Miten päästä eroon kaipauksesta toisen ihmisen luo

Kaikki yhteydet poikki tähän ihmiseen niin toivo ei viriä aina uudestaan ja uudestaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on kestettävä. Kärsittävä, tunnettava ja lopulta päästettävä irti. Ole hyvä itsellesi

Näin se varmaan on. Yleensä tuo onnistuu, mutta sitten joskus tulee pieniä toivonkipinöitä ja alan taas haaveilemaan. Siitä se kierre taas sitten lähtee.

ap

Ei kannata haaveilla sellaisesta ihmisestä, mitä ei tunnu saavan tai on mahdoton juttu. Itselläni kesti aikoinaan 8 vuotta, että lopulta tajusin päästää irti toisesta, eikä roikkua ihmisessä kiinni. Tapailimme aina välillä, mutta hän ei halunnut suhteeseen kanssani. Piti löyhässä hirressä minua. Lopulta en tavannut häntä enää, ja parannuin rakkaudestani häneen. Tein itsekseni kaikkia kivoja juttuja jne. En kadu päätöstäni.

Tuossa se onkin. Mä en tiedä kenet mun on mahdollista "saada" tai kuka on mahdoton. Siksi haaveilen tai unelmoin mukavista ihmisistä. Ihmisistä, jotka käsittelevät mua ihmisenä ja ovat kiinnostuneita musta. Kyllä mä järkeilen, että ei niistä ikinä mitään tule, mutta se sisäinen toivo. Se on vaikea sammuttaa.

ap

Ei sitä tarvitse sammuttaa. Joskus tulee eteen sopiva, ei niitä tarvitse kuin yhden. Mutta on hyvä pitää jalat maassa ja kehittää muuta sisältöä arkeen, jotta elämä on mahdollisimman mukavaa ja antoisaa toisen kanssa tai ilman. Ihminen on aina ihminen, inhimillisyyksineen. Täydellistä onnea ei ole kenenkään kanssa luvassa.

Aloita SSRI - lääkitys, niin kaipuu laantuu lähinnä hälläväliä-asenteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Ajankohtainen tunne, kun juuri erosin elämäni naisesta. Olen kokenut useampia eroja ja ainoastaan pitkä nuoruuden suhteen kariutuminen oli lähellekään tätä tuskaa ja kaipuuta. Aikahan se auttaa, mutta ei se nyt juuri auta. Varmaan persoonallisuuskysymyksiä nämä erokivut ja märehtelijöillä on vaikeampaa kuin muilla.

Eroista olivat ne avioerot, avo-sude erot, seurustelu-erot. niistä voi mennä puhumaan alan ihmisille,mielenterveyspuolelle lyhyt terapia.Ei häpeä.miten tavalinen ihminen voisi neuvoa,vaikka olisi sama jama.niin paljon kuin on eroja,on ero kokemuksia erinlaisia.Rohkeasti tilaa aika terveysasema ja pyydä lääkäriltä lähete lyhyt terapiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on kestettävä. Kärsittävä, tunnettava ja lopulta päästettävä irti. Ole hyvä itsellesi

Näin se varmaan on. Yleensä tuo onnistuu, mutta sitten joskus tulee pieniä toivonkipinöitä ja alan taas haaveilemaan. Siitä se kierre taas sitten lähtee.

ap

Ei kannata haaveilla sellaisesta ihmisestä, mitä ei tunnu saavan tai on mahdoton juttu. Itselläni kesti aikoinaan 8 vuotta, että lopulta tajusin päästää irti toisesta, eikä roikkua ihmisessä kiinni. Tapailimme aina välillä, mutta hän ei halunnut suhteeseen kanssani. Piti löyhässä hirressä minua. Lopulta en tavannut häntä enää, ja parannuin rakkaudestani häneen. Tein itsekseni kaikkia kivoja juttuja jne. En kadu päätöstäni.

