niin, en ole ikinä kuullutkaan mistään maksukatoista.Jotkut nuoremmat keskittyvät kadehtimiseen, ja tutkivat ja laskevat tarkkaan netistä, kuka mitäkin maksaa, kuka on saamapuolella ja keneltä kusetetaan kuinkakin paljon.
Niin, pitäisi varmaan laskuttaa tuo 6500 eläkeläisiltä vuodessa eli todellisen hinnan mukaan, nyt he maksavat meidän kaupungissa vain 3 lääkärikäynnistä yhteensä 60 euroa vuodessa, vaikka saattavat käydä vuoden aikana lääkärissä 20 kertaa. Ja tietyn summan jälkeen lääkkeistä ei peritä enää kuin muutama euro.
Ihan sama koskee itseäsi, haluat varmaat että sinuakin laskutettaisiin. Tutki vaan ihan rauhassa noita laskutuksia.
En ole käynyt moneen vuoteen lääkärissä. Eläkeläiset siellä ravaa. Enkä syö mitään lääkkeitä.
Tulee se aika sinullekin
Yleensä noille laiskoille eläkeläisille, jotka ei harrasta liikuntaa. Niin meidän suvussa on ja tupakan polttajat on huonoimmassa kunnossa eläkkeellä.

Tupakka on pahempi kuin ylipaino, näkyy eläkeiässä
Asioilla on perspektiiviä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asioilla on perspektiiviä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi htti minkälaisia nuoria Suomessa on kasvanut.
Hyvä että muutettiin pois. Tukehtukaa vanhusvihaanne.On muutamia tuollaisia, jotka, purkavat omien ilkeiden hirviövanhempiensa aikaansaamia traumoja täällä. Yleistävät kokemuksensa koskemaan koko vanhempiensa ikäluokkaa. Kunnon nuoret eivät täällä ilku vanhempiaan.
Eikä kunnon vanhemmat maksata eläkkeitään lapsillaan. Siitä tässä on kyse koko ajan. Kaikki muu on vain siitä rönsyileviä sivujuonia. Itse pääasia on kuitenkin epäreilu eläkejärjestelmä.
Sinulla on siitä kyse, mutta koita myös laajentaa näkökulmaa.
Ymmärrätkö lainkaan, että esim nuoremmalla ikäpolvella on suurempiakin haasteita edessä, esim Keskieuroopasta vyöryvät pakolaismassat., siellä ei pysty enää kohta asumaan. Kuvittele, että joudut vielä elättämään Italian ja Espanjan kusettajatyypit täällä. Täysin mahdollista. Keskustelu kyllä rönsyilee, sinunkin pitäisi päästä tuosta kapeasta näkökulmastasi, ja ottaa muutakin huomioon. Voihan olla että jatkossa meillä puoli kansaa elättää toista puolta. Kuka silloin kadehtii ja ketä?Tyyppi on niin huolissaa tulevaisuudessa ehkä kymmenien vuosien päässä tulevassa eläkkeestään, maailma voi tosiaan olla ihan eri silloin. Aivan niin kuin suurten ikäluokkien nuoruusajat olivat jotain ihan muuta kuin nykyisin. Vaikka mitä voi tapahtua, maailma muuttuu koko ajan.
Ilmastotutkimuksen mukaan tänä päivänä syntyvän lapsen, elinolosuhteet tulevat olemaan järkyttävän vaikeat luonnon monimuotoisuuden ja tasapainon järkkyessä, ilmaston muutoksen jne johdosta. Kukaan ei vielä varmasti tiedä. Mutta sinä vaan tiedät ja suunnittelet tulevaa eläkettäsi, ja räksytät menneistä ajoista, joista ei ole mitään kokemusta
En ole mikään ilmastöhörhö.Väärin. Taas ja tietenkin. Olen keskustellut åääasiassa nykytilanteesta ja siitä, että juuri nyt meitä eläkemaksutetaan liikaa. Tämä taas johtuu teille edullisista päätöksistä ja vaikuttivat teidän työelämään ja nyt mitä konkreettisimmin meidän työelämään ja ihan lähitulevaisuuteen. Omaa eläkettäni en tässä ole viitsinyt edes mainita. No yhdellä lauseella kun olen sanonut maksavani myös vapaaehtoista eläkevakuutusta. Asiaa voi keskustella ihan faktojen tasolla, eikä keksiä minulle omia olkiukkoja ja motiiveja. Se on tietysti vaikeaa tässä viitekehyksessä ,jossa te epäämättä olette tehneet meille vääryyttä. Miten sitä muuten voi puolustella kuin väärillä ja huonoilla argumenteilla. Oikeaa kun ei ole, kuinka voisikaan olla?.
