Koulujen kesälomat ja "oma" loma
Kolmas kesä menossa siten että pidetään miehen kanssa kesälomat peräkkäin, kun ei noita pieniä alakoululaisia voi jättää yksinään kotiin. En edes viitsi miettiä kuinka monta kesää vielä mennään tällä samalla järjestelyllä. Parin viikon ajan lapset ovat urheiluseuran päiväleirillä, siten saadaan koko kesäloma katettua. Ja mä en kestä tätä!! Haluaisin että voitaisiin viettää lomaa yhdessä koko perhe ja yhtä aikaa. Lisäksi haluaisin että minulla olisi edes muutama päivä, mielellään viikko, ihan omaa lomaa jolloin ei tarvitsisi pitää huolta muista kuin itsestäni, ja jotta saisin kerran vuodessa levättyä ja pidettyä vähän ihan oikeaa lomaa. Miehelle soisin mielelläni saman mahdollisuuden. En kaipaa "miksi teit lapsia kun et jaksa hoitaa" -lässytystä, vaan lähinnä vertaistukea ja ajatuksia miten te muut saatte loma-ajan koululaisten kanssa tuntumaan lomalta itsellennekin? Minä koen sen lähinnä raskaana vastuuna ja työleirinä, enkä pysty rentoutumaan lomalla itse kunnolla.
Kommentit (117)
Ei kaikilla ole mummoloita tms minne viedä viikkokausiksi. Esim oma lapsi voi olla eläinallergian takia mummolassa max tunnin. Ei hirveästi auta tässä asiassa.
Niin tuttua! Meillä jo lapset isompia, ollaan koko perhe 3 viikkoa yhtaikaa lomalla. Päivät teinit pärjää jo itsekseen. Syksyllä miehen kanssa pitkäviikonloppu ihan kahdestaan, kiitos mummille, joka pääsee teinien seuraksi :)
Mutta on tää loma-aika rankkaa, tuntuu että koko ajan saa olla laittamassa safkaa ja korjaamassa jälkiä.
Meillä on aika huonot tukiverkot tässä lähellä, joten aikamoista selvitymistä ja kikkailua on ollut monta kesää.
Tsemppiä ap!
Ap aikaansaa ongelman kyllä ihan itse. Päiväkotilapsi voi olla vallan hyvin hoidossa, isompi leireillä, kavereilla ja kotona.
Välillä lapset keskenään, välillö kerhossa ja lomat limittäin. Yksi viikko pidetty aina yhtä aikaa, max kaksi. Sukulaisia en pyydä, asuvat niin kaukana, et lapset joutuisi olemaan viisi-kuuso päivää putkeen mummolassa.
Mitä omaa lomaa?
Ystäviäkään ap:lla ei varmaan ole, vai mitä? Koska jos olisi, paras keino saada lomatunnelmaa olisi tehdä hyvän ystävän kanssa reissu jonnekin - jos ei muuhun ole varaa niin vaikka viikonloppu Tukholmaan, Köpikseen tms. Sitten jaksaisi taas ladatuilla akuilla kokata ja pyykätä.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:26"][quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:23"][quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:09"]Eihän lapsista voi olla lomaa, totta kai lomallakin lapsista huolehditaan.
[/quote]Sinäpä sen sanoit! Minä oikeasti kaipaisin vähän lomaa lapsista, vaikka he maailman rakkaimpia ja ihanimpia minulle ovatkin. Toiset ilmeisesti osaavat ottaa rennommin ja pääsevät lomafiilikseen kun sulkevat työpaikan oven, riippumatta siitä millainen urakka kotona odottaa. Minulle tämä on vaikeaa. Kaipaan lomalleni sellaista vastuusta vapautumisen tunnetta, jota ei tule kun koko ajan on huolehdittava kotiasioista.
ap
[/quote]
Mutta silti ketään ei saisi "velvoittaa" heitä hoitamaan? Lukiolaistytölle voi maksaa siitä että hän katsoo päivät tällaisten isojen lasten perään, jos sukulaiset ovat täysin pois kuvioista.
