Lue keskustelun säännöt.
Kirja, joka ravisutti sisintäsi niin, että se jäi mieleesi pitkäksi aikaa? Joko hyvässä tai pahassa..
Paulo Coelho - Alkemisti sai alkuun henkisen heräämisen.
Kommentit (1325)
Orjatyttö
Vanha kiinalainen teos mutta en muista kirjailijaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suon villi laulu.
Vilja Eerikasta kertovat kirja. Edelleen järkyttää miten niin pieni ja viaton ihminen on joutunut kokemaan sellaista eikä kukaan muka pystynyt auttamaan...
Toinen oli "Salainen orja". Kirja on tositarina englantilaistytöstä joka kidnapataan erään perheen orjaksi ja erityisesti perheen miehet tekevät tytölle sanoinkuvaamattoman hirveitä tekoja. En ollut ikinä kuullut sellaista tarinaa, miten noin voi käydä? Miten joku elää 13 vuotta vankina ilman että edes sairaalassa tai perheen luona käyneillä poliiseilla on herännyt epäilyjä?
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä lukenut Humisevaa harjua (Wuthering heights)
Romanttisesta nimestään huolimatta se kuuluu olevan läpikotaisin hirveä kirja.
Tunnen tarinaa ja kirjailijan elämää jonkin verran, mutta en spoilaa enempää.
Ehkä olen riittävän vahva lukemaan sen nyt.
Jaa-a. Humiseva harju ei todellakaan ole mikään onnelliseen loppuun päättyvä hymistelykirja. Se kertoo mustasukkaisesta intohimosta ja ahdistavasta sielujen yhteenkuuluvuudesta. Siinä on väkivaltaa ja julmuutta — toisin kuin kirjailija Emily Brontën elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinuhe. Luin sen ekakerran n. 11-12-vuotiaana, himolukija kun aina olen ollut. Sen jälkeen olen lukenut sen suunilleen viiden vuoden välein uudestaan ja aina löydän siitä jotain uutta ja ymmärrän sen eritavalla.
Mä latasin Sinuhen äänikirjana ja yritin kuunnella sitä lenkeillä. Todella pitkävetistä kuunneltavaa. Hampaat irvessä yritin kuitenkin kuunnella tuota kansalliseeposta, mutta pakko oli lopettaa varmaan viidennen luvun jälkeen.
Jos joku tekisi vastaavan opuksen tänä päivänä, niin epäilen ettei kukaan julkaisisi sitä muuten kuin omakustanteena.
Sinuhe egyptiläinen ei ole kansalliseepos. Kalevala on.
Veikkaanpa, että pidät Sinuhea paljon vetävämpänä kirjana kuin Kalevalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkäsin lapsena lukea Laura Ingalsin kirjoja. Aikuisena tajusin, että niissä suhtauduttiin aika rasistisesti alkuasukkaisiin ja mustiin. Toisaalta se on ajan kuvausta ja historiaa valkoisista siirotolaisista Amerikan maalla.
Mustia ei kirjoissa edes esiinny, paitsi sitä lääkäriä joka hoitaa malariaan sairastunutta Lauran perhettä. Että revipä siitä "rasismia"...
Laura Ingalls Wilderin teosten rasismi liittyy intiaaneihin, jotka teossarjassa esitetään likaisina, sivistymättöminä ja julmina villeinä, jotka eivät ymmärrä siirtyä pois hyvien valkoihoisten uudisraivaajien tieltä.
Margaret Atwoodin Orjattaresi oli yksi niitä kirjoja, jotka vavahduttivat minua, kun luin sen 80-luvun puolivälissä ensimmäistä kertaa.
Myös monet muut Atwoodin kirjat ovat muuttaneet ajatteluani, mm. Ryövärimorsian, Yli veden ja MaddAddam-trilogia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Italo Calvinon Paroni puussa oli merkillinen, mukaansatempaava kirja. Sen luettuani olin hetken kummissani siitä, ettemme eläneet puissa.