Tuossa se onkin. Mä en tiedä kenet mun on mahdollista "saada" tai kuka on mahdoton. Siksi haaveilen tai unelmoin mukavista ihmisistä. Ihmisistä, jotka käsittelevät mua ihmisenä ja ovat kiinnostuneita musta. Kyllä mä järkeilen, että ei niistä ikinä mitään tule, mutta se sisäinen toivo. Se on vaikea sammuttaa.

ap

Ei sitä tarvitse sammuttaa. Joskus tulee eteen sopiva, ei niitä tarvitse kuin yhden. Mutta on hyvä pitää jalat maassa ja kehittää muuta sisältöä arkeen, jotta elämä on mahdollisimman mukavaa ja antoisaa toisen kanssa tai ilman. Ihminen on aina ihminen, inhimillisyyksineen. Täydellistä onnea ei ole kenenkään kanssa luvassa.

Mukavia sanoja. Kiitos niistä.

Mä en jotenkin vain enää usko tuohon. Ehkä vain alitajuisesti uskon. Niin kauan (aina) olen ollut yksin, että miksi se yksi sopiva nyt enää tulisi eteeni? Elämäni on muuten ihan riittävää, mutta ne hetkittäiset toivonkipinät saavat liukumaan pois siitä hyvästä arjesta ja tästä haluaisin pois.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ajankohtainen tunne, kun juuri erosin elämäni naisesta. Olen kokenut useampia eroja ja ainoastaan pitkä nuoruuden suhteen kariutuminen oli lähellekään tätä tuskaa ja kaipuuta. Aikahan se auttaa, mutta ei se nyt juuri auta. Varmaan persoonallisuuskysymyksiä nämä erokivut ja märehtelijöillä on vaikeampaa kuin muilla.

Taisi tulla ero parhaaseen feromoniaikaan, kuten itsellänikin. Se tuntui kyllä karmeelta ja kuvittelin myös menettäneeni elämäni naisen. Mutta kun se aivosumu väistyi ja aloin miettimään tarkemmin, havaitsin että aika monta juttua siinä oli lopulta mitkä ei toimineet, niitä ei vaan tajunnut siinä pilvessä ollessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on kestettävä. Kärsittävä, tunnettava ja lopulta päästettävä irti. Ole hyvä itsellesi

Näin se varmaan on. Yleensä tuo onnistuu, mutta sitten joskus tulee pieniä toivonkipinöitä ja alan taas haaveilemaan. Siitä se kierre taas sitten lähtee.

ap

Ei kannata haaveilla sellaisesta ihmisestä, mitä ei tunnu saavan tai on mahdoton juttu. Itselläni kesti aikoinaan 8 vuotta, että lopulta tajusin päästää irti toisesta, eikä roikkua ihmisessä kiinni. Tapailimme aina välillä, mutta hän ei halunnut suhteeseen kanssani. Piti löyhässä hirressä minua. Lopulta en tavannut häntä enää, ja parannuin rakkaudestani häneen. Tein itsekseni kaikkia kivoja juttuja jne. En kadu päätöstäni.

Tuossa se onkin. Mä en tiedä kenet mun on mahdollista "saada" tai kuka on mahdoton. Siksi haaveilen tai unelmoin mukavista ihmisistä. Ihmisistä, jotka käsittelevät mua ihmisenä ja ovat kiinnostuneita musta. Kyllä mä järkeilen, että ei niistä ikinä mitään tule, mutta se sisäinen toivo. Se on vaikea sammuttaa.

ap

Ei sitä tarvitse sammuttaa. Joskus tulee eteen sopiva, ei niitä tarvitse kuin yhden. Mutta on hyvä pitää jalat maassa ja kehittää muuta sisältöä arkeen, jotta elämä on mahdollisimman mukavaa ja antoisaa toisen kanssa tai ilman. Ihminen on aina ihminen, inhimillisyyksineen. Täydellistä onnea ei ole kenenkään kanssa luvassa.

Mukavia sanoja. Kiitos niistä.

Mä en jotenkin vain enää usko tuohon. Ehkä vain alitajuisesti uskon. Niin kauan (aina) olen ollut yksin, että miksi se yksi sopiva nyt enää tulisi eteeni? Elämäni on muuten ihan riittävää, mutta ne hetkittäiset toivonkipinät saavat liukumaan pois siitä hyvästä arjesta ja tästä haluaisin pois.

