Lue keskustelun säännöt.
nyt raskaana enkä enää pidä kissastamme?
22.06.2014 |
Onko muilla kokemusta tällaisesta asiasta.
Olen raskaana ja meillä on kissa. Kissa oli rakas ja ihana, mutta kun tulin raskaaksi ja mitä pidemmälle raskaus eteni, minua alkoi ärsyttää koko kissa. Ärsyttää jatkuva maukuminen asiasta kuin asiasta, haluaa ulos, ja heti perään sisälle. Haluaa ruokaa muttei välttämättä kuin maista sitä. Hiekkaa ja karvaa on joka paikka täynnä, vaikka olen kova siivoamaan.
Nykyään tuntuu, että kissa aiheuttaa ainoastaan negatiivisia tunteita. En halua edes silittää sitä. Onko raskaushormonit tähän syynä, vai mikä ihme?
Kommentit (46)
Voisiko se olla joku luonnon laukaisema suojeluvietti tulevaa vauvaa kohtaan? Tottakai hormonitkin voivat tuollaista tehdä. Loppuraskaudessa asiat alkavat väsyttää, kun olo alkaa olla tukala. En minä silti sano, että miten sinun pitäisi toimia. Odottele rauhassa ja kuulostele itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei saa hylätä kissaa. Myötätunto täysin sen puolella. Viaton lemmikki!
Se on aika yleistä, että kissaa ei enää haluta kun on tulossa se vauveli joka vie huomion ja jota hellitään ja sitten potkaistaan katti pellolle. Impulsiivisen ja itsekkään ihmisen käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla tuli vastaavia inhon tunteita miestäni kohtaan. Mies haisi, oli liian karvainen, jätti wc:n vetämättä, röyhtäili (aiemmin en ollut edes huomannut tätä piirrettä), kaivoi nenäänsä, huolehti liian vähän hygieniastaan, tuijotti liikaa telkkari ja oli liikaa koneella. Pikkuhiljaa miehen pelkkä kosketuskin ällötti.
Mutta usko pois ap: Tuo on vain yksi VAIHE ja se menee ohi, kunhan vauva kasvaa isommaksi.
No huh huh.. olisko kissaa hankkiessa kannattanut miettiä onko valmis sitoutumaan kissaan vai ei? Vastuutonta käytöstä laittaa kissa pois vain jos se ärsyttää.
Ja entäs sitten kun vauva vinkuu jatkuvasti kun se syntyy? Alkaakohan sekin sitten ärsyttää niin että tekee mieli antaa se pois?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No höh... Kyllä mullakin noita fiiliksiä tuli raskausaikana. Helpotti kun vauva oli n. 6kk, ja nyt kissa on yhtä rakas kuin ennenkin. Koko ajan hoidin ja hellittelin kissaa kuitenkin, mutta ärsytti paljon herkemmin.
En tosiaankaan antaisi pois.
Osa vastauksista korreloi juuri tätä vauva.fi -keskustelupalstan tasoa. Esimerkiksi vastauksena pelkkä "sä olet ääliö". Noin kirjoitettiin mahdollisesti joskus 12 vuotiaana demi-palstalle. Eli kertoo aika paljon vastaajan kehitystasosta. Mutta on siitä huolimatta hämmästyttävää / pelottavaa / surullista, miten paljon aikuisia ihmisiä on jäänyt sille kehitystasolle. Olettaen, että aikuiset keskustelevat ja auttavat toisiaan vauva-keskustelupalstalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 19:42"]
No huh huh.. olisko kissaa hankkiessa kannattanut miettiä onko valmis sitoutumaan kissaan vai ei? Vastuutonta käytöstä laittaa kissa pois vain jos se ärsyttää.
Ja entäs sitten kun vauva vinkuu jatkuvasti kun se syntyy? Alkaakohan sekin sitten ärsyttää niin että tekee mieli antaa se pois?
[/quote]
Kuka sanoi, että olen antamassa kissamme pois? Teit ihan itse tällaisen johtopäätöksen. Viestin aloituksessa minä vasta ihmettelen tätä omituista suhtautumistapaa kissaamme. Ja kysyn, onko muilla ollut samanlaisia tuntemuksia raskausaikana. Kiinnitäpäs jatkossa sinä, ja monet muut siellä töllöttimienne takana, kuinka suhtaudutte asiallisiin kysymyksiin.