Amy Tanin kirjat ovat avanneet ymmärtämään, millaista oli olla ensimmäisen polven amerikankiinalainen nainen, jonka maailmankuva rakentui Kiinan monituhatvuotiselle traditiolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nabokov: Lolita. Oksettava. Kaikkien p.filiakirjojen kantaisä.
Joku tai jotkut olivat maininneet täällä kirjan Pieni elämä. Kiitos siitä. En olisi luultavasti tarttunut kirjaan ilman tätä viestiketjua, koska kirjan takakannesta ei saa paljon tietoa itse kirjan juonesta ja sivuja on paljon.
Ahdisti, itketti ja kosketti alusta loppuun asti. Kaikkien kamaluuksien joukossa oli myös hyvin kauniita kohtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä kirjoja alkaa olla paljon! Kuuntelen mieluiten elämänkertoja.
Aavikon kukka. Kertoo pienen afrikkalaisheimon tytöstä, joka päätyi lopulta supermalliksi.
Pako, jonka piti olla mahdoton. Rampa pohjoiskorealainen poika pakenee Pohjois-Koreasta.
Unorthodox -näin hylkäsin hasidijuutalaiset juureni. Antaa säväyttävän kuvan kiihkojuutalaisesta elämästä.
Lahkon kasvattama. Kertoo ruotsalaisesta sekopäisestä uskonlahkosta.
Kutsuvat minua palkkamurhaajaksi. Kuvaus suomalaisesta rikollisesta, joka syyllistyy henkirikoksiin.
Mengelen patologi. Kertoo luonnollisesti Mengelen patologin toimineesta lääkäristä. Ei sankaritarina.
Opintiellä. Amerikkalaisen eristäytyjäuskovaishullu lapsi kertoo elämästään.
Nalan maailma. Ihana hyvänmielen tarina miehestä ja kulkukissasta maailmalla.
Epäluonnolliset syyt. Oikeuspatologi kertoo elämästään ja ihmisten kuolemista.
Papan kanssa kahvilla. Papan tarinoita evakosta ja karjalaisuudesta.
Viimeinen tyttö. Karu tarina jesidistä, joka joutui isisin kaltoonkohtelemaksi ja massamurhan todistajaksi.
Pako päihdehelvetistä. Huostaanotetun lapsen tarina. Antaa perspektiä lastensuojeluun.
Salainen orja. Menossa tällä hetkellä. Jopa liian raaka kirja ja jos se pitää paikkaansa, kuvaa puhdasta pahuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinuhe. Luin sen ekakerran n. 11-12-vuotiaana, himolukija kun aina olen ollut. Sen jälkeen olen lukenut sen suunilleen viiden vuoden välein uudestaan ja aina löydän siitä jotain uutta ja ymmärrän sen eritavalla.
Mä latasin Sinuhen äänikirjana ja yritin kuunnella sitä lenkeillä. Todella pitkävetistä kuunneltavaa. Hampaat irvessä yritin kuitenkin kuunnella tuota kansalliseeposta, mutta pakko oli lopettaa varmaan viidennen luvun jälkeen.
Jos joku tekisi vastaavan opuksen tänä päivänä, niin epäilen ettei kukaan julkaisisi sitä muuten kuin omakustanteena.
Ehkä olet väärän ikäinen tuolle kirjalle? Tai muuten ajankohta, tai ympäristö väärä?
Itse kuuntelin eron jälkeen, pieninä annoksina kerrallaan. Hieno kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi joku alapeukuttaa toisten mieltymyksiä ja valintoja? Eihän ole olemassa mitään absoluuttisia totuuksia, kysyttiin mikä kirja on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen kehenkin.
Miksi siinä tapauksessa yläpeukutat.
Tirlittan - Oiva Paloheimo
Aina yhtä koskettava.
Sanoisin että raamattu. Luin sen jo nuorena, ja kahteen kertaan, kun yritin ymmärtää, mikä se juttu on. Hyvin sekava ja lievästi sanoen ristiriitainen.
Edelleenkään en käsitä, miten ihmisen tarve helppoihin vastauksiin vaikeisiin kysymyksiin voi täyttyä sellaisella .
