Kirja, joka ravisutti sisintäsi niin, että se jäi mieleesi pitkäksi aikaa? Joko hyvässä tai pahassa..

Vierailija kirjoitti:

Tara Westoverin Opintie jäi mieleen. Kirjailijan ulosanti on kuvaavaa ja pistää todella miettimään, kuinka lapsi on vanhempiensa armoilla eikä osaa kaivata muuta. Se mihin kasvaa, on normaali, olipa se mitä hyvänsä. Toisaalta hän osaa kirjoittaa jotenkin niin elävästi, että saatoin jopa jollain tasolla ymmärtää vanhempien valintaa elämäntavasta, isänsä mielenliikkeitä (sairautta) ja sisarustensa tekemisiä.

Tolkienin koko Keski-Maa tuotanto. Taidan uskoa enemmän Silmarillioniin, kuin Raamattuun...

Ken Folletin keskiaikaiset romaanit Tuli ilta ja tuli aamu jne. En tosin ole vielä ihan varma, jäivätkö mieleen hyvässä vai pahassa. Kirjat ovat hyvin pitkiä, joten ne tuli kuunneltua äänikirjana (n.45-50h/kirja), tuskin niitä koskaan lukemaan olisin ehtinyt. Jotenkin alkoi tuntua, että 45 tuntia epäonnistumista, kaltoin kohtelua, väkivaltaa ja kieroilua oli vain vähän liikaa. Viimeisen 15 minuutin aikana kuitattiin koko kirjan epätoivo antamalla päähenkilölle kiva loppu. Aihe sinänsä mielenkiintoinen, mutta ehkä tässä tapauksessa hieman vähemmän olisi paljon enemmän.

Anteeksi off topic, mutta minua hämmästyttää tuo toteamus että joku kuuntelee kirjan äänikirjana mutta ei olisi ehtinyt lukea. Asiahan on ainakin minun kohdallani juuri päinvastoin. Kirjan lukee ehkä viidesosassa siitä ajasta mitä kuuntelemiseen kuluu aikaa.

Otto Gabrielssonin kirjoittama kirja isästään Jörn Donnerista: Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle. Jäi mietityttämään pitkäksi aikaa. Todella karu kuvaus Donnerin roolista isänä, eikä Donnerin vaimo Bitte Westerlundkaan kovin miellyttävältä vaikuta. Toki kirja on yhden henkilön kojemus, mutta muutti täysin mielikuvani Donnerista. Kirjan perusteella kylmä, narsistinen, itsekeskeinen, pihi, julkisuudesta voimansa ammentava mies.

Sonderkommando (en muista kirjoittajaa) on kauhea. Sen kirjoittaja kuului keskitysleirin viimeiseen sonderkommandoon johon kerättiin juutalaisia tyhjentämään kaasukammiot ja kuljettamaan ruumiit krematorioon. Yleensä seuraava sonderkommando joutui tappamaan edeltäjänsä mutta viimeiset pelastuivat kun venäläiset vapauttivat leirin.

Kirja on hirveä kammottava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tara Westoverin Opintie jäi mieleen. Kirjailijan ulosanti on kuvaavaa ja pistää todella miettimään, kuinka lapsi on vanhempiensa armoilla eikä osaa kaivata muuta. Se mihin kasvaa, on normaali, olipa se mitä hyvänsä. Toisaalta hän osaa kirjoittaa jotenkin niin elävästi, että saatoin jopa jollain tasolla ymmärtää vanhempien valintaa elämäntavasta, isänsä mielenliikkeitä (sairautta) ja sisarustensa tekemisiä.

Tolkienin koko Keski-Maa tuotanto. Taidan uskoa enemmän Silmarillioniin, kuin Raamattuun...

