Kirja, joka ravisutti sisintäsi niin, että se jäi mieleesi pitkäksi aikaa? Joko hyvässä tai pahassa..

Suon villi laulu. 

Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää että stalinismi ei ole sama kuin "vasemmisto" (mitä ikinä tuohon termiin yritetäkään sisällyttää)?

70-luvulla nuorena luettu harold robbinsin rahantekijät.600 sivuisen kirjan luin laskematta sitä kertaakaan kädestä.koko yö meni lukiessa ja aamulla väsyneenä kouluun.nykyään ei varmaankaan tekisi samanlaista vaikutusta.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää että stalinismi ei ole sama kuin "vasemmisto" (mitä ikinä tuohon termiin yritetäkään sisällyttää)?

Mikä siinä on monille vassareille niin vaikeaa, että Stalin ei ollut kaiken pahan syy Neuvostoliitossa.

Se pysyi julmana diktatuurina 80-luvulle saakka, vailka Stalinin hirmuvalta olikin omaa luokkaansa ollen samaa tasoa P-Korean tyrannien kanssa.

Jude Deveraux Pelastava ritari

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tara Westoverin Opintie jäi mieleen. Kirjailijan ulosanti on kuvaavaa ja pistää todella miettimään, kuinka lapsi on vanhempiensa armoilla eikä osaa kaivata muuta. Se mihin kasvaa, on normaali, olipa se mitä hyvänsä. Toisaalta hän osaa kirjoittaa jotenkin niin elävästi, että saatoin jopa jollain tasolla ymmärtää vanhempien valintaa elämäntavasta, isänsä mielenliikkeitä (sairautta) ja sisarustensa tekemisiä.

Tolkienin koko Keski-Maa tuotanto. Taidan uskoa enemmän Silmarillioniin, kuin Raamattuun...

Ken Folletin keskiaikaiset romaanit Tuli ilta ja tuli aamu jne. En tosin ole vielä ihan varma, jäivätkö mieleen hyvässä vai pahassa. Kirjat ovat hyvin pitkiä, joten ne tuli kuunneltua äänikirjana (n.45-50h/kirja), tuskin niitä koskaan lukemaan olisin ehtinyt. Jotenkin alkoi tuntua, että 45 tuntia epäonnistumista, kaltoin kohtelua, väkivaltaa ja kieroilua oli vain vähän liikaa. Viimeisen 15 minuutin aikana kuitattiin koko kirjan epätoivo antamalla päähenkilölle kiva loppu. Aihe sinänsä mielenkiintoinen, mutta ehkä tässä tapauksessa hieman vähemmän olisi paljon enemmän.

Anteeksi off topic, mutta minua hämmästyttää tuo toteamus että joku kuuntelee kirjan äänikirjana mutta ei olisi ehtinyt lukea. Asiahan on ainakin minun kohdallani juuri päinvastoin. Kirjan lukee ehkä viidesosassa siitä ajasta mitä kuuntelemiseen kuluu aikaa.

Nopeammin toki kirjan lukee, mutta samalla ei voi tehdä muuta. Minä kuuntelen äänikirjoja esim kun siivoan, kokkaan, viikkaan pyykkiä tai käyn lenkillä. Ei tarvi valita kumpaa teet, ja lisäksi tylsät rutiinihommat sujuu rattoisasti samalla äänikirjaa kuunnellen.

Kuunteleminen on vihoviimeinen tapa yrittää uppoutua tarinaan. Aina on oheistekemistä, joka vie keskittymistä, ei ole niin helppoa jäädä makustelemaan ajatuksia ja ideoita joita tarina herättää, vaikeampi palata tarvittaessa taaksepäin tai vaikka lukea hyvä kohta moneen kertaan. Kuunteleminen on kivaa tekemistä muitten juttujen ohessa, mutta ei kyllä vastaa mitenkään lukemiseen uppoutumista.