[/quote]Tätä vaihtoehtoa on mietitty. Toistaiseksi se on alkanut aina jossain vaiheessa mietintää tuntua jotenkin absurdilta. Palkkaisin hoitajan kotiin jotta voisin olla kotona...? Makoilisin sohvalla katsellen telkkaria kun lukiolaistyttö laittelisi ruokaa lapsilleni, ja samaan aikaan lasteni pitäisi osata olla kuin minua ei paikalla olisikaan. Ehkä teemme tuon joskus, mutta toistaiseksi rationaalisuus on voittanut mukavuuden- ja lomailunhaluni.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:37"][quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:26"][quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:23"][quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:09"]Eihän lapsista voi olla lomaa, totta kai lomallakin lapsista huolehditaan.
[/quote]Sinäpä sen sanoit! Minä oikeasti kaipaisin vähän lomaa lapsista, vaikka he maailman rakkaimpia ja ihanimpia minulle ovatkin. Toiset ilmeisesti osaavat ottaa rennommin ja pääsevät lomafiilikseen kun sulkevat työpaikan oven, riippumatta siitä millainen urakka kotona odottaa. Minulle tämä on vaikeaa. Kaipaan lomalleni sellaista vastuusta vapautumisen tunnetta, jota ei tule kun koko ajan on huolehdittava kotiasioista.
ap
[/quote]
Mutta silti ketään ei saisi "velvoittaa" heitä hoitamaan? Lukiolaistytölle voi maksaa siitä että hän katsoo päivät tällaisten isojen lasten perään, jos sukulaiset ovat täysin pois kuvioista.
[/quote]Tätä vaihtoehtoa on mietitty. Toistaiseksi se on alkanut aina jossain vaiheessa mietintää tuntua jotenkin absurdilta. Palkkaisin hoitajan kotiin jotta voisin olla kotona...? Makoilisin sohvalla katsellen telkkaria kun lukiolaistyttö laittelisi ruokaa lapsilleni, ja samaan aikaan lasteni pitäisi osata olla kuin minua ei paikalla olisikaan. Ehkä teemme tuon joskus, mutta toistaiseksi rationaalisuus on voittanut mukavuuden- ja lomailunhaluni.
[/quote]
Ei, kun silloin sinä menet töihin niin että saat sitten miehesi kanssa yhteisen lomaviikon. Ja kun se alkaa, lähetät maanantaina miehen ja lapset huvipuistoon ja painut siskon tai ystävän kanssa kylpylään, lounaalle ja drinksuille. Tulet yöksi kotiin (kai miehesi saa lapset nukkumaan) ja tiistaina on miehen oma päivä. Voi mennä kaverin kanssa kalaan tai vain loikoilla kun sinä pakkaat lapset autoon ja viet Korkeasaareen. Got it?
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:32"]Niin tuttua! Meillä jo lapset isompia, ollaan koko perhe 3 viikkoa yhtaikaa lomalla. Päivät teinit pärjää jo itsekseen. Syksyllä miehen kanssa pitkäviikonloppu ihan kahdestaan, kiitos mummille, joka pääsee teinien seuraksi :)
Mutta on tää loma-aika rankkaa, tuntuu että koko ajan saa olla laittamassa safkaa ja korjaamassa jälkiä.
Meillä on aika huonot tukiverkot tässä lähellä, joten aikamoista selvitymistä ja kikkailua on ollut monta kesää.
Tsemppiä ap!
[/quote]Kiitos! Kyllä mekin tuohon vaiheeseen vielä joskus päästään, mutta jokunen kesä on vielä tavalla tai toisella hoidettava
ap
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:42"][quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:37"][quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:26"][quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:23"][quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:09"]Eihän lapsista voi olla lomaa, totta kai lomallakin lapsista huolehditaan.
