Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta
Tulipa taas huomattua mökillä. Työttömäksi jäänyttä sukulaista arvosteltiin koska kuulemma työtä saa "kysymällä", minun lapsettomuuttani ihmeteltiin koska kaikilla "kuuluu olla" lapsi ja veljeni vuokralla asumista ihmeteltiin, koska on "järkevämpää" ostaa asunto (veli on pienipalkkainen Helsingissä, jonka asuntojen hinnat tietää kaikki paitsi nuo boomerit).
Alkaa mennä maku tähän. Nämä ihmiset ovat itse päässeet duuniin kansakoulun käymällä ja olleet vakituisessa työssä parikymppisestä lähtien. Lisäksi he ovat saaneet ylennyksiä ilman mitään koulutuksia, palkankorotuksia ja hyvät eläkkeet. He eivät tajua että sellainen ei ole nykypäivänä mahdollista. Ärsyttää selittää asiaa heille, kun he ovat täysi kielto päällä. Kaikki on vain velttoutta.
Kommentit (19903)
60-luvulla syntyneenä ja pakollisen kansakoulun käyneenä ulkopuolinen paine vanhempien, suvun ja jopa naapureiden taholta oli aivan mahdoton. Ei ollut töitä tosta vaan,kun ei ollut mitään ammattia. Kaupunkilaispoika, joka ei kotona tarvinut tehdä mitään.
Työvoimatoimisto(nyk. TE toimisto) oli aivan kotini lähellä. Parhaan kaverini kanssa istuttiin sen aulassa aamuisin arkipäivinä, koska useilla yrittäjillä oli tapana palkata aulasta päiväksi tai jopa viikoksi sopiva hanttimies milloin mihinkin hommiin.
Joskus kävi niin, että luvattua palkkaa (pimeesti) ei tullutkaan. Keksittiin siihen toimiva keksintö. Peukku alas, kun taas istuttiin työkkärin aulassa töitä kärkkymässä ja huijari tuli "palkkaamaan" tilapäistä apulaista. Meitä oli istumassa siellä joskus 3-40 heppua ja se toimi.
Sitten kävi niin, että Työvoimatoimistossa ei tykätty siitä ilmiöstä, kun paikallinen lehti kirjoitti meistä jutun.
Lähti penkit ja sitten tuli vahtimestari tyhjentämään aulan norkoilijoista. Muutettiin pihalle ja sillehän ei kukaan voinut mitään.
Vanhemmat uhkasi, että saat lähteä kävelemään, jos en mene kouluun tai saa vakituista työtä. Kun ei vieläkään koulu kiinnostanut ja vakituista työpaikaa ei tullut, niin oveahan minulle osoitettiin. Saman koki myös kaverini. Se siinä oli erikoista, että vanhemmat valitti siitä ja puhui loisimisesta, vaikka minulla oli aina rahaa ja maksoin kotiinkin ruokarahaa". Ostin itse vaatteeni enkä koskaan pyytänyt heiltä mitään.
Se vaan ei sopinut ja mitähän ne naapuritkin sanoo, kun sinä olet nolla. Kyllä otti pattiin. En käynyt tuon jälkeen vanhempieni luona kuin jouluna.
Kävin iltakoulua, päivällä olin töissä raksoilla. Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan arkkitehtuuria. Ei ollut helppoa, sillä sillat oli poltettu takana ja isänikin sanoi, että et sinä ikinä valmistu. Sardiineja ja makarooneja syötiin usein, kun töissä tuli niin vähän pakaa, että se riitti vain vuokran maksuun. Onneksi meitä oli kaksi ja jotenkin pärjättiin.
Päästiin ns. näyttämään vanhemmalle porukalle, että täältä pesee ja tarvitessa linkoaakin. Välit vanhempiin ja sukuun eivät kuitenkaan kohentuneet. Veljeni on ainoa, jonka enää tunnen ja tiedän. Olen vaihtanut sukunimenikin.