Minä kudon tai virkkaan äänikirjaa kuunnellessa. Se onnistuu hyvin, mutta sitten joku ruuanlaitto tai muu monimutkaisempi homma voisi jo syödä keskittymistä. Vaikka kuuntelevathan ihmiset radiotakin keskittyneesti samalla kun tekevät muita hommia.

Clawell: Shogun

Lukenut opuksen kymmenkunta kertaa, joka kerta tarjoaa jotain uutta.

Torey Hayden: Lapsi muiden joukossa

Roald Dahl: Matilda

Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen

Valo joka ei kadonnut.

Todella kauniisti kerrottu tarina, pienestä Senja-tytöstä joka sairastuu syöpään. Ilon ja surun hetkiä. Kirjoittaja ja tytön äiti Varpu Hintsanen on itse lukijana äänikirjassa. Elämä ei ole joko tai, vaan sekä että.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, eikö ne ole ihan hirveintä tuubaa?

Miksi ei hirveä tuubakin voi jonkun henkisen heräämisen saada aikaan?

Sellainen skeida, jota myöhemmin syvästi häpeää ylistäneensä?

🤣🤣🤣

Christer Kihlmanin Ihminen joka järkkyi. Luettu aikana

jolloin kirjallinen ja muukin itsepaljastelu oli harvinaisempaa.

Sitten Eläminen raittiina. AA:n julkaisema kirjanen jonka luin

katkolta päästyä. Nauroin niin että vatsalihakset kramppas.

Jean M. Untinen-Auelin kirja Luolakarhun klaani. 

Torey Hayden - Tiikerin lapsi

Loung Ung - first they killed my father

Mark Johnson : Väärillä raiteilla

Susan Abulhawa: Rakkaudetonta maailmaa vastaan

Teininä pariinkin kertaan luettu J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta. Aikuisena (nyt 47) en ole saanut vastaavaa fiilistä mistään kirjasta. 

Juha Itkonen Kaikki oli heidän. Itkosen ajan kuvauksissa on jotain niin samaistuttavaa ja raastavan tuttua, omassakin lapsuuden perheessä puhumattomuuden kulttuuri. 70-luvun lapset, suosittelen tätä teille.

Leiri 14 - pako Pohjois-Koreasta

30-vuotias Shin Dong-hyuk on tiettävästi ensimmäinen pohjoiskorealaisella vankileirillä syntynyt ja siellä kasvanut ihminen, joka on päässyt pakenemaan. 23 vuotta suljetulla leirillä kasvanut Shin omaksui leirin kauheudet ihmisen normaaliksi käyttäytymiseksi. Yhteistyössä Amnesty Internationalin Suomen osaston kanssa julkaistu kirja Leiri 14 (Gummerus) kertoo Shinin järkyttävän tarinan.

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan lukenut kehuttua Richard Powersin romaania Ikipuut? Olen juuri aloittanut sen, ainakin vaikuttaa lupaavalta.

Tämä! Olen menossa ihan viimeisillä sivuilla ja tämä kirja on ollut vavisuttavimpia kokemuksia pitkiin aikoihin. Olen tuntenut epäuskoa, surua, jopa raivoa ihmiskuntaa kohtaan, mielettömiä ahaa-elämyksiä ja nyt janoan lisää tietoa asioista, joista Powers kirjoittaa: puista ja luonnon käsittämättömän hienoista verkostoista ja selviytymisstrategioista. Välillä kirjassa on kohtia, jotka on vain pakko lukea monta kertaa peräkkäin, koska ne on niin hienosti kirjoitettu, että tekstiin haluaa jäädä viipyilemään. Kirjassa on mielestäni myös nerokas rakenne. Ensin kuvittelin lukevani jonkinlaista hiukan hajanaista novellikokoelmaa, mutta sitten kaikki nivoutuukin nerokkaasti yhteen. Tämän kirjan jälkeen metsä ei enää koskaan ole vain metsä.