[/quote]Sinäpä sen sanoit! Minä oikeasti kaipaisin vähän lomaa lapsista, vaikka he maailman rakkaimpia ja ihanimpia minulle ovatkin. Toiset ilmeisesti osaavat ottaa rennommin ja pääsevät lomafiilikseen kun sulkevat työpaikan oven, riippumatta siitä millainen urakka kotona odottaa. Minulle tämä on vaikeaa. Kaipaan lomalleni sellaista vastuusta vapautumisen tunnetta, jota ei tule kun koko ajan on huolehdittava kotiasioista.
ap
[/quote]
Mutta silti ketään ei saisi "velvoittaa" heitä hoitamaan? Lukiolaistytölle voi maksaa siitä että hän katsoo päivät tällaisten isojen lasten perään, jos sukulaiset ovat täysin pois kuvioista.
[/quote]Tätä vaihtoehtoa on mietitty. Toistaiseksi se on alkanut aina jossain vaiheessa mietintää tuntua jotenkin absurdilta. Palkkaisin hoitajan kotiin jotta voisin olla kotona...? Makoilisin sohvalla katsellen telkkaria kun lukiolaistyttö laittelisi ruokaa lapsilleni, ja samaan aikaan lasteni pitäisi osata olla kuin minua ei paikalla olisikaan. Ehkä teemme tuon joskus, mutta toistaiseksi rationaalisuus on voittanut mukavuuden- ja lomailunhaluni.
[/quote]
Ei, kun silloin sinä menet töihin niin että saat sitten miehesi kanssa yhteisen lomaviikon. Ja kun se alkaa, lähetät maanantaina miehen ja lapset huvipuistoon ja painut siskon tai ystävän kanssa kylpylään, lounaalle ja drinksuille. Tulet yöksi kotiin (kai miehesi saa lapset nukkumaan) ja tiistaina on miehen oma päivä. Voi mennä kaverin kanssa kalaan tai vain loikoilla kun sinä pakkaat lapset autoon ja viet Korkeasaareen. Got it?
[/quote]Tiedän olevani hankala, anteeksi! Jos joskus saisi yhteistä lomaa järjestettyä, niin en ikinä raaskisi lyhyestä perheen yhteisestä ajasta irrottaa päiviä vain omaan käyttööni. Tuntisin itseni liian itsekkääksi.
ap
Vedä pää täyteen joka päivä viikon ajan ja ole muistamattomassa humalatilassa koko viikko. Kyllä ne lapset tulee siinä sivussa hoidettua.
Oma asenne ratkaisee! Jos oikeasti haluaa omaa lomaa, tekee jotain sen eteen. Lapsille kaksi viikkoa lukiolaistytön hoivissa pidentäisi teidän yhteistä lomaa kahdella viikolla. Siinä olisi molemmilla jo aikaa tehdä omiakin juttujaan toisen hoitaessa kotia vuorollaan. Eikä sitä kai pakko ole lastenkaan kanssa olla kotona koko aikaa. Lähtekää reissuun! Hotellissa ei arki ahdista!
Mä ymmärrän niin ap:tä. Se että joskus kaipaa myös omaa aikaa ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa. Kaikilla vaan ei oo niitä tukiverkkoja käytettävissä, saati että antaa omat rakkaat lapset kelle vaan hoitoon, niin en ehkä lähtis siihenkään.
Luulen, että nää jotka kyseenalaistaa mikä oma loma, onkin juuri niitä, joiden lapset on joka viikko öitä mummulassa yms. Sellainen ihminen ei voi ymmärtää miten oikeesti toiset on sidottuja lapsiin.
Toisilla voi kummeillakin olla pieniä koliikkivauvoja ja et sellaista kummia halua enää työllistää omien lasten hoidolla. Isovanhemmat voi olla kuolleet tai vielä vaikka työelämässä. Kaikilla ei edes ole sisaruksia...
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:47"][quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:42"][quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:37"][quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:26"][quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:23"][quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:09"]Eihän lapsista voi olla lomaa, totta kai lomallakin lapsista huolehditaan.