Luulen ymmärtäväni nuorempia, sillä teen heidän kanssaan jatkuvasti töitä. Omat lapset ovat tasapainoisia ja tulen heidän kanssaan hyvin toimeen. Ovat kutsuneet mukaan omiin menohinsakin eivätkä ainakaan ole koskaan hävenneet isäänsä, vaikka tätä ikää jo alkaa olla. Joskus he kysyivät, että miksi mummo ja vaari ei ole kuvioissa, mutta selitettyäni miten asiat ovat ei siitä tullut mitään ongelmaa.
Nyt eletään aivan eri vuotta kuin olin nuori. Ongelmat ovat pääosin samat ja pahemmat, kuin silloin.
Elämä jatkuu silti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä ihmiset jotka irtisanotaan ja asuvat maalla joutuvat yhtälailla työmarkkinatukitöihin. Saavat 27 euroa linja-autorahaa kuukaudessa, tosin linja-autot ei kulje. Kyllä 27 eurolla maksaa 60 km edestakaisin bensat 20 päivää kuukaudessa.
Työpaikat on epävarmoja nykyään, ei kai kukaan muuta maalle.
Työmarkkinatukityö tuli pakolliseksi 2015, eikös keskusta ollut silloin Hallituksessa?
Luulin että keskusta on maaseutuun liittyvä puolue.
Ahkera Liisa kirjoitti:
Asioilla on perspektiiviä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Asioilla on perspektiiviä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi htti minkälaisia nuoria Suomessa on kasvanut.
Hyvä että muutettiin pois. Tukehtukaa vanhusvihaanne.On muutamia tuollaisia, jotka, purkavat omien ilkeiden hirviövanhempiensa aikaansaamia traumoja täällä. Yleistävät kokemuksensa koskemaan koko vanhempiensa ikäluokkaa. Kunnon nuoret eivät täällä ilku vanhempiaan.
Eikä kunnon vanhemmat maksata eläkkeitään lapsillaan. Siitä tässä on kyse koko ajan. Kaikki muu on vain siitä rönsyileviä sivujuonia. Itse pääasia on kuitenkin epäreilu eläkejärjestelmä.
Kyllä eläkejärjestelmä nyt muuttuu, olet niin monta viestiä siitä laittanut mutta laita vielä parikymmentä niin varmasti muuttuu, ihme on jos ei muutu.
Ikäkausihullu kääntää jutut aina eläkejärjestelmään. Juu, siitä hänellä on kyse.
Niin on sitä yksin siinäkin nielemistä ja maksamista. Ei minulla muuta ongelmaa suurten ikäluokkien kanssa olekaan. se itsetärkeys ja rehvastelu yksistään vielä menisi. Realistina en muutokseen ihan pikkukummassa jaksa uskoa. Hyvä muistuttaa itseään niin hyvänä, pätevänä ja tärkeänä pitäviä suuria ikäluokkia siitä kuka se heidän lystinsä nyt kustantaa.
Meidän lystit kustantaa kaltaisesi tyhmät idiootit jotka maksavat veroja....tehkää jotain kunhan ilmat viilenee, menkää vaikka istumaan Mannerheimintielle, ketterimmät voisivat kiipeillä eduskuntatalon pylväissä.
Niin kustannammekin. Tosin rahoitus teille tulee työeläkemaksujen kautta ei verojen. Myös tämä on asian suhteen tekemistä. Vähäistä mutta tekemistä yhtäkaikki.sinä kieltämättä olet pelannut hyvin kanssani tätä peliä ja alleviivannut suorastaan minun kantojani, kuten nytkin tällä, että idiootithan teille näin suuria eläkemaksuja makselee, totuushan siinä piilee. Tämä on idioottimaista. En olekaan sanonut, että olitte tyhmiä eläkekusetusta tehdessänne " tai puolia pitäessänne" päin vastoin olen myöntänyt sen lähes nerokkaaksi teidän kannaltanne, mutta itsekkäs ja moraaliton se on ja ajaa maan tolkuttomiin velkoihin ja vähentää työssäkäyvien ostovoimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija nro 1 kirjoitti:
Eihän nyt mitenkään voi ajatella että he eivät yhtään ajatelleet lapsiaan.
Nimenomaan heidän lapsensa saavat keskittyä omaan elämäänsä eikä tarvi hoitaa ja elättää vanhempiaan ja sen lisäksi lapsettomia muita sukulaisiaan.