Ken Folletin keskiaikaiset romaanit Tuli ilta ja tuli aamu jne. En tosin ole vielä ihan varma, jäivätkö mieleen hyvässä vai pahassa. Kirjat ovat hyvin pitkiä, joten ne tuli kuunneltua äänikirjana (n.45-50h/kirja), tuskin niitä koskaan lukemaan olisin ehtinyt. Jotenkin alkoi tuntua, että 45 tuntia epäonnistumista, kaltoin kohtelua, väkivaltaa ja kieroilua oli vain vähän liikaa. Viimeisen 15 minuutin aikana kuitattiin koko kirjan epätoivo antamalla päähenkilölle kiva loppu. Aihe sinänsä mielenkiintoinen, mutta ehkä tässä tapauksessa hieman vähemmän olisi paljon enemmän.

Anteeksi off topic, mutta minua hämmästyttää tuo toteamus että joku kuuntelee kirjan äänikirjana mutta ei olisi ehtinyt lukea. Asiahan on ainakin minun kohdallani juuri päinvastoin. Kirjan lukee ehkä viidesosassa siitä ajasta mitä kuuntelemiseen kuluu aikaa.

Vastaan itse itselleni off topicia jatkaen: olen itsekin kuunnellut äänikirjoja esim. autossa ja kuuntelu oheistoimintana tosiaan on mahdollista vaikka muuten ei olisi aikaa lukea. Äänikirjat on luonteiselleni ihmiselle muuten tuskastuttavan hidas tapa ’lukea’.

Frederic Forsythke: Odessan miehet. Alku oli pitkäveteinen, mutta kun se tarina alkoi, paksu kirja oli pakko lukea. Huippu jännittävä. Kirjan lukemisen jälkeen ajattelee tapahtumia ja miten vaikutti omaan mielenmaailmaan. Jännäri!

Swami Nityaswarupanandan (suaamii nitja-svaruupa-aananda) kääntämä Astavakra (AV) SaMhitaa (~ashtaa-vakra sanghitaa). Se lienee advaita-vedaanta (ei-dualistinen v.) koulukunnan edustajien suosikkipläjäys.

Tällainen äärimmäisen valaistumaton hemmo ainakin kokee sen lähestulkoon toivottoman nihilistisenä opuksena.

Noh, aSTaavakra ( = 8 epämuodostumaa) oli kuuluisan RSin (rishin) poika, joka kohdussa kuullessaan isänsä resitoivan jotakin veedatekstiä, huomautti että siinä oli kahdeksan (ashta) virhettä. Tuosta kyrsiintyneenä faija kirosi hänet syntymään epämuodostuneena (vakra) kahdeksasta kehonsa osasta.

Sanghitaassa, joka kulkee myös nimellä aSTaavakra-giitaa, AV toimii kuulun keisari Janakan (dsanakan) guruna, kaiketi joskus rutkasti ennen Jessen syntymää.

Satunnainen esimerkki, jollaisia opuksessa on runsain mitoin:

The wise one does freely, whatever comes to be done, whether good or evil; for his actions are like those of a child.

Toinen:The pure one knows for certain that this universe is the product of illusion and that nothing exists.

Sain käsiini joskus teininä George Orwellin 1984 kirjan. 

Muistan yli 15 vuoden jälkeenkin sen kirjan aiheuttaman järkytyksen. Ja ikävästi välillä tuntuu että jotkut maailman päättäjistä, noista "isoista herroista" olisi lukenut sen myös ja pitäisivät sitä ohjekirjanaan, vaikka jonkinlaisena viihteellisenä opuksena sen kai oli tarkoitus olla?

Suon villi laulu, meni tunteisiin.

Sai kyyneleen vieräähtämään poskelle pari kertaa.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi joku alapeukuttaa toisten mieltymyksiä ja valintoja? Eihän ole olemassa mitään absoluuttisia totuuksia, kysyttiin mikä kirja on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen kehenkin.

Alapukuttaminen tarkoittaa kai, että toinen henkilö ei pidä kirjasta.

Vierailija kirjoitti:

En ole vielä lukenut Humisevaa harjua (Wuthering heights)

Romanttisesta nimestään huolimatta se kuuluu olevan läpikotaisin hirveä kirja.

Tunnen tarinaa ja kirjailijan elämää jonkin verran, mutta en spoilaa enempää.

Ehkä olen riittävän vahva lukemaan sen nyt.