[/quote]Sinäpä sen sanoit! Minä oikeasti kaipaisin vähän lomaa lapsista, vaikka he maailman rakkaimpia ja ihanimpia minulle ovatkin. Toiset ilmeisesti osaavat ottaa rennommin ja pääsevät lomafiilikseen kun sulkevat työpaikan oven, riippumatta siitä millainen urakka kotona odottaa. Minulle tämä on vaikeaa. Kaipaan lomalleni sellaista vastuusta vapautumisen tunnetta, jota ei tule kun koko ajan on huolehdittava kotiasioista.
ap
[/quote]
Mutta silti ketään ei saisi "velvoittaa" heitä hoitamaan? Lukiolaistytölle voi maksaa siitä että hän katsoo päivät tällaisten isojen lasten perään, jos sukulaiset ovat täysin pois kuvioista.
[/quote]Tätä vaihtoehtoa on mietitty. Toistaiseksi se on alkanut aina jossain vaiheessa mietintää tuntua jotenkin absurdilta. Palkkaisin hoitajan kotiin jotta voisin olla kotona...? Makoilisin sohvalla katsellen telkkaria kun lukiolaistyttö laittelisi ruokaa lapsilleni, ja samaan aikaan lasteni pitäisi osata olla kuin minua ei paikalla olisikaan. Ehkä teemme tuon joskus, mutta toistaiseksi rationaalisuus on voittanut mukavuuden- ja lomailunhaluni.
[/quote]
Ei, kun silloin sinä menet töihin niin että saat sitten miehesi kanssa yhteisen lomaviikon. Ja kun se alkaa, lähetät maanantaina miehen ja lapset huvipuistoon ja painut siskon tai ystävän kanssa kylpylään, lounaalle ja drinksuille. Tulet yöksi kotiin (kai miehesi saa lapset nukkumaan) ja tiistaina on miehen oma päivä. Voi mennä kaverin kanssa kalaan tai vain loikoilla kun sinä pakkaat lapset autoon ja viet Korkeasaareen. Got it?
[/quote]Tiedän olevani hankala, anteeksi! Jos joskus saisi yhteistä lomaa järjestettyä, niin en ikinä raaskisi lyhyestä perheen yhteisestä ajasta irrottaa päiviä vain omaan käyttööni. Tuntisin itseni liian itsekkääksi.
ap
[/quote]
Miksi ihmeessä sitten valitat?
Siis haluatko sä sitä omaa aikaa vai etkö halua?
Palkkaa pariksi viikoksi joku teini seuralaiseksi lapsille.
Loma on lomaa työstä, ei arjesta.
Tää ongelma on nyt itse kehittämällä kehitetty! Jestas mitä ruikutusta.
En nyt kans ymmärtänyt kun sitten ap lopuksi toteaa ettei koskaan vois ottaa lomaa perheestä kun ois huono omatunto. Mutta silti valittaa :D
Kerroit että työnantaja antaa tehdä pari päivää viikossa etänä, mikset ota niitä etäpäiviä sillon kun lapset on koulussa niin saat edes vähän sitä omaa aikaa kotona. Tai miksette sovi miehen kanssa että viikonloppuna on ensin toisen vuoro viettää omaa aikaa ja sitten toisen, sen aikaa toinen on lapsen kanssa.
Mielestäni on niin että jos sitä omaa aikaa ja lomaa oikeasti haluaa ja tarvitsee niin sen kyllä pyrkii järjestämään ihan tosissaan.
Olen varmaan äärettömän onnekas. Yrittäjämiehellä ei ole kesälomaa, joten yhteistä lomaa ei ole koskaan, enkä osaa sitä edes kaivata. Minulla on kesällä lomaa 2 vko + 3 vko palkatonta vapaata siihen päälle, joten ehditään lasten kanssa vaikka mitä.
En hennoisi laittaa lapsia leirille pois kotoa siksi, että itse saisin vapaata. Lapset olleet talven koulussa, ikävän heilläkin on yhteistä aikaa.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:23"][quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:09"]Eihän lapsista voi olla lomaa, totta kai lomallakin lapsista huolehditaan.