On ollut ja annoin kissan vanhemmilleni hoitoon loppuraskaudesta. Hoitoaika venyi vuosiin. Sitten kun lapsi oli vanhempi ja otin kissan takaisin, se sairastui ja tajusin ettei se elä ikuisesti. Kun kuoli, kaduin etten pitänyt sitä rakasta kotona ja nauttinut jokaisesta yhteisestä vuodesta täysillä.:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 19:36"]
Se on aika yleistä, että kissaa ei enää haluta kun on tulossa se vauveli joka vie huomion ja jota hellitään ja sitten potkaistaan katti pellolle. Impulsiivisen ja itsekkään ihmisen käytöstä.
[/quote]
Impulsiivista on kommentoida noin, niin kuin sinä juuri teit. Itsekkäästäkään en tiedä, koska olen itsekin ihmeissäni tunteistani. Tulin ja kysyin, onko muilla ollut samanlaista, sekä kokemuksia asiasta.
'En enää pidä kissastamme'. En kyllä huutelis julkisesti tällasta, aika eläinten vastaisen mielikuvan saa. Ja silti on näemmä otettu lemmikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 19:28"]
Sama efekti voi tulla myös vanhempiin lapsiin. Menee ohi kyllä vauvavuoden jälkeen.
[/quote]
USKOMATONTA !
Täällä porukka on ihan sekaisin! Alapeukkua tulee rytinällä, kun puhutaan negatiivista tunteista kissaa kohtaan. Mutta tähän kommenttiin, jossa puhutaan vanhempien lasten "syrjinnästä" vauvavuotena, tuli monta yläpeukkua. Tehän olette ihan pipipäitä. Että kissaa kohtaan ei voi kokea negatiivisia tunteita, mutta omia vanhempia lapsia kohtaan se on sallittua !
Mulla tuli sama koiraa kohtaan,tosin vasta kun vauva oli syntynyt.ei ole vieläkään mennyt täysin ohi (vauva nyt n.puolivuotias).Luulisin sen olevan luonnollinen suojeluvaisto vauvaa kohtaan.
Ihme porukkaa täällä huutelee ja alapeukuttaa,kommentit tyyliin 'haluat varmaan antaa vauvan pois kun kyllästyt' väittäisin oman lapsen ja lemmikin olevan kaksi eri asiaa.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 20:03"]
'En enää pidä kissastamme'. En kyllä huutelis julkisesti tällasta, aika eläinten vastaisen mielikuvan saa. Ja silti on näemmä otettu lemmikki.
[/quote]
Minä en huutelisi sitä mitä sinä, aika eläinrakkaiden vastainen tunnelma siitä syntyy jopa minulle, joka olen eläinrakas itse. Ja niin taitaa olla aloittajakin. Mutta sitten meillä riittää tätä porukkaa, joka rakastaa kiihkeästi eläimiä kai lähinnä siksi, että saisi siitä voimaa vihata ihmisiä. Lukutaitokin on nollilla.
Menkää muualle vauhkoamaan, jos ette kestä tunteista puhumista.
Aloittaja, kuulostele tuntemuksiasi ja jos siltä tuntuu, ala hyvissä ajoin etsimään kissalle uutta kotia? Älä syyllistä itseäsi, ei lemmikkejä voi väkisin pitää mutta huolehtia niistä pitää!
Minä taas iloitsen nyt raskaana ollessani meidän koirasta, koska olen varma, että siitäkin on kiva saada ihmisvauva meidän perheeseen. Ja viisaasta ja lempeästä koirastamme on varmasti kovastikin seuraa ja lohtua sitten, kun valvon vauvan kanssa öisin ja olen päivät vauvan kanssa kotona. Koira on hyvä syy lähteä sitten ulkoilemaankin, ettei tule vain sisälle jäätyä.
Yhtenä päivänä minulle tuli oikein huono omatunto, kun mietin, haluanko abortin jos selviää, että tulevalla vauvalla olisi jokin vakava vamma. Tajusin, että on meidän perheessä ainakin yksi, jolle on ihan se ja sama, onko vauva aivan "normaali", se tulee rakastamaan sitä silti, pyyteettömästi ja uskollisesti. Nimittäin meidän koira. Snif. (Ne raskaushormonit? :) )
Sama efekti voi tulla myös vanhempiin lapsiin. Menee ohi kyllä vauvavuoden jälkeen.