-Humiseva harju oli teinityttönä lempikirjojani.  Luin sen monta kertaa. Se oli kirjastossa nuorten hyllyssä. Joissakin kaupungeissa alle 15-vuotias ei saanut lainata mitään aikuisten osastolta. Tämä on totta. Minusta kirja ei ole kauhea. Siinä kuvaillaan voimakkaita tunteita:  rakkautta, vihaa ja  kostonhalua. Sinun ei tarvitse pelätä kirjaa. Aikuisena olen lukenut sen eri kielillä. Tunnen tarinaan niin hyvin, että se onnistuu pienelläkin sanavarastolla. Myös nämä tekivät vaikutuksen: "Anne Frankin päiväkirja".   "Tuhon aalto", kirj. Jani Holland ja Marika Kataja. Kirja kertoo millaista oli Thaimaassa tsunamin jälkeen. Dostojevskin "Idiootti" , kun olin ensin nähnyt elokuvan. "Song My ei ole ainoa" - kirja kertoi Vietnamin sodasta ja menetin yöunet pitkäksi aikaa. Sigrid Undsetin kirjat, joissa päähenkilö elää keskiajalla.

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua kun seuraa, tulee vahva mielikuva sosiaalipornon tirkistelijöistä, jotka ehdoin tahdoin etsivät luettavakseen mahdollisimman kammottavia raakuuksia ja kohtaloita ja saavat nautintonsa siitä, että saavat mässäillä mitä hirvittävimmillä alistamisilla ja kidutuksilla ja kauheuksilla ja suuri on pettymys, jos kaikki se hirveys, jota on kuvattu, onkin ollut vain fiktiota. Hyi kamala. En ole ikinä tajunnut tuollaista ihmistyyppiä, joka hakee ilonsa toisten kokemista raakuuksista. En tajua sitäkään, että jos ihminen tällaista nautinnontarvetta esittää muilla elämänaluleilla, hän on pervo tai sadisti mutta kun sen älyää siirtää lukemiseen, onkin kiva ja ookoo korkeakulttuurin kuluttaja. Ällistyttävää.

Meillä, jotka uskallamme pitää silmät auki, on sitten myös keinoja käsitellä raakuuksia. Hahmottaa asioiden syitä ja seurauksia.

Itse luin raakoja kohtaloita erityisesti nuorena. Luen vieläkin. Olen ammatiltani terapeutti. Osaan ohjata asiakkaitani lukemaan selviytymistarinoita: "hänkin eli tuon läpi, ja selvisi". Ei sillä ole väliä onko faktaa (elämäkerta) vai fiktiota, jos inhimillllinen näkökulma tulee esiin. Jos voi tuntea tarinan sielun, toivoa kaikesta sydämestään hyvää henkilöille.

Se taitaa olla sadismin vastakohta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi nuorena luetuista kirjoista monet ravisutti.

Leon Uriksen Exodus 16-vuotiaana. Dostojevskin Rikos ja rangaistus sekä Idiootti, 14 - 17-vuotiaana. Utrion Eevan tyttäret joskus 25-v ja Doris Lessingin Shikasta ( ja Avioliitot vyöhykkeiden välillä, Siriuksen kokeet ja Planeetta 8) 24-vuotiaana. Stanislav Lemin Solaris ja Zimmer-Bradleyn Avalonin usvat tuli myös luetuksi nuorena, ja vaikuttivat.

Jatkan. Atwoodit löysin vasta viisikymppisenä, ja ne kolahtivat. Sinuhe on vaikuttanut, ei ensilukemalta mutta varsinkin sen jälkeen kun itse valmistuin lääkäriksi (26 v).

Yksi lempikirjani on Carrolin Liisa Ihmemaassa. Semmoinen tunnen olevani edelleen, 55 iässä. Maailma osaa totisesti aina yllättää, mutta tärkeintä on tietysti pysyä järkevänä ja muistaa kissansa (kuten Liisa).