Eläkekusetus vaikuttaa tietysti omaankin eläkkeeseen, josta en ole edes puhunut muulla tasolla kuin että ikäpolven maksaa sitä pienellä persnetolla. Vaikutus ja ajankohtaisuus kuitenkin on tässä ja nyt, kuten myös Suomen talouteen.
Täällä töräyttelee aika moni kommenttejaan, yleensä kusetuspohjaisia ja ala- arvoisia.
Aina ei tiedä kuka on kysymyksessä. Vastakkain asettelu eri ikäryhmien välillä loistaa läsnäolollaan, sitähän sinäkin tuossa juuri osoitat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lonkkaleikkaus maksaa 14 000 euroa, dialyysihoito 10 000 kuukaudessa ja 518 euron työttömyyskorvauksesta kiukutellaan.
Suomalaiset ei kauhean älykkäitä ole.
Ainakaan nämä ikäryhmärasistit.

Työttömiä haukutaan, palvelu kyllä kelpaa esim. sairaalassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi htti minkälaisia nuoria Suomessa on kasvanut.
Hyvä että muutettiin pois. Tukehtukaa vanhusvihaanne.On muutamia tuollaisia, jotka, purkavat omien ilkeiden hirviövanhempiensa aikaansaamia traumoja täällä. Yleistävät kokemuksensa koskemaan koko vanhempiensa ikäluokkaa. Kunnon nuoret eivät täällä ilku vanhempiaan.
Kunnolliset eläkeläiset eivät kehu itseään ja arvostele nuorempia eivätkä arvostele työttömiä. He ovat myös kiitollisia saamastaan eläkkeestä ja ilmaisesta terveydenhoidosta ja lääkkeistä.
Nuoret ovat fyysiseti vahvempia ja pärjäävät kyllä eikä heillä ole mitään velvollisuutta auttaa eläkeläisiä ja kaikille kuuluu palkka työstä. Työmarkkinatuki ei ole palkka. Yhteiskunta joka pakottaa ihmisiä työttömyyskorvauksella töihin on täysin sairas. Kuka tuon systeemin on luonut? Nimiä kehiin.
Minä en arvostele nuorempia, enkä kehu itseäni, jotkut eläkeläiset tietenkin voivat niin tehdä. Olen ihan kiitollinen saamastani eläkkeestä, mutta mistä ihmeestä niitä ilmaisia lääkeitä saa ja ilmaista terveydenhoitoa?
Meillä on tuo katto lääkkeissä ja terveyskeskumaksuissa noin 500 vuodessa. Eläkeläisen terveyskulut ovat 6500 vuodessa, lukee THL sivuilla, te maksatte vain pienen murto osan tuosta ja lääkkeet on tosi kalliita, jotka yhteiskunta maksaa.
Niin, en ole ikinä kuullutkaan mistään maksukatoista.Jotkut nuoremmat keskittyvät kadehtimiseen, ja tutkivat ja laskevat tarkkaan netistä, kuka mitäkin maksaa, kuka on saamapuolella ja keneltä kusetetaan kuinkakin paljon.
Niin, pitäisi varmaan laskuttaa tuo 6500 eläkeläisiltä vuodessa eli todellisen hinnan mukaan, nyt he maksavat meidän kaupungissa vain 3 lääkärikäynnistä yhteensä 60 euroa vuodessa, vaikka saattavat käydä vuoden aikana lääkärissä 20 kertaa. Ja tietyn summan jälkeen lääkkeistä ei peritä enää kuin muutama euro.