Näin joutui tehdä esimerkiksi minun mummoni.Niinpä. Nykynuorilla ja nuorehkoilla ei taida olla harmainta aavistusta siitä miten vain muutama vuosikymmen sitten elettiin. Olisivat tyytyväisempiä nykytilanteeseen mikäli tutustuisivat historiaan.
Nyt eletään vuotta 2021. Ei eläkeläisetkään nykypäivänä elä niinkuin ennen toisten nurkissa, monella heistä on omistusasunto ja mökki ja matkustellaan, mites - 50-luvun eläkeläisillä oli?
Niin niin
Maailma on muuttunut ja siihen on pyritty.
Elämä on parempaa nyt niin eläkeläisellä kuin nuoremmillakin.
Eläkeläiset pärjäävät omillaan hyvin pitkälle eikä nuorempien tarvitse hoitaa eikä asua saman katon alla.
Ette kai te siihen halua takaisin?
Eläkeläiset eivät nimenomaan pärjää omillaan, vaan tulonsiirroilla, joista he rahoittivat itse vain viidenneksen.
Vierailija kirjoitti:
Vuokralaiselle kannattaa olla ystävällinen. Jos vuokralainen soittaa terveystarkastajan niin voi mennä asumiskieltoon koko kämppä. Meidän nykyisessä asunnossa putkiremontti tehtiin väärin ja viemärit haisevat. Isännöitsijä ei ollut kiinnostunut joten soitin terveystarkastajalle, he käskivät laittaa isännöintitoimistoon kirjallisena tuon viemärivian ja sanoivat, että jos ei kuukauteen kuulu mitään niin he tulevat tekemään mittaukset ja jos niissä on jotain vikaa niin määräävät taloyhtiön tekemään uuden viemäriremontin. Jos taloyhtiö ei tee niin taloyhtiö saa sakkolaskun, remontti on tehtävä, ihmisten terveydellä ei leikitä.
Terveystarkastaja halusi tietää isännöitsijän nimen. Kannattaa vuokralaiselle olla ystävällinen niin ei ole huono maine kerrostalolla joka paikassa.
Asioilla on perspektiiviä kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Asioilla on perspektiiviä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Asioilla on perspektiiviä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi htti minkälaisia nuoria Suomessa on kasvanut.
Hyvä että muutettiin pois. Tukehtukaa vanhusvihaanne.On muutamia tuollaisia, jotka, purkavat omien ilkeiden hirviövanhempiensa aikaansaamia traumoja täällä. Yleistävät kokemuksensa koskemaan koko vanhempiensa ikäluokkaa. Kunnon nuoret eivät täällä ilku vanhempiaan.
Eikä kunnon vanhemmat maksata eläkkeitään lapsillaan. Siitä tässä on kyse koko ajan. Kaikki muu on vain siitä rönsyileviä sivujuonia. Itse pääasia on kuitenkin epäreilu eläkejärjestelmä.
Kyllä eläkejärjestelmä nyt muuttuu, olet niin monta viestiä siitä laittanut mutta laita vielä parikymmentä niin varmasti muuttuu, ihme on jos ei muutu.
Ikäkausihullu kääntää jutut aina eläkejärjestelmään. Juu, siitä hänellä on kyse.
Niin on sitä yksin siinäkin nielemistä ja maksamista. Ei minulla muuta ongelmaa suurten ikäluokkien kanssa olekaan. se itsetärkeys ja rehvastelu yksistään vielä menisi. Realistina en muutokseen ihan pikkukummassa jaksa uskoa. Hyvä muistuttaa itseään niin hyvänä, pätevänä ja tärkeänä pitäviä suuria ikäluokkia siitä kuka se heidän lystinsä nyt kustantaa.
Meidän lystit kustantaa kaltaisesi tyhmät idiootit jotka maksavat veroja....tehkää jotain kunhan ilmat viilenee, menkää vaikka istumaan Mannerheimintielle, ketterimmät voisivat kiipeillä eduskuntatalon pylväissä.