Matemaatikko Carrol oli pe dof iili, joka pyysi n. 12-vuotiaan serkkunsa kättä tämän vanhemmilta ja otti todella äklöjä valokuvia tästä. Nykypäivänä joutuisi siitä linnaan. Tämä Carrolin lapsi-ihastus oli Liisan esikuva ja innoitti hänet tekemään kirjan. Tätä koskeva artikkeli oli kauan sitten Helsingin Sanomissa. Mua kuvottaa toi stoori joka kerta, etenkin, kun jengi ihailee tätä kirjailijaa. Vähän vastaavan henkinen kirjailija oli Peter Panin taustalla

Britanniassa tai Englannissa oli lain mukaan mahdollista solmia avioliitto 12-vuotiaan tytön kanssa vielä 1800-luvun alussa. Näin tämän järkyttävän tiedon jossain lehtijutussa. Kysymyksessä oli vanha laki, en tiedä miltä ajalta lakipykälä oli peräisin. En tiedä menikö joku sen ikäinen tyttö naimisiin tuolloin. Jos meni, se ei varmaan ollut vapaaehtoista.

Lars Wilderäng Tähtikirkas

On jotenkin nyt pelottavan ajankohtainen kirja, joka kertoo tavallisten ihmisten selviytymiskamppailusta yhteiskunnan romahtaessa ja ihmisten hyökätessä toisiaan vastaan. En halua spoilata, joten tarkemmin en paljasta, mutta äitinä lapsiperheen eloonjäämiskamppailu oli hirveää luettavaa.

Se olit tosiaan hieno! Lisäsi ymmärrystä ajasta, jonka itse on elänyt lapsena. 

Vierailija kirjoitti:

Sain käsiini joskus teininä George Orwellin 1984 kirjan. 

Muistan yli 15 vuoden jälkeenkin sen kirjan aiheuttaman järkytyksen. Ja ikävästi välillä tuntuu että jotkut maailman päättäjistä, noista "isoista herroista" olisi lukenut sen myös ja pitäisivät sitä ohjekirjanaan, vaikka jonkinlaisena viihteellisenä opuksena sen kai oli tarkoitus olla?

Viihteellinen?

Kyllä se on kirjoitettu varoitukseksi totslitarismista, erityisesti kommunismista.

Kirjassa on suoria viitteitä Staliniin ja Neuvostoliittoon, joita YYA-ajan suomennoksesta oli hieman poistettu.

Vanessa, todella hyvin kuvaa pedofiliaa, hyväksikäyttöä ja uhrin ajattelutapaa, uhri ei edes ymmärrä olevansa uhri.

Vierailija kirjoitti:

Otto Gabrielssonin kirjoittama kirja isästään Jörn Donnerista: Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle. Jäi mietityttämään pitkäksi aikaa. Todella karu kuvaus Donnerin roolista isänä, eikä Donnerin vaimo Bitte Westerlundkaan kovin miellyttävältä vaikuta. Toki kirja on yhden henkilön kojemus, mutta muutti täysin mielikuvani Donnerista. Kirjan perusteella kylmä, narsistinen, itsekeskeinen, pihi, julkisuudesta voimansa ammentava mies.

Tuollekin hommattiin suom.ruots. piireistä Finlandia pallkinto. Palkinnon saaneesta teoksesta sanoisin VMP.

William Styron: Sofien valinta  (Otava 1982)

Maria Jotunin Huojuva talo. Paremmissakin piireissä voidaan huonosti.

Maria Peura: On rakkautes ääretön.

Peuran esikoisromaani. Kertoo insestistä, isoisä käyttää hyväkseen hyvin nuorta tyttöä.

Kirja oli kuvottava, koskettava, jäi pyörimään pitkäksi aikaa mieleen. Jotenkin niin ”todentuntuisesti” kuvattu. Pohimmiltaan hirveä kirja. Siis hyvin kirjoitettu, tärkeä, Finlandia-ehdokkaana ollut taiteellisesti onnistunut kirja, mutten suostu lukemaan enää koskaan uudelleen.

Maria Peuralla on lestadiolaistaustaa, enkä voi olla miettimättä, kuvaako kirja jonkun hänen lähipiirinsä tai jopa omia kokemuksiaan.