Ihan sama koskee itseäsi, haluat varmaat että sinuakin laskutettaisiin. Tutki vaan ihan rauhassa noita laskutuksia.
En ole käynyt moneen vuoteen lääkärissä. Eläkeläiset siellä ravaa. Enkä syö mitään lääkkeitä.
Tulee se aika sinullekin
Yleensä noille laiskoille eläkeläisille, jotka ei harrasta liikuntaa. Niin meidän suvussa on ja tupakan polttajat on huonoimmassa kunnossa eläkkeellä.
Terv. Kuolematon nuori
Nämä ihmiset jotka irtisanotaan ja asuvat maalla joutuvat yhtälailla työmarkkinatukitöihin. Saavat 27 euroa linja-autorahaa kuukaudessa, tosin linja-autot ei kulje. Kyllä 27 eurolla maksaa 60 km edestakaisin bensat 20 päivää kuukaudessa.

Entiset kodinhoitajat on kovia harrastamaan liikuntaa eläkkeellä. Eläkeläinen menee äkkiä huonompaan kuntoon jos ei harrasta liikuntaa tarpeeksi. Nuorilla ei vaikuta niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Nämä ihmiset jotka irtisanotaan ja asuvat maalla joutuvat yhtälailla työmarkkinatukitöihin. Saavat 27 euroa linja-autorahaa kuukaudessa, tosin linja-autot ei kulje. Kyllä 27 eurolla maksaa 60 km edestakaisin bensat 20 päivää kuukaudessa.
Miksi tes-palkka joskus keksittiin, niin mene ja tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Nämä ihmiset jotka irtisanotaan ja asuvat maalla joutuvat yhtälailla työmarkkinatukitöihin. Saavat 27 euroa linja-autorahaa kuukaudessa, tosin linja-autot ei kulje. Kyllä 27 eurolla maksaa 60 km edestakaisin bensat 20 päivää kuukaudessa.
Työttömiä ei voi asuttaa maalle niinkauan kun tulee karenssi, jos ei mene työmarkkinatukitöihin.
Vierailija kirjoitti:
Nämä ihmiset jotka irtisanotaan ja asuvat maalla joutuvat yhtälailla työmarkkinatukitöihin. Saavat 27 euroa linja-autorahaa kuukaudessa, tosin linja-autot ei kulje. Kyllä 27 eurolla maksaa 60 km edestakaisin bensat 20 päivää kuukaudessa.
Työttömyys on pelottavampi juttu kuin moni osaa edes kuvitella. Moni työttömänä ollut osaa jo pelätä, toiset ovat autuaan tietämättömiä mitä työttömyys oikeasti tarkoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Nämä ihmiset jotka irtisanotaan ja asuvat maalla joutuvat yhtälailla työmarkkinatukitöihin. Saavat 27 euroa linja-autorahaa kuukaudessa, tosin linja-autot ei kulje. Kyllä 27 eurolla maksaa 60 km edestakaisin bensat 20 päivää kuukaudessa.
Työpaikat on epävarmoja nykyään, ei kai kukaan muuta maalle.
Työmarkkinatukityö tuli pakolliseksi 2015, eikös keskusta ollut silloin Hallituksessa?
Vierailija kirjoitti:
Lisää kadehdittavaa.
Näin joku vuosi sitten vanhemman suomalaisukon Teneriffalla iso kassi kädessä. Siinä juteltiin kun oli suomalainen. Kertoi tulleensa juuri apteekista, ja saaneensa koko kassin ilmaiseksi lääkkeitä.Suomen kela maksaa.
Voisko olla vieläkin näin, että Espanjan kanssa on tällainen sopimus?[/
Tuskin on enää voimassa, hassua et tällaisia sopimuksia on yleensä ollut.
Samoin ötyrikkaiden eläkepakolaisten eläkesopimukset on saatu purettua maiden välillä.