Niin kustannammekin. Tosin rahoitus teille tulee työeläkemaksujen kautta ei verojen. Myös tämä on asian suhteen tekemistä. Vähäistä mutta tekemistä yhtäkaikki.sinä kieltämättä olet pelannut hyvin kanssani tätä peliä ja alleviivannut suorastaan minun kantojani, kuten nytkin tällä, että idiootithan teille näin suuria eläkemaksuja makselee, totuushan siinä piilee. Tämä on idioottimaista. En olekaan sanonut, että olitte tyhmiä eläkekusetusta tehdessänne " tai puolia pitäessänne" päin vastoin olen myöntänyt sen lähes nerokkaaksi teidän kannaltanne, mutta itsekkäs ja moraaliton se on ja ajaa maan tolkuttomiin velkoihin ja vähentää työssäkäyvien ostovoimaan.
En ollut mitenkään mukana tämän eläkeratkaisun teossa jos olisin ollut niin meidän eläkkeet olisivat suuremmat, teidän asema vielä kurjempi. Kiittäkää Luojaa.

Ketkä siellä olivat tiedätkö ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.
ap
Ei se 50-luvulla maaseudulla syntyneillä ole lapsuus eikä nuoruus ollut helppoa. Koti oli köyhä pienviljelystila. Kiviset pellot, köyhyys, kylmyys. Kouluun 10 kilometriä talsittava umpihangessa.
Oliko se ennen kielletty laissa asua liian lähellä koulua? Eikö kukaan koskaan ennen vanhaan asunut koulun lähellä?
Ahkera Liisa kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Asioilla on perspektiiviä kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Asioilla on perspektiiviä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Asioilla on perspektiiviä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi htti minkälaisia nuoria Suomessa on kasvanut.
Hyvä että muutettiin pois. Tukehtukaa vanhusvihaanne.On muutamia tuollaisia, jotka, purkavat omien ilkeiden hirviövanhempiensa aikaansaamia traumoja täällä. Yleistävät kokemuksensa koskemaan koko vanhempiensa ikäluokkaa. Kunnon nuoret eivät täällä ilku vanhempiaan.
Eikä kunnon vanhemmat maksata eläkkeitään lapsillaan. Siitä tässä on kyse koko ajan. Kaikki muu on vain siitä rönsyileviä sivujuonia. Itse pääasia on kuitenkin epäreilu eläkejärjestelmä.
Kyllä eläkejärjestelmä nyt muuttuu, olet niin monta viestiä siitä laittanut mutta laita vielä parikymmentä niin varmasti muuttuu, ihme on jos ei muutu.
Ikäkausihullu kääntää jutut aina eläkejärjestelmään. Juu, siitä hänellä on kyse.
Niin on sitä yksin siinäkin nielemistä ja maksamista. Ei minulla muuta ongelmaa suurten ikäluokkien kanssa olekaan. se itsetärkeys ja rehvastelu yksistään vielä menisi. Realistina en muutokseen ihan pikkukummassa jaksa uskoa. Hyvä muistuttaa itseään niin hyvänä, pätevänä ja tärkeänä pitäviä suuria ikäluokkia siitä kuka se heidän lystinsä nyt kustantaa.
Meidän lystit kustantaa kaltaisesi tyhmät idiootit jotka maksavat veroja....tehkää jotain kunhan ilmat viilenee, menkää vaikka istumaan Mannerheimintielle, ketterimmät voisivat kiipeillä eduskuntatalon pylväissä.
Niin kustannammekin. Tosin rahoitus teille tulee työeläkemaksujen kautta ei verojen. Myös tämä on asian suhteen tekemistä. Vähäistä mutta tekemistä yhtäkaikki.sinä kieltämättä olet pelannut hyvin kanssani tätä peliä ja alleviivannut suorastaan minun kantojani, kuten nytkin tällä, että idiootithan teille näin suuria eläkemaksuja makselee, totuushan siinä piilee. Tämä on idioottimaista. En olekaan sanonut, että olitte tyhmiä eläkekusetusta tehdessänne " tai puolia pitäessänne" päin vastoin olen myöntänyt sen lähes nerokkaaksi teidän kannaltanne, mutta itsekkäs ja moraaliton se on ja ajaa maan tolkuttomiin velkoihin ja vähentää työssäkäyvien ostovoimaan.