ap

Hyvä ihmissuhde voi olla parasta maailmassa, mutta usein ihmissuhteet ovat kaikkea muuta. Kuulostaa siltä, että sinulla on kykyä ja halua ns. itsereflektioon ja asioiden muuttamiseen omalla kohdallasi. Kaikille tulee heikkoja hetkiä, ei niistä kannata itseään soimata. Ole positiivinen ja avoin uusille ihmissuhteille, ihan ystävyyksistä alkaen. Niin ne parhaat ja syvimmät suhteet muodostuvat. Toivotan rakkautta kesääsi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on kestettävä. Kärsittävä, tunnettava ja lopulta päästettävä irti. Ole hyvä itsellesi

Näin se varmaan on. Yleensä tuo onnistuu, mutta sitten joskus tulee pieniä toivonkipinöitä ja alan taas haaveilemaan. Siitä se kierre taas sitten lähtee.

ap

Ei kannata haaveilla sellaisesta ihmisestä, mitä ei tunnu saavan tai on mahdoton juttu. Itselläni kesti aikoinaan 8 vuotta, että lopulta tajusin päästää irti toisesta, eikä roikkua ihmisessä kiinni. Tapailimme aina välillä, mutta hän ei halunnut suhteeseen kanssani. Piti löyhässä hirressä minua. Lopulta en tavannut häntä enää, ja parannuin rakkaudestani häneen. Tein itsekseni kaikkia kivoja juttuja jne. En kadu päätöstäni.

Tuossa se onkin. Mä en tiedä kenet mun on mahdollista "saada" tai kuka on mahdoton. Siksi haaveilen tai unelmoin mukavista ihmisistä. Ihmisistä, jotka käsittelevät mua ihmisenä ja ovat kiinnostuneita musta. Kyllä mä järkeilen, että ei niistä ikinä mitään tule, mutta se sisäinen toivo. Se on vaikea sammuttaa.

ap

Ei sitä tarvitse sammuttaa. Joskus tulee eteen sopiva, ei niitä tarvitse kuin yhden. Mutta on hyvä pitää jalat maassa ja kehittää muuta sisältöä arkeen, jotta elämä on mahdollisimman mukavaa ja antoisaa toisen kanssa tai ilman. Ihminen on aina ihminen, inhimillisyyksineen. Täydellistä onnea ei ole kenenkään kanssa luvassa.

Mukavia sanoja. Kiitos niistä.

Mä en jotenkin vain enää usko tuohon. Ehkä vain alitajuisesti uskon. Niin kauan (aina) olen ollut yksin, että miksi se yksi sopiva nyt enää tulisi eteeni? Elämäni on muuten ihan riittävää, mutta ne hetkittäiset toivonkipinät saavat liukumaan pois siitä hyvästä arjesta ja tästä haluaisin pois.

ap

Hyvä ihmissuhde voi olla parasta maailmassa, mutta usein ihmissuhteet ovat kaikkea muuta. Kuulostaa siltä, että sinulla on kykyä ja halua ns. itsereflektioon ja asioiden muuttamiseen omalla kohdallasi. Kaikille tulee heikkoja hetkiä, ei niistä kannata itseään soimata. Ole positiivinen ja avoin uusille ihmissuhteille, ihan ystävyyksistä alkaen. Niin ne parhaat ja syvimmät suhteet muodostuvat. Toivotan rakkautta kesääsi!

Mä en tosiaan etsi ihmissuhteesta mitään pelastajaa tai viihdyttäjää. Sen verran olen osannut järkeistää. Olen silti tunteellinen ja hieman heikko ihminen. Tämän tyylinen ihminen haluaisi katsoa ja kokea mitä niistä pienistä hyvistä hetkistä voisi tulla. Mahdollisesti jotain suurta. Siksi tässä onkin se dilemma omaan kuoreen sulkeutumisen (koska se on helpointa)  ja avoimuuden välillä (koska se pelottaa).

Kiitos toivotuksista. Ja samaa sulle!

ap

Vierailija kirjoitti:

Kaikki yhteydet poikki tähän ihmiseen niin toivo ei viriä aina uudestaan ja uudestaan

Niin, jos kyseessä on ero ja tilanne sellainen että on vaara ajautua jatkuvasti takaisin yrittämään, kun joku sairas toisiinsa kietoutuminen/riippuvaisuus ottaa vallan. Itse jo toisella kerralla erotessa päätin tehdä noin, ei siinä mitään kaverivälejäkään voinut pitää niin samapa se pyyhkäistä elämästä kokonaan pois.