Jännä että täällä puhutaan ikään kuin jokaikinen eläkeläinen, henkilökohtaisesti,montako niitä teidän laskujenne mukaan onkaan, yli miljoonako, olisi osallistunut järjestämään itselleen suuria eläkkeitä. Systeemihän menee sillai kuten Mariinin hallituksessa, jossa otetaan velkaa tolkuttomasti, että siis kansalaiset joutuvat tyytymään noihin juttuiihin. Eikö aika suuri osa kansasta vastusta ja kauhistele tätä velkaantumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisää kadehdittavaa.
Näin joku vuosi sitten vanhemman suomalaisukon Teneriffalla iso kassi kädessä. Siinä juteltiin kun oli suomalainen. Kertoi tulleensa juuri apteekista, ja saaneensa koko kassin ilmaiseksi lääkkeitä.Suomen kela maksaa.
Voisko olla vieläkin näin, että Espanjan kanssa on tällainen sopimus?[/
Tuskin on enää voimassa, hassua et tällaisia sopimuksia on yleensä ollut.
Samoin ötyrikkaiden eläkepakolaisten eläkesopimukset on saatu purettua maiden välillä.
Jännä että täällä puhutaan ikään kuin jokaikinen eläkeläinen, henkilökohtaisesti,montako niitä teidän laskujenne mukaan onkaan, yli miljoonako, olisi osallistunut järjestämään itselleen suuria eläkkeitä. Systeemihän menee sillai kuten Mariinin hallituksessa, jossa otetaan velkaa tolkuttomasti, että siis kansalaiset joutuvat tyytymään noihin juttuiihin. Eikö aika suuri osa kansasta vastusta ja kauhistele tätä velkaantumista.Eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa eli melkein 2 miljoonaa jo ja 5 miljoonan ihmisen kansa.
Asioilla on perspektiiviä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Asioilla on perspektiiviä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi htti minkälaisia nuoria Suomessa on kasvanut.
Hyvä että muutettiin pois. Tukehtukaa vanhusvihaanne.On muutamia tuollaisia, jotka, purkavat omien ilkeiden hirviövanhempiensa aikaansaamia traumoja täällä. Yleistävät kokemuksensa koskemaan koko vanhempiensa ikäluokkaa. Kunnon nuoret eivät täällä ilku vanhempiaan.
Eikä kunnon vanhemmat maksata eläkkeitään lapsillaan. Siitä tässä on kyse koko ajan. Kaikki muu on vain siitä rönsyileviä sivujuonia. Itse pääasia on kuitenkin epäreilu eläkejärjestelmä.
Kyllä eläkejärjestelmä nyt muuttuu, olet niin monta viestiä siitä laittanut mutta laita vielä parikymmentä niin varmasti muuttuu, ihme on jos ei muutu.
Ikäkausihullu kääntää jutut aina eläkejärjestelmään. Juu, siitä hänellä on kyse.
Niin on sitä yksin siinäkin nielemistä ja maksamista. Ei minulla muuta ongelmaa suurten ikäluokkien kanssa olekaan. se itsetärkeys ja rehvastelu yksistään vielä menisi. Realistina en muutokseen ihan pikkukummassa jaksa uskoa. Hyvä muistuttaa itseään niin hyvänä, pätevänä ja tärkeänä pitäviä suuria ikäluokkia siitä kuka se heidän lystinsä nyt kustantaa.
Meidän lystit kustantaa kaltaisesi tyhmät idiootit jotka maksavat veroja....tehkää jotain kunhan ilmat viilenee, menkää vaikka istumaan Mannerheimintielle, ketterimmät voisivat kiipeillä eduskuntatalon pylväissä.
Lisää kadehdittavaa.
Näin joku vuosi sitten vanhemman suomalaisukon Teneriffalla iso kassi kädessä. Siinä juteltiin kun oli suomalainen. Kertoi tulleensa juuri apteekista, ja saaneensa koko kassin ilmaiseksi lääkkeitä.Suomen kela maksaa.
Voisko olla vieläkin näin, että Espanjan kanssa on tällainen sopimus?