En ollut mitenkään mukana tämän eläkeratkaisun teossa jos olisin ollut niin meidän eläkkeet olisivat suuremmat, teidän asema vielä kurjempi. Kiittäkää Luojaa.
Ketkä siellä olivat tiedätkö ?
Työmarkkinatukityön keksijöiden nimetkin olisi kiva tietää?
Ja onko se perustuslain vastainen, mielestäni on, koska perustuslain mukaan ihmisen pitää itse saada valita työpaikka eikä pitäisi joutua tekemään työtä alle tes-palkan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuoden päästä sun lapset toteaa sun ikäluokasta samaa.....
Enpä tiedä. Kyllä minä uskon että työelämä ja maailma yleensäkin menee haasteellisempaan suuntaan. En kiellä sitä kuten nuo vanhukset. Enkä varmasti mitätöi nuoria.
ap
No eipä aika moni nuori näytä tajuavan, että meistä 60-luvulla syntyneistä todella iso osa on kokenut 90-luvun alun alun laman, myös moni meitä vanhempi. Työttömäksi saattoi jäädä päivässä ilman mitään etukäteis yt-neuvotteluja kun konkursseja tuli enemmän kuin sieniä sateella. Itsekin olin vanhassa isossa yrityksessä, yhtäkkiä vain ilmoitettiin, että tämä loppuu nyt tähän, kaikki saavat lähteä, myös johtajat.
Mutta suurempi vaikutus on ollut lapsiin, jotka ovat kokeneet 90-luvun laman eli 80-luvulla syntyneet lapset. 40-70-luvuilla syntyneet ovat olleet parhaimmissa asemissa elämässä. 70-luvun alussa syntyneet ovat menestyneet työelämässä parhaiten, ovat myös kaikkein koulutetuin ryhmä kiitos mm. runsaiden opintotukien ja joustavien opiskelumahdollisuuksien, 50-luvulla syntyneet eivät ole kokeneet minkäänlaista pula-aikaa enää, 40-luvun alussa syntyneet ovat nähneet vielä köyhyyttä, mutta loppupuolella syntyneet eivät. 60-luvulla syntyneille lama on tullut vasta kolmekymppisenä, kun lapsetkin oli jo useimmilla hankittuna.
Ei se 50-luvulla maaseudulla syntyneillä ole lapsuus eikä nuoruus ollut helppoa. Koti oli köyhä pienviljelystila. Kiviset pellot, köyhyys, kylmyys. Kouluun 10 kilometriä talsittava umpihangessa jne. Pakahdu sinä vain omaan kateuteesi, sillä olemme saaneet vaimon kanssa omalla työllämme elämältä sen mitä olemme halunneet. Oma iso omakotitalo lapsuusmaisemissa, laatuluokan autot pihalla, etelänmatkat töissä ollessa pari kertaa vuodessa ja nyt eläkkeellä ollaan sitten pitempiä aikoja kerrallaan. Eihän me töitä kyllä tehtykään yhteensä kuin 45 vuotta. Lapsia on ja hekin ovat hyvin pärjänneet elämässä. Nyt on kyllä ihanaa. Kun saa vain olla..
Siis teimme vaimoni kanssa yhteensä töitä 92 vuotta. Revi siitä.
Niin, teillä sentään oli töitä mitä tehdä. Nykyajan työelämä on epämääräistä pätkätöiden ja työkkärin ilmaistyöharjoittelujen suossa rämpimistä, ja vakituisesta työsuhteesta (ja sen myötä asunnon ostamisesta) voi vaan haaveilla.
Boomerit on toksisia hyväksikäyttäjiä ja vapaamatkustajia. Yök.