Itse voin uskoa moneenkin asiaan (sehän on aina henkilökohtainen asia, mitä ja mihin uskoo), mutten kirjaan; kirja on oletuksena kirjoitettu tarkoitushakuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Tuo Ykä yksinäinen oli kirja, jonka luin vasta aikuisiällä (jotain alle kolmenkympin), mutta se oli hyvä nuortenkirja. Eikös tämä Ykä asunut Lapissa? Nuoren miehen epävarmuus ja joskus lievä itseironia jotenkin kosketti. Enpä ole muistanutkaan koko kirjaa juurikaan sitten myöhemmin. Vieläköhän se löytyisi kirjastosta, täytyypä katsoa.
70-80 -luvuilla kirjoitettiin hyviä nuortenkirjoja, kun oli lopullisesti päästy irti siitä, että nuorelle tarkoitetun kirjan pitää olla kiltti ja opettavainen ja niin poispäin. Eikös sama kirjailija kirjoittanut myös kirjan Ykköstyttö, missä nuori tyttö oli raskaana, en muista miten siinä kävi, että kerrottiinko synnytyksestä tai sellaisesta, mutta kirja oli hyvä.
Ensimmäinen nuortenkirja, missä taidettiin puhua edes jonkun verran seksuaalisista asioista, oli käännöskirja nimeltä Tahdotko nähdä nätin napani. Luinhan minä senkin, taisi olla ihan 70-luvun loppua. Kauniisti kirjoitettu kirja seksuaalisesta heräämisestä jossain nuorten leirillä, jos nyt enää oikein muistan.
Ja vielä yksi tosi hyvä nuortenkirja: Jorma Ranivaara: Raamit ränniin. Nuoren pojan kasvukertomus. Isä kannustaa poikaa urheilemaan, poika vastustaa kaikessa ja syntyy yhteenottoja. Pojalla on vilkas mielikuvitusmaailma. Ja sitten surullinen loppu, josta kuitenkin alkaa uusi vaihe ja kenties aikuisuuden alku.
Miten minusta tuntuu, että tämän tyyppisiä nuortenkirjoja ei enää kirjoiteta. Nykyään suositaan enemmän käännöskirjoja ja niissäkin fantasiaa ja scifiä. Itse asiassa sitä on mielestäni tarjolla liikaa, aikuisillekin kirjoitetaan nykyään samaa genreä ihan tajuttomasti. Jotain tietysti kertoo tästä ajasta.
Luettiin Ykä yläasteella. Hieno kirja.
Toinen hieno nuorisokuvaus on "Etäisyys M31".
Näissä on vain sellainen juttu, että kirjojen maailma voi olla nykynuorille vieras ja siksi epäuskottava.
Ykä kuvaa mielestäni hyvin 80-luvun maaseudun yläastepojan elämää.
"Etäisyys M31" taas hieno kurkistus vastaavaan pikkukaupungissa 70-luvulla.
Nyt tiedän, että "alja" tarkoitti algebraa...
En jaksa kahlata ketjua läpi, olenko jo sanonut, minulle voimakkaimmin vaikuttanut oli Kalle Päätalon Iijoki-sarja.
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa, että on tällainen aloitus kirjoista.
Nuorena luin paljon klassikoita, joista mieleen jäivät Solohovin Hiljaa virtaa Don ja Kazantzakiksen Kerro minulle Zorbas.
Suomalaisista Canthin Huojuva talo ja Waltarin Sinuhe tekivät vaikutuksen.
Maria Jotunin Huojuva talo
Herman Hesse, Sidharta. Luin noin 16-17 vuotiaana ja se teki vaikutuksen.
Seuraavaan kerran, joskus 5 vuotta myöhemmin; Zen ja jousella ampumisen taito.
Olen joko liian tyhmä tai liian älykäs nauttiakseni Riikka Pulkkisen kirjoista. Nämä näyttäytyvät minulle monimutkaisesti ilmaistujen trivialiteettien ja latteuksien kokoelmilta.