"
Ketkä siellä olivat tiedätkö ? "
En mutta google tietää
https://valtioneuvosto.fi/tietoa/historiaa/hallitukset-ja-ministerit/ra…
Ja
https://www.etk.fi/suomen-elakejarjestelma/elakeuudistukset/aiemmat-uud…
Siitä vaan cross-checking kuka oli vallassa ko.uudistuksen aikana
Mun anoppi ei ole koskaan ollut työelämässä kodin ulkopuolella, on 70. Olen itse palanut loppuun ja irtisanoutunut työstäni. Etsin uusia keinoja työllistyä niin että terveyteni ei mene. Hänen lempi aiheensa on udella työstä ja painottaa että "täytyyhän ihmisellä työpaikka olla ".
Maatalous työllisti paljon suuria ikäluokkia. Maailma oli muutenkin hyvin erilainen. Pehmeämpi, inhimillisempi.
Töitä sai varmasti tehdä, mutta uskon että ei ollut tämmöistä pakkotahtisuutta kuin tänäpäivänä monilla aloilla. Maailma oli varmasti inhimillisempi.
Vierailija kirjoitti:
"
Ketkä siellä olivat tiedätkö ? "En mutta google tietää
https://valtioneuvosto.fi/tietoa/historiaa/hallitukset-ja-ministerit/ra…
Ja
https://www.etk.fi/suomen-elakejarjestelma/elakeuudistukset/aiemmat-uud…Siitä vaan cross-checking kuka oli vallassa ko.uudistuksen aikana
Kiitos paljon. Nyt vain uutta järjestelmää tekemään. Pitäkää aloituskokous istumalla Mannerheimin tiellä, saatte julkisuutta.
Tunnistan tietynlaisen ahneuden ja haalimisen. Omista isoista taloista ja mökeistä pidetään kiinni kynsin ja hampain. Vanhoilla päivillä kun on jo kaikkea, niin luulisi liikenevän vähän nuoremmillekin.
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi htti minkälaisia nuoria Suomessa on kasvanut.
Hyvä että muutettiin pois. Tukehtukaa vanhusvihaanne.Nuoret ovat täällä avohoidossa, osa suljetuilla osastoilla. Nuoria on syytä varoa.
Suurilla ikäluokilla on paljon persoonallisuushäiriöitä, siitä oli lehtijuttu, eivät saaneet lapsena huomiota.
Osan tunnistaa siitä, että kehuvat aina itseään ja mitätöivät muita.
Tuli huomattua työelämässä, että juuri boomeri-ikäluokasta löytyi aivan tavallisten normaalien ihmisten ohella todella kauheita persoonallisuushäiriöisiä. Ei vastaavia juuri muuten ole tullut missään nähdyksi, onneksi. Terveen papereilla varmaan kulkivat, mutta sitä jatkuvaa omista - kyseenalaisista - saavutuksista jaarittelua, valkohehkuista sekopäistä raivoa ja kostonhimoista ilkeyttä, mitä näistä tietyistä mätämunista löytyi, ei voi terve ihminen kuin katsoa leuka lattiassa. Tiedän tapauksia, missä tällainen boomeri on rääkännyt huvikseen ihmisiä sairaslomalle ja porskuttanut vain eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"
Ketkä siellä olivat tiedätkö ? "En mutta google tietää
https://valtioneuvosto.fi/tietoa/historiaa/hallitukset-ja-ministerit/ra…
Ja
https://www.etk.fi/suomen-elakejarjestelma/elakeuudistukset/aiemmat-uud…Siitä vaan cross-checking kuka oli vallassa ko.uudistuksen aikana
Kiitos paljon. Nyt vain uutta järjestelmää tekemään. Pitäkää aloituskokous istumalla Mannerheimin tiellä, saatte julkisuutta.
Ole hyvä! En mä kyllä näin 65v minnekään Manskulle mene istuskelee.
Tajusin,että kysymys saattoikin olla kettuilua ,mutta ei haittaa . Oikeasti vastaus löytyy yo.linkeistä paitsi,että ei.
Ay-liike ja työnantaja puoli työnsivät ja työntävät kauhansa edelleen eläkekeittoon joten tarvittaisiin vielä heidän tietonsa ennen joukkokanteen nostoa.
Nykyajan nuoret aikuiset joutuu pärjäämään äärimmäisen yksin. Vaatimukset ja työelämä on kovaa. Todella kovaa.
Eläkeläisten terveydenhoito maksaa vuodessa
10 400 000 000